Laulu
Laulu on ihmisäänellä aikaansaatua musiikkia. Sen erottaa puheesta äänen pysyminen tarkoituksellisesti valituissa sävelkorkeuksissa.
Äänentuotto
Laulaja käyttää laulaessaan keuhkoja ilmavarastonaan ja palkeinaan, kurkunpäätä kielenä tuottamaan ilmaan värähtelyä, rintakehän ja pään onkaloita voimistamaan ääntä sekä kieltä, suulakea, hampaita ja huulia tuottamaan vokaalit ja konsonantit. Nämä neljä mekanismia toimivat itsenäisesti, mutta laulaja koordinoi niiden toimintaa.[1]
Laulu eroaa puheesta siinä, miten laulaja säätelee keuhkoistaan tulevaa ilmavirtaa äänihuulten värähdellessä. Laulaja tuottaa ilmaa sitä enemmän, mitä kovempaa, korkeammalta ja pitempään hän laulaa. Laulaja pyrkii myös tuottamaan ääntä tasaisena virtana. Laulaminen vaatii puhumista enemmän lisäksi kurkunpään hallintaa.[1]
Ihmisen normaali ääniala on noin neljä kolmasosaoktaavia. Sen ulkopuolella harjaantuneet laulajat pystyvät teknisen osaamisensa ansiosta laulamaan paremmin kuin harrastelijat.[1] Laulajat voidaan jakaa äänialan ja äänen värin mukaan alaluokkiin, kuten sopraanoihin, alttoihin, tenoreihin, baritoneihin ja bassoihin.[1]
Historia
Nykyajan länsimainen laulutapa perustuu paljolti italialaiseen bel canto -lauluun 1600-luvulta 1800-luvulle. Sen alkuperä oli 1500-luvun polyfonisessa musiikissa, joka pyrki ilmentämään sanojen tunnetiloja ja sai laulajat tuomaan lauluunsa tunnetta. Bel canto -laulaja nosti rintakehäänsä ja veti vatsan sisään, nosti suulakeaan ja laski kurkunpäätään, sekä veti leuan taakse avatakseen kurkkua. Oikeaoppista hengitystä pidettiin laulamisen perustana, ja ylempiä vatsalihaksia jännittämällä hallittiin palleaa ja sitä kautta ilmavirran tasaisuutta.[1]
Bel cantoa seuranneet laulun koulukunnat korostivat äänen resonointia pään onkaloissa. 1800-luvun orkesterisäveltäjät rohkaisivat laulajia voimistamaan ääntään resonoimalla sitä nenän, kovan kitalaen ja hampaiden avulla. Etenkin Wagnerin oopperat vaativat erityisen kovaäänistä laulua.[1]
1900-luvulla populaarimuusikot alkoivat käyttää laulaessaan ääntä voimistavaa mikrofonia ja jazztyylistä improvisointia. Avantgardemusiikin laulajien äänenkäyttö on monipuolisempaa kuin perinteisessä oopperassa.[1]
Laulutyylejä
- falsetti
- joiku
- kurkkulaulu
- puhelaulu
- resitatiivi
- räppäys
- soittimellinen laulu, kuten hyräily, jodlaus ja koloratuurilaulu
- örinälaulu
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Laulu Wikimedia Commonsissa