Pyöveli

Historiallinen kuva pyövelistä.

Keskiaikainen pyövelin asu.

Pyöveli oli kuolemanrangaistuksen toimeenpanija, jonka toimenkuvaan kuului joissakin kulttuureissa myös rikollisten kidutus, kuolleiden eläinten korjaaminen kaduilta ja itsemurhaajien hautaaminen. Pyövelin ammattia pidettiin toisinaan halveksuttavana, joten hänelle esimerkiksi määrättiin erillinen istumapaikka kirkoissa. Teloituksessa tunaroivaa pyöveliä saattoi kohdata väkijoukkojen viha ja jopa lynkkaus, varsinkin jos teloitettava oli herättänyt jonkinlaista myötätuntoa. Toisaalta pyövelin ammatin tarpeellisuus tunnustettiin. Teloitettavat tuskattomasti "parempaan maailmaan" lähettäneitä pyöveleitä kiiteltiin.

Valistusajan jälkeen kuolemanrangaistuksen toimeenpano pyrittiin inhimillistämään ja kidutuksen sijaan rangaistuksen täytäntöönpanon tuli olla nopea ja mahdollisimman tuskaton. Teloitustavoiksi vakiintuivat mestaus (usein giljotiinilla), hirttäminen ja teloittaminen ampumalla. Pyöveleistä tuli nyt myös oman alansa ammattimiehiä, ja monet pyövelit kehittivät myös teloitusmenetelmän mahdollisimman nopeaksi ja tuskattomaksi.

Monissa maissa pyövelin ammatti periytyi sukupolvesta toiseen. Mm. Isossa-Britanniassa Pierrepointin suku on tunnettu kolmesta pyövelistään, Henry Pierrepoint, Thomas Pierrepoint ja Albert Pierrepoint.

Ranskan kuuluisin pyövelisuku oli Sansonit. Nämä miehet – isä Charles-Henri, poika Henri ja pojanpoika Henri-Clement – mestasivat huomattavan osan Ranskan suuren vallankumouksen aikana teloitetuista merkkihenkilöistä. Henri-Clement oli sukunsa viimeinen; hänen jälkeensä tehtävään valitut käyttivät aina kuolemanrangaistuksen kieltämiseen saakka peitenimeä "Monsieur de Paris". Ranskan viimeinen pyöveli oli Marcel Chevalier.

Kanadassa pyövelin henkilöllisyys pidettiin salassa, ja he käyttivät julkisuudessa peitenimeä "Arthur Ellis". Ellis oli alun perin ensimmäinen Kanadan valtionpyöveli, ja hänen seuraajansa käyttivät hänen nimeään.

Yhdysvallat on ainoa länsimaa, joka yhä käyttää kuolemanrangaistusta. Osavaltioissa ei kuitenkaan ole erillisiä pyöveleitä, vaan niissä joko vankilanjohtaja käyttää sähkötuolin tai myrkytyskoneen katkaisijaa, tai ammuttaessa teloitusryhmä kootaan vapaaehtoisista.

Japanissa kuolemanrangaistus toimeenpannaan hirttämällä, ja sikäläiset pyövelit kuuluvat kaikki yhteen ja samaan buraku-sukuun, joka pidetään salaisena.

Sana "pyöveli" on laina varhaisuusruotsin sanasta böfvel (nykyruotsin sana on bödel); samasta sanasta on tullut sekä pyöveliä että paholaista merkitsevä peeveli. Ruotsinkielinen sana tuli keskialasaksan sanasta bödel, joka niin kuin nykysaksan Büttel tarkoittaa oikeudenpalvelijaa, joka toimii aikoinaan usein myös pyövelinä tai pyövelinrenkinä. Samaa sukua on englannin sana beadle.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pyöveli Wikimedia Commonsissa

• Yle.fi – Laittomuuksien hintana oli usein oma henki – pyöveli oli 1600-luvulla välttämätön virkamies, joka teki likaiset työt

Kirjallisuutta

• Klemettilä, Hannele: Keskiajan pyövelit. Jyväskylä: Atena, 2004. ISBN 951-796-354-8
• Luukko, Armas: Heikki Hakalainen, Pohjanmaan pyöveli. Kansan kuvalehti, 1944, s. 202–203. Helsinki: Söderström.
• Moilanen, Mikko: Suomen pyövelit. Jyväskylä: Doscendo Oy, 2019. ISBN 978-952-291-779-9