Suomen Psykologiliitto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen psykologiliitto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Psykologiliitto
Perustettu 1957
Toimiala psykologien ammattijärjestö
Kotipaikka Helsinki
Jäsenmäärä n. 7 000
Jäsenlehti Psykologi
Aiheesta muualla
www.psyli.fi

Suomen Psykologiliitto on ammattijärjestö, johon kuuluu noin 95 prosenttia maassa toimivista psykologeista. Liittoon kuuluu noin 7 000 jäsentä. Suomen Psykologiliitto on perustettu vuonna 1957. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön. Liiton puheenjohtaja (2016–2021) oli psykologian tohtori Annarilla Ahtola. Hänen edeltäjänsä Tuomo Tikkanen oli puheenjohtajana 22 vuotta (1994–2015).[1] Liittovaltuuston puheenjohtaja on Päivi Räty. Liitto kuuluu Akavaan.[2][3]

Suomen psykologiliitto kuuluu kansallisena jäsenjärjestönä noin 300 000 psykologin suuruiseen Euroopan psykologiliittojen federaatioon (EFPA). EFPA on luonut muun muassa standardisoitun EuroPsy-pätevyysjärjestelmän psykologien ammattipätevyyden osoittamiseksi toisessa maassa. [4][5]

  1. Arkistoitu kopio 14.11.2015. Suomen psykologiliitto, psyli.fi. Arkistoitu 11.2.2017. Viitattu 9.2.2017.
  2. Perustietoa Psykologiliitosta Suomen psykologiliitto. Arkistoitu 6.7.2015. Viitattu 26.7.2015.
  3. Liiton päättäjät Suomen psykologiliitto. Arkistoitu 18.11.2015. Viitattu 26.7.2015.
  4. EuroPsy-pätevyys Suomen Psykologiliitto ry, psyli.fi. Viitattu 9.2.2017.
  5. About Euroopan psykologiliittojen federaatio, efpa.eu. Viitattu 9.2.2017. (englanniksi)