Megafauna
Megafauna on yhteisnimi suurikokoisille maaeläimille. Suurikokoisen rajana on pidetty joko sataa kiloa[1] tai sataa paunaa (100 lb, noin 45 kiloa)[2]. Sanaa käytetään etenkin jääkaudella eläneistä, sittemmin sukupuuttoon kuolleista lajeista. Myös nykyään eläviä suurikokoisia kesyttämättömiä eläimiä, kuten norsuja ja leijonia voidaan pitää megafaunana.
Jääkauden megafauna
Viimeisen jääkauden (Euroopassa Veiksel-jääkauden) megafauna oli jääkauden oloihin sopeutunut suureläimistö.[3] Siihen kuuluivat mammutti, villasarvikuono, saiga-antilooppi, myskihärkä, peura, biisoni, arovisentti, hevonen, kameli, luolahyeena, luolaleijona ja luolakarhu,[4] sekä harmaakarhu, jääkarhu, susi, villikoira ja niin edelleen. Merkittävä osa pleistoseenin magafaunasta hävisi pleistoseenin lopussa ja holoseenin alussa. Tämän pleistoseenin megafaunan tuhon syyksi on epäilty ihmisen harjoittamaa metsästystä, ilmastonmuutosta, kosmista katastrofia jne. Jääkauden megafaunaan kuului tundran, metsän ja aron lajeja.[5]
Viime jääkauden megafaunan levinneisyys
Noin 30 000 vuotta sitten laajimmalle levinneet jääkautiset suureläimet olivat mammutti ja villasarvikuono. Näiden elinalue supistui, kun ilmasto kylmeni. Mammuttifauna tarkoittaa sitä plestoseenin magafaunan osaa, joka asui suunnilleen villammautin asuinalueella, mutta siihen tähän voidaan lukea megafaunaa kevyempiäkin eläimiä. Mammuttifaunan asuinaluetta kutsutaan monesti arotundraksi ja/tai mammuttiaroksi, vaikka mammutti näyttää asuneen kasvillisuudeltaan monenlaisilla alueilla. Siperian mammuttifaunaksi lasketaan yleensä villamammutti Mammuthus primigenius, biisoni Bison priscus occidentalis, tsherskinhevonen Equus lenensis, villasarvikuono Coelodonta antiquitatis, peura Rangifer tarandus, Baikalinjakki Bos (Poephagus) baikalensis, myskihärkä Ovibos moschatus, pohjoinen saiga Saiga tatarica, susi Canis lupus, jääkarhu Ursus maritimus, ahma Gulo gulo, luolalijona Panthera spelaea ja luolakarhu Ursus spelaeus[1].
Pienempiä, saman aikaisia megafaunaan kuulumattomia jääkautisia eläimiä olivat napajänis Lepus arcticus, kamtshatkanmurmeli Marmota camtschatica ja sopuli Lemmus sibiricus[1].
Euraasiassa mammuttifauna jaetaan arktiseen ja boreaaliseen. Ukrainassa arktisen faunan eteläraja oli noin 50 leveysasteella, mutta lännempänä se kattoi käytännössä koko Ranskan[6]. Boreaalisen faunan eteläraja kulki vähän ikiroudan rajan pohjoispuolella noin 40 leveydellä ja oli Itä-Siperiassa 60 leveydellä[6]. Metsämaan lajit elivät yleensä vuoristoissa, mutta myös jokien varsilla[5].
Pleistoseenin sukupuuttoon kuollutta megafaunaa
Euroopan megafaunaa
- Luolakarhu (Ursus spelaeus)
- Luolaleijona (Panthera leo spelaea)
- Sapelihammaskissat (muun muassa Homotherium-suku)
- Luolahyeena (Crocuta crocuta spelaea)
- Mammutit (Mammuthus)
- Jättiläishirvi (Megaloceros)
- Villasarvikuono (Coelodonta)
- Neanderthalinihminen (Homo neanderthalensis)
Afrikan megafaunaa
- Deinotherium-norsueläin
- Dinofelis-sapelihammaskissa
- Sivatherium-kirahvieläin
Pohjois-Amerikan megafaunaa
- Camelops-kameli
- Amerikanleijona (Panthera leo atrox)
- Mammutit (Mammuthus)
- Hirviösusi (Canis dirus)
- Equus scotti-hevonen
- Dasypus bellus-vyötiäinen
- Glyptodon-vyötiäinen
- Jättiläismajava (Castoroides)
- Eremotherium-jättiläislaiskiainen
- Megatherium-jättiläislaiskiainen
- Smilodon-sapelihammaskissa
- Homotherium-sapelihammaskissa
- Tylppäkuonokarhu (Arctodus)
- Mastodontit (Mammut)
- Miracinonyx-gepardilaji
- Phorusrhacos-hirmulintu
- Teratornis-korppikotka
Australian megafaunaa
- Diprotodon
- Zygomaturus
- Phascolonus-jättiläisvompatti
- Procoptodon-jättiläiskenguru
- Stenurus-jättiläiskenguru
- Jättiläiskoala (Phascolarctos stirtoni)
- Thylacoleo-pussileijona
- Megalania-varaani
- Quinkana-krokotiilieläin
- Dromornis-sorsalintu
Saarten megafaunaa
- Norsulinnut (Aepyornithidae) (Madagaskar)
- Moat (Dinornithidae) (Uusi-Seelanti)
- Haastinkotka (Harpagornis) (Uusi-Seelanti)
- Megaladapis -jättiläismaki (Madagaskar)
- Madagaskarinvirtahevot (Madagaskar)
- Pussihukka (Thylacinus cynocephalus) (Australia, Tasmania)
- Dodot (Raphidae) (Mauritius ja Rodrigues)
Nykyistä megafaunaa
- Norsut
- Sarvikuonot
- Virtahepo
- Kirahvi
- Hirvi
- Gorillat
- Isot kissat
- Karhut
- Kamelit
- Nautaeläimet
- Valaat
- Krokotiilit
- Komodonvaraani
- Anakondat
- Strutsi
Katso myös
Lähteet
- Atlas of Paleoclimates and Paleoenvironmants of the Northern Hemisphere - Late Pleistocene-Holocene, Editors-in-chief Burkhard Frenzel, Marton Pecsi, Andrej Alekseevich Velichko, Geographical Researh Institute, Hungarian Academy of Sciences, Gustav Fischer Verlag Stuttgart, Budapest-Stuttgart 1992, ISBN 953-7395-24-5 Stuttgart
- Late Quaternary environments of Soviet Union, A. A. Velichko, Engl edition Wright & Narnosky, University of Minnesota Publ., Longman, London 1984, ISBN 0-582-30125-4
- Eronen, Matti: Jääkausien jäljillä. (Ursan julkaisuja 43) Helsinki: Ursa, 1991. ISBN 951-9269-59-2
Viitteet
- ↑ Megafauna Habitat loss and humans: cause of mass extinctins. University of Wisconsin Eau Clarce. Viitattu 29.1.2013.
- ↑ Ross D.E. MacPhee, Hans-Dieter Sues: Extinctions in Near Time: Causes, Contexts, and Consequences. Springer, 1999. ISBN 9780306460920 Teoksen verkkoversio Viitattu 29.1.2013.
- ↑ Eronen 1991 s. 208.
- ↑ Eronen 1991, s. 200-202.
- ↑ a b Frenzel 1992, s. 127.
- ↑ a b Frenzel 1992, s 61.
Aiheesta muualla
- Jääkauden Euroopassa komeita eläimiä Tiede 2000
- Ihminen ja ilmasto nujersivat yhdessä megafaunan Tiede 2011
- Karhun kumartaja, megafaunan metsästäjä Etelä-Suomen Sanomat
- Miten luonnon monimuotoisuutta syntyy – ja miten sitä häviää? Ilkka Hanskin kolumni Duodecim-lehdessä
- Suden Aika Luonto-Liitto 2005
- Monen myytin Madagaskar Nuorten Luonto