Angelniemen kirkko

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 4. helmikuuta 2006 kello 16.13 käyttäjän Skorpion87 (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Angelniemen kirkko on rakennettu 1772 Kemiön saaren pohjoispäähän upeaan niemeen. Kirkko rakennettiin turkulaisen rakennusmestarin Matti Åkerblomin johdolla. Se on pitkäkirkko, johon kuuluvat kirkkolaivan lisäksi sitä matalammat ja toisiaan vastapäätä olevat sakaristo ja asehuone. Kirkon yhteyteen rakennetussa länsitornissa on kolme kelloa, jotka olivat käytössä jo vuosina 1738, 1824 ja 1844.

Kirkkoa korjattiin perusteellisesti vuonna 1843. Silloin uusittiin vesikatto, korotettiin lattiaa ja tehtiin portaat saarnatuoliin. Arkkitehtien T. Soran ja G.H. Wahlroosin suunnitelmien mukaan toteutettiin uusi korjaus vuonna 1935. Sen yhteydessä alttariseinän ikkunoihin saatiin lahjoituksena kristillisiä vertauskuvia sisältävät lasimaalaukset.

Kirkkoon mahtuu 250 henkeä. Alttaritaulu, Aleksandra Ståltin öljymaalaus vuodelta 1897, kuvaa Kristuksen kirkastumista. Taulun yläpuolella oleva krusifiksi on 1300-luvulta. Saarnatuoli on vuodelta 1772. Sen sivujen ja porraskaiteiden katkokaaripeileihin on maalattu Vapahtajan, evankelistojen sekä apostolien Paavalin, Pietarin ja Jaakobin kuvat. J.A. Zachariassenin urut on rakennettu 1898. Ne ovat mekaaniset ja kuusiääniset. Niiden lisäksi kirkossa on vuonna 2002 hankitut digitaaliurut, jotka kestävät merellisen ilmaston ja ovat soittokuntoiset säällä kuin säällä.

Angelniemi oli itsenäisenä seurakuntana ja kuntana vuodet 1916-1966, jonka jälkeen se palasi takaisin osaksi emäpitäjäänsä Halikkoa. Nykyisin Angelniemen kirkossa pidetään kesäisin jumalanpalveluksia kaksi kertaa kuukaudessa klo 13. Talvikaudella messuja on lähinnä suurten kirkollisten juhlapyhien yhteydessä. Jumalanpalveluksien ajankohdat löydät seuraamalla kirkollisia ilmoituksia Salon seudun sanomista tai katsomalla näiltä sivuilta viikkotoiminnan ilmoitukset.