Keramiikka

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Savenvalaja)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keraamisia astioita.

Keramiikka on savenvalutaidetta ja -teollisuutta sekä savipohjaisista raaka-aineista valmistettuja esineitä,[1] jotka on muotoilun jälkeen kovetettu polttamalla ne korkeassa lämpötilassa uunissa.

Keraamisia astioita on valmistettu jo vuosituhansien ajan. Nykyisin keramiikka on edelleen teollisesti valmistettuna osa arkipäivän käyttöesineistöä, mutta toisaalta myös osa arvostettua taidekäsityöläisyyttä.

Savimassapohjainen keramiikka jaetaan jalostusasteen mukaan karkeakeramiikkaan ja hienokeramiikkaan. Karkeakeramiikan tuotteita ovat muun muassa tiili, ja hienokeraamiikan tuotteita ovat esimerkiksi talous- ja taidekeramiikka, keraamiset laatat sekä saniteettikeramiikka.[2]

Etymologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana keramiikka tulee kreikan kielestä. Antiikin Kreikassa Keramos oli savenvalajien jumala sekä Dionysoksen ja Ariadnen poika. 400-luvulla eaa. kehittyneen keramiikanvalmistuskeskuksen nimeksi annettiin Kerameikos, jonka tuotteiden kautta sana kerameikos levisi maailmalle.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etruskien valmistamaa keramiikkaa.
Pääartikkeli: Keramiikan historia

Varhaisimmalta ajalta peräisin oleva keramiikka on löydetty Kiinan Jiangxin maakunnasta Xianrendongin luolasta. Tämä vanhin tunnettu keramiikka on 19 000 – 20 000 vuotta vanhaa.[4]

Muinaisina aikoina oli eri puolilla maailmaa keraamisia kulttuureja. Lähi-idässä Mesopotamian alueella oli 7600–7000 eaa. Samarran kulttuuri Samarran ja Hassunan alueella, jolloin saviastiat maalattiin koristeellisin kuvioin. Noin 9 000 vuotta sitten itäisessä Afrikassa oli Khartumin tyylisuunta, jonka ruukut ovat Afrikan vanhinta keramiikkaa. Euroopassa kehittyi kivikauden ja pronssikauden vaihteessa nuorakeraaminen kulttuuri ja kellopikarikulttuuri.[5]

Mesoamerikassa ensimmäisistä maanviljelyskylistä noin 1500 eaa. on löydetty merkkejä keramiikasta. Andien alueen etelärannikon seudulla oli 600–200 eaa. Nazca-kulttuuri, jonka aikana esiintyi keramiikkatyyli, jossa saviesineisiin maalattiin ihmishahmoja sekä antropomorfisia ja naturalistisia kuvioita.[6]

Intiassa noin 1800–1200 eaa. kehittyneitä keramiikkatyylejä olivat maalattu harmaa keramiikka ja punamusta keramiikka.[7]

Poltetun saven, keramiikan käyttöä edelsivät esikeraamiset kulttuurit, jotka valmistivat saviastioita korien avulla auringossa kuivattamalla. Muinaisessa Egyptissä käytettiin keramiikan poltossa tiileillä vuorattuja uuneja. Tuolloin käytettiin paljon kvartsia sisältävää savea ja keraamiset esineet päällystettiin sinivihreällä lasitteella. Antiikin Kreikassa keraamiset maljakot olivat muodoltaan siroja. Keskiajalla saveen sekoitettiin hiekkaa. Tästä on kehittynyt nykyisin käytetty Grog-savi. 1300-luvulla Saksassa kehitettiin entistä korkeampaa polttolämpötilaa kestäviä savilaatuja, jotka olivat väriltään joko kellanruskeaa tai harmaata.[8]

Antiikin Kreikassa Attikassa syntyi noin 550 eaa. keramiikassa tyyli, jossa vaaseihin tehtiin musta amfora. Attikan tyylin piirteet yhdistyivät korinttilaiseen keramiikkatyyliin ja tämä yhdistelmä levisi etruskien keskuuteen. Noin 530 jaa. Ateenassa syntyi ruukkujen maalaustyyli, jossa oli punaisia kuvioita mustalla pohjalla.[9] Antiikin Roomassa oli keramiikkatyyli nimeltä Terra sigillata.[10]

Varhaisen kampakeramiikan myöhemmästä ajasta alkaen Pohjoismaissa keramiikassa alettiin toisinaan käyttää asbestia, ja tällaista keramiikkaa kutsutaan asbestikeramiikaksi.[11] Ruotsissa ja Ahvenanmaalla vallitsi kivikauden lopulla kuoppakeraaminen kulttuuri, jossa oli joltakin osin samoja piirteitä kuin kampakeramiikassa.[12] Suomessa ajalla, jolloin siirryttiin kivikaudesta pronssikauteen, asbestikeramiikan valmistus väheni ja sen sijaan alettiin tehdä enemmän tekstiilikeramiikkaa, jossa oli kankaalla painettuja kuvioita.[13]

Keskiajalla islamilaisilla alueilla kehitettiin keramiikkatekniikka, jossa saviesineiden pintaan liitettiin uusi savikerros ja johon tehtiin kaiverruksia. Kaiverretut kuviot täytettiin lyijylasitteella.[14]

Esimerkki myöhemmän ajan keramiikasta on fajanssi, jossa on lasitettu pinta.[15]

Välineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keraamikon perinteinen työpaja bulgarialaisessa museossa.

Keramiikan valmistamisessa käytettäviä työvälineitä ovat muun muassa katkaisulanka, neula reikien tekemiseen ja aukkojen leikkaamiseen, veitsi saven leikkaamiseen, muotoiluveitsi savipintojen tasaukseen ja yksityiskohtien viimeistelyyn, sorvausrauta dreijattujen esineiden sorvaukseen sekä seena dreijaukseen ja käsinrakentamiseen. Kipsilevyä käytetään alustana saven vaivauksessa ja kuivattamisessa. Savitöitä viimeistellään ja puhdistetaan erilaisilla sienillä. Lisäksi käytetään erilaisia astioita ja muovipusseja vedelle, lasitusaineelle ja savelle.[16]

Savimassat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keramiikan raaka-aine savi voidaan jakaa kolmeen tyyppiin polttolämpötilan mukaan: savitavaraan, kivitavaraan ja posliinisaveen. Savitavaran polttolämpötila on yleensä 1060–1180 °C, kivitavaran 1200–1300 °C ja posliinisaven 1220–1350 °C. Kullekin savityypille on lisäksi olemassa samassa lämpötilassa poltettavat lasitteet.[17] Polttolämpötilasta ja savenkoostumuksesta riippuen keramiikkaesine on posliinia, fajanssia, terrakottaa tai kivitavaraa.[18]

Matalanpolton massoja ovat suomalainen punasavi ja muut maasavet. Niiden kutistuvuus on 10–15 prosenttia, ja niistä tehdyt esineet säilyvät melko huokoisina lasituspoltonkin jälkeen ja ne päästävät kosteutta helposti lävitseen.[19] Savitavarasta tulee poltettuna pehmeämpää kuin korkeammassa lämpötilassa poltettu keramiikka. Se on myös alttiimpi lohkeilulle ja rikkoutumiselle, joskin uunissa se rikkoutuu harvemmin kuin korkeapolttoisemmat savet.[17]

Kivitavarasavet ovat helposti työstettäviä ja savitavaraa kestävämpiä, mutta uunissa ne voivat rikkoutua savitavaraa helpommin. Posliinisavi on hienojakoista, väriltään vaaleaa, ja vaikeaa käsitellä.[17] Korkeanpolton massoja ei Suomen maaperästä löydy. Ne kutistuvat vähemmän kuin matalanpolton massat, ja niiden huokoisuus on pienempi. Useimmat korkeanpolton massat soveltuvat myös mataliin polttolämpötiloihin, mutta silloin niiden lujuus jää normaalia pienemmäksi.[19]

Savi voi olla raakatilassa jauhetta, nestettä, plastista, nahkakuivaa tai täyskuivaa. Savijauhetta veteen sekoittamalla saadaan savimassaa. Savijauhetta voidaan sekoittaa myös lasitteen joukkoon. Saviliete on erittäin vesipitoista, juoksevaa ja liukasta. Savilietettä muotteihin valamalla valmistetaan kaupasta ostettavia keramiikkatuotteita, kuten WC-altaita, pesualtaita ja ruoka-astioita. Savilietettä käytetään myös saven liukastamiseen sitä käsitellesssä, sekä kuivempien elementtien yhdistämiseen. Plastisena savi on helpoimmin käsin muokattavissa. Nahkakuivaksi savi tulee muokkauksen jälkeen, kun se on jätetty kuivumaan. Nahkakuiva savi on menettänyt kosteutta, mutta sitä voi vielä muokata käsittelemällä. Täyskuiva savi on polttovalmista. Sitä ei voi enää muovata käsin, eikä siihen voi lisätä mitään, mutta sitä voi hioa.[20]

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaivaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi savi vaivataan käsissä niin, että se sekoittuu, muuttuu kauttaaltaan tasa-aineiseksi ja yhtä kosteaksi, ja siinä olevat ilmakuplat poistuvat. Sitten savi muotoillaan sopivaksi kimpaleeksi käsillä tai leikkaamalla.[21][22]

Muotoilutekniikat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvasarja saviesineen valmistamisesta pyörivällä dreijalla.

Saviesineitä voidaan valmistaa usealla eri tekniikalla. Nipistelytekniikassa savea muokataan sormien välissä, jolloin massasta poistuvat ilmakuplat ja rikkoutumista aiheuttavat jännitteet. Samalla esineestä tulee muodoltaan pyöreähkö. Nipistelytekniikkaa käytetään esimerkiksi ruokailu- ja säilytyskäyttöön valmistettaviin astioihin sekä pienikokoisiin veistoksiin ja koriste-esineisiin.[23]

Levytekniikassa savi muotoillaan levyiksi, jotka liitetään yhteen. Levyjen liitoskohdat voidaan tukea lisäämällä niihin savea. Levytekniikalla valmistetaan suoraseinämäisiä, kulmikkaita ja kaarevia muotoja.[24]

Makkaratekniikassa savi muotoillaan makkaran muotoisiksi paloiksi, joista tehdään renkaita ja liitetään päällekkäin.[25]

Dreijauksessa savi muotoillaan pyörivällä alustalla eli dreijalla.[26]

Saviveistoksen voi rakentaa tukirakenteen ympärille, etenkin kun veistoksen tekemiseen kuluu runsaasti aikaa. Tukirakenteena voi olla esimerkiksi puikkoja, lankoja tai juoma-astia. Saviesineen voi muotoilla myös ulkopuolisen muotin, kuten kulhon, sisään.[27]

Rungon valmistamisen jälkeen astiaan voi lisätä esimerkiksi erikseen muotoillun kädensijan. Se kostutetaan päistään ja painetaan astian kylkeen.[28]

Hionta ja kuivaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kuivatusta saviesine hiotaan sileäksi, ja varmistetaan että se ei keiku. Saviesineet pyritään kuivattamaan mahdollisimman tasaisesti, jotta ne eivät halkeile. Huoneenlämmössä hitaasti kuivattaminen kestää pieneltä esineeltä noin viikon, jonka jälkeen se on valmis poltettavaksi.[29]

Värjäys ja koristelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savimassan voi aluksi värjätä sopivalla pigmentillä.[30] Muotoillun ja pehmeän savipinnan voi koristella painelemalla siihen kuvioita erilaisilla esineillä tai välineillä. Kuivan saven voi maalata värjätyllä savilietteellä. Raakapolton jälkeen pinnan voi maalata alilasiteväreillä. Koristelua esineeseen saa myös värillisellä lasitteella.[31]

Lasitus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lasitteen suihkuttamista esineen pinnalle.

Esine saa lopullisen ulkonäkönsä lasituksessa.[32] Lasite antaa lisäksi esineelle sileän ja tiiviin pinnan, joka torjuu tahrat ja bakteerit sekä tekee esineestä helposti puhdistettavan.[33] Lasitteen voi levittää monella tavalla, kuten kaatamalla, upottamalla, sivelemällä tai ruiskuttamalla.[34]

Poltto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saviesineet poltetaan uunissa, joka voi olla sähkö-, kaasu-, öljy- tai puu-uuni. Polttouuni toimii sekä hapettavan että pelkistävän polton periaatteella. Kun ilma vähenee polton tietyssä vaiheessa, kaasut pelkistyvät ja happi vähenee, jolloin tuli vetää happea puoleensa savesta. Tässä pelkistymisessä metalliväriaineet vaihtavat väriä.[35]

Esine poltetaan tavallisesti kahdesti, raakapoltossa ja lasituspoltossa. Raakapoltto suoritetaan ennen lasitusta ja matalammassa lämpötilassa kuin lasituspoltto. Raakapoltossa savessa tapahtuu kemiallisia muutoksia, jotka muuttavat sen keramiikaksi. Massaan sitoutunut vesi haihtuu ja orgaaniset aineet palavat pois. Savi kovettuu ja tiivistyy ja muuttuu lasimaiseksi. Samalla esine kutistuu 8–20 prosenttia.[36][37]

Lasituspoltossa lasite sulaa ja muodostaa esineen pinnalle kovan lasipinnan, joka voi olla kiiltävä tai matta. Samalla savimassa sulaa hieman, mikä tekee massasta kestävämpää ja vähemmän huokoista eli vedenpitävää.[36]

Muita tekniikoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paperisavessa tavalliseen savimassaan lisätään paperista saatavaa selluloosakuitua. Kuitu parantaa kostean savityön muodossa pysymistä sekä helpottaa liittämistä. Kuitu pitää myös ohuet rakenteet ehjinä, ja työ kestää hyvin lasittamista. Raakapoltossa paperi palaa pois ja jättää saven huokoiseksi.[38]

Rakupoltto on japanilainen polttotekniikka, jossa esineet kuumentamisen jälkeen pelkistetään jossain palavassa materiaalissa kuten sahanpuruissa tai oljissa. Tämä synnyttää lasitettuihin kohtiin uusia värisävyjä muun pinnan värjäytyessä mustaksi.[39]

Terveysvaarat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keramiikassa käytettävät raaka-aineet voivat aiheuttaa terveydellisiä haittoja ilman varotoimenpiteitä. Poltetusta savesta syntyy kvartsipölyä esimerkiksi hiekkapaperilla hiottaessa. Kvartsipöly on haitallista hengitettynä tai syötynä ruokaan tarttuneena. Kvartsipölyä ehkäistään imuroimalla keramiikkauuni silloin tällöin sekä pesemällä työtasot ja lattiat. Saven sisältämät pieneliöt voivat aiheuttaa ihottumaa ja haavatulehduksia rikkoutuneen ihon kautta. Lasiteraaka-aineet ovat yleensä myrkyllisiä, ja niiden kanssa suositellaan hengityssuojainta ja kumihansikkaita sekä tuuletusta ja työtasojen pesemistä lasittamisen jälkeen. Etenkin lyijyä sisältävät lasitteet edellyttävät varovaisuutta. Uunista hohkaava kirkas valo voi vahingoittaa silmien verkkokalvoja.[40]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Carey, Stuart: Savesta kaunista keramiikkaa : aloittelijan opas dreijaukseen ja käsin rakentamiseen. Suomentanut Kangasniemi-Marrocco, Katja. Mäkelä, 2022. ISBN 9789523416857
  • Müller, Kristin: Savenvalajan käsikirja : keramiikkaa käsin rakentamalla ja dreijaamalla. Suomentanut Muurinen, Mirja. Multikustannus, 2009. ISBN 9789524682060
  • Salminen, Jari: Keramiikkakirja. Karisto, 2011. ISBN 9789512354146

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ keramiikka. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
  2. ↑ Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT) Suomen keraamisessa teollisuudessa www.ymparisto.fi. 22. marraskuuta 2004.
  3. ↑ Jylhä-Vuorio, Heikki: Keramiikan materiaalit, s. 12. Heikki Jylhä-Vuorio, 2020. ISBN 9789529442522
  4. ↑ Eileen de Guire: Oldest known ceramic dates back 20,000 years and may have changed the course of human history 29.6.2012. American Ceramic Society. Viitattu 27.2.2024. (englanniksi)
  5. ↑ Weldon Owen: Ihmisen suku, Kivikauden ihmiset, s. 33, 42, 106. Suomentanut Jukka Jääskeläinen, Jyri Kokko, Raimo Salminen, Juha Valste. WSOY, 1994. ISBN 951-0-18780-1
  6. ↑ Sheena Couper: Ihmisen suku, Mayoista maoreihin, s. 24, 87. WSOY, 1995. ISBN 951-0-18782-8
  7. ↑ The evidence of pottery from 2550 bce The Map Archive. 2018. Arkistoitu 24.8.2018. Viitattu 25.5.2023.
  8. ↑ Clay and Pottery - Brief History Lakeside pottery. Viitattu 27.2.2024.
  9. ↑ Joan Suteda, Xavier Barral: Kreikan ja Rooman taide, s. 76-80. WSOY, 1996. ISBN 951-0-19888-9
  10. ↑ Terra sigillata ware Britannica. Viitattu 25.5.2023.
  11. ↑ Asbestikeramiikka Elävä kivikausi. Viitattu 25.5.2023.
  12. ↑ Kuoppakeramiikka Elävä kivikausi. Viitattu 25.5.2023.
  13. ↑ Georg Haggren, Petri Halinen, Mika lavento, Sami Raninen, Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 125. Gaudeamus, 2016. ISBN 978-952-495-363-4
  14. ↑ Joan Sured, Xavier Barral: Bysantin, islamin ja varhaiskeskiajan taide, s. 218. WSOY, 1997. ISBN 951-0-19889-7
  15. ↑ Kokonaisuus syntyy pala palalta Asuminen. 10.4.2005. Turun Sanomat. Viitattu 25.5.2023.
  16. ↑ Salminen 2011, s. 10–11.
  17. ↑ a b c Carey 2022, s. 11.
  18. ↑ Terrakotta, materiaali-info Yle. Arkistoitu 6.4.2008. Viitattu 5.2.2012.
  19. ↑ a b Salminen 2011, s. 12–14.
  20. ↑ Müller 2007, s. 42–45.
  21. ↑ Carey 2022, s. 12–19.
  22. ↑ Müller 2007, s. 51.
  23. ↑ Salminen 2011, s. 17.
  24. ↑ Salminen 2011, s. 35.
  25. ↑ Salminen 2011, s. 51–52.
  26. ↑ Salminen 2011, s. 77.
  27. ↑ Salminen 2011, s. 61–65.
  28. ↑ Carey 2022, s. 107–115.
  29. ↑ Salminen 2011, s. 70–71.
  30. ↑ Salminen 2011, s. 134.
  31. ↑ Salminen 2011, s. 105.
  32. ↑ Salminen 2011, s. 136, 150–153.
  33. ↑ Carey 2022, s. 132.
  34. ↑ Carey 2022, s. 140–143.
  35. ↑ Müller 2007, s. 28–30.
  36. ↑ a b Salminen 2011, s. 160–162.
  37. ↑ Carey 2022, s. 144.
  38. ↑ Salminen 2011, s. 175.
  39. ↑ Salminen 2011, s. 167.
  40. ↑ Salminen 2011, s. 9–10.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fairbairn, Caroline: Keramiikan koristelu ja lasitus : inspiroiva opas kiehtovaan käsityöhön. Suomentanut Vainikainen, Virpi. Kustannus Mäkelä, 2001. ISBN 9518821348
  • Mattison, Steve: Keramiikka : materiaalit, tekniikat, työvälineet. Suomentanut Stewen, Riikka. Moreeni, 2024 (1. painos 2004). ISBN 978-951-1-49211-5
  • Ros i Frigola, Maria Dolors: Keramiikka. Suomentanut Kangasniemi, Katja. Perhemediat, 2008. ISBN 9789524941730

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Keramiikka.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Keramiikka&oldid=22785923”