Sōke

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 16. heinäkuuta 2007 kello 01.53 käyttäjän 212.246.64.241 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sōke (jap. 宗家) on japanilainen arvonimi, joka tarkoittaa perinteen (nykyisin useimmiten traditionaalisen kamppailutyylin) päämiestä. Sōke ei välttämättä aina ole perimänsä taidon taitaja, vaan hän voi olla myös sukuperimyksen muodollinen säilyttäjä. Tällöin tradition pääopettajana toimii sōken valtuuttama pääopettaja, jota joissain perinteissä kutsutaan nimellä shihanke.

Sōke on yleensä traditionsa suurin auktoriteetti, joka päättää oppiarvojen ja sertifikaattien myöntämisestä sekä opetusluvista. Esimerkiksi täyden perimyksen lisenssin (menkyo kaiden) ja opetusluvan myöntäminen on usein vain sōken vallassa. Vaikka puhutaan sukuperimyksestä, ei sōke-linja ole välttämättä samalla sukulaislinja biologisessa merkityksessä. Japanissa aikuisten ihmisten adoptointi oli kulttuurinomaista ja adoptoitu saattoi olla suvun ulkopuoleltakin. [1] Sōke saattoi esimerkiksi adoptoida sukuunsa seuraajakseen jonkun lahjakkaan oppilaan.

Lähteet

Lähdeviittaukset

  1. Ilmari Vesterinen, Keltaisenmeren takana - Elämää ja ilmiöitä Itä-Aasiassa, SKS tietolipas 193, Helsinki 2003, Itä-Aasian kulttuuriliitto, sivu 25

Kirjallisuuslähteet

Malline:Tynkä/Kamppailulaji