Balaklavan taistelu

Balaklavan taistelu
Osa Krimin sotaa
Kevyen ratsuväen hyökkäys
Päivämäärä: 25. lokakuuta 1854 Paikka: Balaklava Lopputulos: ratkaisematon
Osapuolet
Yhdistynyt kuningaskunta  Ranska  Osmanien valtakunta	Venäjän keisarikunta
Komentajat
lordi Raglan François Certain Canrobert	Aleksandr Sergejevitš Menšikov Pavel Petrovitš Liprandi

Balaklavan taistelu on toinen merkittävä taistelu Krimin sodassa Krimin niemimaalla. Se käytiin 25. lokakuuta 1854. Britit ja ranskalaiset saartoivat Sevastopolia.

Taistelusta muistetaan käsitteeksi muodostunut ylämaalaisen rykmentin puolustustaktiikka eli niin kutsuttu ohut punainen viiva sekä brittiläisessä sotahistoriassa legendaarisen maineen saavuttanut itsetuhoinen kevyen ratsuväen hyökkäys, jonka syynä oli väärinymmärretyn käskyn kirjaimellinen noudattaminen. Ensimmäinen tuli kuuluisaksi Rudyard Kiplingin, jälkimmäinen Alfred Tennysonin kirjoittamasta runosta.

Alue

Krimin sodan aikainen Balaklavan kasakkalahti. Kuva: Roger Fenton (1855), luetteloija Woody Woodis (6/2002), Yhdysvaltain kongressin kirjaston tuloste- ja valokuvaosasto. [1]

Balaklavan vieressä on Hiblakin vuori ja siitä itään Kamaran ja Baidarin laaksot. Balaklavasta pohjoiseen Balaklavan tasanko, minkä Vorotšovin kukkulat jakoivat eteläiseen ja pohjoiseen laaksoon.

Ryhmitys

Krimin sodan aikainen ratsuväkileiri Balaklavan lähellä. Kuva: Roger Fenton (1855), luetteloija Woody Woodis (6/2002), Yhdysvaltain kongressin kirjaston tuloste- ja valokuvaosasto. [2]

Venäläiset olivat yrittäneet tuloksetta edetä Vorotšovin kukkuloilla lokakuun puolen välin alkupuolelta alkaen. Nyt ruhtinas Menšikovin komentamat venäläiset yrittivät murtautua saarrosta tosissaan.

Venäjän kenraaliluutnantti Pavel Petrovitš Liprandin komentama kenttäarmeija, johon kuului 25 000 sotilasta ja 78 tykkiä, oli ryhmittynyt Žorgunin alueelle, Tšornaja-joen (Mustajoki) taakse Vorotšovin kukkuloista itään. Venäläisten mahdollinen etenemissuunta kulki Traktirin muiden siltojen yli sekä Sevastopolin akvaduktin poikki, Tai Kamarasta kuutta vallisarvea uhaten. Ne eivät olleet yhtä vahvoja kuin oli odotettu. Viisi kuudesta levittäytyi vajaan viidensadan metrin leveydelle. Ensimmäinen oli erillään Cabrobertin kukkulalla vajaan kilometrin päässä toisesta eikä viidettä ja kuudetta oltu vielä saatu valmiiksi.

Noin 1 500 turkkilaista johtivat brittiläisen tykistön aliupseerit ja heillä oli yhdeksän puolustettua tykkiä kukkuloilla. Kadikoita ympäröi kuusi 93. Sutherlandin skottilaisrykmentin komppaniaa, pataljoona turkkilaisia kuudella kenttätykkipatterilla ja merijalkaväki puolusti Hiblakin vuorta 26 kenttätykillä. Balaklavasta luoteeseen oli sijoitettu viisi brittiläistä jalkaväkidivisioonaa ja ranskalaiset Hersonin ylängöllä brittiläisen ratsuväkidivisioonan kanssa kuudennelta vallisarvelta länteen.

Hyökkäyssuunnitelma

Ruhtinas Menšikov oli päättänyt hyökätä kolmelta suunnalta. Kenraalimajuri S. I. Gribben johtamien joukkojen, mitkä koostuivat Dneprin rykmentin kolmesta jalkaväkipataljoonasta, ulaani- ja kasakkaratsuväestä sekä tykistöstä piti ottaa Kamaran kylä haltuunsa ja sitä ympäröivä ylänkö luostarin kera sekä kohdistaa suoraan paine ensimmäiseen vallisarveen.

Kenraalimajuri K. R. Semiakin piti kahdella osastolla keskeltä henkilökohtaisesti komentamansa Azovin rykmentin ja Dneprin rykmentin neljännen pataljoonan hyökätä tykistön tukemana kohti ensimmäistä ja toista vallisarvea. Toista hänen alaisuuteensa kuuluvaa osastoa, mikä koostui ukrainalaisesta tykistön tukemasta rykmentistä johti kenraalimajuri F. G. Levutški myös kohti ensimmäistä ja toista vallisarvea ylitettyään Tšjornaja-joen.

Kolmatta hyökkäyssuuntaa komensi eversti A. P. Skiuderi. Hänen joukkonsa koostui Odessan rykmentistä ja 53. Donin kasakkojen rykmentistä tykistöllä tuettuna suuntanaan Traktirin sillan ylittämisen jälkeen kolmas vallisarvi.

Kun vallisarvet olisivat tulleet vallatuiksi, olisi ratsuväen päävoima neljällätoista husaarieskadroonalla, Uralin kasakkarykmentillä kahden tykkipatterin tukemina hyökännyt brittien asemiin Kadikoin ympärillä. Selustaa suojaisi kenraalimajuri O. P. Žaboritskin johtamat 5 000 sotilasta.

Hyökkäys

Roger Fenton: Taistelusta hengissä selvinneitä

Aamulla 25. lokakuuta venäläiset etenivät kohti vallisarvia, mihin brittiläinen lordi Lucanin komentama ratsuväki reagoi. Lucan ilmoitti uhasta brittien ylipäällikkö lordi Raglanille. Puolustukseen käskettiin prikaatikenraali James Yorke Scarlettin komentama raskas prikaati. Cardiganin jaarlin komentama kevyt prikaati jäi raskaan reserviksi.

Taistelu alkoi kehittyä neljässä jaksossa. Aluksi aamulla venäläinen jalkaväki eteni ja otti haltuunsa ensimmäisen ja neljännen vallisarven kohdaten vain kevyttä vastarintaa turkkilaisten taholta ryhmittäytyen sen jälkeen ensimmäisen ja kolmannen vallisarven ympärille hyökätäkseen Kadikoihin.

Brittien ylipäällikkö lordi Raglan käski sir Richard Englandin komentaman 3. divisioonan hälytystilaan sekä määräsi Cambridgen herttuan komentaman 1. divisioonan eteläiseen laaksoon Kolin kautta. Sir George Cathcartin komentama 4.divisioona määrättiin alas Vorotšovin tietä pitkin pohjoiseen laaksoon. Niin 3. kuin 4. divisioona toimivat hitaasti eivätkä entäneet taistelukentän laaksoihin ennen klo 10.30.

Ranskalainen komentaja François Certain Canrobert pelkäsi brittien linjojen katkeavan, ja lähetti kaksi kevyttä jalkaväkiprikaatia ja kahdeksan ratsuväkieskadroonaa Bosquetin joukoista alas Koliin suuntanaan eteläisen laakson läntinen reuna.

Taistelun toinen vaihe alkoi noin 8:30. Liprandi määräsi Ryžkovin johtaman Venäjän ratsuväen päävoiman vihollisen leiriin määrittelemättä tavoitetta sen tarkemmin. Ryžkov aloitti etenemisen länteen pitkin pohjoista laaksoa 26 kenttätykin tukemana, mutta joutui kivääritulituksen kohteeksi.

Samaan aikaan brittien kenraalimajuri sir Colin Campbell oli päättämässä Kadikoin puolustusvalmisteluja. Hänellä oli komennossaan 600 brittiä ja 1 000 turkkilaista kuuden kenttätykin tukemana.

Venäläisten ratsuväki jatkoi etenemistä länteen pitkin pohjoista laaksoa pienen joukon irtautuessa pääjoukosta ja jatkaessa kohti Vorotšovin kukkuloita kohti Kadikoin kylää. He joutuivat kuitenkin vetäytymään brittien ja turkkilaisten muodostaman ”ohuen punaisen linjan” muodostaman vastarinnan vuoksi. Nimitys ohut punainen linja tulee jalkaväen 93. ylämaalaisrykmentin muodostamasta puolustajien ketjusta.

Roger Fentonin 1855 ottama valokuva Kuolemanlaaksosta.

Taistelun kolmannessa vaiheessa raskas prikaati liittyi siihen. Lordi Raglan oli määrännyt Lucanin viemään raskaan prikaatin brittiläisten ja turkkilaisten tueksi. He olivat saaneet vastaansa Kadikoihin etenevän venäläisen ratsuväen. Ohuen punaisen linjan puolustus kuitenkin kesti ja Scarlett, selvittyään vaikeasta maastosta, sai vastaansa Ryžkovin komentaman 2 000-miehisen ratsuväen. Se lähestyi hänen vasenta selustaansa viidennen vallisarven suunnasta käännyttyään etelänsuunnasta kohti Kadikoita.

Ryžkov pysähtyi joukkoineen vain vajaan sadan metrin päähän raskaasta prikaatista hämmentyneenä. Scarlett, kohdattuaan venäläisen ratsuväen päävoiman, alkoi taistella ja alivoimaisena haastoi venäläisen ratsuväen. Scarlett onnistui murtamaan ja pakottamaan venäläiset vetäytymään yli Vorotšovin kukkuloiden.

Taistelun päättävä neljäs vaihe alkoi 10.15, jolloin Raglan lähetti käskyn Lucanille edetä ja käyttää mikä tahansa tilaisuus ottaa takaisin kukkulat. Lucan käsitti tämän käskyksi ottaa takaisin Vorotšovin kukkulat ja määräsi kevyen prikaatin pohjoiseen laaksoon pitäen raskaan prikaatin pohjoisessa laaksossa. Tueksi tarkoitettu jalkaväki myöhästyi eikä ollut asemissaan kuin vasta kello 10:30.

Lordi Raglan saattoi nähdä venäläisten kuljettavan pois haltuunsa saamat tykit vallisarvista ja lähetti siksi kohtalokkaan ja ristiriitaisen käskyn ratsuväelle edetä nopeasti ja estää venäläisiä viemästä tykkejä. Lordi Raglanin päämajoitusmestarin, kenraali Richard Aireyn adjutantti kapteeni L. E. Nolan vei lordi Lucanille viestin, jonka mukaan Raglan halusi ratsuväen hyökkäävän välittömästi. Lordi Lucanin kysyessä mihin ratsuväen piti tarkalleen hyökätä Nolan osoitti kohti pohjoisen laakson toista päätä, missä venäläiset tykit oli sijoitettu suojaamaan Tšjornaja-joen ylityspaikkoja.

Taistelupaikka nykyään

Juuri kello 11:n jälkeen Cardigan johti 673 miehen vahvuisen kevyen prikaatin kaksi kilometriä pitkään laaksoon. Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin henkiin jääneet palasivat. Kevyt ratsuväki oli menettänyt alle puolessa tunnissa 360 miestä ja 517 hevosta.

Ranskalainen ratsuväki hyökkäsi Fedukinin kukkuloille turvatakseen henkiin jääneiden oikean selustan. Kevyen prikaatin mukana ratsastanut kapteeni Nolan kaatui pian hyökkäyksen aloittamisen jälkeen miekkaansa ilmassa heiluttaen, mahdollisesti yrittäen ohjata hyökkäystä kohti vallisarvia. Lordi Raglan syytti erehdyksestä Cardigania, joka väitti toimimeensa Lucanin käskyn mukaan, joka taas syytti kaatunutta Nolania.

Tällä aikaa kaksi jalkaväkidivisioonaa saavuttanut tasangon ja vaihtanut keskeytymättä laukauksia venäläisten kanssa koko iltapäivän. Vorontšovin kukkulat ja vallisarvet jäivät venäläisten haltuun ja brittien tykit hinattiin pois.

Lordi Raglan ja muut liittoutuneet pitivät taistelua torjuntavoittona, mutta tappiot olivat suuret. Ohut punainen linja oli kestänyt puolitoista tuntia, samoin raskas prikaati. De Allonvillen komentama ranskalainen ratsuväkiprikaati oli Fedukinin kukkuloille hyökätessään suojannut kevyen prikaatin henkiin jäänet, mitä pidettiin hyvänä osoituksena liittolaisuudesta.