Battle (hip hop)
Battle on hip hop-kulttuurille ominainen kilpailumuoto, jossa kaksi MC:tä ottavat mittaa toisistaan. Battlen tarkoitus on voittaa vastustaja nokkelalla riimittelyllä, joka perustuu yleensä improvisointiiin, eli ns. freestyleen. Riimittelyyn sisältyy usein henkilökohtaisia solvauksia sisältäviä punchlinejä, joiden tarkoitus on yleensä saattaa vastustaja hämmennykseen ja sanattomaksi, eli jäätymään.
Battleja järjestetään erilaisissa tapahtumissa, joissa on mukana myös DJ, jonka soittamaan instrumentaaliseen hip hop-musiikkiin riimit pyritään sovittamaan. Battleja käydään myös useiden räppäreiden muodostamissa cyphereissä, eli tiiviissä ringeissä, joissa musiikki voidaan saada aikaan myös beatboxaamalla. Rap-battlessa yritetään siis saada vastustaja hiljentymään esimerkiksi haukkumalla häntä rujoillakin sanoilla, jotta vastustaja jäisi sanattomaksi.
Battle on ominaista lähestulkoon kaikille hip hop-kulttuurin osa-alueille, joskin sen ilmenemismuodot vaihtelevat. Keskeisintä kaikille sen muodoille on omien taitojen näyttäminen ja vastustajan päihittäminen paremmuudellaan.