Slaavit

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 19. elokuuta 2017 kello 11.51 käyttäjän 82.181.141.89 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taiteilijan näkemys muinaisista itäslaaveista,

Slaavit ovat Euroopan suurin indoeurooppalainen etnolingvistinen ryhmä. Slaavilaisia kieliä puhuvia kansojen yhteenlaskettu väkiluku on noin 350 miljoonaa. Kielellisen yhteyden lisäksi slaavilaisuudella viitataan yleisesti myös koettuun tai luultuun geneettiseen tai kulttuuriseen yhteyteen. Suurin osa slaavilaisista kansoista elää Euroopassa. Slaavien yhtenäisyyttä erityisesti korostavaa ajattelua kutsutaan panslavismiksi. Panslavismi eli voimakkaana poliittisena liikkeenä lähinnä 1800-luvun puolivälissä. Kolmea pääryhmää vertaillessa voi huomata niillä olevan keskenään eroja niin geneettisesti kuin kulttuurisesti.[1] Esimerkiksi itäslaavit poikkeavat mahdollisesti suurestikin länsislaaveista, mutta vertaillessa vaikka pelkästään itäslaaveihin kuuluvia kansoja niin huomattavia yhtenäisyyksiä voidaan huomata niin kulttuurisesti kuin geneettisestikin.

Slaavien jako

Slaavit jaetaan alueellisesti kolmeen pääryhmään, jotka jakaantuvat kansoiksi. Ei ole täyttä yksimielisyyttä siitä, mitkä ryhmät ovat omia kansojaan, ja mitkä vain jonkun toisen kansan heimohaaroja.

Itäslaavien sanotaan Kiovan Venäjän aikana olleen yhtenäinen kansa, josta myöhemmin uusille alueille levittäytymisen seurauksena kehittyneen omat kansansa: muun muassa Ukrainalaiset ja Isovenäläiset.[2] Itäslaaveilla on vieläkin vahvat yhteydet toisiinsta. Suurin osa on ortodokseja ja itäslaavilaiset kielet ovat lähellä toisiaan.[3]

Valtiot, joissa slaavit ovat enemmistökansallisuutena.
Slaavilaisten kielten nykyinen levinneisyys.

Panslavismi on slaavien yhtenäisyyttä korostava aate.

Slaavien alkuperä ja levittäytyminen

Slaavien oletettu alkukoti noin 1000 eaa.

Slaavien vanhimmasta historiasta tiedetään varsin vähän. Nimitys slaavi (Sklavenoi tms.) tavataan ensimmäistä kertaa itäroomalaisissa teksteissä 500-luvulla jaa. Englanninkielinen orjaa tarkoittava sana Slave juontuu sanasta Slav, slaavi[4]. Tämä johtuu siitä, että slaavilaisia heimoja oli läntisten kansojen orjina, ennen vapautumistaan roomalaisajan jälkeen. On esitetty myös, että itse ns. slaavikansat eivät olleet etnisesti samaa alkuperää, vaan alueelle kerääntyneitä isännättömiä eri alkuperää olevia ryhmiä, jotka toimivat yhdessä ja perustuvat populaatioita. Slaavit, kuten germaanitkin, ovat periaatteessa vain löysiä kieliryhmiä, etnistä tai kulttuurista yhtenäistä taustaa ei ole.

Ilmeisesti slaavit olivat tässä vaiheessa(vuosina 600-900) levittäytymässä asuinpaikoiltaan ympäri Eurooppaa Mustanmeren, erityisesti heitä muuttiDnepr-joen ja Karpaattien välille, josta alkuperäiskansat siirtyivät puolestaan kohti lounasta ja koilista. Slaavit ottivat osaa kansainvaelluksiin valloittaen lähes koko Balkanin, jonka Itä-Rooma (Bysantti) pystyi valloittamaan takaisin vasta 800-luvulla. Keski-Euroopassa slaavit levittäytyivät Elbelle saakka. Nykyisen Venäjän alueella slaavilaista väestöä työntyi pohjoiseen, jossa perustettiin omia kaupunkeja, ja samalla slaavilainen kieli omaksuttiin alkuperäisväestöjen keskuuteen. Merkittävä kielenvaihtoon vaikuttanut tekijä oli Bysantin kirkon opetus ja hallinto kirkkoslaavin kielellä. Tämä johti balttilaisen ja suomalais-ugrilaisen kielialueen voimakkaaseen supistumiseen. Tulee huomata, että suomalais-ugrilaset kansat (joita edelleen oli suuri enemmistö) eivät kadonneet tai muuttaneet juurikaan, vaan antoivat oman kulttuurinsa, slaavit (ja kirkko) kielensä tähän sulatusuuniin.

Lähteet

  1. Robert Bideleux, Ian Jeffries: A History of Eastern Europe: Crisis and Change.. Psychology Press, 1998.
  2. Nicholas V. Riasanovsky, Mark Steinberg: A History of Russia: Combined Volume, s. 61,87. New York: Oxford University Press., 2005.
  3. J. B. Rudnyckyj: Ukraine: A concise Encyclopedia: The Position of the Ukrainian Language among the Slavic languages., s. 445-448. University of Toronto Press, 1963.
  4. http://www.etymonline.com/index.php?allowed_in_frame=0&search=slave&searchmode=none