Carl Theodor Eriksson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Carl Theodor Eriksson (19. maaliskuuta 1874 Helsinki – 12. tai 13. lokakuuta 1940 Bulawayo, Rhodesia) oli suomalainen Rhodesiassa vaikuttanut malminetsijä, kuparisulaton rakentaja ja maanviljelijä. Hän oli myös harrastelijavalokuvaaja ja hän otti kuvia retkillään Afrikassa.[1][2][3][4]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erikssonin vanhemmat olivat tehdastyömies Isak John Eriksson ja Maria Holm. Hänen vanhemapansa olivat muuttaneet Helsinkiin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta ja asuivat Kruunuhaassa. Hän kävi ruotsinkielistä Helsingfors lyceumia mutta joutui lopettamaan koulun 15-vuotiaana 1889 taloudellisista syistä. Vuonna 1891 hän matkusti Lyypekkiin ja otti siellä pestin laivaan. Lokakuussa 1895 Record-rahtilaivalla merimiehenä ollut Eriksson saapui Etelä-Afrikkaan Kapkaupunkiin ja jäi siellä maihin. Hän siirtyi sieltä timanttikaivostoiminnan keskuspaikkaan Johannesburgiin Transvaalin buuritasavaltaan. Joulukuussa 1895 Transvaalissa tapahtui De Beers-timanttikaivosyhtiön omistajan Cecil Rhodesin järjestämä kaappaushanke, jonka Transvaalin buurihallinto kuitenkin kukisti. Eriksson joutui tämän vuoksi joksikin aikaa pidätetyksi.[1][3]

Eriksson siirtyi sen jälkeen työhön Rhodesin liikemiesystävän Charles Dunnel Ruddin (1844–1916) maatilalle. Vuonna 1897 hän lähti Transvaalista Rhodesiaan, jonne oltiin perustamassa Rhodesin johdolla englantilaista siirtomaata. Eriksson asettui Rhodesian hallintokeskuksena toimineeseen Bulawayoon ja meni paikallisen sähkölaitoksen palvelukseen. Buurisodan alettua lokakuussa 1899 Eriksson liittyi mukaan sotaan vapaaehtoisena. Hän oli kahdeksan kuukauden ajan mukana sotimassa rhodesialaisissa joukoissa mutta sai sitten vapautuksen sairastamansa malarian vuoksi ja palasi työhön Bulawayon sähkölaitokselle. [1][3]

Buurisodan päätyttyä Eriksson värväytyi vuonna 1901 Tanganyika Concessions Ltd-nimisen kaivosyhtiön palvelukseen malminetsijäksi. Yhtiön palvelukseen liittyivät myös Suomesta vuonna 1894 Etelä-Afrikkaan tulleet veljekset Oskar Johannes Boijer (1868–1943) ja Axel Engelbrekt Boijer (1864–1918). Veljekset olivat harjoittaneet tonttikauppaa Bulawayossa ja osallistuneet vuonna 1896 matabele- ja mashona-heimojen kapinan kukistamiseen.[1][5][3][6][4]

Eriksson ja Boijer-veljekset kartoittivat huhtikuun 1901 ja marraskuun 1902 välisenä aikana Kongon vapaavaltion eteläosassa sijainneen Katangan alueen malmivaroja englantilaisen George Greyn johtamassa retkikunnassa ja tekivät useita kuparimalmivaltauksia. Eriksson suunnitteli ja rakensi 1904 ensimmäisen kuparisulaton Kolweziin. Vuonna 1906 Eriksson lähti Afrikasta ja teki virkistäytymismatkan Lontooseen. Siellä hän tapasi erään amerikkalaisen joka houkutteli hänet Siperiassa toimineen englantilaisen kaivosyhtiön palvelukseen. Eriksson vietti talven 1906–1907 Siperiassa Ostkamennogorskin kaupungin lähellä sijainneella kaivoksella. Hän sopeutui hyvin Siperian talveen ja pääsi siellä eroon vuosikausia sairastamastaan malariasta. Eriksson palasi sitten Rhodesiaan ja meni vuonna 1910 naimisiin englantilaisen Annie Adkinsin kanssa. Vuodesta 1907 alkaen hän asui Insizassa Bulawayon lähellä.[1][5][7][3][6][4]

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Eriksson palveli konekiväärikomppanian päällikkönä ja esikuntaupseerina rhodesialaisissa joukoissa Saksan Itä-Afrikan eli Tanganjikan alueella. Hän sai eron palveluksesta terveydellisistä syistä toukokuussa 1918 ja hänet ylennettiin kapteeniksi 1919. SOdan jälkeen Eriksson toimi karjankasvattajana ja maanviljelijänä maatilallaan Judsoniassa Bulawayon lähellä. Hän oli vaurastunut kuparin hinnan noustua maailmansodan vuosina. Eriksson vieraili Suomessa kesällä 1932 kun hänen muistelmateoksensa Seikkailujeni Afrikka julkaistiin ja hän tapasi vierailunsa aikana myös presidentti P. E. Svinhufvudin. Eriksson lahjoitti Helsingin yliopiston eläinmuseolle kaatamiaan afrikkalaisia eläimiä ja Kansallismuseolle matkoillaan keräämiään etnografisia esineitä. Hän sai Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkin 1933. Eriksson kuoli Rhodesiassa Bulawayon Memorial Hospital-sairaalassa lokakuussa 1940.[1][3][6][4]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimellä C. T. Eriksson:

  • Mitt Afrika. Schildt, Helsingfors 1932, suomeksi nimellä Seikkailujeni Afrikka. Gummerus 1932, näköispainos WSOY 1999

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mikko Uola : Suomalaiset Afrikkaa etsimässä: Boijer-veljesten ja C. T. Erikssonin vaiheita eteläisessä Afrikassa 1890-luvulta lähtien. Sukuyhdistys Boijer-Poijärvi, Helsinki 1976
  • Timo Särkkä : Kolonialismin toiseus ja kamera: C. T. Erikssonin valokuvat ja Katangan kuparikenttien suomalaiset "pioneerit" 1901–1906. Historiallinen aikakauskirja 118 (2020) : 4, sivut 521-533

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Carl_Theodor_Eriksson&oldid=21392880”