Jani Soininen
Jani Soininen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 12. marraskuuta 1972 Jyväskylä |
Kansalaisuus | Suomi |
Uran tiedot | |
Laji | Mäkihyppy |
Seura | Jyväskylän Hiihtoseura |
Kilpauran kesto | 1993–2001 |
Valmentaja | Risto Pirttimäki ja Jukka Kalso. |
Saavutukset | |
Voitot | 4 |
Palkintokorokkeella | 18 |
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Suomi | |||
Mäkihyppy | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Nagano 1998 | normaalimäki | |
Hopeaa | Nagano 1998 | suurmäki | |
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Thunder Bay 1995 | joukkuemäki | |
Kultaa | Trondheim 1997 | joukkuemäki | |
Hopeaa | Lahti 2001 | suurmäen joukkuekilpailu |
Jani Soininen (s. 12. marraskuuta 1972 Jyväskylä) on suomalainen entinen mäkihyppääjä, joka voitti normaalimäen kultaa vuonna 1998 Naganon olympiakisoista. Seuratasolla hän edusti Jyväskylän Hiihtoseuraa. Soinisen valmentajina toimivat Risto Pirttimäki ja Jukka Kalso.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Soininen ei vielä juniori-ikäisenä ollut maailman kärjessä, mutta kehittyi luotettavaksi arvokisaedustajaksi debytoiden Falunin MM-kisoissa 1993. Lillehammerin olympialaisissa seuraavana vuonna hän oli jo paras suomalainen.
Jani Soininen hyppäsi Keski-Euroopan mäkiviikolla 1994–1995 Garmisch-Partenkirchenin kilpailussa 1. tammikuuta 1995 kolmanneksi 112,5 ja 105 metriä kantaneilla hypyillään. Hän jäi kilpailun voittaneesta Janne Ahosesta 15,8 pistettä. Mäkiviikon yhteispisteissä Soininen oli seitsemäs.[1] Hänen paras sijoituksensa mäkiviikolla on viides.
Talvi 1997–1998 oli Soinisen uran paras. Hän saavutti marraskuussa uransa 10. maailmancupin palkintokorokkesijoituksen ja hetkeä myöhemmin uransa 2. maailmancupin osakilpailuvoiton nousten hetkellisesti kokonaispisteissä kärkeen[2]. Samana talvena Soininen saavutti mäkiviikolla uransa parhaan sijoituksen oltuaan viides kokonaispisteissä.
Naganon olympialaiset olivat Soiniselle lopullinen läpimurto. Hän voitti kultaa normaalimäestä ja hopeaa isosta mäestä. Naganon kisojen normaalimäen kilpailu oli erittäin tasainen. Hakuban mäestä hyppääjä toisensa perään tuli lähes täsmälleen samoille lukemille. Ensimmäisen kierroksen jälkeen 90 metriä hypännyt Soininen oli toisena pisteen päässä Masahiko Haradasta. Toisella kierroksella hyppypuomia nostettiin, mutta Soininen hyppäsi vain 89 metriä. Hänen hermojaan koeteltiin ennen hyppyvuoroa, kun hänet komennettiin puomilta pois, ja pääsi hyppäämään vasta parin minuutin odottelun jälkeen. Soininen siirtyi kilpailun kärkeen hyppynsä jälkeen kisan toiseksi viimeisenä hyppääjänä. Viimeisenä hypännyt Harada kuitenkin hermoili ja jäi 84,5 metriin. Haradan hypyn jälkeen Soininen pääsi juhlimaan olympiakultaa japanilaisyleisön edessä.
Soininen on hypännyt uransa pisimmät hypyn maaliskuussa 1997 kun hän ylsi Planicassa 203,5 metriin. Soininen jättäytyi keväällä 2001 pois maajoukkueryhmästä ja ilmoitti myöhemmin kesällä lopettavansa uransa[3].
Saavutuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- olympiakultaa Nagano 1998 (mäkihyppy, normaalimäki)
- olympiahopeaa Nagano 1998 (suurmäki)
- Lillehammer 1994 viides ja kuudes sija
- MM-kultaa Thunder Bay 1995 ja Trondheim 1997 (joukkuekilpailu)
- MM-hopeaa Lahti 2001 (suurmäen joukkuekilpailu)
- MM-kisat Ramsau 1999 neljäs sija (joukkuekilpailu)
- Maailmancup: 1994 14., 1995 7., 1996 11., 1997 9., 1998 7., 1999 35., 2000 7. ja 2001 10. Uran aikana (1992-2001) maailmancupissa neljä osakilpailuvoittoa ja 18 palkintokorokesijoitusta. Maailmancupin joukkuekilpailuissa 7 voittoa ja 10 palkintokorokesijoitusta
- kolme Suomen mestaruutta
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hybinette-Bergknut, Leena (toim.); Lehtinen, Jukka & Laine, Helena: Vuosikirja 1996, s. 9. Malmö, Ruotsi: Bertmarks Förlag, 1995. ISBN 951-35-5845-2
- ↑ Soininen voittoon ja maailmancupin kärkeen mtvuutiset.fi. 30.11.1997. Viitattu 30.1.2022.
- ↑ Jani Soininen lopettaa hyppäämisen
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- YLE Elävä arkisto: Soiniselle olympiakultaa Naganosta (Arkistoitu – Internet Archive)
1924: Jacob Tullin Thams | 1928: Alf Andersen | 1932: Birger Ruud | 1936: Birger Ruud | 1948: Petter Hugsted | 1952: Arnfinn Bergmann | 1956: Antti Hyvärinen | 1960: Helmut Recknagel | 1964: Veikko Kankkonen | 1968: Jiří Raška | 1972: Yukio Kasaya | 1976: Hans-Georg Aschenbach | 1980: Toni Innauer | 1984: Jens Weißflog | 1988: Matti Nykänen | 1992: Ernst Vettori | 1994: Espen Bredesen | 1998: Jani Soininen | 2002: Simon Ammann | 2006: Lars Bystøl | 2010: Simon Ammann | 2014: Kamil Stoch | 2018: Andreas Wellinger | 2022: Ryōyū Kobayashi |