Paimenrunous
_-_The_Shepherdess_(1889).jpg?lang=fi)
Paimenrunous (bukolinen runous, pastoraalirunous) on paimenelämää käsittelevän lyyrillisen, draamallisen ja romaanikirjallisuuden yhteisnimi. Pastoraali (< ital. pastorale) eli paimenidylli tarkoittaa paimenrunouden aiheisiin pohjautuvaa musiikkia, näytelmiä tai kuvataidetta. Nimitys on lähtöisin latinan sanasta pastor 'paimen'. Pastoraalilla tarkoitetaan myös samoissa aihepiireissä liikkuvaa maalausta.
Paimenrunous liittyi aluksi puhtaasti kansanomaiseen runouteen, mutta se sovinnaistui pian ja alkoi tulkita kaupunkilaistuneempien aikakausien pyrkimyksiä palata yksinkertaiseen maalaiselämään.
Vanhimmat rauhallista maalaiselämää ihannoivat paimenrunot ovat peräisin antiikin Kreikasta. Paimenrunouden luojana pidetään tavallisesti Theokritosta, jonka idyllit ovat vaikuttaneet Vergiliuksen eklogeihin. Keskiajalla paimenrunous oli jotenkin unohduksissa ja heräsi renessanssiaikana uudelleen eloon. Vertauskuvallista eklogirunoutta sepitteli Petrarca.
_-_n._..._-_Pergolato_al_Monte_Ziretto.jpg?lang=fi)
Italiassa perinne elvytettiin 1400–1500-luvulla, ja tuolloin kehitettiin myös paimennäytelmä, joka sisälsi laulua ja tanssia. Paimennäytelmä, jolla Adam de la Hallen näytelmässä Jeu de Bobin et de Marion oli ollut edeltäjänsä, saavutti korkeimman kehityksensä Tasson Amintassa ja Guarini'n Il pastor fidossa. Paimenromaania, johon jo Longoksen antiikkisaikainen Dafnis ja Kloe kuuluu, edustavat Boccaccion Ameto ja Sannazaron Arca-dia, Montemayorin Diana ja d'Urfén Astrée.
Katso myös
| Aiheet | |
|---|---|
| Estetiikan teoriat | |
| Esteettiset kategoriat | |
| Sovellettu estetiikka | |
| Taidefilosofit | |
| Artikkeleita aiheesta |