Sähköherkkyys

Sähköherkkyys tai mikroaalto-oireyhtymä, sähköyliherkkyys tai sähköallergia (engl. electromagnetic hypersensitivity, EHS) on oireyhtymä, jossa akuutti tai krooninen sähkömagneettisille kentille altistuminen aiheuttaa eri elinten alueella ilmeneviä oireita. Oireet liittyvät siihen, että esimerkiksi langattoman teknologian aikaansaamat hyvin heikot sähkömagneettiset kentät voivat häiritä solujen kalsiumaineenvaihduntaa, aktivoida vapaisiin radikaaleihin liittyviä prosesseja, aiheuttaa reaktiivisten happiradikaadikaalien merkittävää lisääntymistä sekä häiritä neurologisia prosesseja ja aivokuoren sekä veri-aivoesteen toimintaa. Sähkömagneettinen altistus voi aiheuttaa myös verenkiertoelimistön häiriöitä, iho-oireita, immuunijärjestemän heikkenemistä, hormonitoiminnan häiriöitä ja neuropsykiatrisia oireita.

Julkisuudessa esitetään usein, etteivät sähköherkkien oireet johtuisi säteilystä, vaan uskosta säteilyn vaikutuksiin. Tätä on perusteltu sillä, että sähköherkät eivät kykykene yleensä erottamaan, milloin heitä altistetaan sähkömagneettiselle kentälle, ja että he kokevat oireita sekä todellisen altistuksen että valealtistuksen aikana. Tämän on ajateltu viittaavan siihen, että kyseessä olisi nosebo-ilmiö eli lumevaikutus.

Suomalaisen ICD-10-tautiluokituksen luokka ”muut yleiset oireet ja sairauden merkit: muualla luokittelemattomat ympäristöherkkyydet” kattaa myös sähköherkkyyden oireet. Sähköherkkyyttä ei luokitella sairaudeksi, mutta sillä on oirekoodi potilaiden hoitoonohjaamisen, tutkimuksen ja tilastoinnin edistämiseksi. Sähköherkäksi itsensä kokee kyselyihin vastanneista maasta riippuen tutkimusten mukaan noin 1,5–5 prosenttia.

Oireet

Ylävartalon iho-oireiden ja sähköherkkyyden yhteyttä on pohdittu ensimmäisen kerran 1980-luvulla näyttöpäätteillä työskenneillä ihmisillä. Sähkömagneettisesta säteilystä sanomansa mukaan kärsivät yksilöt kertovat säteilyn ilmenevän ihoreaktiona, kuten punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena, tai yleisoireina, kuten väsymyksenä, keskittymisvaikeutena, muistihäiriöinä, huimauksena, ruoansulatusvaikeuksina tai sydämentykytyksenä. Oireita ei ole pystytty yhdistämään tieteellisesti sähkömagneettisen säteilyn altistukseen. Oireiden laukaisijana voi toimia esimerkiksi matkapuhelin, langattomat verkot ja muut sähkölaitteet.

Toisille oireet muodostavat vain lievän haitan, jotkut taas menettävät työkykynsä ja tuntevat, etteivät säteilyn vuoksi enää voi asua kaupunkiympäristöissä.

Etiologia ja tieteellinen näyttö

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan oireet, joista sähköherkiksi itsensä katsovat kärsivät ovat varmasti todellisia, mutta oireiden yhteyttä sähkömagneettiseen säteilyyn ei ole voitu osoittaa. Sokkotesteissä sähköherkät koehenkilöt eivät pysty havaitsemaan altistuvansa radiotaajuiselle säteilylle. Tällainen oli yleistulos vuonna 2005 tehdyssä systemaattisessa katsauksessa, jossa käytiin läpi 31 tutkimusta. Samaan suuntaan viittaavat 2009 julkaistu jatkotutkimus sekä toinen vuonna 2008 tehty systemaattinen katsaus. Myoung Soo Kwonin Turun yliopistolle vuonna 2009 tekemä tohtorinväitös sai lisäksi tulokseksi, ettei matkapuhelimen aiheuttama sähkömagneettinen säteily aiheuttanut merkittäviä vaikutuksia sähköherkkien aivojen sähköiseen toimintaan tai tiedollisiin prosesseihin. Kokeessa ei myöskään käynyt ilmi, että matkapuhelinten säteily olisi aiheuttanut oireita koehenkilöissä.

Vuonna 1991 julkaistussa yhdysvaltalaisessa kaksoissokkotukimuksessa havaittiin kuitenkin, että 16 prosenttia sähköherkistä potilaista reagoi äärimmäisen tarkasti tutkittaviin radioaaltoihin. Myöhemmin tätä potilasryhmää testattiin kahteen otteeseen siten, että heitä altistettiin sekä niille taajuuksille, joihin he olivat reagoineet voimakkaimmin, että placebolle. Tuloksena oli, että tämä potilasjoukko erotti kyseiset altistukset sataprosenttisesti placebosta.

Louisianan valtionyliopistossa tehtiin yhtä sähköherkäksi ilmoittautunutta koskeva tutkimus. Koehenkilöä altistettiin 60 hertsin kentälle voimakkuudella 300 V/m, mikä tekijöiden mukaan vastaa normaalissa ympäristössä esiintyvää ärsykettä. Koehenkilöllä esiintyi sähkökenttien yhteydessä kipua, päänsärkyä, nykimistä lihaksissa ja sydämen rytmihäiriöitä. Korrelaatio sähkökenttiin oli tilastollisesti merkitsevä (P < 0.05). Oireita näytti synnyttävän enemmänkin kentän kytkeminen päälle ja pois kuin tasainen kenttä. Oireistaan huolimatta koehenkilö ei pystynyt itse arvaamaan, milloin kenttä oli päällä ja milloin ei. Tutkimuksen tekijät päättelevät, että ”Sähköherkkyys voi ilmetä vilpittömästi ympäristön laukaisemana neurologisena oireyhtymänä.” Tutkimusta on kritisoitu sillä, että julkaisusta ei ilmene, onko koehenkilön oireita luokiteltu ja yhdistelty jälkikäteen positiivisen tuloksen saamiseksi,.

Tutkimusaiheeseen sisältyvien taloudellisten intressien vuoksi rahoitusharhaa saattaa ilmetä. Vuonna 2006 tehdyssä matkapuhelinten terveysvaikutuksia koskevassa tutkimuskatsauksessa havaittiin, että 33 % kokonaan alan teollisuuden rahoittamista ja 82 % julkisrahoitteisista tutkimuksista raportoi vähintään yhden tilastollisesti merkittävän terveysvaikutuksen. Tutkijoiden mukaan katsaus jättää kuitenkin epäselväksi sen, millä rahoitusmallilla tulokset kuvaavat tarkimmin ilmiötä, sillä rahoitusharha toimii molempiin suuntiin. Katsaus ei käsitellyt epidemiologisia tutkimuksia, joista käytännössä kaikki ovat julkisrahoitteisia.

Aalto-yliopiston fysiikan professori Tapio Ala-Nissilä lausui vuonna 2015, että sähköallergia ei ole todellinen säteilystä johtuva sairaus ja että ihminen itse säteilee monta kertaa enemmän mikroaaltoja kuin matkapuhelinten tukiasemat.

Säteilyturvakeskuksen laboratorionjohtaja Tommi Toivonen lausui vuonna 2015, ettei matkapuhelimen aiheuttamalle säteilylle ole pystytty löytämään terveydelle haitallisia vaikutuksia, ja että matkapuhelintukiasemien säteily on alle sadasosa matkapuhelimien säteilystä.

Dokumentti sähköherkkyydestä aiheuttaa oireita myös terveille

Mainzin yliopiston ja King's Collegen tutkijoiden koe osoitti, että pelottelevan sähköallergiadokumentin nähneet koehenkilöt saivat merkitsevästi enemmän oireita väitetystä säteilystä kuin neutraalimman dokumentin nähneet. Koehenkilöistä 54 % raportoi dokumenteissa esitettyjä oireita, vaikka säteilyä ei oikeasti ollut. Kaksi koehenkilöä joutui lopettamaan kokeen kesken oireittensa voimakkuuden vuoksi.

Samankaltaiseen tulokseen päädyttiin australialaistutkimuksessa, jossa tutkittiin terveiden ihmisten reaktioita matkapuhelintaajuiselle säteilylle sekä oikealla että lumealtisteella. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten tietoisuus sähköherkkyydestä vaikuttaa koehenkilöihin. Kokeessa ensimmäinen ryhmä katsoi kolmen minuutin videodokumentin, jossa peloteltiin matkapuhelinsäteilyn vaaroilla ja toinen katsoi BBC:n dokumentin painovoimasta. Löydösten mukaan sähköherkkyysoireiden ja radiotaajuisen säteilyaltistuksen välillä ei havaittu yhteyttä. Kuitenkin terveissäkin koehenkilöissä saatiin aikaan nosebovaste, joka tarkoittaa oireita jotka ilmaantuivat koehenkilöiden luullessa, että heitä säteilytetään.

Hoito

Vaikka oireiden johtuminen sähkömagneettisista kentistä on tieteen valossa huuhaata, itse oireet ovat täysin todellisia, eivätkä ne katoa vähättelemällä. Sähköherkkiä ja muita ympäristöherkkiä hoitavan neurologian erikoislääkäri, dosentti Markku Sainion mukaan oireiden takana voi olla mikä tahansa syy sairaudesta stressiin ja he tarvitsevat ehdottomasti apua ja tukea. Sainion mukaan sähköherkkyydestä on parannuttu, kun oirehtija on lähtenyt aktiivisesti opettelemaan reaktioidensa hallintaa ja jatkamaan normaalia elämää ilman kenttien välttelyä.

Suomalaisen asiantuntijalähteen terveyskirjaston mukaan lääketiede ”ei sellaista sairautta tai oireyhtymää tunne”, ja hoidoksi ehdotetaan kognitiivista käyttäytymisterapiaa. Sähkömagneettiselta säteilyltä suojaavat välineet ”pikemminkin ruokkivat oireilua kuin poistavat sitä.” Sähköherkkyytenä pidettyjen oireiden välttämiseen paras keino on yleisestä psyykkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Professori Juhani Knuutin mukaan mittaamalla ja suojautumalla luodaan illuusio siitä, että kyseessä olisi oireisto, jonka voisi poistaa vähentämällä kenttäaltistusta, mikä lienee Knuutin mukaan yhteiskuntamme kaupallisen medikalisaation yksi äärimmäisistä esimerkeistä.

Vuonna 2016 päivitetyssä Käypä hoito -suosituksessa sähköherkkyys on luokiteltu ympäristöherkkyydeksi yhdessä haju- ja kemikaaliherkkyyksien kanssa. Oireiston tai tilan hoitoon ei ole tarjolla tehokkaita näyttöön perustuvia hoitoja eikä käytettävissä ei ole laboratorio- tai muita mittauksia, joilla potilaat voitaisiin tunnistaa. Lupaavia tuloksia on hoidoista, joilla pyritään vaikuttamaan käyttäytymiseen ja tulkintaan ympäristötekijöiden haitallisuudesta tai omasta sietokyvystä. Vastaanotolla korostuu potilaan hyvä kohtaaminen ja oireiden alkuvaiheessa tulee selvittää, onko oireille hoidettavaa syytä ja minimoida vaaraa korostava informaatio, koska se lisää oireilua ja sairauskäyttäytymistä.

Lääkärilehden haastatteleman professori Eeva Salmisen mukaan joka viidenneltä sähköherkältä löytyy joku oikea sairaus, joten potilaan huolellinen tutkiminen kannattaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiosairauksien klinikan ylilääkärinä työskennelleen professori Ville Valtosen mukaan viime vuosina on havaittu, että sähköherkkyydessä on kyse tyypillisesti vaiheittain etenevän sairauden päätepisteestä, joka alkaa homesairaudesta ja etenee monikemikaaliherkkyyden kautta sähköherkkyyteen. 4G-tukiasemat ja WLAN-yhteydet ovat Valtosen mukaan sähköherkille riskitekijöitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Valtosen mukaan sähköherkkien on tärkeää ennaltaehkäistä lisäaltistumista homeille, kemikaaleille ja sähkölaitteille. Myös ravintolisiä käytetään sähköherkkyyden hoitoon, vaikka niiden vaikutuksista ei olekaan tehty kontrolloituja tutkimuksia. Long Play -julkaisun mukaan Valtosta pidetään tiedeyhteisön silmissä toisinajattelijana.

Sähköherkät yhteiskunnassa

Ruotsissa sähköherkkyydellä on tunnustettu asema työkykyä alentavana vammana, vaikkakaan sitä ei pidetä sairautena. Sähköherkkyys voidaan Ruotsissa käytetyssä sairausluokituksessa kirjata oirekoodin R68 alle kuten Suomessakin. Euroopan parlamentti kehotti vuonna 2009 ”jäsenvaltioita noudattamaan Ruotsin esimerkkiä ja tunnustamaan sähköherkkyydestä kärsivät henkilöt vammaisiksi, jotta heille voidaan taata asianmukainen suojelu ja yhtäläiset mahdollisuudet”. Espanjassa sähköherkkyys on tunnustettu pysyväksi vammaksi vuodesta 2011 lähtien. Kanadassa sähköherkkyys on luokiteltu liittovaltiotason lainsäädännössä ympäristöherkkyyden aiheuttamaksi vammaksi.

Suomessa sähköherkkyys ei ole virallinen diagnoosi, joten sähköherkät eivät saa oireyhtymällä sairauslomaa eivätkä sosiaalietuuksia. Maailman eri maissa toimii kymmeniä tukiryhmiä sähköherkkyysoireista kärsiville.

Skeptikko-lehden mukaan Suomeen on syntynyt sähkölaitteiden ”säteilyvaaroista” puhuvien kiertävien myyntimiesten joukko, joka ensin pelottelee asiaan perehtymättömiä tekemään ”säteilymittauksen” kotiinsa. Tämän jälkeen ihmisille myydään säteilyltä suojaavia tuotteita. Liikkeen edustajat pyrkivät aktiivisesti esiintymään mediassa asiantuntijoina, vaikka heillä ei ole alan koulutusta eikä asiantuntemusta. Esimerkiksi helmikuussa 2015 Yle haastatteli vahingossa tällaista henkilöä asiantuntijana ja pyysi sittemmin anteeksi lähdekritiikin ja julkaisuprosessin pettämistä. Sama asiantuntijana esiintynyt henkilö on aiemmin esittänyt kännykkäsäteilyn olevan olla yksi syy mm. oppilaiden uni- ja käytösongelmiin sekä esittänyt, että lapsiperheissä ei tulisi käyttää WLANia ollenkaan.

Lokakuussa 2019 kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta järjesti Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa seminaarin radiotaajuisen säteilyn terveysvaikutuksista. Muovien ja kuitujen ominaisuuksiin perehtyneen Aalto-yliopiston professori Tapio Ala-Nissilän mukaan melkein kaikki seminaarin puhujat olivat tunnettuja ei-tieteellisiin väitteisiin perustavia henkilöitä, jotka esittelevät omia mielipiteitään. Lääketieteen professori Juhani Knuutin mukaan päällimmäinen vaikutelma tapahtumasta oli, että lukuun ottamatta Säteilyturvakeskuksen edustajaa toimijat olivat valikoituneet siten, että he ovat aikaisemmin olleet esillä nimenomaan nostamalla esiin sähkökenttien ja kännyköiden vaaroja, sekä esittämällä, että sähköallergia olisi todellinen biologinen ilmiö. Eloranta perusteli henkilövalintoja halulla tuoda esille ”toisen puolen näkemyksiä”. Ala-Nissilän mukaan sähkömagneettisen säteilyn haitalliset terveysvaikutukset kiistetään 25 000 alan tutkimuksessa. Knuutin mukaan ei ole olemassa mitään tieteellistä näyttöä siitä, että magneetti- ja sähkökentät, esimerkiksi kännykät ja sähkölaitteet, aiheuttaisivat mitään terveysriskejä tai –ongelmia eikä ihminen pysty havaitsemaan sähkömagneettisia kenttiä.

Katso myös

• Somatisaatiohäiriö
• Sähköaisti
• Ympäristöherkkyys

Aiheesta muualla

• Reino Laukkanen, ”Sähköallergia on näyttökysymys”
• Ylen Elävä arkisto: Sähköyliherkkyys ei ole sairaus Suomessa
• Yllätystutkimus: sähköyliherkät todella aistivat magneettikenttiä Tekniikka & Talous, 4.1.2013.
• Suurjännitelinjat aiheuttavat terveysoireita – tosin jo ennen kuin niihin johdetaan sähköä Kansan Uutiset, 2.3.2015