Timo Tapaninen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Timo Jukka ”Törrö” Tapaninen on suomalainen kitaristi ja säveltäjä. Hänet tunnetaan erityisesti Popeda-yhtyeestä, jossa hän vaikutti vuosina 1986–1990. Ennen Popedaa Tapaninen kuului rhythm and bluesia soittaneeseen Ramblers-yhtyeeseen vuosina 1980–1984. Kuusamossa syntynyt Tapaninen soitti bändin vuonna 1982 julkaistulla toisella albumilla Talkin' 'bout Ramblers sekä muutamalla singlellä. Tapaninen on saanut tämän yhtyeen johdosta vankan maineen blues- ja rhythm'n'blues-muusikkona.

1990-luvulla Timo Tapaninen on soittanut omassa yhtyeessään Sininen Rytmiluu, jolta on ilmestynyt kaksi albumia: Puuhevosten maa (1991) nimellä Törrö ja Sininen Rytmiluu sekä Pimeyttä ja väriä (1995).

Laulaja Nelli Milan on Timo Tapanisen tytär.[1]

Lähteet

Viitteet

  1. Valjus, Kati: Lauluntekijä on myös reissunainen. Nelli Milan tunnustaa olevansa drama queen Kaleva. 15.1.2016. Oulun kaupunginkirjasto. Viitattu 27.4.2016.

Aiheesta muualla

Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.