Charlotte Perriand

Charlotte Perriand
Charlotte Perriand vuonna 1991
Henkilötiedot
Syntynyt	24. lokakuuta 1903 Pariisi, Ranska
Kuollut	27. lokakuuta 1999 (96 vuotta) Pariisi, Ranska
Ammatti	muotoilija
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Charlotte Perriand (24. lokakuuta 1903 Pariisi, Ranska – 27. lokakuuta 1999 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen muotoilija, joka toimi uransa alkuaikoina kymmenen vuotta arkkitehti Le Corbusier’n toimistolla. Siellä hän suunnitteli Pierre Jeanneret’n kanssa monia ateljeen huonekaluja. Perriand erottautui 1920-luvulla käyttämällä huonekaluissa kiiltävää metallia, kun Ranskassa oli normaalisti totuttu puupintoihin. Perriandin tyyliin tuli myös japanilaisia vaikutteita hänen asuttuaan siellä 1940-luvulla. Hän suunnitteli toisen maailmansodan jälkeen monia sisustuksia sekä esimerkiksi keittiöitä Le Corbusier’n Unité d'habitationiin. Perriand myös johti 1967–1985 arkkitehtiryhmää, joka suunnitteli Les Arcs -hiihtokeskukseen lomakyliä.

Nuoruus ja opiskelu

Charlotte Perriand syntyi ja kasvoi Pariisissa, missä hänen isänsä työskenteli räätälinä ja äitinsä ompelijana. Perriand sai jo koulussa huomiota hyvistä piirustustaidoistaan, ja äitinsä kannustamana hän opiskeli 1920–1925 koristetaiteen koulussa. Perriand muisteli myöhemmin, että koulun taiteellisen johtajan Henri Rapinin ansiosta hän pystyi jatkossa tuomaan paremmin ideansa piirroksista toteutukseen.

Perriand laajensi koulutustaan osallistumalla myös erilaisiin työpajoihin ja luentoihin. Hän kävi muun muassa Maurice Dufrênen opetuksessa. Dufrêne piti työpajaansa Galeries Lafayette -tavaratalossa, minkä ansiosta monet hänen oppilaistaan saivat tehtäviä, jotka tulivat myös esille tavaratalossa. Perriandin töitä oli jo vuonna 1925 esillä Pariisin kansainvälisessä taideteollisuusnäyttelyssä.

Ura

Le Corbusier’n toimistossa

LC4-lepotuoli

Perriand lähetti valmistumisensa jälkeen töitään useisiin näyttelyihin. Hänen Bar sous le toit -installaationsa oli 1927 esillä Syyssalongissa. Siihen kuului huonekaluja sekä baaritila. Perriand irtautui Ranskan koulutaiteen konventioista, ja hän oli käyttänyt eksottisten ja harvinaisten puulajien sijaan kiiltäviä metallipintoja ja geometrisiä muotoja.

Perriandin ystävä Jean Fouquet tutustutti hänet Le Corbusier’n kirjoihin. Perriand ihastui Le Corbusier’n ajatuksiin koristetaiteen uusista linjauksista, jotka sopivat hyvin hänen omiin töihinsä. Perriand hakeutui Le Corbusier’n toimistolle ja esiteltyään Bar sous le toit -installaationsa sai paikan ateljeesta, missä hän työskenteli 1927–1937.

Perriandin vastuulla Le Corbusier’n ateljeessa oli erilaiset huonekalut, joita hän suunnitteli Pierre Jeanneret’n kanssa. Perriandia, Jeanneret’ta ja Le Corbusier’tä yhdisti samanlainen uusien materiaalien käyttäminen ja uusien tekniikoiden hyödyntäminen massatuotantoa ajatellen.

Perriand oli suunnittelemassa muun muassa LC1-tunnuksen saanutta tuolia, LC2- ja LC3-nojatuoleja sekä LC4-lepotuolia. Ateljeen huonekaluja myytiin aina Le Corbusier’n nimellä, vaikka hän ei varsinaisesti suunnitellut niitä. Perriandin ja Jeanneret’n osuutta suunnitelmista on jälkikäteen hyvin vaikea todistaa. Perriand suunnitteli vuoden 1929 Syyssalonkiin kokonaisen huoneiston, jossa oli ateljeen huonekaluja sekä kiiltävä keittiö ja kylpyhuone.

Aasialaisvaikutteet

Perriandin Japanissa suunnittelema penkki

Lähdettyään Le Corbusier’n toimistosta Perriand aloitti lyhyen yhteistyön muotoilija Jean Prouvén kanssa. Sodan aikana Prouvén toimisto sai paljon toimeksiantoja Ranskan asevoimilta, ja Perriand suunnitteli muun muassa kasarmeja ja väliaikaisasuntojen huonekaluja.

Perriand sai 1940 Japanista pyynnön tulla konsultoimaan sitä, miten perinteisiä japanilaisia taideteollisuustuotteita voisi saada kansainväliseen myyntiin. Perriand lähti Japaniin samana päivänä, kun Saksa valtasi Pariisin. Hän vaikuttui japanilaisista tekniikoista ja materiaaleista, kuten oljista, bambusta ja ruo’oista. Hän suunnitteli Japanissa muun muassa bambuista tehdyn lepotuolin. Japanista Perriand lähti Vietnamiin, missä hän asui 1942–1946.

Viimeiset vuosikymmenet Euroopassa

Perriand palasi 1940-luvun lopulla Eurooppaan ja jatkoi yhteistyötä Prouvén, Le Corbusier’n ja Jeanneret’n kanssa. Hän löysi myös uusia yhteistyökumppaneita, kuten Fernand Légerin, brasilialaisen arkkitehdin Lúcio Costan ja unkarilaisen arkkitehdin Ernő Goldfingerin. Perriand suunnitteli Le Corbusier’lle modulaarisia keittiöitä Unité d'habitationia varten. Cité universitaireen Perriand suunnitteli Maison du Brésilin ja Maison de la Tunisien sisustuksen. Hänen töitään olivat myös Air Francen Lontoon- ja Tokion-toimistojen sisustukset.

Perriandin viimeinen ja suurin urakka oli Savoijin Les Arcs -hiihtokeskus, jota toteutettiin 1967–1985. Sinne oli alkujaan tarkoitus tehdä tornimaisia rakennuksia, mutta Perriand ehdotti terassimaisesti rinteenmukaisesti kohoavia rakennusryhmiä. Perriandin johdolla Les Arcsiin rakennettiin kaksi turistikylää, Arc 1600 ja Arc 1800.

Perriand suunnitteli vielä 90-vuotiaana ystävälleen, japanilaiselle ikebana-mestari Hiroshi Teshigaharalle teehuoneen Unescon Japanilaisen kulttuurin festivaaleja varten. Perriand julkaisi vuotta ennen kuolemaansa, vuonna 1998 omaelämäkerran Une Vie de création.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charlotte Perriand Wikimedia Commonsissa