CubeSat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ncube - norjalainen Cubesat.

CubeSat on yhdysvaltalainen nanosatelliitti-tyyppi. Nimitystä CubeSat käytetään usein myös sitä käyttävistä satelliiteista. Monet CubeSatit ovat amatöörien, kuten yliopisto-opiskelijoiden, rakentamia.

Cubesat-satelliitti on yleensä osa teknillisen korkeakoulun tai ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opintoja ja lopputöitä. Se on myös uudenlainen opetuskeino, jossa opiskelija oppii akateemisen opiskelunsa ohessa työelämän kansainvälistä projektitoimintaa monipuolisesti.[1][2][3][4]

Cubesatit ovat luoneet laajemman kansainvälisen opiskelijayhteisön kuin mikrosatelliitit 1980-luvulla. Tämän puitteissa järjestetään kansainvälisiä konferensseja [5], joissa opiskelijoilla on mahdollisuus pitää puheita. Alalle on syntynyt yliopistojen spin-off-yrityksiä, jotka pyrkivät kaupallistamaan Cubesatien suunnittelussa syntyneitä teknologioita.[6][7]

Radioamatöörit ovat ottaneet Cubesatin käyttöönsä kuten mikrosatelliitit 1980-luvulla.[8] Satelliittien maa-asemille on luotu globaali verkosto.[9]

Cubesatit ovat herättäneet paljon julkista kiinnostusta [10] ja pohdintoja, ovatko ne käyttökelpoisia eri avaruustieteissä [11], esimerkiksi planeettalennoilla.[12] Yhdysvaltain asevoimat on alkanut tutkia niiden käyttöä sotatekniikassa ja siksi se sponsoroi yhdysvaltalaisten yliopistojen Cubesat-tutkimusta.[13]

"CubeSat"-satelliitit ovat yhden litran volyymin (10 cm x 10 cm x 10 cm) omaavia ja alle yhden kilogramman (nykyisin 1,3 kg) painoisia satelliitteja, joiden ensiversion kehitti vuonna 1999 CalPolyn eli California Polytechnic State Universityn lentotekniikan professori Jordi Puig-Suari.[10] CalPoly on edelleen johtava CubeSat-toiminnan kehittäjä. Myös Stanfordin yliopisto on avustanut maailmanlaajuista CubeSat-yhteisöä. EU:ssa Euroopan avaruusjärjestö on avannut oman "CubeSat-toimiston".

Vuonna 2004 CubeSat-satelliitin laukaisu maksoi 65 000–80 000 dollaria. Cubesateja on laukaistu tai yritetty laukaista avaruuteen yli 50 kappaletta ja noin sata on kehitteillä.

Satelliittien lukitus- ja irrotusjärjestelmä on yleensä Pico-Satellite Orbital Deployer (P-POD), jonka kehitti ja jota myy CalPoly.[14]. Euroopan komissio pyrkii 7. puiteohjelman belgialaisvetoisen QB50-projektin avulla kehittämään eurooppalaista CubeSat-tekniikkaa myös lukitus- ja irrotusjärjestelmän osalta.

Satelliittien eri alijärjestelmiä valmistavia yrityksiä on syntynyt sekä Eurooppaan että Yhdysvaltoin, esim. Clyde Space tai Andrews Space, joka myy esim. satelliittirunkoja, tietokoneita ja simulaattoreita.[15]

Sveitsiläinen Lausannen teknillinen korkeakoulu oli vuonna 2012 kehittämässä Cubesateille sopivaa ionomoottoria, joka mahdollistaisi lennot esim. Kuun kiertoradalle.[16]

Cubesat-historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nanosatelliitteja on laukaistu 1990-luvun lopusta alkaen, mutta Cubesateja vasta vuodesta 2003 lähtien.

30.6.2003 laukaistiin 5 Cubesatia Rockot-raketilla Plesetskin kosmodromilta

Vuonna 2004 ei tehty Cubesat-laukaisuja.

27. lokakuuta 2005 Kosmos-3M-raketti laukaisi Plesetskistä 3 Cubesatia yhdessä ESAn sponsoroiman SSETI Express-mikrosatelliitin kanssa

21. helmikuuta 2006 japanilainen Mu-raketti nosti yhden CubeSatin

26. heinäkuuta 2006 epäonnistui Dnepr-raketin laukaisu, joka tuhosi 14 CubeSate|ia

16.12.2006 yksi CubeSat lensi Minotaur-1 raketin koelennolla

17.4.2007 Dnepr laukaisuu 7 CubeSatia

28. huhtikuuta 2008 Intian Polar Satellite Launch Vehicle laukaisu 6 CubeSatia osana Nanosatellite Launch System-projektia[19]

3.8.2008 yritettiin laukaista 2 NASA Amesin CubeSatia Falcon 1-raketilla, laukaisu epäonnistui [26]

23. syyskuuta 2009 laukaisi PSLV-raketti 4 CubeSatia

20. toukokuuta 2010 Japanin Planet-C-luotaimen mukana laukaistiin H-2-kantoraketilla Tanegashimasta:

  • Waseda-SAT2 Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata Wasedan yliopisto
  • Negai Teknologiakoe, LEO-rata Sokan yliopisto
  • K-SAT Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata Kagoshiman yliopisto

12. heinäkuuta 2010 PSLV-raketti laukaisi kolme Cubesatia

  • STUDSAT, Karnataka ja Andhra Pradeshin seitsemän yliopistoa
  • NLS 6.1 eli AISSat-1 laivaliikenteen seurantasatelliitti, Toronton yliopiston Space Flight Laboratory, Kanada, ja Norja
  • NLS 6.2 eli TISAT–1, sveitsiläinen ammattikorkeakoulu

19.11.2010 Yhdysvaltain ilmavoimien Minotaurus IV-kantoraketti laukaisi Alaskasta

8. joulukuuta 2010 Falcon 9 laukaisi koelennollaan Cubesatit:

  • SMDC-ONE 1 Nanosatelliitti, LEO-rata, Yhdysvaltain armeija
  • Colony-1 1 Nanosatelliitti, LEO-rata NRL ja NRO
  • Colony-1 2 Nanosatelliitti, LEO-rata NRL ja NRO
  • CAERUS Nanosatelliitti, LEO-rata, Univesity of Southern California
  • LANL-Cubesat 1 Nanosatelliitti, LEO-rata Los Alamos National Laboratory
  • LANL-Cubesat 2 Nanosatelliitti, LEO-rata Los Alamos National Laboratory

Vuonna 2011 tehtiin yksi epäonnistunut ja kaksi onnistunutta rakettilaukaisua.

4. maaliskuuta 2011 tehtiin epäonnistunut Taurus-laukaisu, jonka päähyötykuorma on NASAn Glory. Syynä tuhoon oli kantoraketin nokkakartio, joka ei auennut. Raketin kyydissä tuhoutui myös kolme CubeSatia:

  • E1P, Montanan osavaltionyliopisto: 1U-kokoinen säteilyä mittaava satelliitti, jossa on softaradio
  • KySat 1, kentyckyläinen yliopistoista koostuva konsortio
  • HERMES, koloradolainen yliopistoista koostuva konsortio [30][31]

12.10.2011 intialais-ranskalaisen Megha-Tropiques-sääsatelliitin laukaisun mukana lensi avaruuteen Sriharikotasta PSLV-kantoraketin kyydissä seuraavat Cubesat-satelliitit

  • VesselSat 1, AIS-laivaseurantajärjestelmän satelliitti, jonka kehitti LuxSpace-yhtiö Luxemburgissa.
  • SRMSAT
  • Jugnu, 3U Cubesat, jossa maanpintaa kuvaava kamera. Intialaisen yliopiston toteuttama Cubesat.

27.10.2011 NPP-sääsatelliitti laukaistaan Delta II-raketilla Vandenberg Air Force Station-tukikohdasta. Mukana lentävät seuraavat Cubesatit:

  • RAX 2,
  • DICE 1 ja DICE 2
  • AubieSat 1
  • M-Cubed
  • E1P F2

13. tammikuuta 2012 ESAn Vega-kantoraketin ensimmäinen laukaisu vei seuraavat CubeSatit avaruuteen

21.7.2012 JAXA laukaisi HTV 3- eli Kounotori 3-rahtialuksen ISS-avaruusasemalle, josta lähetettiin kiertoradoilleen seuraavat Cubesatit:

  • Raiko, Japani
  • We Wish, toteuttajana japanilainen yritys
  • FITSat 1 (Niwaka), Japani
  • F 1, vietnamilainen Cubesat
  • TechEdSat, Japani

Ne "laukaistiin" kieroradoilleen 11. lokakuuta 2012 avaruusasemalta.[39]

13. syyskuuta 2012 yhdysvaltalainen Atlas 5-raketti laukaisi Vandenbergin sotilastukikohdasta sotilaallisten satelliittien kanssa seuraavat yhdysvaltalaiset Cubesatit:

  • Aeneas
  • SMDC-ONE 1.1 ja 2.2
  • STARE A
  • CINEMA 1
  • CSSWE
  • CXBN
  • AeroCube 4, 4A ja 4B
  • CP 5
  • OUTSat
ESTCube-1
  • 25.2.2013 PSLV-CA-raketilla Sriharikotasta
    • UniBRITE (CanX 3A) Avaruustiedesatelliitti, LEO-rata Itävallan avaruusjärjestö ja Wienin yliopisto ** TUGsat 1 (BRITE-Austria, CanX 3B) Avaruustiedesatelliitti, LEO-rata Itävallan avaruusjärjestö ja Wienin yliopisto
    • Strand-1 Nanosatelliitti (tietokoneena älypuhelin), LEO-rata University of Surrey ja Surrey Satellite Systems Ltd., Englanti
    • AAUSAT 3 Tietoliikennesatelliitti (merenkulun valvonta, AIS), LEO-rata Aalborgin yliopisto, Tanska
  • 7.2.2013 ESAn Vega-raketti kuljetti ESAn ja Vietnamin kaukokartoitussatelliittien ohessa Viron ensimmäisen satelliitin, ESTCube-1:n. Tässä satelliitissa on Ilmatieteen laitoksen kehittämän satelliittien rataa pudottava "sähköpurje"-laite, jollaisella voidaan pitkien avaruusmatkojen lisäksi vähentää avaruusromua lähiavaruudessa.
  • 3.8.2013 Japanin H-2-raketti kuljetti ISS-avaruusasemalle seuraavat Cubesatin, jotka laukaistiin siellä myöhemmin vuonna 2013
    • TechEdSat 3 on 3U-kokoinen Cubesat (3U). Sen toteutti San Josen osavaltionyliopisto Kaliforniasta, Idahon yliopisto ja NASA Ames Research Center.
    • ArduSat 1 ja ArduSat X ovat 1U-kokoisia Cubesateja. Ne toteutti Intrenation Space Universityn entisistä opiskelijoista muodostunut ArduSat-yhteisö, joka toimii NanoSatisfi Inc.-yrityksen puitteissa Yhdysvalloissa.
    • PicoDragon on 1U-kokoinen Cubesat. Se on Vietnamin Satelliittikeskuksen (Vietnamin tiede- ja teknologia-akatemian alainen yksikkö) toteuttama.
  • Vuoden 2009 lopussa EU:ssa alettiin suunnitella 50 Cubesatin yhteislaukaisua ja missioita (QB50).[40] Satelliittiparvi laukaistaneen vuonna 2013 venäläisellä Shtil-raketilla.[41][42]
  • Syyskuussa 2012 ilmoitettiin, että Englannin UKube-1 laukaistaan vuonna 2013 Sojuz-kantoraketin lisähyötykuormana Baikonurista.[43]
  • NASA laukaisi InSight-Mars-luotaimen kanssa kaksi Cubesatia, MarCO-A ja MarCO-B. Tämä oli ensimmäinen interplanetaarinen Cubesat-laukaisu.[44]

Heinäkuussa 2010 astronautti T. Kopran vieraillessa Aalto-yliopistossa ilmoitettiin, että TKK oli suunnittelemassa vuonna 2013 laukaistavaa nanosatelliittia, Aalto-1.[45]. Laukaisuajankohdaksi arvioitiin vuotta 2014, mutta suunnitelma toteutui vasta kesäkuussa 2017.[46][47]

Eteläkorealainen taiteilija Song Hojun rakensi kuudessa vuodessa elektroniikkayritysten jätteistä keräämistään komponenteista ja 500 dollarilla ostamistaan komponenteista pienen Cubesatin, jonka hän aikoaa laukaista jonkin kantoraketin kyydissä vuoden 2012 lopussa, tosin laukaisu maksaa kymmeniä tuhansia dollareita.[48]

Vuoden 2011 puolivälissä piti lähteä intialaisella PSLV-kantoraketilla myös BRITE-Cubesat, joka on Itävallan, Puolan ja Kanadan yhteinen satelliittihanke.[49][50] Tämä lento voi toteutua vuonna 2012.

NASA on ilmoitti aikoinaan halustaan laukaista Planetary Societyn LightSail-1-satelliitti avaruuteen vuonna 2011.[51] Tämä myöhästynyt laukaisu voi tapahtua vuonna 2012.

SADAF SAT-satelliitti, jonka toteutti Pakistan Student Satellite Program, piti laukaista avaruuteen vuonna 2011. Hankkeessa on mukana useita yliopistoja. Projekti alkoi vuonna 2007. Tämä laukaisu voi tapahtua vuonna 2012.

Englannin avaruusjärjestö päätti kesällä 2010 rahoittaa UKube-1-nanosatelliitin (5 kg) toteutuksen. Se on Englannin ensimmäinen Cubesat. Se piti laukaista vuoden 2011 jälkipuolella. Toisin kuin monissa muissa maissa, satelliittia ei rakenna yliopisto vaan Clyde Space -niminen skotlantilainen yritys.[52][53]

AMSAT UK:n eli englantilaisten radioamatöörien FUNcube laukaistaneen vuoden 2012 jälkipuolella.[54]

Cubesatit, jotka olivat kehitteillä vuonna 2011, mutta joiden laukaisuvuosi on tuntematon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat laukaisee vuosina 2014-2016 kaikkiaan 24 Cubesatia NASAn "CubeSat Launch Initiative"-ohjelman (CSLI) puitteissa. Yksi näistä on NASA Amesin EcAMSat-satelliitin, joka tutkii mm. kolibakteereita avaruusolosuhteissa.[58]

Vuonna 2010 Yhdysvaltain armeija kehitti 20 kg hyötykuorman kiertoradalla nostavaa kantorakettia (Multipurpose Nanomissile System), jota aiotaan käyttää lukuisten hyvin pienten (muutama nanosatelliitti tai kymmeniä pikosatelliitteja) satelliittien laukaisuun.[59] Yhdysvaltain maavoimat on tilannut kehitystyötä vuodesta 2008 alkaen Huntsvillessä toimivilta Colsa Corp. ja Dynetics Corp. yhtiöiltä 7 miljoonalla dollarilla ja aikoo panostaa 17 miljoonaa dollaria lisää. Tämä tuskin riittää kantoraketin kehittämiseen, mutta voi aikaansaada muiden samanlaisten kehitysprojektien alkamisen muualla maailmassa, vaikka nykyisillä pienillä kantoraketeilla pystytään laukaisemaan huokealla pieniä satelliitteja etenkin useiden satelliittien yhteislaukaisuissa.

Yhdysvalloissa on esitetty, että esim. suihkuhävittäjä voisi ohjuksella laukaista avaruuteen hyvin pieniä satelliitteja.[60] Idea ei ole uusi, mutta aiemmin ei ole ollut käytössä yhden kilogramman painoisia satelliitteja, joiden kohdalla tällainen laukaisu voi olla helpompi toteuttaa kuin esim. Pegasus-laukaisu, joka vaatii suuren kuljetuskoneen laukaisualustakseen. Yksityinen yritys on vuonna 2011 harkinnut nanosatelliittien laukaisua ohjuksilla, jotka laukaistaan korkealla lentävästä Lockheed F-104 Starfighter-lentokoneesta.[61]

Vuoden 2011 alussa Spaceflight Services ja Innovative Space Logistics BV mainostivat laukaisupalveluyhteistyöstään nimenomaan mikro- ja nanosatelliittien parissa, jossa markkina on jaettu siten, että Spaceflight Services myy Yhdysvalloissa ja toinen yhtiö EU:ssa.[62] Spaceflight Services-yhtiön kotisivulta ei käy ilmi, mitä jos mitään kantorakettia yhtiö välittää.[63] Eurooppalainen yhtiö on ilmeisesti välittänyt neljä Cubesatin intialaiseen kantorakettiin, joka laukaistiin vuonna 2009. Sen sivustolla on alustava aikataulu vuoteen 2014 asti Cubesat-satelliittien laukaisumahdollisuuksista venäläisillä, yhdysvaltalaisilla ja intialaisilla raketeilla.[64] Helmikuussa 2012 NASA valitsi käydyn kisan perusteella 33 Cubesatia NASAn laukaisujen lisähyötykuormiksi, ts. yliopistot jne. saavat ilmaisen laukaisun NASAlta.[65] Heinäkuussa 2012 Virgin Galactic-yhtiö teki Surrey Satellite Technology-yhtiön Yhdysvaltain yksikön kanssa yhteistyösopimuksen Virgin Galactic-yhtiön kaavaileman Launcher 1-laukaisimen optimoinnista Cubesat-satelliitteja varten.[66]

NASA tukee yhdysvaltalaisia CubeSateja "Educational Launch of Nanosatellites" (ELaNa) projektinsa kautta, sen avulla yliopistot saavat ilmaisia laukaisuja NASAn tiedesatelliittilaukaisujen ohessa. Ensimmäinen tällainen oli GLORY-satelliitin laukaisu vuoden 2011 alussa.[67] Elokuussa 2011 NASA aloitti uuden Cubesat-laukaisualoitteen.[68] Kesällä 2012 NASA ilmoitti uudesta ilmaisten yhdysvaltalaisten Cubesat-laukaisujen sarjasta vuosina 2013–2016, aiemman aloiteensa rahoituksella NASA laukaiseen jopa 64 Cubesat-satelliittia lähivuosina.[69]

Kesällä 2013 NASA ilmoitti sen kehittämän Cubesat-sovittimen olevan valmis käyttöön.[70]

ESA ja muutama muu iso avaruusjärjestö ovat luoneet avaruusalan International Space Education Board-koulutusfoorumin, jonka alla toimii GENSO-projekti (Global Educational Network for Satellite Operations), joka pyrkii edesauttamaan piensatelliittien kehittämistä opiskelijavoimin. GENSOa johtaa AMSAT ja ESAn Education office. Se mm. antaa mahdollisuuden käyttää toisen piensatelliittiprojektin maa-asemaa, jos oma maa-asema on rikki. GENSOn toiminta keskittyy maa-asemiin ja tietoliikenteeseen.[71]

Uusia kuutioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esim. PQ-Gemini-satelliitit ovat kuution muotoisia, mutta niiden särmä on vain 5 cm ja ne painavat 120 grammaa.[72]

Myös 6U-kokoisia (10 cm x 20 cm x 30 cm) Cubesat-satelliitteja on tekeillä, mm. Australiassa [73]

Bostonin yliopisto on kehittämässä omaa suurempaa satelliittia, jonka alijärjestelmät olisivat (epäitsenäisiä) Cubesateja, projektin nimi on Boston University Student Satellite for Application and Training (BUSAT). Se on osa yhdysvaltalaista Reinventing Space-aloitetta, jossa pyritään saamaan aikaan enemmän satelliittilentoja vähemmällä rahoituksella.[74]

CubeSatit ja Suomi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aalto-1, aikanaan Suomen 1. satelliitti. Sen kehitystyö alkoi keväällä 2010. Sen hyötykuormaksi on kaavailtu optiikaa, säteilymittausta ja sähköpurje-demoa. Satelliitti laukaistaneen vuonna 2017. Myös Aalto-2-hanke on käynnissä, jolla tähdätään osallistumiseen belgialaisvetoiseen QB50-konstellaatioon, jossa on kymmeniä Cubesat-satelliitteja.
  • 7.5.2013 ESTCube-1 lensi avaruuteen Vega-raketilla ja siitä tuli Viron 1. satelliitti. Ilmatieteen laitoksen sähköpurje on merkittävä osa tämän satelliitin hyötykuormaa.
  1. Scholz, Artur: Design and Development of a CDHS for a Pico Satellite Diplomarbeit Matrikel Nr. 185871 (Diplomityö). 24.9.2004. Fachhochschule Aachen - University of Applied Sciences (Aachenin ammattikorkeakoulu). Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  2. Cubesatin eri järjestelmien suunnitteludokumentteja Lausannen teknillinen korkeakoulu. Viitattu 7.2.2011.
  3. Würzburgin yliopiston diplomitöitä Cubesatien suunnittelusta Forschung. 19.4.2010. Universität Würzburg (Würzburgin yliopisto). Viitattu 7.2.2011. (englanniksi), (saksaksi)
  4. Torinon polyteknisen korkeakoulun e-st@r-satelliitin oppilastöitä (kohdasta Documents - Theses) Politecnico di Torino (Torinon polyteknillinen korkeakoulu). Viitattu 7.2.2011. (englanniksi), (italiaksi)
  5. Graziani, Filippo: 1st IAA Conference on University Satellite Missions and 1st CubeSat Winter Workshop in Europe Roma, Italy, January 24-29, 2011 Conferences. 25.8.2010. Gauss Team - Group of Astrodynamics for the Use of Space Systems Srl. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  6. Englantilainen CubeSat-komponenttien toimittaja Satellite Services Ltd. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  7. CubeSat-rakennussarjat ja suunnitelmat Pumpkin Inc. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  8. Information about the Cubesat Program Satellites. The Radio Amateur Satellite Corporation (AMSAT). Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  9. About Kansainvälinen Mygroundstations maa-asema-verkostohanke. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  10. a b David, Leonard: Cubesats: Tiny Spacecraft, Huge Payoffs Tech. 8.9.2004. Space.com. Viitattu 9.5.2009. (englanniksi)
  11. Patel, Prachi: Tiny Satellites Can Do Big Science Science & Astronomy. 28.7.2010. Space.com. Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  12. MT7 - CubeSat Interplanetary and Planetary Exploration mission ideas European Planetary Science Congress 2012, IFEMA-Feria de Madrid, 23–28.9.2012, Madrid, Spain. EPSC, Europlanet, Copernicus Meetings. Viitattu 25.5.2012. (englanniksi)
  13. University Nanosat Program (UNP) 26.3.2010. Air Force Office of Scientific Research (AFOSR). Viitattu 7.2.2011. (englanniksi)
  14. Educational Payload on the Vega Maiden Flight Call For CubeSat Proposals Issue 1 Revision 1. 25.2.2008. European Space Agency (ESA). Viitattu 9.5.2009. (englanniksi)
  15. Andrews Space Main Page Andrews Space Inc. Viitattu 5.1.2012. (englanniksi)
  16. Getting to the moon on drops of fuel Rocket Science. 2.4.2012. Space Daily. Viitattu 2.4.2012. (englanniksi)
  17. HAUSAT 1 Spacecraft by Country - South Korea. Gunther´s Space Page. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  18. Mea Huaka'i (Voyager) Spacecraft by Country - USA. Gunther´s Space Page. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  19. NLS-4 University of Toronto Institute for Aerospace Studies - Space Flight Laboratory. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  20. AAUSAT-II Student Space at Aalborg University. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi), (tanskaksi)
  21. CanX-2 Nanosatellites. University of Toronto Institute for Aerospace Studies. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  22. COMPASS-1 Fachhochschule Aachen. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  23. CUTE-1.7 + APD II Project Small Satellite Program (SSP). LABORATORY FOR SPACE SYSTEMS (LSS), TOKYO INSTITUTE OF TECHNOLOGY. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  24. The Delfi-C3 Project Delft University of Technology in the Netherlands. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  25. SEEDS-II Nihon University. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  26. MESSAGE FROM ELON MUSK: FALCON 1, FLIGHT 3 MISSION SUMMARY Updates. 6.8.2008. Spacex (Space Exploration Technologies). Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  27. BEESAT - Overview Project Overview. 22.9.2009. Institut für Luft- und Raumfahrt (Technische Universität Berlin). Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
  28. ITUpSAT1 ON ORBIT!!! I.T.U. Space Systems Design and Test Laboratory. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  29. O OREOS Nanosatellite Success in Orbit Microsat Blitz. 26.3.2012. Space Daily. Viitattu 26.3.2012. (englanniksi)
  30. NASA Ramping Earth Orbs Civil. 28.12.2010. Space News. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 4.3.2011. (englanniksi)
  31. Rocket Fairing Glitch Dooms NASA’s Glory Mission Launch. 1.3.2011. Space News. Viitattu 4.3.2011. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  32. e-st@r Spacecraft by Country - Italy. Gunther´s Space Page. Viitattu 6.12.2011. (englanniksi)
  33. Goliat Spacecraft by Country - Romania. Gunther´s Space Page. Viitattu 6.12.2011. (englanniksi)
  34. MaSat 1 (MO 72, MaSat-OSCAR 72) Spacecraft by Country - Hungary. Gunther´s Space Page. Viitattu 6.12.2011. (englanniksi)
  35. PW-Sat 1 Spacecraft by Country - Poland. Gunther´s Space Page. Viitattu 6.12.2011. (englanniksi)
  36. ROBUSTA 1, 1B Spacecraft by Country - France. Gunther´s Space Page. Viitattu 6.12.2011. (englanniksi)
  37. ESA Announces Vega CubeSat Selection News. 7.6.2008. European Space Agency (ESA). Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  38. XaTcobeo Spacecraft by Country - Spain. Gunther´s Space Page. Viitattu 6.12.2011. (englanniksi)
  39. ISS Set to Launch Microsatellites Microsat Blitz. 10.10.2012. Space Daily. Viitattu 10.10.2012. (englanniksi)
  40. QB50, AN INTERNATIONAL NETWORK OF 50 CUBESATS FOR MULTI-POINT, IN-SITU MEASUREMENTS IN THE LOWER THERMOSPHERE AND RE-ENTRY RESEARCH Projects. von Karman Institute for Fluid Dynamics. Viitattu 28.6.2010. (englanniksi)
  41. Pirard, Theo: QB50 - a Cubesat constellation Space Technology. 23.11.2009. Hobby Space. Viitattu 28.6.2010. (englanniksi)
  42. Project for 50 CubeSats in a Low Orbit around the Earth ESA in Your Country - Belgium (België). 21.12.2009. European Space Agency (ESA). Viitattu 28.6.2010. (englanniksi) (alkuperäinen (hollanniksi))
  43. UK's Cubesat books a ride on Russian rocket Microsat Blitz. 26.9.2012. Space Daily. Viitattu 27.9.2012. (englanniksi)
  44. Kremer, Ken: First Interplanetary CubeSats to Launch on NASA’s 2016 InSight Mars Lander News. 15.6.2015. Universe Today. Viitattu 8.7.2015. (englanniksi)
  45. Astronautti Timothy Kopra vieraili Teknillisessä korkeakoulussa Uutiset. 21.7.2010. Aalto-yliopisto. Viitattu 22.7.2010.
  46. Aalto-1 Satellite Missions. EO Portal Directory (European Space Agency ESA). Arkistoitu 21.12.2018. Viitattu 21.12.2018. (englanniksi)
  47. Aalto-1 Satellite Took Finnish State-of-the-Art Technology into Orbit News. 25.6.2018. University of Turku (Turun yliopisto). Arkistoitu 21.12.2018. Viitattu 21.12.2018. (englanniksi)
  48. Singh, Timon: Opensat: South Korean Artist Song Hojun Creates DIY Satellite from Recycled Parts! Design. 13.8.2012. Inhabitat.com. Arkistoitu 15.8.2012. Viitattu 15.8.2012. (englanniksi)
  49. Austria to launch first satellites in 2011 Reports. 10.12.2010. Space Mart. Viitattu 13.12.2010. (englanniksi)
  50. Program Objectives Nanosatellite Launch Service. University of Toronto Institute for Aerospace Studies - Space Flight Laboratory (UTIAS-SFL). Viitattu 15.7.2011. (englanniksi)
  51. LightSail-1 On NASA Short List For Upcoming Launch Reports. 11.2.2011. Space Travel. Viitattu 11.2.2011. (englanniksi)
  52. Spacecraft Orbiting Mars Suffers Malfunction Spaceflight. 25.7.2010. Space.com. Viitattu 26.7.2010. (englanniksi)
  53. Fuelling The Clyde Space Rocket Reports. 1.2.2011. Space Daily. Viitattu 1.2.2011. (englanniksi)
  54. FUNcube - UK Amateur Radio Educational Satellite AMSAT-UK. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  55. Air Force Buy Two CubeSats for Space Weather Monitoring Military. 11.5.2010. Space News. Viitattu 11.5.2010. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  56. Thomas Jefferson High School and Orbital Establish Partnership For The First-Ever Small Satellite Build - Company to Provide Funding, Mentoring and Access to Satellite Test Equipment for Student-Run Project Called TJ-SAT News. 6.12.2006. Orbital. Viitattu 22.7.2010. (englanniksi)
  57. Colorado Space Grant Consortium And LockMart To Develop CubeSat Tech Space. 13.8.2010. Space Mart. Viitattu 13.8.2010. (englanniksi)
  58. NASA Ames' E. Coli Small Satellite Study Selected For Flight Microsat Blitz. 19.3.2013. Space Daily. Viitattu 20.3.2013. (englanniksi)
  59. Nanomissile Launch the Smallest Satellites Military. 6.8.2010. Space News. Viitattu 7.8.2010. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  60. Hadhazy, Adam: Recycled Military Jets Serve as Satellite Launchers Tech. 25.10.2010. Space.com. Viitattu 25.10.2010. (englanniksi)
  61. Siceloff, Steven: Starfighters Ready to Launch Research and Satellites Tech Space. 31.5.2011. Space Daily. Viitattu 31.5.2011. (englanniksi)
  62. Spaceflight And ISILaunch Team To Provide Global Spaceflight Services For Small Payloads Microsat Blitz. 18.1.2011. Space Daily. Viitattu 18.1.2011. (englanniksi)
  63. Services/Flight Opportunities Spaceflight Services. Viitattu 18.1.2011. (englanniksi)
  64. ISIS Launch Services Innovative Solutions In Space (ISIS). Viitattu 18.1.2011. (englanniksi)
  65. NASA... CubeSats To The Forefront (Satellites) News. 19.2.2012. Satnews Daily. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  66. SST-US and Virgin Galactic Small Satellite Launches News. 11.7.2012. AMSAT-UK. Viitattu 13.7.2012. (englanniksi)
  67. ELaNa Collaborate. Cubesat. Viitattu 15.2.2011. (englanniksi)
  68. ANNOUNCEMENT OF CUBESAT LAUNCH INITIATIVE Announcement. 5.8.2011. National Aeronautics and Space Administration (NASA). Viitattu 8.8.2011. (englanniksi)
  69. NASA Announces Next Opportunity for CubeSat Space Missions Microsat Blitz. 15.8.2012. Space Daily. Viitattu 15.8.2012. (englanniksi)
  70. NASA-Built Nanosatellite Launch Adapter System Ready For Flight Microsat Blitz. 20.5.2013. Space Daily. Viitattu 20.5.2013. (englanniksi)
  71. Global Educational Network for Satellite Operations Education. European Space Agency (ESA). Viitattu 31.1.2011. (englanniksi)
  72. PQ-Gemini++ 1, 2, 3, 4 Spacecraft by Country - USA. Gunther´s Space Page. Viitattu 31.8.2010. (englanniksi)
  73. Nano-satellite offers best hope for Australia's future in space Microsat Blitz. 13.7.2012. Space Daily. Viitattu 13.7.2012. (englanniksi)
  74. Cubesats Past Conference Papers. Responsive Space. Viitattu 6.3.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]