Osmo Soininvaara
| Osmo Soininvaara | |
|---|---|
 Osmo Soininvaara tunnetaan polkupyöräilyn harrastajana ja puolestapuhujana. Kuva lokakuulta 2008. |
|
| Suomen peruspalveluministeri | |
|
Lipposen II hallitus
14.4.2000–19.4.2002 |
|
| Edeltäjä | Eva Biaudet |
| Seuraaja | Eva Biaudet |
| Kansanedustaja | |
|
21.3.1987–21.3.1991
24.3.1995–20.3.2007 20.4.2011–21.4.2015 |
|
| Ryhmä/puolue | Vihreä eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Helsingin vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. syyskuuta 1951 Helsinki |
| Puoliso | Anna-Maria Soininvaara (1989–) |
| Tiedot | |
| Puolue | Vihreä liitto |
| Koulutus | valtiotieteiden lisensiaatti (1982) |
Osmo Heikki Kristian Soininvaara (s. 2. syyskuuta 1951 Helsinki)[1] on suomalainen poliitikko ja tietokirjailija. Hän on ollut vihreiden kansanedustaja viisi vaalikautta vuosina 1987–1991, 1995–2007 ja 2011–2015 ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1985.
Soininvaara toimi vihreiden puheenjohtajana kaksi kautta vuosina 2001–2005 ja peruspalveluministerinä Paavo Lipposen II hallituksessa vuosina 2000–2002.
Koulutukseltaan Soininvaara on valtiotieteen lisensiaatti tilastotieteestä.
Elämä ja ura
Soininvaara valmistui ylioppilaaksi Munkkiniemen yhteiskoulusta vuonna 1970.[2] Hän opiskeli tilastotiedettä ja kansantaloustiedettä Helsingin yliopistossa ja valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 1973 ja lisensiaatiksi vuonna 1982.[2][3]
Poliittisen uransa Soininvaara aloitti liittymällä vuonna 1968 Liberaaliseen Kansanpuolueeseen, josta hän siirtyi vuonna 1976 sitoutumattoman kunnallispoliittisen Helsinki-ryhmän toimijaksi, vihreiden aihio-organisaatioihin ja lopulta muodostuvaan vihreiden puolueeseen. Hän oli mukana myös 1970-luvun lopun Koijärvi-liikkeessä. Soininvaara kertoi kevään 2011 eduskuntakuntavaalien Iltalehden vaalikoneessa saaneensa 40 päiväsakkoa Koijärvellä luvattoman padon tekemisestä.[4] Hän oli myös vuonna 1981 mukana Tampereen virastotalon valtauksessa, josta hänelle tuomittiin neljä päiväsakkoa.[5]
Soininvaara oli 1980-luvulla maailmanlaajuista ympäristötuhoa ennustava jyrkkä vihreä, mutta tarkisti linjaansa jo samalla vuosikymmenellä. 1990-luvun alkaessa hänen yhteiskunnalliseksi ihanteekseen oli vakiintunut vihreä markkinatalous. Helsingin kaupunginvaltuustoon Soininvaara valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1985 ja kansanedustajaksi 1987. Soininvaara ei asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa 2007 kertoen syyksi turhautumisensa politiikan viihteellistymiseen. Kansanedustajauransa jälkeen hän aikoi keskittyä kirjojen kirjoittamiseen ja luennointiin.[6] Kesällä 2007 Vanhasen II hallitus kuitenkin nimitti Soininvaaran Sata-komiteaan valmistelemaan sosiaaliturvan kokonaisuudistusta sen perusturvajaoston puheenjohtajana. Soininvaara koki komitean epäonnistuneen tavoitteessaan ja arvosteli sitä vuonna 2010 ilmestyneessä kirjassaan Sata-komitea – Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa.[7]
Soininvaara ei jättänyt politiikkaa täysin, vaan osallistui vuoden 2008 kunnallisvaaleihin, joissa hänestä tuli koko maan ääniharava 8 614 äänellä.[8] Marraskuussa 2009 Soininvaara valittiin päävastuulliseksi Lahden seudun kuntajakoselvittäjäksi vuoden toimikaudeksi.[9] Marraskuussa 2010 Soininvaara ilmoitti asettuvansa jälleen ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.[10] Hänet valittiin kansanedustajaksi. Kunnallisvaaleissa 2012 Soininvaara valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon kahdeksannelle kaudelleen 5 889 äänellä.[11] Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Soininvaara ei ollut ehdokkaana.[12]
Toukokuussa 2012 ilmestyneessä kirjassaan Vihreä politiikka Soininvaara käsittelee vihreiden ”pyhiä lehmiä” kuten ydinvoimaa, yksityisautoilua ja yksittäisten luontokohteiden suojelua suhteessa kaavoituksella saavutettavaan laajempaan etuun.[13]
Soininvaara haluaisi vähentää Suomen tasavallan presidentin valtaoikeuksia.[14][15]
Soininvaaran välit SDP:n entisen kansanedustajan Kari Rajamäen kanssa katkesivat vaalikaudella 2011–2015, jolloin Rajamäki toimi eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana ja Soininvaara sen jäsenenä. Soininvaara syytti Rajamäkeä kähminnästä liikennehankkeissa ja vastusti valiokunnan enemmistön päätöstä kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaamisesta. Miesten välille syntyi erimielisyyksiä myös eurokriisin hoitamisesta ja metsäteollisuushankkeiden tukemisesta.[16]
Soininvaara kritisoi entisenä lehden päätoimittajana Vihreän langan lakkauttamista voimakkaasti, vaikka pitikin sen sisältöjä huonoina ja lehteä kalliina ja tehottomana. Artikkelin sisällöt arvasi, kun katsoi otsikon ja kirjoittajan. Siksi lakkauttaminen ehkä kuitenkin oli tarpeen, jotta saataisiin parempaa tilalle, Soininvaara arvioi.[17] Soininvaara kertoi loppuvuodesta 2020 lähtevänsä perustetun Verde-lehden päätoimittajaksi ja luopuvansa kolumnipalstoistaan Demokraatti-lehdessä ja Nykypäivässä.[18] Hän toimi Verde-lehden päätoimittajana 27.4.2022 asti.
Poliittisia näkemyksiä
Soininvaara on kirjoittanut useita kirjoja, esimerkiksi teoksen Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi, joka voitti Suomen Ekonomiliiton Pro Oeconomia -palkinnon vuonna 1995.[19]
Kirjassaan Vauraus ja aika (2007) Soininvaara käsitteli työajan lyhentämistä. Hänen mukaansa sitä voidaan perustella jo pelkästään ympäristösyillä mutta hän ei keskity kirjassaan niihin. Kirjassa Soininvaara kertoo laskeneensa, että vuoden 1985 elintaso olisi saavutettavissa tekemällä viisi tuntia päivässä töitä ja pitämällä neljän kuukauden kesälomat. Soininvaaran mukaan monet jo toimivat näin, esimerkiksi itsekustannetulle eläkkeelle jäävät yrittäjät. Kuitenkin sosiaalipolitiikka ja työmarkkinat on suunniteltu perinteisen työpäivän mallin mukaan, mikä aiheuttaa ongelmia niille, jotka haluaisivat tehdä osa-aikatyötä.[20]
Soininvaara on ottanut kantaa perustuloon. Tuloveron ja palkkaverojen osuutta verotuksessa on hänestä vähennettävä ja verotettava mieluummin muun muassa maaomaisuutta, energian käyttöä ja ympäristöhaittoja. Verotuksen lisääminen on Soininvaaran mielestä hyvä keino rahoittaa sosiaalipolitiikkaa. Käyttökelpoisia veroja olisivat esimerkiksi kiinteistö- ja ympäristöverot.[21]
Suomen sosiaalipolitiikkaa ei Soininvaaran mukaan ole suunniteltu suurtyöttömyyden oloihin. Järjestelmän huonot kannustinvaikutukset käyvät sitä vahingollisemmiksi, mitä enemmän niin sanotut epätyypilliset työsuhteet yleistyvät. Huonosti tuottavaa työtä ei kuitenkaan pidä hinnoitella pois markkinoilta. Jotta pienipalkkaisuus ei johtaisi kohtuuttomiin tuloeroihin, on pienipalkkaisia Soininvaaran mukaan tuettava tavalla tai toisella tulonsiirroin ja verohelpotuksin. Perustulon käyttöönotto olisi yksi keino, Edmond Malinvaudin esittämä työnantajan sosiaaliturvamaksujen poisto vähätuloisimmilta olisi toinen.
Soininvaara haluaisi lakkauttaa Suomen tasavallan presidentin viran.[22]
Soininvaara pitää tärkeänä kannustimien lisäämistä pienipalkkaiseen työhön. Tämän vuoksi hän kannattaa pientuloisten palkkaverotuksen keventämistä. Soininvaara kertoo vastustavansa politiikkaa, jossa työttömiä ”kiusataan” erilaisilla karensseilla ja muilla toimilla, jotka hänen mukaansa eivät vaikuta halukkuuteen työllistyä. Hän pitää ongelmallisena mallia, jossa ihmiset joko ovat tai eivät ole töissä. Parempana hän pitäisi mallia, jossa ihminen voisi myös käydä pienipalkkaisessa työssä ja saada samalla tulonsiirtoja.[21]
Tehyn lakon aikana vuonna 2007 Soininvaara kannatti korotuksia sairaanhoitajien palkkoihin, mutta ei hyväksynyt Tehyn jyrkkiä toimia. Hän kirjoitti 14.10.2007 ajatelleensa, että jos lakon takia jonkun on pakko kuolla, niin toivottavasti tämä on joku lakon puolustajien omaisista. [23]
Soininvaara haluaisi poistaa pakkoruotsin peruskoulusta mutta säilyttää sen lukiossa.[24]
Soininvaara haluaisi muuttaa asevelvollisuuden nykyistä valikoivammaksi.[25]
Vaalimenestys
| Eduskuntavaalit | ||||
|---|---|---|---|---|
| Vuosi | Vaalipiiri | Äänet | Tulos | Lähde |
| 1995 | Helsinki | 5 638 | Valittu | |
| 1999 | Helsinki | 8 122 | Valittu | |
| 2003 | Helsinki | 11 341 | Valittu | [26] |
| 2011 | Helsinki | 8 285 | Valittu | [27] |
| Kunnallisvaalit | ||||
|---|---|---|---|---|
| Vuosi | Kunta | Äänet | Tulos | Lähde |
| 1996 | Helsinki | 8 073 | Valittu | |
| 2000 | Helsinki | 5 416 | Valittu | |
| 2004 | Helsinki | 6 178 | Valittu | [28] |
| 2008 | Helsinki | 8 614 | Valittu | [29] |
| 2012 | Helsinki | 5 889 | Valittu | [30] |
| 2017 | Helsinki | 4 236 | Valittu | [31] |
| 2021 | Helsinki | 2 055 | Valittu | [32] |
Yksityiselämä
Soininvaaran puoliso on Helsingin keskustakirjasto Oodin johtaja[33] Anna-Maria Soininvaara. Heillä on kolme lasta.[2]
Hänen sisarensa oli professori Marketta Sundman. Kirjailija Taavi Soininvaara on heidän serkkunsa.[34]
Teoksia
- Vihreää valoa: Kirja Suomen muuttamisesta. Perusta, 1983. ISBN 951-95850-0-1
- Ratkaiseva aika. WSOY, 1986. ISBN 951-0-14019-8
- Linkola, Pentti & Soininvaara, Osmo: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Perusta, 1986. ISBN 951-0-14133-X
- Soininvaara, Osmo (toim.): Vihreä metropoli: Kunnallisvaalit 1988. Helsingin vihreät, 1988. ISBN 951-99984-2-X
- Vihreä markkinatalous. Hanki ja jää, 1990. ISBN 951-8916-22-5
- Hyvinvointivaltio ja talouden kriisi. (STM:n julkaisuja 11/1992) Sosiaali- ja terveysministeriö, talous- ja suunnitteluosasto, 1992. ISBN 951-47-6654-7
- Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. WSOY, 1994. ISBN 951-0-20100-6
- Pursiainen, Terho ym.: Vapauden ja vastuun Suomi. (Areena-sarja) WSOY, 1994. ISBN 951-0-19848-X
- Ehkä siinä kävikin näin: Näkökohtia työllisyyden ja elinkeinojen kehityksestä ja elintapojen muutoksesta pääkaupunkiseudulla vuoteen 2020. (Pääkaupunkiseudun julkaisusarja B 1/1996) Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta, 1996. ISBN 951-798-436-7
- Täystyöllisyyteen ilman köyhyyttä. Art House, 1999. ISBN 951-884-252-3
- Ministerikyyti. WSOY, 2002. ISBN 951-0-27568-9
- Vihreät ja talous: Oikealla, vasemmalla vai edellä. Tietokeino, 2005. ISBN 952-91-8596-0
- Vauraus ja aika. (Teesi-sarja) Teos, 2007. ISBN 978-951-851-116-1
- Fillarilla Nizzaan. Teos, 2008. ISBN 978-951-851-161-1
- Julkisen sektorin tuottavuus. Samalla rahalla enemmän. Tehokkaan Tuotannon Tutkimussäätiö, 2009. ISBN 978-952-92-6681-4 Teoksen verkkoversio (PDF).
- Sata-komitea – Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa. Teos, 2010. ISBN 978-951-851-333-2
- Vihreä politiikka. Teos, 2012. ISBN 978-951-851-461-2
- Kivekäs, Otso & Särelä, Mikko & Soininvaara, Osmo & Holopainen, Mari: Seuraavat 400 000 helsinkiläistä. Tietokeino, 2012. ISBN 978-952-93-1368-6 Teoksen verkkoversio.
- Jäähyväiset eduskunnalle. Teos, 2015. ISBN 978-951-851-649-4
- Soininvaara, Osmo & Särelä, Mikko: Kaupunkien voitto: kuusi keinoa vapauttaa kaupunkien kasvu. (Eva-pamfletti) Taloustieto, 2015. ISBN 978-951-628-642-9 Teoksen verkkoversio.
- Soininvaara, Osmo: 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos, 2021. ISBN 978-952-363-188-5
Lähteet
- ↑ Calamnius-sukuseura ry calamnius.fi. Viitattu 18.12.2010.
- ↑ a b c Soininvaara, Osmo: Esittely Soininvaara.fi. Viitattu 9.9.2015.
- ↑ Osmo Soininvaara Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Eduskunnassa istuu 16 rikoksesta tuomittua Turun Sanomat. 5.5.2011. Viitattu 18.4.2012.
- ↑ Talonvaltaus lopetti arvotalojen purkamisen Tampereella 5.12.2011. Turun Sanomat. Viitattu 28.10.2012.
- ↑ Grundström, Elina: Ode jättää eduskunnan Vihreä Lanka. Viitattu 6.2.2007.
- ↑ Hiilamo, Heikki: Vasemmisto jakoi kansan kahtia HS.fi. 9.11.2010. Viitattu 13.1.2016.
- ↑ Kaksi ylitse muiden - he olivat viime kuntavaalien ääniharavat Iltasanomat.fi. 22.10.2013. Viitattu 13.5.2014.
- ↑ Osmo Soininvaara ja Markku Lehto Lahden seudun kuntajakoselvittäjiksi (tiedote) Valtiovarainministeriö. 20.11.2009. Viitattu 2.9.2018.
- ↑ Ehdoton kyllä 24.11.2010. Soininvaara.fi. Viitattu 27.11.2010.
- ↑ Kunnallisvaalit 28.10.2012: Valitut ehdokkaat Helsinki Vaalit.fi. 1.11.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 3.11.2012.
- ↑ Soininvaara ei asetu enää ehdolle eduskuntaan 2.10.2014. Savon Sanomat. Viitattu 21.4.2015.
- ↑ Vahti, Jukka: Osmo Soininvaara: Poliittinen taistelu ydinvoimasta on Suomessa ohi Vihreä Lanka. 8.3.2012. Viitattu 9.9.2015.
- ↑ Tarvitaanko Suomessa presidenttiä poliittisena päätöksentekijänä? Soininvaara.fi. 20.1.2012. Viitattu 9.9.2015.
- ↑ “Maa tarvitsee presidentin” Soininvaara.fi. 14.11.2009. Viitattu 9.9.2015.
- ↑ Linda Pelkonen: Välit poikki! Tragikoominen kehykosto. Ilta-Sanomat 17. heinäkuuta 2017, s. 6–7. Helsinki: Sanoma Media Finland.
- ↑ Vaikenemisen mestarit (10/2020, sivu 23) Suomen Kuvalehti. 6.3.2020. ”"hän oli tyytymätön sen sisältöön. Se oli hirveän kallis lehti, eikä sitä käytetty kovin tehokkaasti. Kun luin otsikon ja katsoin kirjoittajan, tiesin sisällön. Ehkä se piti lakkauttaa, jotta sen voi uudistaa."”
- ↑ Soininvaara, Osmo: Ryhdyn Verde-lehden päätoimittajaksi Osmo Soininvaaran verkkosivusto. 21.8.2020. Viitattu 24.6.2021.
- ↑ Suomen Ekonomien kirjallisuuspalkinnon voittajat Suomen Ekonomiliitto. Viitattu 2.9.2018.
- ↑ Helsingin Sanomat 5.10.2008.
- ↑ a b Kuparinen, Susanna & Jylhämö, Kimmo & Bruun, Otto: Hyvinvointivaltion nousu & lasku Voima. 1/2009. Viitattu 2.10.2009.
- ↑ "Maa tarvitsee presidentin" Soininvaara.fi. 14.11.2009. Viitattu 16.4.2024.
- ↑ Soininvaara, Osmo: Liikaa rummunpäristystä Soininvaara.fi. 14.10.2007.
- ↑ Pakollinen ruotsi lukiossa riittää Soininvaara.fi. 7.4.2011. Viitattu 16.4.2024.
- ↑ Valikoivaan asevelvollisuuteen Soininvaara.fi. 23.3.2011. Viitattu 16.4.2024.
- ↑ Valitut ehdokkaat Helsingin vaalipiiri Oikeusministeriö. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Eduskuntavaalit 2011, Helsingin vaalipiiri Oikeusministeriö. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Valitut ehdokkaat Helsinki Oikeusministeriö. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Valitut ehdokkaat Helsinki Oikeusministeriö. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Kunnallisvaalit 2012, Helsinki Oikeusministeriö. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Kuntavaalit 2017, Helsinki Oikeusministeriö. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Kuntavaalit 2021, Helsinki Oikeusministeriö. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Yhteystiedot Oodi. Viitattu 5.12.2021.
- ↑ Hämäläinen, Jukka: Soininvaara pelastaa maailman ja ratkoo Supon ihmissuhteet. Poliisilehti, 2004, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.5.2014.
Aiheesta muualla
- Osmo Soininvaara Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Osmo Soininvaara Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
- Osmo Soininvaaran kotisivut
- Osmo Soininvaara Kustannusosakeyhtiö Teoksen sivuilla
- Mickelsson, Rauli: Soininvaara, Osmo (1951–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.4.2014. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| Edeltäjä: Liisa Hyssälä |
Suomen peruspalveluministeri 2000−2002 |
Seuraaja: Liisa Hyssälä |
| Edeltäjä: Satu Hassi |
Vihreän liiton puheenjohtaja 2001–2005 |
Seuraaja: Tarja Cronberg |
- Eva Biaudet (1999–2000)
- Osmo Soininvaara (2000–2002)
- Eva Biaudet (2002–2003)
- Liisa Hyssälä (2003–2007)
- Paula Risikko (2007–2011)
- Maria Guzenina-Richardson (2011–2013)
- Susanna Huovinen (2013–2015)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
