Ossie Davis
Raiford Chatman "Ossie" Davis (18. joulukuuta 1917 – 4. helmikuuta 2005) oli yhdysvaltalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja. Hän voitti Emmyn ja oli ehdolla Golden Globen saajaksi.
Georgian osavaltiossa syntynyt Davis aloitti uransa teatterissa ja teki elokuvadebyyttinsä vasta vuonna 1950. Hänet muistetaan esimerkiksi useista Spike Leen teoksista. Ohjaajana hän teki itse viisi elokuvaa 1970-luvulla. Hän oli myös tunnettu mustien oikeuksien puolestapuhuja.
Davis esiintyi varsin vanhaksi saakka; vielä yli 85-vuotiaana hänellä oli rooli televisiosarjassa L-koodi. Hän oli kuollessaan Floridassa 87-vuotias. Leskeksi jäi Ruby Dee, jonka kanssa Davis oli ollut naimisissa vuodesta 1948. Pari sai vuonna 2000 Screen Actors Guildin palkinnon elämäntyöstä; niin ikään pariskunta jakoi vuonna 1995 National Medal of Artsin.
Aiheesta muualla
- Ossie Davis Internet Movie Databasessa. (englanniksi)