Aleksandra Kollontai

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tarkennus: Pääasiassa lähteetön

Aleksandra Kollontai
ven. Алекса́ндра Миха́йловна Коллонта́й
Aleksandra Kollontai
Aleksandra Kollontai
Henkilötiedot
Koko nimi Aleksandra Mihailovna Kollontai (ven. Алекса́ндра Миха́йловна Коллонта́й, o.s. Domontovitš, ven. Домонто́вич)
Syntynyt31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872
Pietari, Venäjän keisarikunta
Kuollut9. maaliskuuta 1952 (79 vuotta)
Moskova, Neuvostoliitto
Kansalaisuus Venäjä
Ammatti kirjailija ja diplomaatti
Kirjailija
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Aleksandra Mihailovna Kollontai (ven. Алекса́ндра Миха́йловна Коллонта́й, o.s. Domontovitš, ven. Домонто́вич; 31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872 Pietari – 9. maaliskuuta 1952 Moskova) oli venäläinen marxilainen kirjailija, feministi ja diplomaatti. Hänestä tuli maailman ensimmäinen naispuolinen diplomaattiedustaja vuonna 1923, kun hänet nimitettiin Neuvostoliiton edustajaksi Osloon. Kollontai oli Neuvostoliiton täysivaltainen edustaja (vuodesta 1943 suurlähettiläs) Tukholmassa vuosina 1930–1945, missä asemassa hän toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhantunnusteluissa vuosina 1940 ja 1944[1].

Tausta

Aleksandra Domontovitšin äiti oli suomalaisen puutavarakauppiaan tytär Aleksandra Aleksandrovna, omaa sukua Masalin ja isä venäläinen keisarillisen armeijan kenraali Mihail Aleksejevitš Domontovitš. Kesät perhe vietti Aleksandran äidinisän Aleksander Masalinin maatilalla Kuusaan hovissa Muolaassa. Aleksandra Kollontai (Šura) valmistui opettajaksi ja oli 1800-luvun lopulla lyhyen aikaa naimisissa pikkuserkkunsa, insinööriupseeri Vladimir Kollontain kanssa. He saivat vuonna 1893 pojan, Mihailin.

Vallankumouksellinen

Aleksandra Kollontai ryhtyi kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi ja vallankumoukselliseksi. Hän oli kommunistinen feministi ja näki, että vain kommunismi voisi vapauttaa naiset. Vuonna 1898 hän matkusti Zürichiin Sveitsiin opiskelemaan. Palattuaan 1903 hän kirjoitti tutkimuksen Suomen työläisten elämää. Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen hajottua menševikeiksi Juli Martovin johdolla ja bolševikeiksi Vladimir Leninin johdolla 1903, Kollontai ei myötäillyt kumpaakaan osapuolta. Bolševikkeihin hän suhtautui epäluuloisesti ja liittyi viimein menševikkeihin.

Kollontai joutui pakenemaan ulkomaille vuonna 1908. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä hän oli Tirolissa valmistelemassa kansainvälistä naisten kongressia Wienissä. Karl Liebknecht sai järjestettyä hänet puolueettomiin maihin sodan alta. Hän liittyi bolševikkeihin 1914 palatessaan Venäjälle.

Asema Neuvostoliitossa

Kollontai valittiin bolševikkien keskuskomiteaan vuoden 1917 elokuussa ja hänestä tuli sosiaalisen hyvinvoinnin kansankomissaari (ministeri). Vuonna 1919 hän perusti Ženotdelin, ”naisten osaston”, joka taisteli lukutaidottomuutta vastaan ja koulutti naisia vallankumouksen mukanaan tuomista uusista avioliitto-, koulutus- ja työlaeista. Vuonna 1920 hänet nimitettiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen naisjaoston johtajaksi ja seuraavana vuonna Kominternin naisasiain sihteeriksi, josta hän joutui lopulta eroamaan mielipiteidensä vuoksi.

Kollontaista tuli kommunistisen puolueen sisäinen kriitikko, ja hän muodosti yhdessä ystävänsä Aleksandr Šljapnikovin kanssa vasemmistolaisen ryhmän puolueessa, nimeltä ”Työläisten oppositio”. Lenin kuitenkin hajotti ryhmän, ja Kollontai jäi poliittisesti tuuliajolle.

Stalinin saatua vallan hän nimitti Kollontain ulkomaille diplomaatiksi – Kollontai oli uranuurtaja: ensimmäinen nainen suurlähettiläänä koko maailmassa. Hänet nimitettiin ensin kauppa- ja diplomaattiedustajaksi Norjaan (1923–1926), sitten Meksikoon (1926–1927), josta palasi Norjaan (1927–1930). Vuonna 1930 hän sai siirron Tukholmaan, jossa toimi vuoteen 1945 asti. Hän oli myös mukana Neuvostoliiton lähettämässä edustajistossa YK:n perustamisessa. Ulkomailla hänellä ei ollut vaikutusvaltaa Neuvostoliiton sisäisiin asioihin. Hän toimi diplomaattisena välittäjänä maissa, joiden kautta Neuvostoliitto pystyi hankkimaan tarvitsemiaan kriittisiä tuotteita, esimerkiksi toisen maailmansodan aikana SKF:n kuulalaakereita, joiden päävientikohde oli Saksa. Ulkomaantyönsä ansiosta hän säilyi yhtenä harvoista vanhoista bolševikkijohtajista sivussa Stalinin puhdistuksista ja teloituksista. Vuonna 1945 Kollontai sairastui ja palasi Neuvostoliittoon. Hän kuoli vuonna 1952.

Muuta

Kollontain ajatukset seksuaalisuudesta herättivät aikanaan paljon huomiota. Kuuluisassa kirjoituksessaan Theses on Communist Morality in the Sphere of Marital Relationsselvennä (1921) hän toteaa seksuaalisuuden olevan ihmisen luonnollinen tarve siinä missä nälkä ja janokin.[2] Tämä vapaan rakkauden kannatus herätti pahennusta laajalti. Lännessä kirjoituksia tulkittiin väärin, ja niiden perusteella väitettiin naisten tulleen sosialisoiduiksi Neuvostoliitossa. Lenin puolestaan piti Kollontain ajatuksia epäsosialistisina.[3]

Kollontai ehdotti lisäksi kollektiivista kasvatusta ja kollektiivisia asuntoja, mutta hänen suunnitelmansa hylättiin utopistisina.

Aleksandra Kollontai ja Suomi

Kollontai osallistui SDP:n puoluekokoukseen 25.–27. marraskuuta 1917 yhdessä Stalinin kanssa.[4] Komissaari Stalinin tehtävä bolševikkihallituksen edustajana oli antaa pontta Leninin innokkaille kehotuksille ja saada SDP:n johtajat uskomaan, että heidän velvollisuutensa oli ottaa valta käsiinsä.[5]

Johtuen suuresta työtaakasta Kollontai ehdotti Leninille vetäytymistä lepäämään. Tämän seurauksena toteutui Leninin matka Suomeen Halilan parantolaan 6.–10. tammikuuta .1918.[6]

Kollontain johtama valtuuskunta vieraili Helsingissä 19. helmikuuta 1918 tilanteessa, jossa Venäjän itärintama oli pettänyt. Kollontain puheista kävi ilmi, että hän tiesi tovereiden edellisenä iltana luovuttaneen Suomen Saksan etupiiriin ja samalla Suomen vallankumouksen.[7] Kollontai selitti asian: ”Se on vain manööveri: tarkoitus on, että kun tulee parempi tilaisuus, voidaan taistelu aloittaa uudestaan imperialismia vastaan.”[8]

Kollontai toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvotteluissa keväällä 1940 sekä vuonna 1944. Tammikuussa 1940 hän sai kosketuksen Suomen hallitukseen ja tapasi Hella Wuolijoen Ruotsissa. Neuvottelut aloitettiin Ruotsin välityksellä, mutta ne eivät vielä johtaneet tulokseen. Suomen hallitus taipui rauhaan vasta maaliskuussa.[9] Kollontai tapasi Paasikiven Tukholmassa useita kertoja.

Aleksandra Kollontai työhuoneessaan Tukholmassa vuonna 1943.

Kollontai oli suhdetoimintanainen, jonka tehtävänä oli vakuuttaa Suomen ja Ruotsin johto sekä muutkin uskomaan Neuvostoliiton rauhanhankkeita 1944 ja osoittaa Stalinin olevan tosissaan niiden suhteen. Uskottavuudella pyrittiin todellisuudessa hankkimaan myönnytyksiä Neuvostoliiton hyväksi. Jatkosodan loppuvaiheessa lähettiläs toimi houkutuslintuna, joka loi jatkuvasti sellaisia ylisuuria odotuksia rauhanehtojen suhteen, jotka osoittautuivat myöhemmin todellisissa neuvotteluissa perättömiksi.

Kollontain ja neuvostojohdon yhteistoiminta oli kovaa psykologista peliä, jonka tarkoituksena oli saavuttaa tiukka ote Suomesta ja edesauttaa myöhemmin maassa toteutettavaa vallankumousta. Samalla Neuvostojohto levitti Kollontain välityksellä lehdistölle itsestään maltillista käsitystä, jonka toivottiin leviävän julkisuuteen ympäri maailmaa.lähde?

Stalin oli hyvin tyytyväinen Kollontain toimintaan Tukholman-lähettiläänä ja toimitti tälle kiitoksen lokakuussa 1944. Myös Andrei Ždanov kiitti 24. lokakuuta 1944 Kollontaita erinomaisesta työstä Neuvostojohdon hyväksi. NKVD katsoi lähettilään laadullisesti toimineen onnistuneesti annetussa tehtävässä.[10]

Teokset

  • Suuri esitaistelija: August Bebelin, naisen oikeuksien ja vapauksien puoltajan muist. Porvoo: Työläisnaisen osuuskunta, 1914.
  • Perhe ja kommunistinen valtio. Pietari: V. K. P:n suom. järjestöjen keskus-toimisto, 1920
  • Uusi moraali. Tekijän luvalla saksankielestä suomentanut Hannes Mäkinen. Helsinki: Työväenjärjestöjen tiedonantaja, 1926.
  • Madame Kollontayn muistelmat: Hänen itsensä kertomana. ((Alkuteos: And dreams came true.) Suomentanut E. Ertimo) Helsinki: Karhu, 1946. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Naisen asema taloudellisessa yhteiskuntakehityksessä. Suomentanut Ulla-Liisa Heino. Tammi, 1973.
  • Suuri rakkaus. Suomentanut Esa Adrian. Gummerus, 1982.
  • Hetkiä elämästäni. ((Letopis mojei žizni, 1946.) Suomentanut Olli Kuukasjärvi) Helsinki–Moskova: SN-kirjat–Progress, 1990. ISBN 951-615-706-8

Lähteet

  1. ↑ Henrik Meinander: Suomi 1944 - Sota, yhteiskunta, tunnemaisema, s. 79-81 & 219-220. Siltala, 2009. ISBN 9789522340030
  2. ↑ Liukkonen, Petri: Alexandra Kollontai Authors' Calendar. 2008. Viitattu 21.4.2010. (englanniksi)
  3. ↑ Ryan, Sally: Clara Zetkin: Lenin on the Women's Question Marxists Internet Archive Library. 29.2.2004. Viitattu 21.4.2010. (englanniksi)
  4. ↑ Lehtinen, Lasse: Tanner, itsenäisen Suomen mies, s. 134. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-30730-3
  5. ↑ Upton, Anthony F.: Vallankumous Suomessa 1: 1917–1918, s. 333. Kirjayhtymä, 1980. ISBN 951-26-1828-1
  6. ↑ Numminen, Jaakko (toim.): Lenin ja Suomi, osa 3, s. 158. Helsinki: Opetusministeriö – Valtion painatuskeskus, 1990. ISBN 951-861-861-5
  7. ↑ Volanen, Risto: Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa, s. 83. Otava, 2019.
  8. ↑ Tov. Aleksandra Kollontayn puhe työväen juhlakokouksessa. Työmies, 21.2.1918. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa, s. 219. LOVE KIRJAT, 1982.
  10. ↑ Seppinen, Jukka: Neuvostotiedustelu Suomessa 1917–1991, s. 122. Ajatus Kirjat – Gummerus 2006. 2. p. ISBN 951-20-6548-7

Kirjallisuutta

  • Halvorsen, Carsten: Vallankumouksen suurlähettiläs: Alexsandra Kollontayn elämä ja toiminta (vuosina 1872–1917). Suomentanut Hilkka Laitila. Helsinki: Kansankulttuuri, 1946.
  • Itzelev, Leonid: Madame Kollontai – vallankumouksen seireeni: Romaani Aleksandra Kollontain elämästä. Suomentanut Robert Kolomainen. Espoo: Fenix-kustannus, 1997. ISBN 951-862-121-7
  • Luukkanen, Arto: ”Kollontay, Alexandra (1872–1952)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 309–311. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleksandra_Kollontai&oldid=22699893”