Tämä on hyvä artikkeli.

Berliini

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 7. elokuuta 2014 kello 07.18 käyttäjän Hyperboreios (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 7. elokuuta 2014, perustui tähän versioon.

Berliini
(Berlin)
lippu
lippu		 vaakuna
vaakuna

Berliini

Koordinaatit: 52°31′24″N, 013°24′41″E

Valtio  Saksa
Osavaltio Berliini
Alueet 12 hallintoaluetta
Hallinto
 – Pormestari Klaus Wowereit (SPD)
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 892 km²
Korkeus 34–115 m
Väkiluku (2008) 3 429 870
 – Väestötiheys 3 847 as./km²
Aikavyöhyke UTC+1
 – Kesäaika UTC+2
Postinumero 10001–14199
Suuntanumero(t) 030
Lähteet: [1] = Pinta-ala; [2] = Väkiluku









Berliini

Berliini (saks. Berlin, [bɛɐˈliːn], De-Berlin-2.ogg kuuntele ääntämys (ohje)) on Saksan pääkaupunki ja yksi Saksan osavaltioista. Noin 3,4 miljoonalla asukkaallaan se on myös Saksan suurin ja Euroopan unionin toiseksi suurin kaupunki Lontoon jälkeen.[3] Toisin kuin joidenkin muiden kaupunkialueiden (esimerkiksi noin 12 miljoonan asukkaan Suur-Pariisin) kohdalla, Berliinissä kaupungin viralliset rajat ja kaupunkimaisesti rakennetun alueen tosiasialliset rajat vastaavat melko hyvin toisiaan. Löyhemmin määritelty Berliinin metropolialue jatkuu kuitenkin kauas ympäristöön ja sillä asuu – alueen tarkasta määritelmästä riippuen – noin 4,4–5,9 miljoonaa ihmistä.[4][5] Eurostatin määritelmän mukaan metropolialueen asukasluku on noin 5,1 miljoonaa (2012),

Kansainvälisesti tunnettuine kulttuurilaitoksineen, yliopistoineen ja tapahtumineen Berliini on yksi Euroopan merkittävimmistä tiede- ja kulttuurikeskuksista. EU:n väkirikkaimman jäsenmaan pääkaupunkina se on myös vaikutusvaltainen poliittinen keskus ja tärkeä liikenteellinen solmukohta. Kaupunki tunnetaan myös vilkkaasta yöelämästään ja kansainvälisestä ja vapaamielisestä ilmapiiristään, joka houkuttelee varsinkin nuoria muuttajia. Pääkaupunkiasemastaan huolimatta Berliini ei ole kaikissa suhteissa Saksan tärkein kaupunki: esimerkiksi maan finanssielämän keskus on Frankfurt am Main, vaurain kaupunki on Hampuri ja merkittävin teknologiakeskittymä on Münchenlähde?.

1200-luvun alussa perustettu Berliini kohosi vuonna 1701 Preussin ja 1871 yhdistyneen Saksan valtakunnan pääkaupungiksi. Toisen maailmansodan jälkeen kaupunki jaettiin miehityssektoreihin, joista Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan hallitsemista muodostui Länsi-Berliini ja Neuvostoliiton hallitsemasta Itä-Berliini. Saksan liittotasavalta oli nimennyt Bonnin ainoastaan väliaikaiseksi pääkaupungikseen tavoitteenaan sama kuin Saksan demokraattisen tasavallan julistuksella eli molempien pääkaupunkina olisi ollut sama kaupunki, koko Berliini, mutta sen ylin päätösvalta pysyi edelleen neljällä miehitysvallalla. Ne luopuivat oikeuksistaan vuonna 1990, kun Saksa jälleenyhdistyi ja jonka seurauksena Berliinistä tuli jälleen Saksan pääkaupunki ja yksi Euroopan vilkkaimmin kehittyvistä metropoleista.

Maantiede

Haveljoki Berliinin naapurikunnan Potsdamin kohdalla.

Berliini sijaitsee itäisessä Saksassa noin 70 kilometrin päässä Puolan rajalta. Kaupunki on kokonaan Brandenburgin osavaltion ympäröimä, joten se muodostaa enklaavin. Alueen suurin pituus itä–länsi-suunnassa on 45 km, pohjois–etelä-suunnassa 38 km.[6]

Alue on jääkauden muovaamaa ja runsaine metsineen ja järvineen se muistuttaa jossakin määrin suomalaisia olosuhteita. Pinta-alasta on vettä 6,7 %, metsää 18 %, muita virkistysalueita 11,5 % ja maatalouskäytössä 4,9 %.[6] Kaupunki on syntynyt Spreejoen varteen, joka keskustan halkaistuaan yhdistyy kaupungin länsiosassa Haveliin. Jälkimmäinen joki on Berliinin seudulla pikemminkin sarja järviä, joista suurin on Wannsee. Maasto on varsin tasainen, korkeimmat huiput ovat Großer Müggelberg (115,4 m) sekä toisen maailmansodan raunioista kasattu Teufelsberg (114,7 m).

Ilmasto

Berliinin seudun ilmasto on meri- ja mannerilmaston välimuoto, väli-ilmasto. Talvet ovat yleensä pääosin pimeitä, sateisia ja lumettomia. Yleensä kuitenkin lumipeite peittää maan muutamien päivien ajan kerrallaan useasti talven aikana. Talvi on suomalaisittain lyhyt, muistuttaen Etelä-Suomen pimeää loppusyksyä. Talvi vaihtuu nopeasti heleän vihreään kukkivaan kevääseen maaliskuun lopulla. Puut tulevat lehteen yleensä huhtikuun aikana. Keväisin sää on yleensä selkeä ja vähätuulinen. Toukokuu voidaan jo lämpötilojen puolesta laskea suomalaisittain kesäkuukaudeksi. Lämpimimmät kesäkuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin hellepäiviä on tavallisesti jopa yksi kolmasosa päivistä. Yli 35 asteen päivälämpötilat ovat lähes jokavuotisia, ja loppukesäiset ukkosmyrskyt ja rankkasateet ovat voimakkuudeltaan aivan eri mittakaavaa kuin suomalaiset vastineensa. Tyypillisesti syyskuussa lämpötilojen laskun huomaa ensimmäistä kertaa, kun hellejaksot loppuvat kokonaan. Lokakuussa sää alkaa muuttua tavallisesti syksyisesti pilvisemmäksi ja epävakaisemmaksi, lämpötilojen laskiessa edelleen. Puiden ruska-aikaa on loka-marraskuu. Joulu-tammikuu ovat kaikista kuukausista epävakaisimmat ja silloin esiintyy navakoita tuulia ja runsaasti sadepäiviä.

Berliinin ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 2,9 4,2 8,5 13,2 18,9 21,6 23,7 23,6 18,8 13,4 7,1 4,4 ka. 13,4
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −1,9 −1,5 1,3 4,2 9,0 12,3 14,3 14,1 10,6 6,4 2,2 −0,4 ka. 5,9
Sademäärä (mm) 42,3 33,3 40,5 37,1 53,8 68,7 55,5 58,2 45,1 37,3 43,6 55,3 Σ 570,7
Sadepäivät (d) 10,0 8,0 9,1 7,8 8,9 9,8 8,4 7,9 7,8 7,6 9,6 11,4 Σ 106,3
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
2,9
−1,9
4,2
−1,5
8,5
1,3
13,2
4,2
18,9
9,0
21,6
12,3
23,7
14,3
23,6
14,1
18,8
10,6
13,4
6,4
7,1
2,2
4,4
−0,4
S
a
d
a
n
t
a 		42,3
33,3
40,5
37,1
53,8
68,7
55,5
58,2
45,1
37,3
43,6
55,3


Lähde: Weather Information for Berlin World Weather Information Service. World Meteorological Organization. Viitattu 3.7.2009.

Hallinnollinen jako

Berliini jakautuu 12 hallintoalueeseen (saks. Bezirk), joilla on oma, paikallisvaaleissa valittu hallintonsa ja rajoitettu itsemääräämisoikeus (ks. alla). Niillä on kullakin niin suuri asukasmäärä, että ne olisivat itsenäisinäkin suurkaupunkeja. Nykyinen hallintoaluejako syntyi vuonna 2001, jolloin hallintoalueiden määrä lähes puolitettiin. Hallintoalueet on edelleen jaettu kaupunginosiin (saks. Ortsteil), joita on yhteensä 96. Näistäkin muutamalla on yli 100 000 asukasta. Toisin kuin puhtaasti hallinnollisilla päätöksillä luodut hallintoalueet, kaupunginosat ovat yleensä pitkän ajan saatossa muodostuneita alueita, joilla on oma historiansa ja oma luonteensa. Siksi kaupunginosajako on arkielämässä hallintoaluejakoa tärkeämpi, vaikkei kaupunginosilla varsinaista hallinnollista merkitystä olekaan.

Berliinin hallintoalueet ja kaupunginosat
Hallintoalue Väkiluku 30.11.2010[7] Pinta-ala (km²)[8] Väestötiheys (as/km²)
Mitte 333 172 39,47 08 218
Friedrichshain-Kreuzberg 269 924 20,16 13 065
Pankow 370 488 103,07 03 449
Charlottenburg-Wilmersdorf 320 322 64,72 04 870
Spandau 225 963 91,92 02 444
Steglitz-Zehlendorf 295 806 102,50 02 812
Tempelhof-Schöneberg 336 282 53,10 06 263
Neukölln 311 824 44,93 06 806
Treptow-Köpenick 242 574 168,42 01 399
Marzahn-Hellersdorf 249 956 61,78 04 048
Lichtenberg 261 417 52,29 04 963
Reinickendorf 241 490 89,48 02 726

Vanha aluejako

Ennen vuotta 2001 hallintoalueita oli vuoden 1920 kuntaliitoksista saakka ollut 20. Berliinin kahtiajaon aikana (1945–1990) niistä 12 kuului Länsi-Berliiniin ja kahdeksan Itä-Berliiniin seuraavasti:

Historia

Varhaista historiaa

Berliini ja Cölln vuonna 1652 (itä ylhäällä).

Arkeologisten kaivausten perustella Berliini ja sen sisarkaupunki Cölln ovat syntyneet noin 1100- ja 1200-lukujen vaihteessa. Nämä kaksi asutuskeskusta sijaitsivat vastapäätä toisiaan Spreejoen kapeikossa: Berliini joen itäpuolella, Cölln sen keskellä olevalla saarella eli Spreeinselillä. Berliinin kaupungin virallinen ikä lasketaan vuonna 1237 päivätystä asiakirjasta, jossa tosin mainitaan vain Cölln – itse Berliinistä ensimmäinen maininta on vuodelta 1244. Vanhastaan slaavilainen keskus Spandau ylempänä Spreen varrella sai kaupunkioikeudet vuonna 1232, ja Berliini ilmeisesti samoihin aikoihin. Kaupungit menestyivät suhteellisen hyvin kauppakaupunkeina 1200–1300-luvuilla ja solmivat liiton vuonna 1307. Vuonna 1360 Berliini-Cölln liittyi hansaliittoon.[9] Berliini ja Cölln kävivät hansakaupunkina kauppaa koko Itämeren alueella ja olivat suhteellisen riippumattomia Brandenburgia hallinneista ruhtinaista.[9][10]

Vuosina 1415–1417 Saksan kuningas Sigismund läänitti Mark Brandenburgin linnakreivi Fredrikille, josta tuli Brandenburgin vaaliruhtinas. Fredrik kuului Hohenzollernien sukuun, joka pysyi vallassa aina vuoteen 1918 saakka. Kun Berliinissä ja Cöllnissä syttyi sisäisiä levottomuuksia käsityöläisten ja patriisisukujen välillä, uusi vaaliruhtinas käytti tilaisuutta hyväkseen ja alisti kaupungit valtaansa 1442.[11] Fredrik yhdisti Berliinin ja Cöllnin kaupungit ja teki niistä hovin residenssikaupungin, joten liittymä joutui luopumaan vapaan hansakaupungin statuksestaan. Vaaliruhtinaan linna rakennettiin Spreeinselille keskelle Cöllniä.[10][12]

Uskonpuhdistuksen aikaan Berliinissä omaksuttiin luterilainen uskonoppi vuonna 1539.[12]

Kolmikymmenvuotisen sodan aikana (1618–1648) Berliini ja Cölln kärsivät pahoin. Kaupunki ryöstettiin moneen kertaan, ja jopa puolet sen 12 000 asukkaasta sai surmansa. Sodan jälkeen, ”Suuren vaaliruhtinaan” Fredrik Vilhelmin hallituskaudella, kaupunki kuitenkin elpyi nopeasti ja alkoi kasvaa voimakkaasti. Fredrik Vilhelm linnoitti Berliinin ja Cöllnin ja perusti liittokaupungin länsipuolelle kolme tytärkaupunkia: Friedrichswerderin, Friedrichsstadtin ja Dorotheenstadtin. Näiden uusien kaupunkien läpi Suuri vaaliruhtinas rakennutti lehmusbulevardi Unter den Lindenin.[13]

Preussin kuningaskunnan keskus

Napoleon marssii Brandenburgin portille.

Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik I kruunattiin Preussin kuninkaaksi, ja Brandenburgin vaaliruhtinaskunta muuttui Preussin kuningaskunnaksi. Fredrik I yhdisti Berliinin, Cöllnin, Friedrichswerderin, Friedrichsstadtin ja Dorotheenstadtin, ja loi näin uuden suur-Berliinin, josta tuli Preussin kuningaskunnan pääkaupunki. 1700-luvun alkupuoliskolla Berliini-Cöllnin vanhat puolustusmuurit purettiin ja uusi kaupunki ympäröitiin tullimuurilla ja tulliporteilla. Edustavin näistä oli uusklassinen Brandenburgin portti, josta on myöhemmin muodostunut yksi Berliinin tunnetuimmista symboleista ja nähtävyyksistä.[14]

1700-luvun aikana Preussi kohosi yhdeksi Euroopan mahtivaltioista, ja Berliini kasvoi Saksalais-roomalaisen keisarikunnan toiseksi suurimmaksi kaupungiksi heti Wienin jälkeen.[15] Suurten rakennushankkeiden avulla Berliinistä muokattiin Preussille edustuskelpoinen pääkaupunki.[16] Fredrik I rakennutti vanhan kuninkaanlinnan uudelleen upeaksi barokkipalatsiksi. Unter den Lindenistä tuli kaupungin paraatikatu, jonka varrelle nousi kuninkaallisia palatseja ja muhkeita julkisia rakennuksia.[10]

Vuonna 1806 Napoleonin sotajoukot valloittivat Preussin ja Berliinin. Napoleon piti kaupungissa näyttävän paraatin ja kuljetutti Brandenburgin portin nelivaljakkopatsaan Pariisiin. Seitsemän vuotta myöhemmin, Napoleonin luhistuttua, nelivaljakko palautettiin Berliiniin.[17]

1800-luku oli Berliinissä voimakkaan kasvun aikaa, vuosisadan aikana kaupungin väkiluku yli kymmenkertaistui. Ensimmäinen rautatieyhteys Berliinin ja Potsdamin välille rakennettiin vuonna 1838.[15] Berliini koki voimakkaan ja nopean teollistumisen. Kasvun taustalla olivat erityisesti tekstiilituotanto sekä kone- ja rautateollisuus. Vuosisadan puolivälistä eteenpäin sähkö- ja kemianteollisuus voimistuivat.

Saksan keisarikunnan pääkaupunki

Berliinin Spittelmarkt vuonna 1912. Paul Hoenigerin maalaus.

Berliinistä tuli uuden Saksan keisarikunnan pääkaupunki vuonna 1871.[18] Valtakunnan keskuspankin sijoittaminen Berliiniin toi pääkaupunkiin mukanaan myös rahoittajat. Berliinin kulttuurielämä kasvoi entisestään ja esimerkiksi Berliinistä alettiin puhua Euroopan teatterimetropolina. Berliinin voimakas kasvu aiheutti myös sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia. Väestön ja liikenteen kasvun vuoksi vuonna 1896 alettiin rakentaa metroa sekä paikallisjunayhteyksiä esikaupunkialueille. Keskustan lähistölle alettiin rakentaa vuokra-asuntoja, jotta työläisille olisi mahdollista vuokrata edullisia asuntoja.[19]

Ensimmäinen maailmansota johti Berliinissä nälänhätään.[18] Talvella 1916–1917 ruoka-avun tarpeessa oli 150 000 ihmistä. Kaupungissa puhkesi lakkoja. Kun sota päättyi vuonna 1918, keisari Vilhelm II erosi.[18]

Weimarin tasavallan pääkaupunkina

Sosialisti Philipp Scheidemann ja kommunisti Karl Liebknecht julistivat lokakuun vallankumouksen jälkeen kaupungin tasavallaksi. Seuraavina kuukausina kaupungissa käytiin lukuisia katutaisteluita eri ryhmittymien välillä. Joulukuussa 1918 Berliinissä perustettiin Saksan kommunistinen puolue (Kommunistische Partei Deutschlands, KPD). Tammikuussa 1919 puolue yritti kaapata vallan niin sanotussa spartakistikapinassa, joka epäonnistui. 15. tammikuuta 1919 Karl Liebknecht ja Rosa Luxemburg surmattiin.[20]

Vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1920, oikeistolaisen Deutsche Vaterlandspartein perustaja Wolfgang Kapp puolestaan yritti kaataa hallituksen. Berliinin kasarmiväki liittyi hänen joukkoihinsa ja valtasi hallitusrakennuksen. Weimarin tasavallan hallitus oli jo tuolloin jättänyt Berliinin. Yleislakko kuitenkin esti vallankaappauksen onnistumisen.[20]

1. lokakuuta 1920 perustettiin Suur-Berliini, jossa Berliiniin liitettiin seitsemän muuta kaupunkia, 59 kylää ja 27 kartanoaluetta. Tuolloin Suur-Berliinissä oli 3 804 048 asukasta.[20]

1920-luvun ensi vuosien taloudellisen hätätilan parannuttua vuodesta 1924 alkaen alkoi Berliinin kultakausi. Berliinistä tuli yksi Euroopan suurimmista teollisuuskaupungeista ja kulttuurikeskuksista. Paikallisjunaliikennekin sähköistettiin 1924, jolloin otettiin myös käyttöön Tempelhofin lentoasema.[20] Uusi infrastruktuuri oli tarpeen neljän miljoonan asukkaan tarpeisiin. Lyhyt kukoistuskausi päättyi maailmanlaajuiseen talouskriisiin 1929. Samana vuonna kansallissosialistinen puolue sai ensimmäiset paikkansa kaupungin parlamentissa.[20]

Berliinin olympialaiset 1936 olivat otollinen propagandatilaisuus natsihallinnolle.

Kolmannen valtakunnan keskus

Vuonna 1933 valtaan nousseen kansallissosialistisen puolueen johtaja Adolf Hitler halusi rakentaa Berliinistä uuden pääkaupunkinsa, Welthauptstadt Germanian. Suuri osa kaupungista oli tarkoitus purkaa ja rakentaa uudelleen. Rakennustöiden myötä kodittomiksi jääneille olisi hankittu asuintilaa karkottamalla juutalaiset kaupungista. Läheisin keskitysleiri oli 35 kilometrin päässä Oranienburgin pikkukaupungissa sijaitseva Oranienburg/Sachsenhausen.[21]

Rakennusprojektit keskeytyivät toisen maailmansodan vuoksi. Berliiniä pommitettiin länsiliittoutuneiden toimesta 363 kertaa vuosina 1940–1945.[22] Marraskuusta 1943 maaliskuuhun 1944 kaupunkiin kohdistettiin oma pommituskampanjansa. Berliini toimi viimeisenä sotanäyttämönä Euroopassa, kun puna-armeijan joukot saavuttivat sen huhtikuussa 1945. Kaupungista käytiin ankara taistelu, ja muun muassa valtiopäivätalo raunioitui.[23]

Jaettu Berliini

Berliinin muuri ei itse asiassa ollut pelkkä muuri, vaan siihen kuului myös leveä ”kuoleman kaistale” miinoineen, piikkilankaesteineen ja vartiotorneineen.

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, joita hallinnoivat Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska. Neuvostoliiton vyöhykkeen sisään jäänyt Berliini jaettiin myös neljään osaan näiden valtioiden kesken: länsivallat hallinnoivat Länsi-Berliiniä, Neuvostoliitto Itä-Berliiniä. Neuvostoliitto irtisanoutui käytännössä miehitysvaltojen yhteishallinnosta vuonna 1948, sillä se ei tunnustanut sosiaalidemokraatti Ernst Reuterin valintaa pormestariksi ja asetti omalle vyöhykkeelleen oman pormestarinsa. Kesäkuusta 1948 toukokuuhun 1949 Neuvostoliitto piti Länsi-Berliiniä piiritystilassa katkaisemalla kaikki maayhteydet ja rajoittamalla myös sähkön ja kaasun saantia. Tästä Berliinin saarrosta kaupunki selviytyi länsiliittoutuneiden järjestämän massiivisen ilmasillan ansiosta.[24]

Tilanne muuttui entistäkin ongelmallisemmaksi, kun Saksan länsivyöhykkeistä muodostettiin vuonna 1949 Saksan liittotasavalta ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta (DDR). DDR piti Berliiniä pääkaupunkinaan; käytännössä pääkaupunkina tosin toimi vain Itä-Berliini. Saksan liittotasavalta puolestaan piti Berliiniä omana osavaltionaan, jollainen kaupungin länsiosa käytännössä olikin. Myös voittajavaltojen kesken Berliinin oikeudellinen status oli kiistanalainen. Länsiliittoutuneiden tulkinnan mukaan koko Berliinissä ylintä valtaa käytti neljä miehitysvaltaa eikä kumpikaan Saksa; Neuvostoliitto puolestaan katsoi, että Itä-Berliini kuului DDR:n alaisuuteen ja että miehitystila jatkui ainoastaan Länsi-Berliinissä.[25]

Vuoteen 1961 saakka Länsi- ja Itä-Berliinin välillä saattoi liikkua vapaasti, vaikka Saksojen välinen raja oli muualla tiukasti vartioitu. Koska Länsi-Berliinin kautta pakeni länteen yhä enemmän itäberliiniläisiä ja itäsaksalaisia, DDR rakensi vuonna 1961 Berliinin muurin, jolla se eristi Länsi-Berliinin Itä-Berliinistä ja DDR:stä. Berliinin muuri jakoi kaupungin kahtia vuoteen 1989 asti, jolloin DDR poisti kansalaistensa matkustusrajoitukset. Berliinin muurin murtuminen oli valtava symbolinen tapahtuma ja lähtölaukaus Euroopan sosialististen valtiojärjestelmien romahtamiselle. Muurin purkamisvuonna 1990 neljä miehitysvaltaa luovuttivat hallintaoikeutensa Berliiniin yhdistyneelle Saksalle niin kutsutussa kaksi plus neljä -sopimuksessa (virallisesti englanniksi Treaty on the Final Settlement with Respect to Germany).[26]

Yhdistyneen Saksan pääkaupunki

Saksojen yhdistymisen seurauksena myös Berliinistä tuli jälleen yksi kaupunki. Saksan liittopäivät päätti 20. kesäkuuta 1991 vain pienellä äänierolla siirtyä Bonnista Berliiniin. Saksan liittopäivät ja hallitus pääsivät muuttamaan Bonnista Berliiniin kuitenkin vasta vuonna 1999.[27] Yhdistymisen jälkeen Berliiniä on rakennettu ja kunnostettu paljon, minkä vuoksi kaupunkia kutsuttu jopa ”Euroopan suurimmaksi rakennustyömaaksi”.[28] Kaupungin talous ei ole kohentunut toivotulla tavalla, vaan kaupunki on ollut konkurssin partaalla.[29]

Väestö

Joulukuussa 2008 Berliinin väkiluku oli 3 431 473 asukasta.[30] Berliinillä on pitkät perinteet maahanmuuttokaupunkina ja sen väestö on etniseltä taustaltaan hyvin kirjava. Muita leimallisia piirteitä ovat nykyään muun muassa maallistuneisuus ja vaihtoehtoista elämäntapaa edustavien kuten homojen ja lesbojen suhteellinen yliedustus.[31][32][33][34] Kaupunki houkuttelee myös runsaasti taiteilijoita sekä vaihtoehtoelämää ja individualistisia arvoja arvostavia ihmisiä liberaalilla elämäntyylillään, modernilla zeitgeistilla ja alhaisella elinkustannusten tasolla.[35][36]

Väkiluvun kehitys

Berliinin väkiluvun kehitys vuosina 1880–2012.

Aluksi Berliinin väkiluku kehittyi hitaasti eikä kaupunki ollut Saksan mittakaavassa kovinkaan merkittävä. Vuonna 1500 Berliinin ja Cöllnin väkiluku oli vain 12 000, ja 1600-luvulla se vielä puoliintui muun muassa kolmikymmenvuotisen sodan seurauksena. Vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm kuitenkin aloitti aktiivisen maahanmuuttopolitiikan ja kutsui kaupunkiin muun muassa runsaasti ranskalaisia hugenotteja, joita vainottiin kotimaassaan uskonsa takia. Väkiluku kääntyi voimakkaaseen kasvuun ja nousi vuoteen 1709 mennessä noin 55 000 henkeen. Myöhemmin teollistuminen sekä Berliinin nousu yhdistyneen Saksan keisarikunnan pääkaupungiksi kiihdyttivät kasvua entisestään, ja vuonna 1877 ylitettiin jo miljoonan asukkaan raja. Vuonna 1920 toteutettu suuri kuntaliitos, jossa lukuisia naapurikaupunkeja ja -kuntia liitettiin Berliiniin, nosti väkiluvun kertaheitolla 3,8 miljoonaan ja Berliinin Manner-Euroopan suurimmaksi kaupungiksi. Ylimmillään väkiluku kävi vuonna 1943 noin 4,3 miljoonassa, mutta toisen maailmansodan seurauksena se laski väliaikaisesti 2,8 miljoonaan. Sodan jälkeen, Berliinin jakauduttua kahtia, Itä-Berliini menetti jatkuvasti asukkaita Länsi-Berliinille, kunnes Berliinin muuri rakennettiin vuonna 1961. Tämän jälkeen Länsi-Berliiniin väkilukua kasvattivat muun muassa Etelä-Euroopasta ja Turkista tulleet maahanmuuttajat. Itä-Berliiniin puolestaan saapui vierastyöläisiä Vietnamista. Muurin murtuminen vuonna 1989 lisäsi väestön vaihtuvuutta. Vaikka sen jälkeen yli miljoona ihmistä on muuttanut kaupungista pois, uudet tulokkaat – muun muassa Itä-Euroopasta saapuneet, osittain saksalaistaustaisetkin ihmiset – ovat pitäneet väkiluvun suhteellisen vakaana 3,4 miljoonan tietämissä.[37][38]

Suurimman osan 1990- ja 2000-luvuista syntyvyys oli alhaisempaa kuin kuolleisuus ja ainoastaan muuttovoitto esti kaupungin väkilukua laskemasta. Vuosina 2007 ja 2008 syntyi taas enemmän ihmisiä kuin kuoli.[39]

Väestön koostumus

MyFest-katujuhlan osanottajia Kreuzbergissa vuonna 2005.

Berliinin asukkaat edustavat nykyään yhteensä 195 eri kansalaisuutta.[40] Ulkomaiden kansalaisia oli heinäkuussa 2008 noin 473 000 eli 14,1 prosenttia kaupungin väestöstä.[41] Tämän päälle tulevat Saksan kansalaisuuden saaneet ulkomaalaistaustaiset henkilöt, joiden tarkkaa määrää on vaikea arvioida, koska heitä on jo monessa polvessa eikä ole selvää määritelmää sille, missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta ”ulkomaalaistaustainen” ja muuttuu ”oikeaksi” saksalaiseksi. Vuonna 2006 Saksan kansalaisuuden sai yhteensä 8 186 ulkomaalaista berliiniläistä.[42] Vuonna 2007 suurin yksittäinen ulkomaalaisten ryhmä olivat Turkin kansalaiset, joita oli 113 779, ja Berliiniä kutsutaankin usein ”suurimmaksi turkkilaiskaupungiksi Turkin ulkopuolella”. Seuraavaksi suurimpina alkuperämaina tulivat Puola (44 400), Serbia (23 370), Venäjä (14 615), Italia (14 446), Yhdysvallat (13 761), Ranska (12 611), Vietnam (11 615), Kroatia (11 029), Bosnia ja Hertsegovina (10 576), Yhdistynyt kuningaskunta (9 797), Kreikka (9 749), Itävalta (8 813), Ukraina (8 709), Libanon (7 691), Espanja (6 637), Bulgaria (6 621), Kiina (6 013) ja Thaimaa (5 878). [43] Korkein ulkomaalaisten osuus on Mitten hallintoalueella (28,3 % ulkomaan kansalaisia).[44] Vuonna 2006 26 prosentilla väestöstä arvioitiin olevan ulkomaalaistausta ja noin puolella näistä oli Saksan kansalaisuus joko Saksassa syntymisen tai hankitun kansalaisuuden takia. Noin 40 prosentilla kaupungin alle 18-vuotiaista oli ulkomaalaistausta, mikä tarkoittaa, että he joko ovat syntyneet ulkomailla tai vähintään toinen vanhemmista on ulkomaalaistaustainen.[45] Saksan noin miljoonasta laittomasta siirtolaisesta peräti neljänneksen eli noin 250 000 hengen arvioidaan asuvan Berliinissä.[46]

Berliini on ollut suosittu muuttokohde myös monille sosiaalisille erikoisryhmille. Saksojen jaon aikana Länsi-Berliinin asukkaiden ei tarvinnut palvella Länsi-Saksan armeijassa, minkä johdosta monet länsisaksalaiset nuoret miehet muuttivat sinne. Vapaamielisen ilmapiirinsä takia Berliini houkuttelee myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Heihin lukeutuva Berliinin pormestari Klaus Wowereit nauttii varsin suurta kansansuosiota.

Berliini on hyvin maallistunut kaupunki: 59 % asukkaista ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan. Luterilaisia on 22,3 %, katolisia 9,1 % ja muihin kristillisiin kirkkokuntiin kuuluvia 2,7 %. Muslimien osuus on 6,2 %, muiden uskontojen 0,6 %.[47] Entisen Itäblokin maista tulevan siirtolaisuuden vuoksi Saksan ja etenkin Berliinin juutalaisyhteisö on nykyään maailman nopeimmin kasvava.[48][49]

Murre

Berliinin ja Brandenburgin alueella puhuttu Berlinisch tai Berlinerisch ei oikeastaan ole murre, vaan kehittyvä ja vaikutteille altis suurkaupungin kieli. Vuosisatojen ajan Berliiniin saapunut muuttovirta on jättänyt kieleen jälkensä. Kaupungille ominaiset ilmaisut, äänteet ja sanonnat kertovat usein juuri kaupunkiin asettuneiden muuttajien alkuperästä. Esimerkiksi sana ich ’minä’ sopii hyvin suomalaiseen suuhun: se lausutaan berlinischiksi [ɪk] eikä [ɪç].[50]

Politiikka

Pääkaupunki

Berliinin valtiopäivätalo on Saksan liittopäivien eli parlamentin kokoontumispaikka.

Saksan pääkaupunkina Berliini on yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista poliittisista keskuksista. Toisen maailmansodan jälkeen menettämänsä pääkaupunkiaseman Berliini sai muodollisesti takaisin jo Saksan yhdistyessä vuonna 1990, mutta vasta seuraavana vuonna varmistui, että keskeiset valtiovallan elimet siirrettäisiin myös konkreettisesti Bonnista Berliiniin. Liittopresidentin virasto muutti Berliiniin vuonna 1994 ja liittopäivät, pääosa hallituksesta sekä osavaltioita edustava liittoneuvosto seurasivat perässä vuosina 1999–2000. Muuttoprojekti sai virallisen päätöksensä hallitusta johtavan liittokanslerin asetuttua vastavalmistuneeseen virastoonsa vuonna 2001. Liittovaltiona Saksa on kuitenkin vähemmän keskusjohtoinen maa kuin esimerkiksi Suomi, ja suuri osa ministeriöistä ja muista valtion virastoista sijaitsee edelleen Bonnissa ja muissa kaupungeissa eikä niitä kaikkia ole tarkoituskaan siirtää Berliiniin.[51][52]

Osavaltio ja kaupunki

Berliinin hallitus eli senaatti toimii Punaisessa raatihuoneessa.

Berliini on oma osavaltionsa (saks. Bundesland) ja kaupunkivaltio (saks. Stadtstaat), mistä johtuen sillä on varsin laajat oikeudet päättää omista asioistaan liittovaltion hallituksesta riippumatta. Berliinin lainsäädäntöelin eli parlamentti (saks. Abgeordnetenhaus) pitää majaansa entisessä Preussin maapäivien rakennuksessa. Osavaltion hallituksen muodostaa Berliinin senaatti, joka koostuu pormestarista ja enintään kahdeksasta muusta senaattorista.[53]

Vuodesta 2001 lähtien pormestarina on toiminut SPD:n eli sosiaalidemokraattien Klaus Wowereit. Vuoden 2011 osavaltiovaalien jälkeen muodostettiin hänen johdollaan SPD:n ja CDU:n eli konservatiivien koalitiohallitus. Osavaltioparlamentissa SPD:llä on 47 ja CDU:lla 39 paikkaa. Lisäksi edustettuina ovat Liittouma 90/Vihreät (29 paikkaa), Vasemmistopuolue (19 paikkaa) ja Piraattipuolue (15 paikkaa).[54] Pienpuolueet eivät ole edustettuina, sillä käytössä on viiden prosentin äänikynnys.

Toisin kuin suomalaisissa kaupungeissa, myös Berliinin 12 hallintoalueella (Bezirk) on jonkin verran itsenäistä päätäntävaltaa. Niillä on omat parlamenttinsa (Bezirksverordnetenversammlung), jotka valitaan paikallisvaaleissa. Näissä vaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki alueella asuvat EU:n kansalaiset, myös muut kuin saksalaiset, ja äänikynnys on vain kolme prosenttia. Hallintoalueen hallituksena toimii ”hallintoaluevirasto” (Bezirksamt), joka koostuu hallintoalueen pormestarista (Bezirksbürgermeister) ja valtuutetuista (Bezirksstadtrat).[55]

Liikenne

Julkinen liikenne

Berliinin kaupunkijuna- ja metrolinjoista muodostuu tiivis verkosto, joka tarjoaa runsaasti vaihtoyhteyksiä etenkin kehäradan sisäpuolella.

Berliinin julkinen liikenne hoidetaan metrojunilla, kaupunkijunilla, raitiovaunuilla, busseilla ja lautoilla. Päävastuun liikenteen pyörittämisestä kantaa kaupungin omistama liikelaitos Berliner Verkehrsbetriebe (BVG); ainoastaan kaupunkijunaliikenne on erillisen, Deutsche Bahnin omistaman yhtiön vastuulla. Berliinin ja Brandenburgin alueella toimivat joukkoliikenneyhtiöt muodostavat Verkehrsverbund Berlin-Brandenburg (VBB) -nimisen yhteisön, jossa voi kaikkialla matkustaa samalla lipulla.

Berliinin joukkoliikenteen tukirangan muodostavat S-Bahn eli kaupunkirata ja U-Bahn eli metro. Pääasiassa maanpinnan alapuolella liikennöivä metro avattiin vuonna 1902. Nykyään 144,9 kilometriä pitkällä metroverkolla on yhdeksän linjaa ja 170 asemaa. Pääasiassa maanpäällisen kaupunkiradan puolestaan katsotaan syntyneen vuonna 1924, jolloin useita vuosikymmeniä aiemmin rakennettua rataverkkoa alettiin sähköistää. Nimensä mukaisesti kaupunkirata sijoittuu lähes kokonaan Berliinin rajojen sisäpuolelle; kauemmas ympäristöön ajavat erilliset lähijunat (RegionalBahn). Kaupunkiradan 331 kilometriä pitkä verkko käsittää 15 linjaa ja 165 asemaa. Kaupunkiradalla kulkee joka arkipäivä 1,3 miljoonaa matkustajaa ja metrolla 1,4 miljoonaa, vuositasolla luvut ovat 375,8 ja 457,9 miljoonaa.[56]

Kolmatta raideliikenteen muotoa Berliinissä edustaa raitiotie (Straßenbahn eli Tram), joka aloitti liikennöimisen hevoskäyttöisenä vuonna 1865. Vaikka Länsi-Berliinin raitiotieverkko purettiin 1960-luvulla, Itä-Berliinin puolella säilynyt, nykyään 187,7 kilometriä pitkä verkko kuuluu edelleen maailman suurimpiin. Sillä liikkuu joka päivä 560 000 matkustajaa (vuodessa 171 miljoonaa).[57] Tiheästi liikennöidyistä päälinjoista käytetään nimitystä MetroTram. Raitiotieverkkoa on laajennettu muutaman kilometrin verran entisen Länsi-Berliinin puolelle.[58] Verkkoa suunnitellaan edelleen laajennettavan erityisesti reuna-alueilla.[59]

Eniten matkustajia keräävillä bussilinjoilla käytetään kaksikerroksisia ajoneuvoja.

Raitiotietä suuremmat matkustajamäärät (350 miljoonaa vuodessa[60]) on kuitenkin bussilinjoilla. Bussiliikennettä Berliinissä on ollut vuodesta 1847 lähtien, aluksi kulkuneuvot olivat hevoskäyttöisiä. Raitiotielinjojen tapaan erotellaan tavalliset bussilinjat ja tiheästi, enimmäkseen viiden minuutin välein liikennöidyt MetroBus-linjat. Muita bussikategorioita ovat pikabussit (ExpressBus), jotka pysähtyvät vain valituilla pysäkeillä, sekä yöbussit (Nachtbus). Jälkimmäiset on tarkoitettu etenkin arkiöinä liikkuvia varten; viikonloppuisin ja ennen juhlapyhiä lähes kaikki kaupunkirata-, metro-, MetroTram- ja MetroBus-linjat ajavat läpi yön, joskin harvennetulla vuorovälillä.

Liikennevälineiden valikoimaa täydentää kuusi lauttalinjaa, jotka kulkevat Berliinin järvillä ja joilla. Kaksi linjaa liikennöi ympäri vuoden ja loput keväästä syksyyn.

Auto- ja kevyt liikenne

Kaupunkimoottoritie A100 Charlottenburgin alueella.

Kuten muissakin Saksan suurissa kaupungeissa, yksityisautoilun suosio on Berliinissä verrattain vähäinen – kaupungissa on vain 289 autoa tuhatta asukasta kohti, koko maan keskiarvon ollessa 472.[61] Auton sijasta berliiniläiset käyttävät paljon julkista liikennettä sekä polkupyörää, sikäli kuin eivät kulje jalan. Pyöräilyn osuus kaupungin koko liikenteestä on 15 prosenttia.[62]

Berliinin katuverkon pituus on 5343,2 km (tammikuu 2006).[6] Brandenburgin puolella Berliiniä ympäröi kehämäinen moottoritie eli Autobahn A10. Berliinin alueella sijaitsee läntistä keskustaa kiertävä, puolikaaren muotoinen moottoritie A100 sekä joitakin säteittäisiä, A10:n ja A100:n yhdistäviä moottoriteitä, joukossa entinen kilparata AVUS (nykyinen A115) sekä toukokuussa 2008 valmistunut A113. Kaupunkimoottoriteillä nopeusrajoitus on yleensä 80 km/h, muilla läpikulkuväylillä yleensä 50 km/h ja paikalliskaduilla yleensä 30 km/h. Jälkimmäisen nopeusrajoituksen piiriin kuuluu 73 prosenttia kaikista kaduista.[62]

Ruuhkamaksuja Berliinissä ei ole, mutta maaliskuussa 2007 säädettiin koko Saksaa koskeva laki, joka toi käyttöön uudentyyppiset, autojen päästöluokituksiin perustuvat ajorajoitukset. Tietyn päästötason alittavat ajoneuvot voidaan varustaa punaisella, keltaisella tai vihreällä tarralla, joka ilmoittaa päästöjen suuruuden. Eräiden muiden saksalaiskaupunkien keskustojen tavoin Berliinin kehäradan sisäpuolelle jäävä alue julistettiin vuoden 2008 alussa niin sanotuksi ympäristövyöhykkeeksi (saks. Umweltzone), jonka alueella suuripäästöisten autojen käyttäminen on kiellettyä. Säädös koskee sekä ulkopuolelta alueelle pyrkiviä että sillä asuvia ihmisiä, joita on Berliinin tapauksessa noin 1,1 miljoonaa.[63]

Rautatieliikenne

Berliinin päärautatieasema

Berliini on kansainvälisesti merkittävä rautatieliikenteen solmukohta: vuonna 2006 avattu uusi Berliinin päärautatieasema on Euroopan suurin risteysasema.[64] Kaukoliikennettä palvelevat lisäksi Südkreuzin, Gesundbrunnenin, Ostbahnhofin ja Spandaun asemat. Kaikilta näiltä asemilta on suoria yhteyksiä useisiin Euroopan maihin ja niitä käyttävät myös ICE-luotijunat. Seutuliikennettä (RegionalBahnia) palvelee Berliinissä yhteensä 22 asemaa.[65] Berliinin laajin rautatiejärjestelmä on kuitenkin kaupungin sisäisen julkisen liikenteen piiriin laskettava kaupunkirata eli S-Bahn, jonka verkostolla sijaitsee yhteensä 165 asemaa (ks. yllä).

Lentoliikenne

Berliinissä toimii tällä hetkellä kaksi kaupallista lentoasemaa: Tegel (TXL), joka sijaitsee läntisen keskustan tuntumassa, ja Schönefeld (SXF), joka sijaitsee kaupungin eteläisellä rajalla Brandenburgissa. Tempelhofin kaupunginosassa sijainnut Tempelhofin lentoasema (THF) suljettiin lokakuussa 2008. Myös Tegelin lentoasema on tarkoitus sulkea ja keskittää lentoliikenne Schönefeldin lentoaseman paikalle nousevaan uuteen, Berlin Brandenburg Internationaliksi (BBI) nimettyyn suurlentoasemaan.[66]

Vesiliikenne

Berliinin länsisatamaa

Berliinin vesiliikenne ei rajoitu julkisen liikenteen lauttoihin (ks. yllä) ja turisteille kiertoajeluita tarjoaviin sightseeing-lauttoihin, vaan myös rahtikuljetuksia on runsaasti, sillä joet ja kanavat yhdistävät kaupungin sekä Pohjan- että Itämereen. Berliinissä on neljä rahtisatamaa: Osthafen itäisen keskustan tuntumassa Friedrichshain-Kreuzbergissä, Hafen Neukölln Neuköllnissä, Südhafen Spandaussa sekä läntisen keskustan tuntumassa, Moabitissa sijaitseva Westhafen, joka on näistä suurin. Siihen nähden, että Berliini on sisämaakaupunki, satamien yhteenlaskettu tavaraliikenne on huomattava: noin neljä miljoonaa tonnia vuodessa (vastaa suunnilleen Turun satamaa).[67]

Talous

Vuonna 2007 Berliinin talouden kasvuvauhti oli 1,8 % (koko Saksan 2,5 %) ja kaupungin yhteenlaskettu bruttokansantuote oli 81,7 miljardia euroa.[68] Saksojen yhdistymisen jälkeen Berliini on kärsinyt huomattavista talousvaikeuksista pääkaupunkiasemastaan huolimatta. Kaupungin työttömyysaste oli keväällä 2008 14,1 %, mikä oli huomattavasti korkeampi luku kuin Saksassa tai EU:ssa keskimäärin.[69] Kaupunki ei kuulukaan Saksan rikkaimpien kaupunkien joukkoon ainakaan asukaskohtaisella bruttokansantuotteella mitattuna.[70] Kuitenkin USB:n vuonna 2008 tekemän selvityksen mukaan berliiniläisten ostovoima oli maailman kaupungeista neljänneksi suurin.[71] Kiihkeä rakentaminen on myös velkaannuttanut kaupungin ja vienyt sen vararikon partaalle. Kaupungissa ei ole myöskään kuin kahden Forbes Global 2000:n listaaman yrityksen pääkonttorit (Siemens ja Deutsche Bahn), mutta lukuisilla saksalaisilla ja ulkomaisilla yrityksillä on sivukonttori kaupungissa.[72]

Vanhojen teollisuudenalojen taannuttua on matkailusta ja luovan talouden työpaikoista tullut kaupungille erityisen tärkeitä. Kaupunki on nykyisin 7,5 miljoonalla hotellivieraallaan Euroopan unionin kolmanneksi suosituin matkailukohde[73][74] ja se kuuluu Saksan johtaviin luoviin keskuksiin.[75] Berliini on Wienin jälkeen maailman toiseksi suurin konferenssien pitokaupunki.[76] Kaupungista löytyy myös Euroopan suurin konventiokeskus Internationales Congress Centrum Berlin eli ICC. Tutkimus- ja kehitystoiminnasta on tullut kaupungille hyvin tärkeää ja Berliini-Brandenburgin alue luetaankin nykyisin Euroopan unionin kolmen innovatiivisimman alueen joukkoon.[77][78] Nopeasti kasvavia aloja ovat myös tietoliikenne, biologiset tieteet, viestintä- ja informaatioteknologian palvelut, media ja musiikki, mainonta ja suunnittelu, biotekniikka ja ympäristönsuojeluun liittyvät palvelut, kuljetus sekä lääketieteellinen suunnittelu.[79] Berlin-Adlershofin tiede- ja businesspuisto on Saksan suurin teknologiapuisto ja kuuluu myös maailman 15 suurimman teknologiapuiston joukkoon.[80][81]

2004 EUROSTAT[82] Pinta-ala Väkiluku BKT BKT/asukas
mrd. EUR mrd. USD EUR USD
Berliini 892 km² 3 400 000 79 103 23 271 30 252
Brandenburg 29 478 km² 2 550 000 48 63 18 805 24 447
Saksa 357 050 km² 82 440 000 2 207 2 869 26 754 34 780
Euroopan unioni 4 325 675 km² 493 000 000 10 529 13 687 21 503 27 954

Vuonna 2004 Berliinin suurimmat työnantajat olivat[83]

  1. Deutsche Bahn AG (Saksan valtionrautatiet) 19 600 työntekijää Berliinissä
  2. Charité-Universitätsmedizin Berlin (lääketehdas) 15 000
  3. Siemens AG (elektroniikkaa) 14 600
  4. Berliner Verkehrsbetriebe (BVG) 13 400
  5. Bankgesellschaft Berlin AG 12 900
  6. Vivantes-Netzwerk für Gesundheit GmbH (sairaalakonserni) 12 000
  7. Deutsche Post AG 12 000
  8. Deutsche Telekom AG 10 000
  9. Karstadt Warenhaus AG 8 000
  10. DaimlerChrysler -konserni 6 900

Media

Berliinissä sijaitsee lukuisia televisio- ja radioasemia, niin alueellisia, kansallisia kuin kansainvälisiäkin.[84] Berliinissä ilmestyy enemmän päivälehtiä kuin missään toisessa saksalaisessa kaupungissa: muun muassa Berliner Zeitung, Der Tagesspiegel, Die Tageszeitung, Berliner Kurier, Berliner Morgenpost sekä sanomalehdistä kaikkein tunnetuin Die Welt, jota luetaan ympäri Saksaa ja joka siirsi päämajansa Hampurista Berliiniin. Koska Berliini on Saksan pääkaupunki, siellä on runsaasti toimittajia ja kirjeenvaihtajia kaikkialta Saksasta ja maailmasta.[31]

Koulutus

Berliinissä toimii neljä yliopistoa ja useita muita oppilaitoksia. Opiskelijoita lasketaan kaupungissa olevan yhteensä 130 000.[85] Kolme suurta yliopistoa ovat kaupungin vanhin Humboldt-yliopisto (n. 37 000 opiskelijaa),[86] Berliinin jakamisen jälkeen länsipuolelle perustettu Freie Universität Berlin (noin 34 000 opiskelijaa)[87] ja Teknillinen yliopisto Technische Universität Berlin, 28 000 opiskelijaa.[88] Taideyliopisto Universität der Künste on selvästi pienempi, 4 300 opiskelijaa. Siellä annetaan opetusta sekä musiikissa että näyttömötaiteissa, kuvataiteissa arkkitehtuurissa, mediasuunnittelussa ja muotoilussa.[89] Berliinissä työskentelee yhteensä 62000 tiedemiestä tutkimus- ja kehitystyössä kaupungin yliopistoissa ja tutkimusinstituuteissa. [31]

Terveyspalvelut

Charitén päärakennus

Berliinillä on pitkä perinne lääketieteen ja lääketieteellisen teknologian keskuksena. [90] Lääketieteen historiaan vaikuttanut runsaasti berliiniläiset tiedemiehet; kuten patologiaa merkittävästi kehittänyt ja leukemian havainnut Rudolf Virchow ja mikrobiologian uranuurtajana tunnettu Robert Koch. [91]

Charitén sairaalakompleksi on nykyään Euroopan suurin yliopistollinen sairaala ja se on perustettu jo vuonna 1710, joten se on myös yksi Euroopan vanhimmista yhä toiminnassa olevista sairaaloista. Sairaalassa on 3 300 vuodepaikkaa, opiskelijoita noin 8 000, henkilökuntaa noin 14 000 ja sillä on yli 60 leikkaussalia ja yli miljardin euron vuosivaihto. [92] Charité on Berliinin vapaan yliopiston ja Humboldtin Berliinin yliopiston yhteinen instituutio, mukaan lukien laaja valikoima instituutteja ja lääketieteellisiä pätevyyskeskuksia. Niiden joukossa on saksalainen sydän-keskus, joka on yksi maineikkaimmista transplantaatiokeskuksista, Max-Delbrück-Center molekyylilääkettä varten, ja Max-Planck-Institute molekyyligenetiikkaa varten. Tämän lisäksi monet teollisuuden yhtiöiden tutkimusosastot kuten Siemens ja Schering täydentävät tieteellistä tutkimusta ja osaamista.

Arkkitehtuuri ja kaupunkikuva

Kaupungin rakenne

Moninapaisuus

Näkymä idästä kohti Berliinin keskustaa. DDR:n aikainen rakennuskanta erottuu selvästi vilhelmiinisen ajan kortteleita väljempänä ja korkeampana.

Berliinin nykyisten rajojen sisäpuolella on monia alueita, jotka olivat jo keskiajalla itsenäisiä kyliä tai kaupunkeja. Jotkut niistä ovat jopa vanhempia kuin Berliini itse, esimerkiksi Spandau tai Köpenick. Muun muassa tästä syystä sekä Berliinin muurin aikaisesta jaosta johtuen Berliinillä ei ole yhtä ylivoimaista keskustaa, jota ympäröisivät pelkät lähiöt, vaan Berliinillä on useampia pitkän ajan saatossa muodostuneita, seudulliselta vetovoimaltaan eritasoisia keskustoja. Keskustatoiminnot, kuten palvelut ja työpaikat, jakautuvat melko laajalle alueelle ja liikennejärjestelmä on pitkälti verkostomainen, niin että tarve varsinaisessa keskustassa asioimiselle on monille vähäinen.[93][94]

Varsinaisia keskustoja Berliinillä ajatellaan usein olevan kaksi. Toinen on läntinen keskusta ("City West") Zoologischer Gartenin rautatieaseman, Kurfürstendammin, Breitscheidplatzin ja Tauentzienstraßen ympärillä Charlottenburgin ja Schönebergin kaupunginosissa.[95] Toinen on itäinen tai historiallinen keskusta Mitten kaupunginosassa, eritysesti Unter den Lindenin, Friedrichstraßen, Hackescher Marktin ja Alexanderplatzin ympärillä. Palvelutasoltaan ja kaupunkikuvaltaan keskustamaisia alueita löytyy kuitenkin myös monista muista kaupunginosista, esimerkiksi kauppakatu Schloßstraßen varrelta Steglitzistä tai Karl-Marx-Straßen varrelta Neuköllnistä.

Kantakaupunki ja esikaupunkialueet

Kaupunkivilla Wittenaussa

Alue, jota suomeksi voisi kutsua kantakaupungiksi (saksaksi yleensä Innenstadt), kattaa kehäradan sisäpuolisen alueen sekä paikoitellen useita kilometrejä sen ympärille ulottuvan vyöhykkeen (esimerkiksi Wedding ja Friedenau sijaitsevat kehäradan ulkopuolella).[96] Määritelmästä riippuen alue on halkaisijaltaan 10–15 kilometriä. Berliinin–Brandenburgin tilastokeskuksen Innenstadtiksi määrittelemällä alueella asuu noin 1,2 miljoonaa ihmistä.[97] Alueelle ovat tunnusomaisia 1800-luvun eli Gründerzeit-kauden ja vilhelmiinisen ajan tiiviit umpikorttelit. Kivijalkakaupat ja runsaat muut palvelut tekevät alueesta eläväisen. Talot ovat yleensä noin 5-kerroksisia; keskikaupunkia kohti mentäessä kerrosluku nousee hieman, mutta selvästi ympäristöään korkeammat tornit ovat harvassa. Alkuperäisen luonteensa hyvin säilyttäneitä alueita löytyy muun muassa Prenzlauer Bergistä, Friedrichshainista, Kreuzbergista, Neuköllnistä, Schönebergistä, Wilmersdorfista ja Charlottenburgista. Toisessa maailmansodassa tuhoutuneita alueita jälleenrakennettaessa etenkin Itä-Berliiniin syntyi kuitenkin myös aiemmasta kaupunkikuvasta täysin poikkeavia alueita, kuten Karl-Marx-Alleen ympäristö.

Vilhelmiinisen Berliinin liepeille rakennettiin 1900-luvun alkupuolella paljon Siedlungeja (uudisrakennusalueita), jotka ovat väljempiä ja vähemmän vilkkaita (esimerkiksi kuuluisa Hufeisensiedlung Britzissä). Kaupungin reuna-alueita kohti mentäessä rakentaminen muuttuu matalammaksi ja kylämäisemmäksi, mutta on silti tiivistä, niin että raja asutuksen ja maaseudun välillä on jyrkkä. Reuna-alueiden ilmettä hallitsevat pientalot, erityisesti kaupunkivillat (Stadtvilla, yleensä noin 2–3-kerroksisia, yhden tai useampia huoneistoja käsittäviä taloja omalla tontilla). Monet näistä alueista ovat varsin kalliita, esimerkiksi Zehlendorf tai Dahlem. Paikoitellen reuna-alueilla sijaitsee myös korkeampia kerrostalolähiöitä.[96] Tällaisia rakennettiin etenkin DDR:n aikana Itä-Berliiniin (esimerkiksi Marzahn, Hellersdorf, Hohenschönhausen), mutta muutamia samantapaisia alueita löytyy myös lännestä, kuten Märkisches Viertel.

Kuuluisat monumentit

Historiastaan johtuen Berliini on kaupunkikuvaltaan hyvin hajanainen ja vaihteleva. Paljon vanhaa rakennuskantaa tuhoutui toisessa maailmansodassa, mutta myös rauhanaikaisissa uudistushankkeissa. Kaupungissa näkyvät monen eri aikakauden ja yhteiskuntajärjestelmän arkkitehtoniset ihanteet rinta rinnan. Berliini ei ole poikkeuksellisen kauniin kaupungin maineessa, mutta monet arvostavat nimenomaan sen monipuolisuutta ja värikkyyttä.[98]

Yksittäiset keskiajan ja renessanssin monumentit

Nikolaikirche (Nikolaikirkko) on Berliinin vanhin säilynyt kirkkorakennus.

Kaikkein vanhimmasta Berliinistä ei ole säilynyt paljoa. Kaupungin keskiaikainen ydin, Nikolaiviertel (Nikolaikortteli), tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes kokonaan maan tasalle. Tämä Itä-Berliinin puolelle jäänyt alue jälleenrakennettiin vasta 1980-luvulla. Kadut noudattavat edelleen keskiaikaista asemakaavaa, ja rakennukset on tehty muistuttamaan keskiaikaisia taloja, mutta monet niistä on DDR-tyylin mukaisesti koottu betonielementeistä, joten ne tarjoavat vain viitteellisen illuusion alkuperäisestä tyylistä. Alueen keskipiste on noin vuonna 1230 rakennettu Nikolaikirche (Nikolaikirkko), josta säilyi sodassa vain ulkoseinät, ja joka on nyt restauroitu tuhoa edeltäneeseen uusgoottilaiseen asuunsa.[99]

Muihin keskiaikaisiin monumentteihin kuuluu esimerkiksi St. Marienkirche, joka sekin ajoittuu 1200-luvulle. Keskiajalla, 1400-luvulla, rakennettiin myös kaupunkilinnan ensimmäinen versio. Linna tosin ehti kokea monta perusteellista muodonmuutosta ennen kuin se tuhottiin vuonna 1950. Berliinin vanhin säilynyt linna on varhaisrenessanssia edustava, Grunewaldin metsässä sijaitseva metsästyslinna Jagdschloss Grunewald (1542–1543). Berliinin vanhin säilynyt asuinrakennus tunnetaan nimellä Ribbeckhaus ja se ajoittuu vuodelle 1624.[100]

Myös monilla keskustan ulkopuolisilla kaupunginosilla, jotka aikoinaan olivat itsenäisiä kaupunkeja, on keskiajalle ulottuva historia. Esimerkiksi Spandaulla on oma vanhakaupunkinsa, joka kylläkin kärsi muun Berliinin tavoin pahoja tuhoja toisessa maailmansodassa. Keskiaikaisen asemakaavan ohella jäljellä ovat kuitenkin vielä Nikolaikirkko (1300–1400-luku)[101], niin sanottu goottilainen talo (Gotisches Haus, 1400-luku)[102], osia kaupunginmuurista (1300-luku) sekä ennen kaikkea Spandaun linnake (Spandauer Zitadelle), joka ajoittuu pääosin 1500-luvulle. Linnaketta pidetään renessanssiaikaisen sotilasarkkitehtuurin merkkiteoksena. Sen vanhimmat säilyneet osat ovat peräisin 1200-luvulta.[103]

Barokkinen ja uusklassinen kuninkaiden ja keisarien pääkaupunki

Gendarmenmarkt. Taustalla Saksalainen tuomiokirkko (Deutscher Dom), oikealla konserttitalo

Berliinin nykyistä keskustaa leimaa vahvimmin 1700- ja 1800-lukujen arkkitehtuuri, joka edusti aluksi barokkia ja myöhemmin uusklassismia sekä muita historismin muotoja. Näiden tyylien mukaisesti Preussin kuninkaat ja Saksan keisarit rakensivat Berliinistä komean pääkaupunkinsa, jonka piti ilmentää heidän mahtiaan.[104] Barokkia edustavista huomattavista rakennuksista voidaan mainita esimerkiksi läntisessä Berliinissä sijaitseva Charlottenburgin linna, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1695. Varsinainen keskusta muodostui kuitenkin paraatikatu Unter den Lindenin ympärille, jonka varrella sijaitsevat monet Berliinin tunnetuista nähtävyyksistä. Katu alkaa lännessä Pariser Platz -aukiolta ja Brandenburgin portilta (1788–1791), joka on kaupungin symboli. Portin vieressä on valtiopäivätalo (1894). Idempänä kadun varrella sijaitsevat muun muassa valtionkirjaston päärakennus (1914), Fredrik Suuren ratsastajapatsas sekä Bebelplatzin aukio, jota ympäröivät muun muassa Humboldt-yliopiston päärakennus (1748–1766) ja kuninkaallinen ooppera (1742). Aukion itäpuolella on muita merkittäviä rakennuksia, kuten alun perin sotilaiden vartiotuvaksi rakennettu Neue Wache (1818) ja kadun varren vanhin säilynyt rakennus, Zeughaus (1695–1730), jossa sijaitsee nykyään Saksan historiallinen museo. Tämän itäpuolella on Museosaari (Museuminsel), joka on saanut nimensä siellä sijaitsevasta valtavasta museokompleksista (1830–1930) ja jolla kohoaa myös Berliinin tuomiokirkko (1895–1905). Hieman siitä itään sijaitsee muun muassa Punainen raatihuone (1869). Unter den Lindenin eteläpuolella puolestaan on kaupungin kauneimpana aukiona pidetty Gendarmenmarkt kaksoiskirkkoineen (1600- ja 1700-lukujen vaihde).[105]

Keskustaan liittyy myös sen länsipuolella oleva Tiergartenin puisto, jossa on Saksan yhdistymissotien 1861–1871 muistoksi rakennettu voitonpylväs Siegessäule ja Bellevuen linna (1786). Tiergartenin länsipuolinen alue, joka muodostaa nykyisen Länsi-Berliinin keskustan, oli pitkään syrjäseutua, mutta sen kehitys alkoi toden teolla keisariajalla. Muun muassa sinne rakennettiin vuosina 1906–1907 KaDeWe, joka on edelleen Manner-Euroopan suurin tavaratalo.[106]

Suuri osa Berliinin asuinalueista sai nykyisen muotonsa 1800-luvun rakennusbuumin (Gründerzeit) ja vuosisadan vaihteen aikana, jolloin tärkeimmät arkkitehtoniset tyylisuunnat olivat historismi ja jugend. Hyviä esimerkkejä ovat Prenzlauer Bergin, Kreuzbergin ja Schönebergin kaupunginosat.

Weimarin tasavallan sosiaalinen asuntotuotanto

Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluu muun muassa kuvassa näkyvä, Britzin kaupunginosassa sijaitseva Hufeisensiedlung.

Weimarin tasavallan aikana panostettiin köyhälistön asuinolojen parantamiseen. Muun muassa arkkitehtuurikoulu Bauhausin ideat vaikuttivat voimakkaasti. Kuusi tuona aikana rakennettua berliiniläistä asuinaluetta lisättiin vuonna 2008 Unescon maailmanperintöluetteloon esimerkkeinä kansainvälisestikin suuntaa antaneesta uudentyyppisestä arkkitehtuurista sekä kaupunki- ja puutarhasuunnittelusta.[107]

Weimarin tasavallan aikana rakennetuista maamerkeistä voidaan mainita myös esimerkiksi Berliinin radiotorni (Funkturm).

Natsiajan kesken jääneet suurhankkeet

Natsi-Saksan aikana Berliinissä ryhdyttiin ennennäkemättömän suuriin rakennushankkeisiin, joista tosin ehdittiin toteuttaa vain pieni osa. Adolf Hitler ja Albert Speer suunnittelivat Berliinin uudelleenrakentamista uudeksi ”maailmanpääkaupungiksi”, Welthauptstadt Germaniaksi. Toisen maailmansodan aikana ehdittiin jo purkaa ja raivata tyhjäksi valtiopäivätalon ympäristö, jonne oli tarkoitus rakentaa suunnaton Große Halle (tai Halle des Volkes). Saksan tappio 1945 keskeytti nämä suunnitelmat alkuunsa, ja harvoista valmistuneista rakennuksista moni – kuten valtakunnankanslia – tuhottiin sodan jälkeen. Jäljellä ovat vielä muun muassa Saksan finanssiministeriön käytössä oleva Detlev-Rohwedder-Haus, jossa sijaitsi natsi-Saksan ilmavoimien hallinto, lisäksi Berliinin olympialaisia 1936 varten rakennettu Olympiastadion ja Tempelhofin lentoaseman terminaali, joka oli valmistuessaan Euroopan pisin rakennus. Maininnan arvoinen on myös edelleen lähellä Tempelhofin lentoasemaa sijaitseva Schwerbelastungskörper, valtava betonista valettu sylinteri, jonka avulla oli tarkoitus mitata, kestääkö kaupungin maaperä Hitlerin ja Speerin suunnittellemien massiivisten rakennusten painon.

Berliini tuhoutui suurilta osiltaan ensin toisen maailmansodan lopputaisteluissa ja myöhemmin Berliinin jaossa. Vanha keskusta jäi muurin halkaisemaksi ja esimerkiksi 1920–1930-lukujen liikekeskusta Potsdamer Platz tuhottiin kokonaan muurin tieltä. Molemmilla kaupunginpuoliskoilla alkoi mittava uudisrakentaminen.

Televisiotorni on Itä-Berliinin tunnetuin maamerkki.

Sosialistinen Itä-Berliini

Itä-Berliinille rakennettiin 1950–1960-luvuilla uusi keskusta tuhoutuneen Alexanderplatzin ympärille. Entisestä Frankfurter Alleesta muokattiin leveä paraatikatu Stalin-Allee (nykyisin Karl-Marx-Allee) ja se reunustettiin neuvostotyyliin rakennetuilla rakennuksilla. Tällä kadulla Itä-Saksa piti mahtipontisia voitonparaatejaan, ja sen varrella sijaitsevat asunnot oli tarkoitettu puoluevirkailijoille sekä ansioituneille kansalaisille.[108] Alexanderplatzin alueen ja koko Berliinin maamerkiksi kohosi 365 metriä korkea televisiotorni, Fernsehturm. Myös Itä-Berliinin puolelle jäänyttä historiallista keskustaa rakennettiin uudelleen: Hohenzollernien kuninkaanlinna, joka oli vaurioitunut pahasti pommituksissa, räjäytettiin 1950-luvulla ”preussilaisen militarismin” symbolina, ja paikalle rakennettiin Saksan demokraattisen tasavallan parlamenttitalo Tasavallan palatsi (Palast der Republik) jonka edustalla oli Marxin ja Engelsin kaksoispatsas. Palatsissa toimi Volkskammer, Saksan demokraattisen tasavallan parlamentti. Vuonna 2003 Saksan liittopäivät päätti, että rakennus tuhotaan asbestin takia ja tilalle rakennetaan uusi kulttuurikeskus, Humboldt-Forum, jonka sisätilat ovat modernit, mutta jonka julkisivusta tulee kuninkaanlinnan tarkka kopio. Purkamistyö saatiin päätökseen joulukuussa 2008.

Modernistinen Länsi-Berliini

Länsi-Berliinin keskusta muodostui kauppakatu Kurfürstendammin ympärille. Sen maamerkki on sodassa tuhoutunut Keisari Vilhelmin muistokirkko (Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche), jonka rauniot on jätetty pystyyn muistuttamaan sodan mielettömyydestä modernistisen uuden kirkkorakennuksen vierelle.[109] Lähelle rakennettiin myös tornitalo Europa-Center, joka niin ikään kuuluu Länsi-Berliinin maamerkkeihin.

Jaon aikaisen Länsi-Berliinin arkkitehtuurin merkkipaaluihin kuuluvat esimerkiksi Hansaviertelin asuinalue (jonka suunnitteluun osallistui muun muassa Alvar Aalto), Kulturforumin kokonaisuus, johon liittyvät Berliinin filharmonia ja monet muut kulttuurirakennukset kuten Uusi kansallisgalleria (1960-luku), sekä Berliinin kongressihalli. Nämä kaikki sijaitsevat Tiergartenin kupeessa. Lännempänä, Charlottenburgissa sijaitsee toinen kongressikeskus, ICC, joka kuuluu maailman suurimpiin ja jota niin ikään pidetään yhtenä sotienjälkeisen länsisaksalaisen arkkitehtuurin merkkiteoksena.

Postmoderni yhdistynyt Berliini

Potsdamer Platz (2013)

Yhdistynyt Berliini on muurin purkamisen jälkeen ollut vilkkaan uudisrakentamisen kohteena. Muurin häviäminen merkitsi valtavan rakentamattoman vyöhykkeen ilmestymistä keskelle miljoonakaupunkia. Uuden Berliinin rakentaminen on ollut mahtava taloudellinen ja symbolinen projekti, jolla on haluttu rakentaa yhdistyneelle Saksalle eurooppalaisen suurvalta-asemansa mukainen pääkaupunki.[110] Suurin osa Saksan liittotasavallan hallinnosta on muuttanut Bonnista Berliiniin ja restauroidun valtiopäivätalon ympäristöön on noussut uusi hallintokaupunginosa, näkyvimpänä uusi kanslerinvirasto (2001). Myös esimerkiksi pohjoismaisten suurlähetystöjen yhteinen rakennus (1999) Tiergartenin eteläpuolella on tullut tunnetuksi arkkitehtuurinsa takia. Potsdamer Platzille on kohonnut pilvenpiirtäjiä ja vuonna 2000 valmistunut näyttävä Sony Center. Tiergartenin pohjoispuolelle valmistui vuonna 2006 uusi Berliinin päärautatieasema, joka on Euroopan suurin risteysasema. Yhdistyneen Berliinin nähtävyyksiin kuuluvat myös juutalaismuseon uudisrakennus (1999) ja Brandenburgin portin vieressä entisellä muurivyöhykkeellä paljastettu Holokaust-muistomerkki (2005). Tulevien vuosien suuriin hankkeisiin kuuluu kuninkaanlinnan kopion rakentaminen puretun Tasavallan palatsin tilalle.

Yhdistynyttä Berliiniä rakentamaan kutsuttiin postmodernismin suuret mestarit James Stirling Lontoosta, Hans Hollein Wienistä, Rob Krier Luxemburgista, Arata Isozaki Tokiosta ja Richard Meier New Yorkista. Saksaan haluttiin vaikutteita kaikkialta maailmasta ja heidän arveltiin innoittavan saksalaisia arkkitehteja.[111]

Berliiniin mahtuu siis monen aikakauden arkkitehtuuria, mutta nykyään Saksa keskittyy ekologiseen rakentamiseen. Berliinissä panostetaan aurinkoenergian käyttämiseen ja luontoa vähemmän kuormittavien materiaalien käyttämiseen arkkitehtuurissa.[112]

Kaupunkiluonto ja virkistysalueet

Monilla kantakaupunkimaisillakin alueilla on katupuiden lisäksi talojen ja jalkakäytävien välissä pieniä puutarhoja, kuten tällä sivukadulla Friedenaussa.
Tiergartenin länsipääty ilmasta (kuvan keskellä Siegessäule)

Miljoonakaupungiksi Berliini on poikkeuksellisen vihreä. Kaupungin yleisilmeeseen vaikuttaa jo se, että suurin osa kaduista on puurivistöjen reunustamia, myös keskusta- tai kantakaupunkimaisilla alueilla, lähinnä joitakin Mitten osia lukuun ottamatta. Lisäksi rakennetun kaupungin alueella on yli 2500 puistoa ja muuta virkistysaluetta, jotka kattavat yhteensä 11,5 % pinta-alasta.[113] Näistä puistoista suurin ja tunnetuin on kaupungin sydämessä sijaitseva Tiergarten (sananmukaisesti ”Eläintarha” tai ”Eläinpuisto”). Se on saanut nimensä siitä, että se perustettiin 1500-luvulla alun perin Brandenburgin vaaliruhtinaiden metsästysalueeksi.

Koskematon luonto on Berliinissä — kuten saksalaiskaupungeissa yleensä — pidetty tiukemmin erillään rakennetusta kaupungista kuin Suomessa. Niinpä asuinalueet ja metsät eivät sekoitu toisiinsa samalla tavalla kuin suomalaisten kaupunkien lähiöissä. Puuttuvien ”lähimetsien” asian ajavat rakennetut puistot. Yhdyskuntarakenteen tiiviinä pitämisen ansiosta kaupungin reuna-alueille on kuitenkin voitu jättää laajoja yhtenäisiä metsäalueita täysin virkistyskäyttöön. Nämä metsät kattavat 18 % kaupungin pinta-alasta.[113] Tunnetuin niistä on kaupungin länsilaidan Grunewald, jossa sijaitsee myös yksi Berliinin suurimmista järvistä, Wannsee. Wannseen vajaat 1,3 kilometriä pitkää uimarantaa sanotaan Euroopan suurimmaksi sisävesiuimarannaksi.[114]

Erikoisasema puistojen joukossa on lounaisessa Berliinissä sijaitsevalla Kasvitieteellisellä puutarhalla, joka 43 hehtaarin koollaan ja noin 22 000 kasvilajillaan kuuluu maailman suurimpiin.[115]

Eläintarhoja Berliinillä on kaksi. Vuonna 1844 avattu, Länsi-Berliinin keskustan tuntumassa sijaitseva Zoologischer Garten on maailman lajirikkain eläintarha (noin 1400 lajia ja 14 000 eläintä).[116] Kaupungin jaon aikana Itä-Berliiniin perustetussa Tierparkissa on vähemmän eläimiä, mutta se on suunniteltu toimimaan samalla myös puistona. Se on pinta-alaltaan Euroopan laajin maisemaeläintarha (160 ha).[117]

Kulttuuri

Teatteri, musiikki ja elokuva

Theater des Westens.
Berliinin filharmonia

Teattereita Berliinissä lasketaan olevan 52, joilla oli vuonna 2005 yhteensä 9729 esitystä.[6] Suuriin, tunnettuihin teattereihin kuuluvat muun muassa Berliner Ensemble, Volksbühne, Deutsches Theater Berlin ja Theater des Westens. Myös Potsdamer Platzilla vastikään avattu uusi musikaaliteatteri on saanut paljon huomiota osakseen.

Oopperataloja Berliinissä on kolme. Vanhin niistä, entinen kuninkaallinen hoviooppera ja nykyinen Valtionooppera (Staatsoper Unter den Linden), on perustettu 1742. Valtionoopperan rakennuksen korjaustöiden vuoksi oopperaesitykset pidetään lokakuun 2010 ja vuoden 2013 välillä Schiller Theaterissa Charlottenburgin kaupunginosassa. Valtionoopperan rinnalle tuli vuonna 1912 Deutsche Oper Berlin sekä 1947 vielä Komische Oper Berlin. Oopperoiden keskinäisen rahanjaon parantamiseksi ne liitettiin vuonna 2004 yhdessä Valtionbaletin (Staatsballett Berlin) kanssa Berliinin oopperasäätiöön (Stiftung Oper in Berlin). Säätiön ulkopuolella toimii vielä kolme itsenäistä oopperayhdistystä.[118]

Orkestereita ja kuoroja Berliinissä on niin ikään runsaasti: sinfoniaorkestereita on seitsemän, kamariorkestereita noin 15 ja kuoroja noin 850.[118] Tunnetuimpiin orkestereihin kuuluvat Berliinin filharmonikot, Staatskapelle Berlin ja Konzerthausorchester Berlin. Niiden esiintymispaikkoina toimivat etenkin Berliinin konserttitalo ja Berliinin filharmonia.

Klubeja ja muita elävän musiikin esittämiseen erikoistuneita paikkoja on noin 250.[119] Musiikkialan tapahtumista esimerkiksi maailmankuulu elektronisen musiikin festivaali Love Parade on kerännyt parhaimmillaan 1,5 miljoonaa osanottajaa.[120]

Berliinissä toimii useita satoja elokuva- ja televisiotuotantoyhtiöitä, jotka tuottavat joka vuosi yli 300 elokuvaa.[121] Tärkeisiin kuvauspaikkoihin kuuluu muun muassa Potsdamissa sijaitseva, vuonna 1911 perustettu Filmstudio Babelsberg. Vuodesta 1951 järjestetyt Berliinin elokuvajuhlat ovat Berliinin juhlaviikkojen (Berliner Festspiele) kansainvälisesti tunnetuin osa ja yksi maailman tärkeimmistä filmifestivaaleista.[122]

Kuvataide

Buddy Bear.

Vaikka Berliini ei ole toiminut saksalaislähtöisten tyylisuuntien kuten ekspressionismin tai uusasiallisuuden varsinaisena syntysijana, kaupunki on ollut perinteisesti vilkas ja merkittävä kuvataiteen saralla.[123] Suurten taidemuseoiden lisäksi Berliinissä on useita pieniä gallerioita ja museoita, kuten esimerkiksi merkittävän naistaiteilijan Käthe Kollwitzin töitä sisältävä Käthe-Kollwitz-Museum Berlin. Katujen varsilta ja puistoista löytyy runsaasti julkisia veistoksia, yksi kuuluisimmasta on Alter Fritz, Fredrik II Suuren ratsastajapatsas Unter den Lindenillä.[124]

Taidemuseoista maalaustaidetta 1200-luvulta lähtien esittelee muun muassa Potsdamer Platzin lähellä sijaitseva Gemäldegalerie. Alte Nationalgalerie ja Galerie der Romantik antavat hyvän käsityksen saksalaisesta 1700–1800-luvun taiteesta.[125] Neue Nationalgalerie sisältää läpileikkauksen saksalaisten ja myös ulkomaisten modernistien taiteesta. Nykytaidetta tarjoaa Deutsche Guggenheim -taidemuseo, joka järjestää neljä merkittävää näyttelyä vuodessa.

Berliini on toiminut perinteikkäänä ja elinvoimaisena Saksan Underground-taiteen keskuksena 1920-luvulta lähtien. Kaupungissa on vuoden mittaan lukuisia paikallisten ja muualta tulleiden taiteilijoiden järjestämiä performansseja ja happeningeja.[126]

Museot

Bode-Museum Museosaaren päässä
Altes Museum

Berliinissä sijaitsee useita kansainvälisesti merkittäviä museoita. Erityisen kuuluisa on kaupungin keskustassa sijaitseva Museosaari (Museumsinsel), joka on vuodesta 1999 lähtien kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon. Saaren vanhin museo on vuonna 1830 perustettu Vanha museo (Altes Museum). Sitä seurasivat 1859 Uusi museo (Neues Museum), 1876 Vanha kansallisgalleria (Alte Nationalgalerie), 1904 Bode-museo (Bode-Museum) ja 1930 Pergamon-museo (Pergamon-Museum). Lukuun ottamatta Vanhaa kansallisgalleriaa, joka on erikoistunut 1800-luvun maalaus- ja veistostaiteeseen, nämä museot esittelevät pääasiassa arkeologisia kokoelmia, joihin kuuluu materiaalia muun muassa muinaisesta Egyptistä, Mesopotamiasta, Kreikasta, Roomasta ja Bysantista. Eniten kävijöitä vetää Pergamon-museo, jonka tunnettuihin vetonauloihin kuuluvat muun muassa Pergamonista löydetty monumentaalinen alttari, Miletoksen portti ja Babylonin kaupunginmuuriin kuulunut Ištarin portti.[127] Altes Museumin suojissa on mm. kuningatar Nefertitin rintakuva.

Myös muualta Berliinistä löytyy lukuisia merkittäviä museoita mitä erilaisimmilta aloilta, kuten maalaustaidetta esittelevät Gemäldegalerie ja Neue Nationalgalerie. Saksan historiallinen museo (Deutsches Historisches Museum) Unter den Lindenillä esittelee maan historiaa yli 2 000 vuoden ajanjaksolta. Tuoreempaan historiaan keskittyy esimerkiksi Checkpoint Charlien vieressä sijaitseva Muurimuseo (Mauermuseum – Haus am Checkpoint Charlie). Vuonna 1999 avattu Berliinin juutalaismuseo (Jüdisches Museum Berlin), joka kertoo juutalaisten kohtaloista Saksassa, on herättänyt huomiota myös arkkitehtuurinsa takia. Dahlemin kaupunginosassa sijaitsee merkittävä museokeskittymä, johon kuuluu muun muassa intialaisen taiteen, itäaasialaisen taiteen ja etnologinen museo. Deutsches Technikmuseum Berlin kuuluu maailman suurimpiin tekniikan museoihin. Myös monet linnat, kuten Charlottenburgin linna, ja muut historialliset rakennukset toimivat museoina.

Yhteensä kaupungissa on yli 170 erilaista museota ja noin 300 taidegalleriaa.[128]

Ruokakulttuuri

Perinteiseen berliiniläiseen keittiöön kuuluu joitakin omia erikoisuuksia, vaikka kaiken kaikkiaan se on osa pohjoissaksalaista keittiötä. Sitä voisi luonnehtia konstailemattomaksi ja tuhdiksi. Pääosassa on liha, erityisesti sian- ja naudanliha, mutta koska Berliinin seudulla on runsaasti vesistöjä, siellä on syöty myös paljon kalaa, esimerkiksi karppia, kuhaa ja ankeriasta. Perinteisistä vihanneksista voidaan mainita muun muassa kaalit, hernekasvit sekä erilaiset juurekset. Tyypillisiä berliiniläisiä ruokia ovat esimerkiksi Eisbein (hapankaalin ja hernepyreen kanssa tarjoiltua sianpotkaa), Kasseler (savustettua sianlihaa) ja Bockwurst (lähinnä sianlihaa sisältävä makkaratyyppi). Perinneruoilla ei kuitenkaan ole käytännössä kovin vahvaa asemaa, vaan ruokailutottumukset ovat Berliinissä melko kansainväliset, mihin vaikuttaa jo kaupungin maahanmuuttajaväestön suuruuskin. Etnisten ravintoloiden kirjo on huomattava ja niitä on paljon, koska ulkona syöminen on Berliinissä tavallista muulloinkin kuin juhlapäivinä.[129]

Mukaan otettavaa pikaruokaa tarjoavia liikkeitä ja kojuja Berliinissä on tiheään. Suosituimmaksi pikaruoaksi nousi 1940-luvun lopulla paikallinen erikoisuus Currywurst (tomaattipohjaisen currykastikkeen kera tarjoiltuja, paistettuja tai friteerattuja makkaranpaloja). Viime vuosikymmeninä vähintäänkin yhtä suurta suosiota on saavuttanut kebab eli saksalaisittain Döner, jonka paikallista varianttia myydään yleensä mukaan otettavaksi turkkilaisen leivän (ei pita-leivän) sisällä. Berliiniläinen Döner on tullut laajalti tunnetuksi ja nykyään paikallisia kebabvartaita viedään jopa Turkkiin.[130]

Berliiniläisistä leivonnaisista tunnetuin on berliininmunkki, jota tosin kaupungissa itsessään ei kutsuta tällä nimellä, vaan nimellä Pfannkuchen. Berliiniläisistä juomista tunnetaan kaupungin ulkopuolella parhaiten oluet, erityisesti Berliner Weiße -tyyppinen vehnäolut, johon on tapana sekoittaa joko vadelma- tai marattisiirappia, joka värjää oluen punaiseksi tai vihreäksi.

Urheilu

Berliinin olympiastadion

Berliini oli vuoden 1936 kesäolympialaisten isäntäkaupunki. Sen jälkeen se painui poliittisista syistä paitsioon. Kylmän sodan aikana arvokisojen myöntäminen Länsi-Berliinille olisi todennäköisesti johtanut Neuvostoliiton johtaman itäblokin boikottiin.[131]

1970-luvulla liennytyksen hengessä kaupunki sai isännöidä muutamia vuoden 1974 jalkapallon MM-kisojen alkulohko-otteluita sekä uinnin maailmanmestaruuskisat 1978. Sen jälkeen suurpoliittinen pakkanen alkoi taas kiristyä ja suurkisat saivat odottaa Berliinin muurin murtumista.[131]

Berliini oli yksi vuoden 2006 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen isäntäkaupungeista. Berliini sai pidettäväkseen yleisurheilun MM-kisat 2009. Euroliigan final four pidettiin kaupungissa sijaitsevassa O2 Worldissa kaudella 2008–2009.

Urheiluseuroja

Berliinin ylivoimaisesti suosituin urheilulaji on saksalaiskaupungille tyypillisesti jalkapallolähde?, jossa kaupungilla on Bundesliigassa joukkue, Hertha BSC. Saksassa tyypillisesti myös käsipallo näkyy katukuvassa seuraavaksi eniten. Kaupungin joukkue Füchse Berlin otti ensimmäisen suuren voittonsa kevällä 2014 voittamalla Saksan Cupin DHB-Pokalin. Modernin ajan ensimmäinen virallinen käsipallo-ottelu pelattiin Saksassa nimenomaan Berliinissä vuonna 1917.lähde?

Berliinin ystävyyskaupungit

Berliinin ensimmäinen ystävyyskaupunkisuhde solmittiin Länsi-Berliinin ja Los Angelesin välillä vuonna 1967 ja kaupungilla on nykyään seitsemäntoista virallista ystävyyskaupunkia.[132] Myös Itä-Berliini loi ystävyyskaupunkisuhteita, mutta nämä lopetettiin Berliinin yhdistyessä. Berliinillä on ystävyyskaupunkien lisäksi yhteistyötoimintaa ainakin Kööpenhaminan, Helsingin, Johannesburgin, Shanghain, Soulin, Sofian, Sydneyn ja Wienin kanssa.

Lähteet

Yleiset lähteet

Viitteet

  1. ↑ Die kleine Berlin-Statistik 2008 (pdf) Amt für Statistik Berlin-Brandenburg. Viitattu 3.7.2009. (englanniksi)
  2. ↑ Bevölkerungsstand Berlin (pdf) Amt für Statistik Berlin-Brandenburg. Viitattu 3.7.2009. (saksaksi)
  3. ↑ Europe’s largest cities City Mayors Statistics. Luettu 24.3.2007.
  4. ↑ Bevölkerungsentwicklung in der Metropolregion Berlin 2002–2020 Berliinin viralliset sivut. Luettu 24.3.2007.
  5. ↑ Jürgen Paffhausen: Bevölkerungsentwicklung in der europäischen Metropolregion Berlin-Brandenburg 1990 bis 2005. Zeitschrift für amtliche Statistik Berlin Brandenburg, 2007, nro 1/2007, s. 34–38. Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 10.2.2010.
  6. ↑ a b c d Zahlen und Fakten Berliinin viralliset sivut. Luettu 15.8.2007.
  7. ↑ Bevölkerungsstand in Berlin am 30. November 2010 nach Bezirken statistik-berlin.de. Viitattu 27.6.2011.
  8. ↑ Die kleine Berlin-Statistik 2006 (PDF, 1,9 Mt) Die Bezirke von Berlin 2005, sivut 56-57. Luettu 25.3.2007.
  9. ↑ a b The medieval trading center Berliinin viralliset sivut. Luettu 16.6.2008
  10. ↑ a b c Hannes Saarinen: Berliini − kulttuuria ja historiaa.. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1991. ISBN 951-1-11391-7
  11. ↑ Rainer Postel: The Hanseatic League and its Decline (Bundeswehr Universität) 20.11.1996. Hartford Web Publishing. Viitattu 16.6.2008. (englanniksi)
  12. ↑ a b The electors’ residence Berliinin viralliset sivut. Luettu 12.10.2007
  13. ↑ www.berlin.de
  14. ↑ http://berlin.barwick.de
  15. ↑ a b The royal capital Luettu 12.10.2007
  16. ↑ Berlin.de: Die königliche Hauptstadt Luettu 14. lokakuuta 2007
  17. ↑ Brandenburger Tor Luettu 14.6.2008
  18. ↑ a b c The imperial capital Luettu 12.10.2007
  19. ↑ Saarinen, Hannes: Berliini: kulttuuria ja historiaa, s. 165. Otava, 1999. ISBN 951-1-15696-9
  20. ↑ a b c d e The cosmopolitan city of the Weimar Republic Luettu 12.10.2007
  21. ↑ http://www.jewishvirtuallibrary.org
  22. ↑ Frederick Taylor: Dresden: Tuesday 13 February 1945, s. 216. Paperback, Lontoo, 2005. ISBN 0-7475-7084-1
  23. ↑ Berlin in the National Socialist era Luettu 12.10.2007
  24. ↑ Berlin-Blockade und Luftbrücke Saksan historiallisen museon "Lebendiges virtuelles Museum Online". Viitattu 27.4.2008.
  25. ↑ Saksan historiallisen museon "Lebendiges virtuelles Museum Online"
  26. ↑ [1]
  27. ↑ Michael Adler: Germany makes capital move 4.7.1999. Indian Express. Viitattu 17.6.2008. (englanniksi)
  28. ↑ Sami Hyrskylahti: Neljännen valtakunnan pääkaupunki 20.9.1996. Ylioppilaslehti. Viitattu 17.6.2008.
  29. ↑ Risto K. Tähtinen: Berliini ei tule valmiiksi koskaan 17.7.2005. Turun Sanomat. Viitattu 17.6.2008.
  30. ↑ www.statistik-berlin-brandenburg.de
  31. ↑ a b c Berlin.de Berlin – Basic Information. (PDF) (englanniksi)
  32. ↑ Berlin City and Travel Guide
  33. ↑ Town of Berlin 2000 Census Demographic Profile
  34. ↑ Saksan Kanadan suurlähetystön sivut
  35. ↑ For Young Artists, All Roads Now Lead to a Happening Berlin
  36. ↑ Poor But Sexy
  37. ↑ Geschichte Berliinin kaupungin kotisivut. Luettu 18.8.2007.
  38. ↑ Baedeker Berlin – Potsdam, s. 17.
  39. ↑ Berlin ist gut zum Kinderkriegen Der Tagesspiegel 21.7.2009. Viitattu 28.7.2009.
  40. ↑ Anzahl der Ausländer in Berlin steigt weiter im Juni 2008
  41. ↑ Morgenpost.de
  42. ↑ Einbürgerungen in Berlin 2006 (PDF), sivu 7. Amt für Statistik Berlin-Brandenburg. Luettu 18.8.2007.
  43. ↑ Melderechtlich registrierte Ausländer in Berlin
  44. ↑ Die kleine Berlin-Statistik 2006, sivut 56–57 (PDF, 1,93 Mt). Berliinin tilastokeskus. Luettu 18.8.2007.
  45. ↑ TAZ: Migranten dürfen auch in die Statistik, Article from 2006-08-16
  46. ↑ Spotlight Berlin: Illegal Immigrants and the Health Care Dilemma
  47. ↑ Weniger als die Hälfte aller Berliner ist religiös gebunden Berliinin tilastokeskus, tilastot vuodelta 2004. Luettu 18.8.2007.
  48. ↑ www.germany.info
  49. ↑ www.jewish-theatre.com
  50. ↑ Saarinen, Hannes: Berliini: kulttuuria ja historiaa, s. 13-14. Otava, 1999. ISBN 951-1-15696-9
  51. ↑ Das neue Berlin Berliinin viralliset sivut. Luettu 19.8.2007.
  52. ↑ Hauptstadtdebatte Saksan historiallisen museon „Lebendiges Virtuelles Museum Online“. Luettu 19.8.2007. (saksaksi)
  53. ↑ Parlament, Landesregierung und Bezirke Berliinin viralliset sivut. Viitattu 19.8.2007. (saksaksi)
  54. ↑ Abgeordnetenhaus Berlin Luettu 27.12.2011.
  55. ↑ Berliner Bezirke Berliinin viralliset sivut. Luettu 19.8.2007.
  56. ↑ Zahlen und Fakten (S-Bahnin viralliset sivut), Die Flotte der U-Bahn (BVG:n viralliset sivut). Luettu 15.8.2007.
  57. ↑ Die Flotte der Straßenbahn, Geschichte des Berliner Straßenbahnverkehrs BVG:n viralliset sivut. Luettu 15.8.2007.
  58. ↑ Straßenbahnnetz Raitiotieverkon kartta. Luettu 11.6.2008.
  59. ↑ Straßenbahnnetz Planung 2015 Vuoteen 2015 ulottuva laajennussuunnitelma (kartta). Luettu 11.6.2008.
  60. ↑ Die Berliner Busse BVG:n viralliset sivut. Luettu 15.8.2007.
  61. ↑ Berliner meiden das Auto 23.7.2012. Der Tagesspiegel. Viitattu 23.7.2012.
  62. ↑ a b Berliner fahren weniger Auto 17.4.2009. Der Tagesspiegel. Viitattu 17.4.2009.
  63. ↑ Informationsportal zur Umweltplakette / Feinstaubplakette Viitattu 1.1.2008.
  64. ↑ Berlin Hauptbahnhof Deutsche Bahn. Viitattu 6.1.2008.
  65. ↑ Fern- und Regionalbahnhöfe der Deutschen Bahn BVG:n sivut. Viitattu 6.1.2008.
  66. ↑ Die Zukunft liegt in Schönefeld Viitattu 9.8.2009.
  67. ↑ Berliner Hafen- und Lagerhausgesellschaft Viitattu 6.1.2008.
  68. ↑ www.statistik-berlin-brandenburg.de
  69. ↑ Bild.de
  70. ↑ www.citymayors.com
  71. ↑ www.citymayors.com
  72. ↑ berlinofficespace.net
  73. ↑ Berlin-Tourismus auch 2006 mit neuem Rekord
  74. ↑ Der Tagesspiegel: Jedes Jahr ein neuer Rekord
  75. ↑ BusinessWeek: 'Creative Class' Could Fuel Berlin Boom
  76. ↑ ICCA publishes top 20 country and city rankings 2007
  77. ↑ News analysis: innovation index November 2006
  78. ↑ Der Tagesspiegel: Berlin hat Innovationskraft
  79. ↑ www.economist.com
  80. ↑ www.adlershof.de
  81. ↑ www.businesslocationcenter.de
  82. ↑ Regional GDP per inhabitant in the EU 27 (PDF), Eurostat, Accessed March 1, 2007
  83. ↑ Berlins größte Arbeitgeber 20.07.2004. IHK Berlin. Viitattu 15.10.2007. (saksaksi)
  84. ↑ Media Companies in Berlin and Potsdam, www.medienboard.de, Accessed November 7, 2006
  85. ↑ Frequently Asked Questions Process Energy Enfironmental Systems Engineering, TU Berlin.
  86. ↑ Facts and Figures 2006/2007. Humboldt-yliopisto. Viitattu 15.10.2007.
  87. ↑ Freie Universität Today: A Short Portrait fu-berlin.de. Viitattu 15.10.2007.
  88. ↑ Zahlen, fakten TU Berlin.
  89. ↑ UdK Berlin
  90. ↑ Der Tagesspiegel: Berlin leuchtet
  91. ↑ Charitén omat sivut
  92. ↑ AnsellEurope: Charité
  93. ↑ Bericht zur Zentren-und Einzelhandelsentwicklung und zur Förderung der städtischen Zentren Berliinin kaupunki. PDF, erit. sivut 11-12. Luettu 24.5.2012.
  94. ↑ Arbeitsplätze Atlas zur Stadtentwicklung. Berliinin kaupunki. Luettu 24.5.2012.
  95. ↑ 300 Jahre Charlottenburg in 12 Kapiteln: Von Charlottes Hof zur Berliner City Berliinin kaupunki. Luettu 24.5.2012.
  96. ↑ a b Flächennutzung Atlas zur Stadtentwicklung. Berliinin kaupunki. Luettu 24.5.2012.
  97. ↑ Melderechtlich registrierte Einwohner im Land Berlin am 31. Dezember 2010 Statistik Berlin Brandenburg. PDF, sivut 22–28, erit. s. 28. Luettu 24.5.2012.
  98. ↑ Berliini on karhea sekasorto Helsingin Sanomien matkailusivut, 21.8.2004. Luettu 31.12.2006.
  99. ↑ Nikolaiviertel Kaupungin viralliset sivut. Luettu 15.6. 2008 (saksaksi), Berlin Tourismus Marketing. Luettu 31.12.2006. (englanniksi)
  100. ↑ Ribbeckhaus Berliinin kaupungin kotisivut. Viitattu 8.3.2008. (saksaksi)
  101. ↑ Berliinin kaupungin sivut Viitattu 20.12.2008.
  102. ↑ Berliinin kaupungin sivut Viitattu 20.12.2008.
  103. ↑ Spandaun linnakkeen viralliset sivut Viitattu 20.12.2008. (saksaksi)
  104. ↑ Saarinen, Hannes: Berliini: kulttuuria ja historiaa, s. 42–44. Otava, 1999. ISBN 951-1-15696-9
  105. ↑ www.berlin-tourist-information.de
  106. ↑ www.berlin-life.com
  107. ↑ UNESCO World Heritage Centre Viitattu 14.7.2008.
  108. ↑ Saarinen, Hannes: Berliini: kulttuuria ja historiaa, s. 143–145. Otava, 1999. ISBN 951-1-15696-9
  109. ↑ www.aviewoncities.com
  110. ↑ Saarinen, Hannes: Berliini: kulttuuria ja historiaa, s. 241–256. Otava, 1999. ISBN 951-1-15696-9
  111. ↑ www.goethe.de
  112. ↑ www.ytv.fi
  113. ↑ a b Grünes Berlin – Kaupungin viralliset sivut. Luettu 8.12.2006.
  114. ↑ Strandbad Wannsee Kaupungin viralliset sivut. Luettu 8.12.2006.
  115. ↑ Kasvitieteellisen puutarhan kotisivut Luettu 8.12.2006.
  116. ↑ Zoologischer Gartenin kotisivut Luettu 7.12.2006.
  117. ↑ Tierparkin kotisivut Luettu 8.12.2006
  118. ↑ a b Vielfalt der Berliner Kulturlandschaft Kaupungin viralliset sivut. Luettu 9.12.2006.
  119. ↑ Musikwirtschaft in Berlin Kaupungin viralliset sivut. Luettu 9.12.2006.
  120. ↑ Berlin sees return of Love Parade 16.7.2006. BBC. Viitattu 31.3.2008. (englanniksi)
  121. ↑ factsheetwmenglisch
  122. ↑ Filmstadt Berlin, Internationale Filmfestspiele Kaupungin viralliset sivut. Luettu 9.12.2006.
  123. ↑ Saarinen, Hannes: Berliini: kulttuuria ja historiaa, s. 44-48. Otava, 1999. ISBN 951-1-15696-9
  124. ↑ http://www.aviewoncities.com/berlin/reiterdenkmal.htm Statue of Frederick the Great] Luettu 11.6.2008
  125. ↑ Galerie der Romantik Luettu 11.6.2008
  126. ↑ German Embassy Washington D.C.: Urban underground Luettu 11.6.2008
  127. ↑ Staatliche Museen zu Berlin Luettu 7.12.2006.
  128. ↑ Berliinin viralliset kotisivut Luettu 7.12.2006.
  129. ↑ Baedeker Berlin – Potsdam, s. 86–87
  130. ↑ Baedeker Berlin – Potsdam, s. 98–99
  131. ↑ a b Holopainen, Pekka: Helsinki 5 – Berliini 0. Ilta-Sanomat, 15.8.2009, s. 43.
  132. ↑ Berlin.de: Städtepartnerschaften

Aiheesta muualla

Berliini kaunokirjallisuudessa

Tietokirjallisuutta

  • Abenstein, Edelgard & Fiedler, Jeannine: Berliini: taide ja arkkitehtuuri. (Suomentaneet Pirkko Roinila ja Otto Lappalainen) Ullmann, 2009. ISBN 978-3-8331-4571-1
  • Donner, Jörn: Berliini – arkea ja uhkaa. (Suom. Toivo J. Kivilahti) WSOY, 1958.
  • Hapuli, Ritva (toim.): Berliini: Kirjailijan kaupunki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004.
  • Hentilä, Marjaliisa & Hentilä, Seppo: Berliiniin. Retkiä lähihistoriaan. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-693-8
  • Möttölä, Matias: Berliini. Image, 2006.
  • Saarinen, Hannes: Berliini. Kulttuuria ja historiaa. Otava, 1999.

 

Malline:Link GA Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link GA Malline:Link GA

Malline:Link FA Malline:Link FA

Malline:Link GA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link LA Malline:Link FA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Berliini&oldid=14211167”