Christiane F. – tyttö metroasemalta
| Christiane F. – tyttö metroasemalta | |
|---|---|
| Christiane F. – Wir Kinder vom Bahnhof Zoo |
|
 |
|
| Ohjaaja | Uli Edel |
| Käsikirjoittaja | |
| Perustuu | haastatteluromaaniin Huumeasema Zoo, Christiane F. (Kirjateos 1981, Sammakko 2015) |
| Tuottaja |
|
| Säveltäjä | |
| Kuvaaja | |
| Leikkaaja | Jane Seitz |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Saksan liittotasavalta |
| Tuotantoyhtiö |
|
| Levittäjä |
20th Century Studios Netflix |
| Ensi-ilta | 1981 |
| Kesto | 132 min |
| Alkuperäiskieli | saksa |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Christiane F. – tyttö metroasemalta (tai Christiane F. – tyttö huumekadulta, Christiane F. – Wir Kinder vom Bahnhof Zoo) on Uli Edelin ohjaama länsisaksalainen draamaelokuva vuodelta 1981. Ankaran inhorealistinen huumekuvaus perustuu Vera Christiane Felscherinowin kokemuksiin Länsi-Berliinin kaduilla 1970-luvun lopulla, joita on julkaistu kirjoina myös suomeksi. Elokuvan musiikista vastasi David Bowie. joka myös esiintyy elokuvassa.[1] Musiikista julkaistiin soundtrack-albumi Christiane F.
Syntyhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1962 syntynyt 16-vuotias Vera Christiane Felscherinow teki yhteistyötä Stern-aikakauslehden kahden toimittajan kanssa, ja hänen laajoista haastatteluistaan julkaistiin kirja vuonna 1979 (suom. Huumeasema Zoo, Kirjateos 1981). Elokuva perustuu näihin tositapahtumiin: tyttö ajautuu Berliinin yöelämässä heroiiniriippuvaiseksi prostituoiduksi.[1]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]13-vuotiaan Christianen (Natja Brunckhorst) vanhemmat ovat eronneet, äidillä on uusi miesystävä ja pikkusisko muuttaa isän luokse asumaan. Christiane etsiytyy alaikäisillekin avoimeen yökerhoon, jossa kaikki käyttävät huumeita. Hän rakastuu poikaan nimeltä Detlev (Thomas Haustein), joka toimii homoprostituoituna. Pian myös Christiane ansaitsee rahaa heroiiniin prostituoituna Bahnhof Zoon rautatieasemalla.[2]
Vastaanotto ja jälkimaine
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirja ja elokuva olivat suuria menestyksiä. Christiane loi maineensa pohjalta musiikki- ja elokuvauran ja nousi kulttihahmoksi. Yhdessä poikaystävänsä Alexander Hacken kanssa hän muodosti yhtyeen Sentimentale Jugend. He molemmat esiintyivät myös vuoden 1983 elokuvassa Decoder.[1]
Bahnhof Zoon eli Zoologischer Gartenin rautatieaseman alueesta tuli Berliinissä elokuvan myötä nuorten suosima turistikohde.[1] Elokuvan päähenkilön ulkomuodosta syntyi osaltaan muoti-ilmiö heroin chic[2]. Christiane Felscherinowin huumeongelmat jatkuivat aikuisuuteen. Hän julkaisi myöhemmistä vaiheistaan omaelämäkerran Mein zweites Leben, suom. Christiane F. – minun toinen elämäni (Sammakko, 2015).
Film-O-Holic.com-elokuvasivuston arvostelussa vuodelta 2012 Christiane F.:n sanotaan kestäneen varsin hyvin aikaa. Esimerkiksi Lukas Moodyssonin Lilja 4-everiin (2002) verrattuna saksalaiselokuva muistuttaa kriitikko Lumi Tirrosen mielestä enemmän sosiaaliraporttia: ”Ohjaaja keskittyy niin tiukasti huumeidenkäytön konkretiaan, että suuret linjat jäävät piirtymättä. Syitä ja seurauksia ei syväluodata sen enempää psykologisella kuin yhteiskunnallisellakaan tasolla.”[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Sedergren, Jari: Christiane F. – tyttö metroasemalta (1980) 5.5.2010. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti Kavi. Viitattu 2.11.2018.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Tirronen, Lumi: Aseman lapset Film-O-Holic.com. 6.7.2012. Viitattu 2.11.2018.