Paimenrunous

Paimenrunous eli bukolinen runous on paimenelämää käsittelevän lyyrillisen, draamallisen ja romaanikirjallisuuden yhteisnimi. Aluksi se liittyi puhtaasti kansanomaiseen runouteen, mutta sovinnaistui pian ja alkoi tulkita ylikultivoitujen aikakausien pyrkimyksiä palata yksinkertaiseen maalaiselämään.

Paimenrunouden luojana pidetään tavallisesti kreikkalaista Theokritosta, jonka idyllit ovat vaikuttaneet Vergiliuksen eklogeihin. Keskiajalla paimenrunous oli jotenkin unohduksissa ja heräsi renessanssiaikana uudelleen eloon. Vertauskuvallista eklogirunoutta sepitteli Petrarca.

Paimennäytelmä, jolla Adam de la Hallen näytelmässä Jeu de Bobin et de Marion oli ollut edeltäjänsä, saavutti korkeimman kehityksensä Tasson Amintassa ja Guarini'n Il pastor fidossa. Paimenromaania, johon jo Longoksen antiikkisaikainen Dafnis ja Kloe kuuluu, edustavat Boccaccion Ameto ja Sannazaron Arca-dia, Montemayorin Diana ja d'Urfén Astrée.

Tämä artikkeli perustuu Pienen tietosanakirjan (1925–1928) sisältöön. Pienen tietosanakirjan tekijänoikeudellinen tilanne on tulkinnanvarainen. Sieltä ei tule tuoda uutta aineistoa Wikipediaan. Voit auttaa Wikipediaa korvaamalla Pienen tietosanakirjan aineiston uudella.