Scorpions

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 9. lokakuuta 2021 kello 23.08 käyttäjän 80.186.195.135 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Scorpions
Scorpions esiintymässä vuonna 2010.
Scorpions esiintymässä vuonna 2010.
Tiedot
Toiminnassa 1965–
Tyylilaji hard rock, heavy metal
Kotipaikka Saksa Hannover, Saksa
Laulukieli englanti
Jäsenet

Klaus Meine
Rudolf Schenker
Matthias Jabs
Paweł Mąciwoda
Mikkey Dee

Levy-yhtiö

Rhino Entertainment
RCA Records
Mercury Records
EMI
Atlantic Records
Warner Music Group
BMG

Aiheesta muualla
Kotisivut
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

Scorpions on saksalainen hard rock -yhtye, joka perustettiin Hannoverissa vuonna 1965. Yhtye nousi kuuluisuuteen 1980-luvun vaihteen albumeillaan. Yhtyeen alkuperäisjäsenistä on mukana enää rytmikitaristi Rudolf Schenker. Nykyisen kokoonpanon jäsenistä laulaja Klaus Meine sekä kitaristi Matthias Jabs ovat olleet yhtyeessä yli 40 vuotta.

Suosionsa huipulla Scorpions oli julkaistuaan Love at First Sting -albumin vuonna 1984. Yhtye sai paljon suosiota myös albumillaan Crazy World, joka julkaistiin vuonna 1990. Scorpions on yli 50-vuotisella urallaan myynyt 75-100 miljoonaa albumia[1], ja on täten eniten levyjä myynyt saksalainen yhtye. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Wind of Change", "Still Loving You", "Holiday", Send Me an Angel", "No One Like You" ja "Rock You Like a Hurricane".

Scorpions ilmoitti tammikuussa 2010 verkkosivustollaan saman vuoden maaliskuussa ilmestyneen Sting in the Tail -albumin olevan yhtyeen viimeinen ja yhtyeen lopettavan toimintansa "vielä kun ovat huipulla".[2]

Vaikka yhtye ilmoitti lopettavansa vuonna 2010, se kuitenkin palasi kiertueelle vuonna 2013.[3] 12.9.2016 Official Motörheadin sivulla ilmoitettiin että James Kottakkia tuurannut Motörheadin ex-rumpali Mikkey Dee on vastedes Scorpionsin vakituinen jäsen.

Historia

Yhtyeen perustaminen ja esikoisalbumi Lonesome Crow (1965-1973)

Laulaja Klaus Meine.

Rytmikitaristi Rudolf Schenker perusti Scorpionsin vuonna 1965. Perustamisensa aikana yhtye suuntautui musiikillisesti beat-musiikkiin, ja Schenker toimi itse myös yhtyeen laulajana. Yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon täydensivät basisti Achim Kirchoff, rumpali Wolfgang Dziony ja soolokitaristi Karl-Heinz Vollmer, mutta yhtyeen uran alussa kokoonpanojen kesto oli hyvin vaihteleva. Yhtye alkoi löytää lopullisen kokoonpanonsa vasta vuonna 1969, kun Rudolf Schenkerin nuorempi veli, soolokitaristi Michael Schenker ja laulaja Klaus Meine liittyivät Scorpionsiin. Ennen Meinen liittymistä yhtyeen laulajaksi, pestiä olivat hoitaneet jo sekä Werner Hoyer että Bernd Hegner.

Vuoden 1971 lokakuussa Schenkerin veljesten, Meinen, Dzionyn ja basisti Lothar Heinbergin muodostama Scorpions levytti yhtyeen uran ensimmäisen studioalbumin Lonesome Crow. Albumin äänittäminen kesti noin viikon, ja se julkaistiin vuoden 1972 helmikuussa Länsi-Saksassa huumeidenvastaisen dokumenttielokuvan Das Kalte Paradies soundtrack-albumina. Yhdysvalloissa albumi julkaistiin vuoden 1973 toukokuussa. Albumin singlenä julkaistiin kappale ”I’m Going Mad” b-puolenaan ”Action”. Jo esikoisalbumillaan yhtyeen musiikki sisälsi sille hyvin ominaisia elementtejä, ja se rakentui kahden kitaran ympärille pohjautuvaan, melodiseen rockmusiikkiin sekä Klaus Meinen voimakkaaseen ja puhtaaseen lauluääneen.

Lonesome Crowin julkaisemisen jälkeen Scorpions kiersi brittiläisen UFO -yhtyeen lämmittelijänä, ja UFO:ssa huomioitiin kitaristi Michael Schenkerin lahjakkuus. Schenker liittyikin UFO:n soolokitaristiksi hieman ennen kiertueen päättymistä, ja Scorpionsin kitaristiksi lopun kiertueen ajaksi hänen tilalleen valittiin Schenkerin veljesten pitkäaikainen tuttava Uli Jon Roth. Schenkerin päätös liittyä UFO:n kitaristiksi yhtyeen pyynnöstä oli helppo, sillä UFO oli noussut kansainvälisesti hyvin menestyneeksi ja arvostetuksi yhtyeeksi.

Michael Schenkerin ero hajotti Scorpionsin vuonna 1973, sillä Uli Jon Roth oli kieltäytynyt hänelle tarjotusta pysyvästä toimesta yhtyeen kitaristina, koska hän oli vakituisesti Dawn Road -yhtyeen kitaristi. Scorpionsin hajoamisen myötä Rudolf Schenker liittyi Dawn Roadin toiseksi kitaristiksi, sillä hän halusi jatkaa yhteistyötään Rothin kanssa. Dawn Roadin kokoonpanon täydensivät basisti Francis Buchholz, kosketinsoittaja Achim Kirschning ja rumpali Jürgen Rosenthal. Pian Roth ja Buchholz painostivat Rudolf Schenkerin pyytämään Klaus Meinen liittymään yhtyeen laulajaksi. Meinen liittymisen myötä Dawn Road päätyi vaihtamaan nimensä Scorpionsiksi, koska Lonesome Crowin julkaisun ansiosta yhtye oli onnistunut tekemään itsensä varsin tunnetuksi saksalaisen rockmusiikin saralla.

Nousu kuuluisuuteen (1974-1978)

Yhtyeen kitaristit Rudolf Schenker ja Matthias Jabs.

Uuden kokoonpanonsa myötä hajoamisen jälkeen paluun tehnyt Scorpions aloitti toisen studioalbuminsa Fly to the Rainbow äänittämisen, ja albumi julkaistiin vuoden 1974 marraskuussa. Albumi onnistui vankistamaan yhtyeen tunnettavuutta, ja muun muassa sen kappaleet ”Speedy’s Coming” ja ”Fly to the Rainbow” vahvistivat jo Lonesome Crow -albumilla kuultua, Scorpionsille ominaista rockmusiikkia. Albumin äänittämisen jälkeen sekä kosketinsoittaja Achim Kirschning että rumpali Jürgen Rosenthal jättivät yhtyeen. Uutta kosketinsoittajaa Scorpions ei Kirschningin eron jälkeen enää pestannut, mutta sen sijaan uudeksi rumpalikseen yhtye valitsi Jurgen Fechterin. Fechterin taival yhtyeessä kuitenkin jäi varsin lyhyeksi, sillä hänen tilallaan vuonna 1975 yhtyeen uutena rumpalina vaikutti Rudy Lenners, joka soitti myös Scorpionsin vuoden 1975 syyskuussa julkaisemalla studioalbumilla In Trance. Albumi aloitti merkittävän ja pitkän yhteistyön yhtyeen ja tuottaja Dieter Dierksin kanssa, ja se oli yhtyeelle musiikillisesti valtava edistysaskel vakiinnuttaen Scorpionsin musiikin lopullisesti hard rockiksi ja kasvattamalla yhtyeen fanipohjaa sekä Saksassa että sen ulkopuolella.

Vuoden 1976 lokakuussa Scorpions julkaisi neljännen studioalbuminsa Virgin Killer, jonka kansikuvitus herätti heti julkaisustaan lähtien valtavasti kielteistä huomiota, mikä johti albumin julkaisun kieltämiseen useassa eri maassa. Huolimatta kansikuvakohun kielteisestä huomiosta Virgin Killer sai musiikillisesti hyvin positiivisen vastaanoton sekä yhtyeen faneilta että kriitikoilta ja nousi Japanin albumilistalla 32. sijalle. Rudy Lenners erosi yhtyeestä vuonna 1977, ja hänen tilalleen yhtyeen rumpaliksi valittiin Herman Rarebell.

Virgin Killerin seuraaja Taken by Forcen oli Scorpionsin uran ensimmäinen albumi, jota kaupattiin merkittävästi myös Yhdysvalloissa. Levy-yhtiö RCA Records teki mittavan työn edistääkseen albumin kappalemateriaalin näkyvyyttä radioasemien soittolistoilla ja saadakseen albumille huomiota levykaupoissa. Virgin Killerin aiheuttaman kansikuvakohun tavoin myös Taken by Forcen kansikuvitus onnistui herättämään kielteistä huomiota, ja edeltäjänsä tavoin myös uuden albumin kansikuva jouduttiin vaihtamaan.

Soolokitaristi Uli Jon Roth ei ollut tyytyväinen kaupalliseen suuntaan ja levy-yhtiö RCA Recordsin vaatimiin muutoksiin, joihin yhtye oli kaiken aikaa hänen mielestään etenemässä liian nopeasti. Hän esiintyi Scorpionsin kanssa vielä Japanin kiertueen ajan, jolloin yhtye taltioi myös uransa livealbumin Tokyo Tapes. Albumin julkaisemisen aikaan Roth oli jo eronnut yhtyeestä perustaakseen uuden yhtyeensä Electric Sun, ja Scorpions oli pestannut uudeksi soolokitaristikseen Matthias Jabsin.

(1979-1992)

Jabbsin liityttyä yhtyeen uudeksi soolokitaristiksi Scorpions jätti levy-yhtiönsä RCA Recordsin, ja yhtyeen seuraavan albumin Lovedrive julkaisi Yhdysvalloissa Mercury Records ja kansainvälisesti Harvest/EMI Electrola. Albumin äänittämisen aikana Michael Schenker palasi hetkellisesti Scorpionsin kitaristiksi, sillä hänet oli erotettu UFO:sta liiallisen alkoholinkäyttönsä vuoksi. Näin ollen vuoden 1979 helmikuussa julkaistulla Lovedrivella Scorpionsin musiikissa vaikutti kolmen kitaristin kokoonpano. Vaikka myös Lovedrive sai osakseen kielteistä palautetta kansikuvansa vuoksi, se nousi yhtyeen siihenastisen uran menestyneimmäksi albumiksi ja sai positiivisen vastaanoton kriitikoiden ja fanien keskuudessa.

Vuonna 1980 yhtye julkaisi albumin Animal Magnetism, joka menestyi Yhdysvalloissa yli odotusten. Levyn tunnetuimmat kappaleet ovat The Zoo, Make It Real ja alun perin vain singlenä julkaistu Hey You. Albumit olivat aina edellistä suositumpia, kuten osoitti myös vuonna 1982 julkaistu Blackout, joka vauhditti bändin maailmankiertueelle. Vuonna 1983 Kaliforniassa Scorpions tähditti us-festivaaleja noin 400 000 ihmisen edessä.

Kenties kaikkein menestynein albumi on Love at First Sting vuodelta 1984, joka sisältää kuolemattomia kappaleita kuten Big City Nights, Bad Boys Running Wild, Still Loving You ja Rock You Like A Hurricane. Albumi ylsi korkeimmillaan Yhdysvalloissa Billboard 200 -listan kuudenneksi, ja myi multi-platinaa (2 miljoonaa kappaletta) julkaisuvuotena. Tähän mennessä se on myynyt yli 3 miljoonaa kappaletta Yhdysvalloissa. Levyn balladi Still Loving You on äänestetty maailman kaikkien aikojen parhaaksi powerballadiksi. Levyn julkaisun jälkeen Scorpions teki maailmankiertueen "Live At First Sting",josta saatiin kokoon livealbumi World Wide Live. Tämän jälkeen yhtye odotti pari vuotta ennen seuraavan albumin tekoa, joka tapahtui vuonna 1988. Levyn nimellä Savage Amusement on yhteys Scorpionsin yhteen tavaramerkkiin: heidän Savage Amusementiksi kutsuttuun ihmispyramidiin, jota he olivat esitelleet live-esityksissään. Vuonna 1990 julkaistu albumi Crazy World saavutti suosiossa Love at First Stingin. Balladi Wind of Change nousi välittömästi hitiksi, jonka suosio ei ole vielä tänäkään päivänä laantunut. Muuten levy koostuu enimmäkseen tarttuvista, melodisista heavy rock -kappaleista, joista tunnetuimpia ovat Tease Me Please Me ja Don´t Believe Her.

(1993-1999)

Vuoden 1993 syyskuussa Scorpions julkaisi uransa kahdennentoista studioalbumin Face the Heat, joka oli yhtyeen viimeinen rumpali Herman Rarebellin kanssa ja samalla myös ensimmäinen basisti Ralph Rieckermanin kanssa. Albumin tuotti aiemmin muun muassa Bon Jovin ja Aerosmithin suurimpien kaupallisten menestysten taustalla vaikuttanut Bruce Fairbairn, ja albumilta julkaistiin neljä singleä. Face the Heat myös markkinoi Scorpionsin mainetta poliittisena yhtyeenä, sillä esimerkiksi kappale “Alien Nation“ käsitteli Saksan jälleenyhdistymistä. Saksassa Face the Heat oli albumilistan neljäs, ja Yhdysvalloissa sen korkein listasijoitus Billboard 200 -listalla oli 24. Albumin neljästä singlestä “Alien Nation“, “Woman“ ja “Under the Same Sun“ nousivat kahdenkymmenen parhaan joukkoon Billboardin Hot Mainstream Rock Tracks -listalla, ja Face the Heat menestyi Euroopassa kaupallisesti ylittämällä kultalevyrajan Ranskassa ja Sveitsissä jo julkaisuvuotensa aikana. “Under the Same Sun“ oli myös mukana Steven Seagalin ohjaamassa ja tähdittämässä toimintaelokuvassa Vaarallisella alueella vuonna 1994. Musiikillisesti Crazy Worldia raskaampi Face the Heat ei kuitenkaan onnistunut uusimaan edeltäjänsä singlemenestystä.

James Kottak oli yhtyeen rumpali vuodesta 1996.

Vuonna 1996 julkaistulla Pure Instinct -albumilla rumpalina oli sessiomuusikko Curt Cress. Pure Instinct joutui alastomuutta sisältäneen kansikuvansa vuoksi sensuurin kohteeksi, ja se julkaistiin myös vaihtoehtoisella kansikuvituksella. Albumilta julkaistiin viisi singleä, joista balladi “You and I“ oli pieni hitti Euroopassa ja “Wild Child“ kahdenkymmenen parhaan joukkoon yltänyt listamenestyjä Yhdysvalloissa. Pure Instinct saavutti listamenestystä Euroopassa nousemalla esimerkiksi Saksan albumilistan kahdeksanneksi ja Suomen albumilistan kymmenenneksi, mutta Yhdysvalloissa sen menestyminen oli heikkoa ja se ylsi Billboard 200 -listalla vaivoin sijalle 99. Albumi ylitti vuoden 1996 aikana kultalevyrajan Suomessa, Ranskassa ja Saksassa. Pure Instinct oli jälleen musiikillinen tyylivaihdos yhtyeelle, sillä raskaan Face the Heatin jälkeen yhtyeen musiikki otti vaikutteita poprockista ja sisälsi monia balladeja. Albumin äänittämisen jälkeen Scorpionsin uudeksi, vakituiseksi rumpaliksi valittiin James Kottak.

Vuonna 1999 Scorpions julkaisi uransa seuraavan studioalbumin Eye II Eye, joka ammensi yhä enemmän vaikutteita poprockista. Tämä vieraannutti monia yhtyeen faneja, ja se näkyi myös albumin menestymisessä: albumi ylsi Saksan ohella listoille ainoastaan Suomessa, Sveitsissä, Ranskassa ja Japanissa, eikä se ylittänyt kultalevyrajaa yhdessäkään maassa. Tästä huolimatta albumin single “Mysterious“ nousi Hot Mainstream Rock Tracks -listalla sijalle 26.

(2000-)

Vuosituhannen vaihteessa julkaistiin Moment of Glory, jossa yhtye esitti Berliinin filharmonikoiden säestämänä uransa tunnetuimpia kappaleita. Moment of Glory oli Saksassa albumilistan kolmas ja ylitti kultalevyrajan, ja vuonna 2004 albumin DVD-julkaisu myi kultaa Kanadassa.

Vuotta myöhemmin Scorpions julkaisi livealbumi Acoustica:n.

Scorpionsin seuraavaa studioalbumia odotettiin yli viiden vuoden ajan, kunnes yhtye julkaisi uransa viidennentoista studioalbumin Unbreakable vuoden 2004 kesäkuussa. Albumilla yhtye palasi tavanomaisempaan, raskaan rockin tyyliin kokeellisempien Pure Instinct- ja Eye II Eye -albumien jälkeen. Unbreakable menestyi hyvin Euroopan albumilistoilla, mutta levy-yhtiön vähäisen markkinoimisen takia albumin kaupallinen menestyminen jäi lopulta pienimuotoiseksi. Albumin markkinoimisen edistämiseksi Scorpions teki mittavan Unbreakable World Tour -maailmankiertueen, ja esiintyi myös Judas Priestin lämmittelijänä Britannian-kiertueella vuonna 2005.

Vuoden 2007 toukokuussa yhtye julkaisi uuden studioalbuminsa Humanity: Hour 1, joka julkaistiin Yhdysvalloissa myöhemmin elokuussa. Albumi oli tyyliltään konseptialbumi, ja se perustui tuottaja Desmond Childin ja futuristi Liam Carlin kehittämään kertomukseen, jossa tulevaisuuden maailma tuhoutuu ihmisten ja robottien välisessä sisällissodassa. Albumin julkaisua seurasi jälleen mittava, kaksivuotinen Humanity World Tour -maailmankiertue.

Marraskuussa 2009 Scorpions ilmoitti julkaisevansa seuraavan studioalbuminsa Sting in the Tail alkuvuodesta 2010, ja että albumi äänitettäisiin Hannoverissa tuottajina toimivien Mikael Anderssonin ja Martin Hansenin kanssa. Sting in the Tail julkaistiin maaliskuussa 2010, mutta ennen albumin julkaisua yhtye oli kertonut tammikuussa Sting in the Tailin jäävän Scorpionsin uran viimeiseksi studioalbumiksi. Albumia seuranneen maailmankiertueen ilmoitettiin aluksi jäävän niin ikään yhtyeen uran viimeiseksi, mutta myöhemmin yhtye päätti jatkaa uraansa aiempien aikeiden vastaisesti. Sting in the Tail oli Suomessa albumilistan kuudes ja Saksassa toinen, ja Yhdysvalloissa se teki parannuksen Humanity: Hour 1 -albumin listamenestyksestä noustessaan Billboard 200 -albumilistan sijalle 23.

Kohua

Loppuvuodesta 2008 brittiläinen Internet Watch Foundation (IWF) -järjestön mukaan Scorpionsin Virgin Killer -levyn alkuperäinen kansikuvitus on lapsipornoa, jonka johdosta Wikipedian artikkeli kyseisestä levystä sensuroitiin Isossa-Britanniassa. Suomessakin Wikipedian artikkeli joutui suodatuslistalle, mutta asiaan perehdyttyä esto purettiin. [4][5]

Kokoonpano

Nykyiset jäsenet

Entiset jäsenet

  • Lothar Heimberg - bassokitara, taustalaulu (1965-1973)
  • Wolfgang Dziony - rummut, lyömäsoittimet, taustalaulu (1965-1973)
  • Karl-Heinz Vollmer - kitarat, taustalaulu (1965-1970)
  • Michael Schenker - kitarat, taustalaulu (1970-1973, 1978-1979)
  • Francis Buchholz - bassokitara, taustalaulu (1973-1983, 1984-1992)
  • Uli Jon Roth - kitarat, taustalaulu, laulu kappaleissa "Drifting Sun", Fly to the Rainbow", "Dark Lady", "Sun in My Hand", "Hell Cat", "Polar Nights" (1973-1978)
  • Jürgen Rosenthal - rummut, lyömäsoittimet, taustalaulu (1973-1975)
  • Achim Kirschning - koskettimet (1973-1974)
  • Rudy Lenners - rummut, lyömäsoittimet (1975-1977)
  • Joe Wyman - rummut, lyömäsoittimet (1977)
  • Herman Rarebell - rummut, lyömäsoittimet, taustalaulu (1977-1983, 1984-1995)
  • Ralph Rieckermann - bassokitara, taustalaulu (1993-2000, 2000-2003)
  • Curt Cress - rummut, lyömäsoittimet (1996)
  • Ken Taylor - bassokitara, taustalaulu (2000)
  • Ingo Powitzer - bassokitara, taustalaulu (2004)
  • James Kottak - rummut (1996-2016)

Aikajana

Diskografia

Pääartikkeli: Scorpionsin diskografia

Studioalbumit


Livealbumit

Scorpions klassisessa ihmispyramidissa: Francis Buchholz, Matthias Jabs, Rudolf Schenker, Klaus Meine ja Herman Rarebell Savage Amusement-albumin kuvalevyversiossa.

Kokoelmat

Singlet

  • Tease Me Please Me (1990)
  • Don't Believe Her (1990)
  • White Dove (1992)
  • Alien Nation (1993)
  • No Pain No Gain (1993)
  • Under The Same Sun (1993)
  • Woman (1993)
  • You And I (1996)
  • Does Anyone Know (1996)
  • Wild Child (1996)
  • Where The River Flows (1996)
  • Over The Top (1997)
  • Edge Of Time (1997)
  • When You Came Into My Life (1997)
  • To Be No. 1 (1999)
  • 10 Light Years Away (1999)
  • Eye To Eye (1999)
  • Mysterious (1999)
  • Aleyah (1999)
  • Moment Of Glory (2000)
  • Hurricane 2000 (2000)
  • Here In My Heart (2000)
  • When Love Kills Love (2001)


Esiintymiset Suomessa

Scorpions Ankkarockissa vuonna 2003.

Blackout Tour

Savage Amusement Tour 1988-1989

  • 18.1.1989 Helsingin Jäähalli. Lämmittelijän tehtävää hoiti Vixen

Crazy Wold Tour 1990-1991

  • 21.1.1991 Helsingin Jäähalli. Lämmittelijän tehtävää hoiti Winger

Pure Instinct Tour 1996-1997

  • 1.7.1998 Oulun pesäpallostadion

Eye II Eye tour 1999

World Tour 2003

Unbreakable Tour 2004-2006

Humanity Tour 2007-2009

Get Your Sting and Blackout Tour

Rock'n'Roll Forever Tour

50th Anniversary World Tour

  • 31.7.2015 Hamina Bastioni
  • 1.8.2015 Pietarsaari Keskuskenttä
  • 29.7.2016 Rockin' Kaarina
  • 30.7.2016 Rockin' Tahko

Crazy World Tour

Believer World Tour

Lähteet

  1. ↑ Andrew Blackie: Scorpions - Humanity PopMatters.com. Viitattu 5.1.2008. (englanniksi)
  2. ↑ the-scorpions.com 24.1.2010. www.the-scorpions.com/: the-scorpions.com. Viitattu 24.1.2010. (englanniksi)
  3. ↑ Scorpions saapuu Suomeen marraskuussa – myös Seinäjoelle Ilkka.fi 16.05.2013
  4. ↑ Wikipedian artikkeli Scorpions-bändistä sensuroitiin "lapsipornona" Britanniassa, HS 8.12.2008
  5. ↑ Lapsipornoepäily sulki Scorpionsin Wikipedia-sivun, Iltalehti 8.12.2008

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Scorpions.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Scorpions&oldid=20043825”