Elisabet II

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elisabet II
Elisabet II:n kruunajaiskuva, kesäkuu 1953.
Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar
Valtakausi 6. helmikuuta 1952 – 8. syyskuuta 2022
Kruunajaiset 2. kesäkuuta 1953
Edeltäjä Yrjö VI
Seuraaja Charles III
Pääministerit Katso lista
Syntynyt 21. huhtikuuta 1926
Mayfair, Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Kuollut 8. syyskuuta 2022 (96 vuotta)
Balmoralin linna, Aberdeenshire, Skotlanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Puoliso prinssi Philip, Edinburghin herttua (vih. 1947; k. 2021)
Lapset
Koko nimi Elizabeth Alexandra Mary
Suku Windsor
Isä Yrjö VI
Äiti Elizabeth Bowes-Lyon
Uskonto anglikaani
Nimikirjoitus

Elisabet II (Elizabeth Alexandra Mary, 21. huhtikuuta 1926 Mayfair, Lontoo – 8. syyskuuta 2022 Balmoralin linna, Aberdeenshire, Skotlanti[1][2]) oli Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar vuodesta 1952 kuolemaansa saakka ja lisäksi 14 muun Kansainyhteisön maan valtionpäämies, muun muassa Australian, Kanadan ja Uuden-Seelannin kuningatar.

Hallitsijaksi Elisabet II nousi isänsä Yrjö VI:n kuoleman jälkeen 6. helmikuuta 1952. Elisabet II oli neljäs Windsor-sukuinen brittiläinen monarkki. Hänen 70 vuoden ja 214 päivän valtakautensa teki hänestä Britanniaa pisimpään hallinneen monarkin[3] ja maailman toiseksi pisimpään vallassa olleen monarkin.[4]

Kuningatar Elisabetin seitsemän vuosikymmentä kestäneellä valtakaudella brittiläinen imperiumi muuttui nykyaikaiseksi itsenäisten valtioiden muodostamaksi Kansainyhteisöksi. Tämä tapahtui enimmäkseen jo kauden parinkymmenen ensimmäisen vuoden aikana. Elisabet II työskenteli koko valtakautensa ajan ahkerasti ylläpitääkseen hyviä suhteita Britannian entisiin siirtomaihin ja vieraili säännöllisesti kansainyhteisön eri maissa, samoin kuin muissakin maissa.

Elisabetin aviopuoliso oli Kreikan entisen kuninkaan Yrjö I:n pojanpoika Philip vuodesta 1947 tämän kuolemaan saakka vuonna 2021.[5] Parille syntyi neljä lasta: Charles (s. 1948), Anne (s. 1950), Andrew (s. 1960) sekä Edward (s. 1964). Lastenlapsia Elisabetilla oli kahdeksan ja lastenlastenlapsia kaksitoista.[6][7] Kuningatar Elisabetista tuli Walesin prinsessa Dianan ja kuningataräiti Elisabetin kuoltua todennäköisesti suosituin kuningasperheen jäsen.[8]

Kuningatar Elisabetia pidettiin yhtenä maailman rikkaimmista naisista, mutta asian todentaminen on vaikeaa, sillä Elisabetin yksityisomaisuutta ja kruunulle eli valtiolle kuulunutta omaisuutta ei aina kyetty erittelemään. Tämän vuoksi arviot hänen omaisuudestaan liikkuivat 50 miljoonasta punnasta useisiin miljardeihin.[9][10][11]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukujuuret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabet II oli kuningas Edvard VII:n, kuningatar Viktorian pojan, lapsenlapsenlapsi. Edvardin isä oli Viktorian puoliso prinssi Albert von Sachsen-Coburg und Gotha; hänen kauttaan Elisabet polveutui saksalaisesta Saksi-Coburg-Gothan ruhtinassuvusta, jonka muita merkittäviä jäseniä ovat Belgian kuningas Albert II ja Bulgarian viimeinen tsaari Simeon II. Viktorian kautta Elisabet polveutui lukuisista Englannin hallitsijoista aina Wessexin suvusta 500–600-luvulta lähtien sekä skotlantilaisesta Stuartin kuningassuvusta, jota voidaan jäljittää aina 800-luvulle saakka.

Kuningatar Viktorian lapsenlapsenlapsenlapsena kuningatar Elisabet oli sukua suurimmalle osalle Eurooppaa hallitsevista kuninkaallisista sekä Saksan ja Romanian syrjäytetylle Hohenzollern-suvulle. Isoisoäitinsä kuningatar Alexandran kautta Elisabet polveutuu Tanskan kuningassuvusta Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburg-suvusta, joka on Oldenburg-suvun haara ja yksi Euroopan vanhimmista ruhtinassuvuista. Oldenburgin kautta Elisabetille kaukaista sukua olivat muiden muassa hänen puolisonsa prinssi Philip, Tanskan Margareeta II, Norjan Harald V, Espanjan Juan Carlos I, Ruotsin Kaarle XVI Kustaa sekä Kreikan syrjäytetty kuningas Konstantin II, jotka kaikki polveutuvat kuningatar Viktoriasta.

Äitinsä kautta Elisabet II on George Washingtonin pikkuserkun jälkeläinen 7. polvessa. Suvut eroavat Augustine Warnerin ja tämän puolison kohdalla; heidän tyttärensä Mildred oli Washingtonin isoäiti, kun taas toinen tytär Mary oli kuningattaren äidin, Elizabeth Bowes-Lyonin esiäiti.[12]

Elisabet II:n esipolvi-sukupuu
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
prinssi Albert von Sachsen-Coburg und Gotha
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Edvard VII
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Viktoria
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Yrjö V
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tanskan kuningas Kristian IX
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tanskan prinsessa Alexandra
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Hesse-Kasselin prinsessa Louise
 
 
 
 
 
 
 
 
Yrjö VI
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Württembergin herttua Alexander
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Teckin herttua Francis
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
kreivitär Claudine Rhédey von Kis-Rhéde
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Teckin prinsessa Mary
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Cambridgen herttua Adolphus
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Cambridgen prinsessa Mary Adelaide
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Hesse-Kasselin prinsessa Augusta
 
 
 
Elisabet II
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
lordi Thomas Lyon-Bowes
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
jaarli Claude Bowes-Lyon
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Charlotte Grimstead
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
jaarli Claude Bowes-Lyon
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Oswald Smith
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Frances Dora Smith
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Henrietta Mildred Hodgson
 
 
 
 
 
 
 
 
Lady Elisabet Bowes-Lyon
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
lordi Charles Cavendish-Bentinck
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Charles Cavendish-Bentinck
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Anne Wellesley
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Cecilia Cavendish-Bentinck
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Edwyn Burnaby
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Caroline Louisa Burnaby
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Anne Caroline Salisbury
 
 
 

Lapsuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prinsessa Elisabet (oik.) sisarensa prinsessa Margaretin ja isoäitinsä kuningatar Maryn kanssa toukokuussa 1939.

Kuningatar Elisabet II syntyi 21. huhtikuuta 1926 Lontoossa, Mayfairin kaupunginosassa. Hänen isänsä oli Yorkin herttua Albert (myöhemmin kuningas Yrjö VI), kuningas Yrjö V:n ja kuningatar Maryn toiseksi vanhin poika. Hänen äitinsä oli Yorkin herttuatar Elisabet (syntyään Lady Elizabeth Bowes-Lyon), Claude George Bowes-Lyonin, Strathmoren ja Kinghornen 14. jaarlin ja tämän vaimon, Strathmoren kreivittären tytär. Elisabet nimettiin äitinsä mukaan; hänen toinen nimensä tulee isoisoäidiltä kuningatar Alexandralta ja kolmas nimensä isoäidiltä, kuningatar Marylta. Elisabet piti isovanhemmistaan, erityisesti isoisästään, mutta tunnekylmän kuningatar Maryn kanssa syvempi suhde syntyi vasta Elisabetin ollessa kruununperijä.[13] Elisabet tunnettiin perheen kesken lempinimellä ’Lilibet’.[14]

Elisabetin syntyessä hänen arvonimensä oli Hänen kuninkaallinen korkeutensa Yorkin prinsessa Elisabet. Kruununperimysjärjestyksessä hän oli kolmantena setänsä Walesin prinssi Edwardin (myöhemmin kuningas Edvard VIII) ja isänsä jälkeen. Vaikka pikkuprinsessan syntymä kiinnosti suurta yleisöä, kukaan ei uskonut hänen nousevan valtaistuimelle; olihan luonnollista olettaa, että hänen suosittu setänsä, nuori Walesin prinssi, menisi naimisiin ja saisi perillisiä.[15]

Opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elisabet 1940-luvulla.

Prinsessa Elisabet kävi koulua kotona yhdessä sisarensa prinsessa Margaretin kanssa, äitinsä eli silloisen Yorkin herttuattaren valvonnassa. Hän opiskeli historiaa sekä kieliä; Elisabet puhui sujuvasti ranskaa, minkä hän osoitti usein vieraillessaan Ranskassa ja Kanadassa.[16][17][18] Uskonnollisissa asioissa häntä opasti Canterburyn arkkipiispa.[19] Elisabet oli koko elämänsä ajan Englannin kirkon vankka kannattaja.lähde?

Kruununperijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabetin isän noustua valtaistuimelle vuonna 1936 ja Elisabetin sedän, kuningas Edvard VIII:n, luovuttua kruunusta Elisabetista tuli kruununperijä. Hänen ollessaan kolmentoista Eurooppa ajautui toiseen maailmansotaan. Elisabet ja hänen nuorempi sisarensa prinsessa Margaret siirtyivät Windsorin linnaan Berkshireen, Lontoon länsipuolelle, turvaan pääkaupunkia kohdanneilta pommituksilta. Ehdotettiin, että prinsessat pakenisivat Kanadaan, mutta heidän äitinsä, kuningatar, ei suostunut edes harkitsemaan asiaa vaan sanoi: ”Lapset eivät voi paeta ilman minua, minä en lähde ellei kuningas lähde, eikä kuningas pakene missään tapauksessa.”[20] Vuonna 1940 prinsessa Elisabet piti ensimmäisen radiopuheensa, joka oli suunnattu muille sotaa pakoon joutuneille lapsille.[14]

Asepalvelus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1945 prinsessa Elisabet suostutteli isänsä antamaan hänelle luvan avustaa henkilökohtaisesti sodankäynnissä. Kuningas myöntyi, ja Elisabet koulutettiin autonkuljettajaksi. Tämä koulutus oli ensimmäinen kerta, kun prinsessaa opetettiin yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Elisabetin sanotaan nauttineen koulusta niin paljon, että hän päätti lähettää omat lapsensa mieluummin kouluun kuin opetuttaa heitä kotona. Hän on ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa naispuolinen kuninkaallisen perheen jäsen, joka on käytännössä palvellut asevoimissa, vaikka muillekin kuninkaallisille naisille on annettu sotilaallisia arvonimiä.

Elisabet teki ensimmäisen valtiovierailunsa 1947, jolloin hän matkusti vanhempiensa kanssa Etelä-Afrikkaan. 21-vuotissyntymäpäivänään hän piti radiopuheen, jossa hän vakuutti omistautuvansa palvelemaan Brittiläistä kansainyhteisöä ja imperiumin asukkaita.[21]

Avioliitto ja äitiys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elisabet II, Philip, prinssi Charles ja prinsessa Anne vuonna 1957.

Elisabet avioitui 20. marraskuuta 1947 Edinburghin herttuan prinssi Philipin (1921–2021[5]) kanssa. Philip oli Elisabetin kolmas serkku, kuningatar Viktoria on molempien isoisoisoäiti. Prinssi Philip, Kreikan kuninkaan Yrjö I:n pojanpoika, oli luopunut oikeudestaan Kreikan kruunuun, ja hänet tunnettiin yksinkertaisesti (kapteeni)luutnantti Philip Mountbattenina (alkujaan Battenberg), kunnes hän ennen vihkimistä sai Edinburghin herttuan arvonimen. Vaikka avioliitto ei ollut järjestetty, se sopi erinomaisesti naispuoliselle kruununperijälle, sillä prinssi Philip kuului yhteen Euroopan vanhimmista kuningassuvuista ja on palvellut ansiokkaasti Britannian ”tärkeimmässä” puolustushaarassa, laivastossa.

Elisabetin mennessä naimisiin Britanniassa säännösteltiin edelleen muun muassa vaatteita, joita sai ostaa vain kupongeilla. Valtio myönsi hänelle 200 ylimääräistä kuponkia häitä varten, minkä lisäksi myös yksittäiset kansalaiset lähettivät omia kuponkejaan Elisabetille. Tämä oli kuitenkin laitonta ja Elisabet palautti nämä kupongit. Elisabetin hääpuvun suunnitteli Norman Hartnell.[18]

14. marraskuuta 1948 syntyi pariskunnan ensimmäinen lapsi, prinssi Charles. Kaiken kaikkiaan pariskunta sai neljä lasta. Vaikka kuningashuoneen jäsenillä ei ole henkilökohtaista sukunimeä, itse kuningashuoneen nimi on edelleen Windsor. Vuonna 1960 säädettiin kuningatar Elisabet II:n ja prinssi Philipin ei-kuninkaallisten jälkeläisten henkilökohtaisen sukunimen olevan Mountbatten-Windsor.[22][23] Myös heidän kuninkaalliset jälkeläisensä käyttävät Mountbatten-Windsor-nimeä tilanteissa, joissa sukunimi välttämättä tarvitaan. Charlesin pojat William ja Harry ovat käyttäneet sotilasurallaan sukunimeä Wales.[24]

Valtaannousu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elisabet II:n kruunajaiset
Kuningatar Elisabet II ja Edinburghin herttua, prinssi Philip kruunajaisten aikaan 1953.

Kuningas Yrjön terveys heikkeni vuoden 1951 aikana, ja Elisabet alkoi toimia hänen sijaisenaan julkisissa tilaisuuksissa. Vuoden aikana hän kävi Kreikassa, Italiassa, Maltalla, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Tammikuussa 1952 Elisabet ja Philip lähtivät Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. He olivat ehtineet Keniaan asti, kun tieto kuninkaan kuolemasta tavoitti heidät 6. helmikuuta.[25]

Elisabet oli vuoden 1801 liittosopimuksen jälkeen ensimmäinen brittiläinen monarkki, joka oli ulkomailla valtaannousunsa hetkellä. Elisabet kruunattiin kuningattareksi juhlallisin menoin Westminster Abbeyssä 2. kesäkuuta 1953[26]. Hän oli 40. hallitsija Englannin valtaistuimella Vilhelm Valloittajan jälkeen.[8]

Kuningattarena

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kruunajaisten jälkeen Elisabet ja Philip muuttivat Buckinghamin palatsiin Lontoon keskustaan. Kuitenkin Elisabetin uskotaan monien edeltäjiensä tavoin ajatelleen palatsin soveltuvan huonosti asumiskäyttöön ja pitäneensä Windsorin linnaa varsinaisena kotinaan. Mainittujen asuntojen lisäksi kuningatar vietti paljon aikaa Balmoralin linnassa Skotlannissa ja Sandringhamin kartanossa Norfolkissa.[27]

Elisabet II oli historian eniten matkustellut valtionpäämies. Hän teki miehensä kanssa puoli vuotta kestäneen maailmanympärimatkan 23. marraskuuta 1953 – 15. toukokuuta 1954[28] ja oli ensimmäinen monarkki, joka on näin tehnyt. Matkallaan hän kävi myös ensimmäisenä brittihallitsijana Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Fidžillä. Kuningatar Elisabet II kävi valtakautensa aikana useimmissa Euroopan maissa, useita kertoja Pohjois- ja kerran Etelä-Amerikassa sekä lukuisissa Aasian ja Afrikan maissa. Kuningatar tapasi brittiläisen kansainyhteisön hallitusten päämiehiä säännöllisesti.[29]

Lokakuussa 1972 Elisabet II vieraili Jugoslaviassa. Kyseessä oli hänen ensimmäinen kommunistiseen maahan tekemänsä vierailu.[30]

Lokakuussa 1994 Elisabet II vieraili Venäjällä ensimmäisenä Ison-Britannian hallitsijana lähes 80 vuoteen. Ison-Britannian ja Venäjän suhteet olivat katkenneet vuonna 1918, jolloin bolševikit olivat murhanneet Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n, joka oli Elisabet II:n isoisän kuningas Yrjö V:n serkku.[31]

Elisabet II ja prinssi Philip Helsingissä Kallion pelastusasemalla 1976.

Elisabet II vieraili Suomessa kaksi kertaa. 25.–28. toukokuuta 1976 hän teki ensimmäisenä hallitsevana Yhdistyneen kuningaskunnan monarkkina Suomeen valtiovierailun, jonka isäntänä oli presidentti Urho Kekkonen. Toisen kerran Elisabet II pysähtyi Helsingissä paluumatkallaan Venäjältä 21. lokakuuta 1994, jolloin hän tapasi presidentti Martti Ahtisaaren.[32][33][34][31][35]

Toukokuussa 2011 Elisabet II teki virallisen vierailun Irlantiin ensimmäisenä Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijana sataan vuoteen. Edellinen Irlannissa vieraillut hallitseva brittiläinen monarkki oli ollut Yrjö V vuonna 1911.[36]

Elisabetin valtaannousun yhteydessä puhuttiin usein ”uuden Elisabetin ajan” alkamisesta; vanha tarkoitti Elisabet I:n aikaa. Elisabet II:n alamaisia oli kaikkialla maailmassa noin 125 miljoonaa. Entisten siirtomaiden kehittyessä taloudellisesti ja sivistyksellisesti Elisabet II sai todistaa Brittiläisen imperiumin muuttumista sen nykyaikaiseksi seuraajaksi, Kansainyhteisöksi. Hän työskenteli kovasti pitääkseen yhteydet entisiin brittiläisiin siirtomaihin, ja toisinaan hänellä oli merkittävä rooli hyvien suhteiden luomisessa tai palauttamisessa, kuten Etelä-Afrikan tapauksessa.lähde?

Elisabet II oli maailman pisimpään vallassa ollut valtionpäämies sekä kaikkien aikojen pisimpään vallassa ollut Britannian (tai Englannin) hallitsija. Elisabet II ohitti Yrjö III:n hallituskauden pituuden toukokuussa 2011 ja lähes 64 vuotta hallinneen kuningatar Viktorian hallituskauden pituuden syyskuussa 2015. Lähes 58 vuotta Skotlannin kuninkaana olleen Jaakko VI:n hän jätti taakseen jo lokakuussa 2009. Kuningatar Elisabetista tuli Britannian vanhin monarkki vuonna 2007 81-vuotiaana, jolloin hän ohitti kuningatar Viktorian aiemman ennätyksen.[37]

Vuonna 2002 kuningatar juhlisti 50-vuotista hallituskauttaan laajalla kiertueella kansainyhteisömaissa sekä lukuisilla paraateilla ja virallisilla konserteilla. Juhlavuodella oli myös surullinen puolensa: muutaman kuukauden sisällä Elisabet menetti ensin sisarensa ja sitten äitinsä. Helmikuussa 2003 Elisabetin hieman yli 51-vuotinen valtakausi ylitti pituudellaan neljän edeltäjänsä (Edvard VII:n, Yrjö V:n, Edvard VIII:n ja Yrjö VI:n) hallituskausien yhteenlasketun pituuden.

Vuoden 2012 kesäkuussa kuningatar Elisabet juhli 86. syntymäpäiväänsä ja 60. hallitusvuotensa johdosta myös timanttiriemujuhlaansa. Britannia julisti jälkimmäisen etukäteen yleiseksi vapaapäiväksi.[38]

Elisabetista tuli 89 vuoden ikäisenä Britanniaa pisimpään hallinnut monarkki, sekä pisimpään valtaistuimella ollut nainen maailmassa 9. syyskuuta 2015.[39]

Vuonna 2022 juhlittiin kuningattaren 70-vuotista valtakautta eli platinariemujuhlaa. Neljä päivää kestänyttä platinajuhlaviikonloppua vietettiin kesäkuussa. Kuningatar jätti osan tilaisuuksista väliin rasituksen vuoksi.[40]

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elisabet II:n kuolema
Elisabetin arkku Britannian kuninkaallisen laivaston valtiollisessa hautajaisvaunussa saattueen matkatessa kohti Wellington Archia.

Elisabetin terveys alkoi kääntyä huonompaan suuntaan hänen miehensä kuoleman jälkeen, ja hän joutui muun muassa käyttämään kävelykeppiä.[41] Torstaina 8. syyskuuta 2022 hänen vointinsa uutisoitiin muuttuneen entistä heikommaksi, ja hän kuoli samana iltapäivänä Balmoralin linnassa Skotlannissa prinssi Charles ja prinsessa Anne vierellään. Hän oli kuollessaan 96-vuotias.[42][43] Elisabetin valtakausi kesti 70 vuotta,[43][44] ja sen päätyttyä prinssi Charlesista tuli Yhdistyneen kuningaskunnan uusi kuningas.[44]

Hautajaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautajaiset pidettiin maanantaina 19. syyskuuta 2022 Westminster Abbeyssa.[45] Suomea edusti tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa.[46]

Valtaoikeudet ja politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elisabet II vuonna 1959.

Teoriassa Elisabetilla oli hallitsijana varsin laajat valtaoikeudet Britanniassa sekä viidessätoista muussa hallitsemassaan valtiossa, jotka jakavat miltei identtisen monarkian keskenään.[47]selvennä Britanniassa hänellä oli oikeus muun muassa julistaa sota, valita pääministeri ja muut ministerit, hajottaa parlamentti, estää lain läpimeno ja perustaa yliopisto mihin tahansa Yhdistyneen kuningaskunnan kaupunkiin. Hän oli ylimmän toimeenpanovallan haltija, joka voi myöntää ja ottaa pois passeja sekä asevoimien ylipäällikkö. 1800-luvulla muotoutuneen parlamentaristisen käytännön mukaisesti monarkki kuitenkin pidättäytyy käyttämästä suurta valtaa henkilökohtaisesti ja antaa pääministerin käyttää maan ylintä valtaa nimissään (”royal prerogative”).[48][49] Tähän käytäntöön viitattaessa puhutaan usein kirjoittamattomasta perustuslaista (sillä virallista perustuslakia ei Yhdistyneessä kuningaskunnassa ole), jonka mukaan hallinnon katsotaan toimivan. Joka tapauksessa Elisabet perehtyi joka viikko hallituksen asiakirjoihin ja tapasi pääministerin ja diplomaatteja säännöllisesti.lähde?

The Guardian -sanomalehti paljasti vuonna 2021, että monarkilla on etuoikeus tarkastaa lakeja ennen kuin parlamentin jäsenet saavat ne päätettävikseen.[50] Valtakautensa alusta vuoteen 2021 mennessä kuningatar tai prinssi Charles olivat tarkastaneet 1 062 lakia.[50] Kuningattaren suostumuksen turvaamiseksi Yhdistyneen kuningaskunnan, Skotlannin ja Walesin lakeja oli muutettu kuningattarelle sopiviksi ennen kuin ne esiteltiin parlamentille, eivätkä kansalaiset tai heidän edustajansa saaneet tietää kuningattaren vaikutuksesta prosessiin.[51] Tarkastuksen jälkeen kuningatar olisi voinut estää lain läpimenon, tai suostutella ministereitä omalle kannalleen.[50] Etuoikeuksillaan kuningatar pyrki esimerkiksi salaamaan omaisuutensa arvon ja estämään eläinsuojelutarkastajien pääsyn tiluksilleen.[50] Tarkastusoikeuden tarkoitus on ulottua vain niihin asioihin, jotka koskevat hallitsijaa, mutta kuningatar tarkasti myös lakeja, joilla ei ollut selvää yhteyttä häneen.[50]

Valtakaudellaan Elisabet joutui valitsemaan pääministerin muutamaan otteeseen, kun yksikään puolue ei parlamenttivaaleissa saanut selvää enemmistöä eli yli puolta äänistä. Lain mukaan monarkilla on valta valita pääministeri, mutta käytännössä tapana on nimittää automaattisesti vaaleissa suurimmaksi tulleen puolueen puheenjohtaja paitsi silloin, kun mikään puolue ei ole saanut yli puolta äänistä.[49] Edellinen kerta, jolloin kuningatar Elisabet joutui pääministerin valinnan eteen, oli vuonna 2010 parlamenttivaalien jälkeen, jolloin Elisabet nimitti pääministeriksi suurimman puolueen eli konservatiivien puheenjohtajan David Cameronin, joka muodosti hallituksen liberaalidemokraattien hallitustuella.lähde? Tätä edellinen kerta oli vähällä tapahtua vuonna 1974, jolloin kaksi suurinta puoluetta saivat saman verran paikkoja parlamenttiin, mutta työväenpuolueen Harold Wilson valitsi yhteistyön liberaalien kanssa, ja siksi Elisabet nimitti Wilsonin pääministeriksi.[49] Myöhemmin samana vuonna kuningatar hajotti parlamentin ja määräsi Wilsonin pyynnöstä uudet vaalit järjestettäväksi, jolloin työväenpuolue sai enemmistön.lähde?

Olleessaan hallitsijana kuningatar Elisabet myönsi myös kunniamerkkejä, ritarikuntien jäsenyyksiä ja aatelisarvoja.[49] Elisabet myönsi jäsenyyksiä esimerkiksi Brittiläisen imperiumin ritarikuntaan, Sukkanauharitarikuntaan ja Ansioritarikuntaan. Arvonimen saajien lista julkaistaan kahdesti vuodessa: hallitsijan virallisena syntymäpäivänä kesäkuussa ja uutenavuotena. Hallitsija tai hänen valtuuttamansa sijainen myöntävät kunniamerkkejä yleensä Buckinghamin palatsissa.[52] Kuningattaren lyödessä jonkun ritariksi hän käytti Armon miekkaa (toisinaan nimellä Curtana). Miekka on käytössä myös monarkin kruunajaisissa ja se kuuluu kuningaskunnan kruununjalokiviin.[53]

Näkemyksiä ja mielipiteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Tarkennus: mistä tämän osion tiedot ovat peräisin?

Kuningatar Elisabet II:n patsas Ottawassa.

Uskonnollisissa ja perheasioissa sekä moraalikysymyksissä Elisabet II oli konservatiivi. Hänen tiedettiin olevan hyvin velvollisuudentuntoinen ihminen ja haluavan noudattaa kruunajaisissaan vannomaansa valaa. Tämä on yksi syy, miksi pidettiin erittäin epätodennäköisenä, että kuningatar luopuisi kruunusta. Äitinsä tavoin hän syytti Edvard VIII:ta, kuten hän asian näki, velvollisuuksiensa pakenemisesta ja Elisabetin isän pakottamisesta kuninkaaksi, minkä hän uskoi aiheuttaneen Yrjö VI:n varhaisen kuoleman. Elisabet myös käytti valta-asemansa suomia oikeuksia ja esti sisartaan prinsessa Margaretia avioitumasta eronneen miehen, Peter Townsendin kanssa. Vuosien ajan Elisabet myös kieltäytyi tunnustamasta poikansa prinssi Charlesin suhdetta Camilla Parker-Bowlesiin, mutta parin häiden jälkeen suhtautuminen on ollut hyväksyvämpää.

Elisabetin poliittisten näkemysten uskottiin olleen vähemmän suoraviivaisia, mutta hän ei koskaan julkisesti sanonut eikä tehnyt mitään paljastaakseen niitä. Hän vaali lämpimiä suhteita kaikkiin puolueisiin. Hänen suosikkipääministeriensä uskotaan olleen Winston Churchill, Harold Macmillan ja Harold Wilson. Viileimmät välit hänellä oli epäilemättä Margaret Thatcheriin, josta hän ei sanojensa mukaan pitänyt. Elisabetilla uskottiin aluksi olevan hyvät suhteet edelliseen pääministeriin Tony Blairiin, mutta myöhemmin on tullut esiin todisteita suhteiden viilenemisestä. Hän ilmoitti tuntevansa, ettei Blair pitänyt häntä tarpeeksi hyvin ajan tasalla valtion asioista.

Ainoat asiat, joista Elisabet oli ilmaissut mielipiteensä, koskivat hänen hallitsemiensa alueiden yhtenäisyyttä. Hän oli puhunut Englannin ja Skotlannin valtioliiton jatkumisen puolesta raivostuttaen näin skotlantilaisia nationalisteja. 25-vuotishallitsijajuhlavuonnaan 1977 parlamentille pitämässään puheessa hän totesi: ”En voi olla muistamatta, että minut kruunattiin Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningattareksi”, painottaen sanaa ’yhdistynyt’. Tämä tapahtui aikana, jolloin työväenpuolueen johtama hallitus oli ehdottanut Skotlannille ja Walesille selvästi laajempaa itsehallintoa, ja kuningattaren lausunto tulkittiin eriäväksi mielipiteeksi. Kun asia sitten lopulta 1990-luvun lopulla hyväksyttiin, kuningatar toivotti onnea Skotlannin uudelle parlamentille. Myös Kanadassa Elisabet II oli ilmaissut separatistiliikkeiden vastaiset mielipiteensä. Vaikkakaan hän ei suoraan ole puhunut Québecin itsenäisyysliikettä vastaan, hän on julkisesti ylistänyt Kanadan yhtenäisyyttä ja ilmaissut toiveensa nähdä maa tulevaisuudessakin yhtenä valtiona.

Huolimatta muun kuninkaallisen perheen aiheuttamista skandaaleista, varsinkin lastensa aviollisista vaikeuksista 1980-90-luvuilla, kuningatar Elisabet säilytti itsensä ristiriidattomana hahmona ja hänestä pidettiin yleisesti kansan keskuudessa kautta koko kansainyhteisön. Hän oli julkisuudessa kovin muodollinen, tosin vanhoilla päivillään hän oli hieman rentoutunut. Etenkin kuningataräidin kuoleman jälkeen Elisabetin nähtiin entistä enemmän hymyilevän ja jopa nauravan, toisinaan myös vuodattavan kyyneleitä tunteellisissa tilaisuuksissa kuten ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivänä, syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa 2001 menehtyneiden muistotilaisuudessa sekä Normandian maihinnousun 60-vuotispäivänä Ranskassa järjestetyssä tilaisuudessa.

89-vuotias Elisabet II tervehtii väkijoukkoa Berliinissä vuonna 2015. Taustalla vasemmalla prinssi Philip.

Elisabet II:ta kohtaan ei ole koskaan esitetty suurta julkista paheksuntaa. Kuitenkin vuonna 1997 häntä ja muita kuninkaallisen perheen jäseniä syytettiin kylmyydestä ja tunteettomuudesta prinsessa Dianan kuoleman jälkeen. Tämä sai jopa yleensä kuninkaallisista myönteisesti kirjoittavan iltapäivälehdistön arvostelemaan Elisabetia.

Yleisesti uskotaan Elisabetin suhtautuneen kielteisesti Dianaan ja ajatelleen tämän aiheuttaneen suurta vahinkoa monarkialle. Kuitenkin koko kuninkaallinen perhe oli kumartamassa Dianan arkulle sen ohittaessa Buckinghamin palatsin, ja lisäksi kuningatar piti poikkeuksellisesti suoran televisiopuheen asiasta. Kuningattaren asenteenmuutoksen arvellaan johtuneen kuningataräidin ja Tony Blairin neuvoista.

Kuningatar Elisabet II:n 50-vuotishallitsijajuhlaa varjostivat parin kuukauden välein tapahtuneet hänen sisarensa ja äitinsä kuolemat. Näiden menetysten jälkeen Elisabetin suhteet perheeseensä lähenivät selvästi. Erityisen läheinen hän oli miniänsä Edinburghin herttuatar Sophien kanssa. Elisabetin tiedetään suhtautuneen kylmästi poikansa Charlesin suhteeseen Camilla Parker-Bowlesin kanssa, mutta näiden avioiduttua suhteet lähentyivät. Vaikka Elisabetin suhtautuminen lapsiinsa oli hieman etäistä, lastenlastensa kanssa hän oli hyvin läheinen, erityisesti prinssi Williamin ja Zara Phillipsin.

Vuonna 2003 yleensä hyvin terveenä ihmisenä pidetty kuningatar kävi läpi kaksi polvileikkausta, ja hänen kasvoistaan poistettiin joitakin vioittumia. Kesäkuussa 2005 hänen piti perua useita edustustehtäviään syystä, jota luonnehdittiin pahaksi flunssaksi. Elisabetin terveydentilaan liittyvät kysymykset herättivät keskustelua siitä, pitäisikö nykyaikaisessa monarkiassa ikääntyvien hallitsijoiden luopua kruunusta, kuten esimerkiksi Alankomaissa on tapana, tai pitäisikö peräti kirjata lakiin hallitsijoiden eläkkeellejäämisikä.lähde? Kuningatar Elisabet teki kuitenkin selväksi, ettei hänellä ollut aikomusta luopua kruunusta. Hänen läheisimmät ystävänsä kertoivat hänen sanoneen aikovansa toimia kuningattarena kuolemaansa saakka. Hän kuitenkin oli alkanut jakaa tehtäviään lapsilleen sekä muille kuninkaallisen perheen jäsenille. Usein tiedettiin että Elisabet aikoi tehdä niin paljon edustustehtäviä kuin hän vain kykenee, kunnes se on fyysisesti mahdotonta.[8]

Suhteet Yhdistyneen kuningaskunnan pääministereihin ja maailman johtajiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elisabetilla ei ollut poliittista valtaa, mutta hänellä ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerillä on tiettyjä keskinäisiä velvollisuuksia. Elisabet muun muassa luki parlamentissa ääneen hallituksen ohjelman (”kuningattaren puhe”) sekä tapasi pääministerin kerran viikossa kahden kesken. Näissä tapaamisissa kuningatar toteutti perustuslaillisia oikeuksiaan rohkaista, varoittaa ja tulla konsultoiduksi.[54]

Elisabet II:n valtakauden aikana Britannialla oli yhteensä 15 pääministeriä:[55]

Elisabetin kerrotaan tulleen pääministereistä erityisen hyvin toimeen Winston Churchillin, Harold Wilsonin, James Callaghanin ja John Majorin kanssa. Kuningattaren suhde Margaret Thatcheriin ja David Cameroniin sen sijaan oli viileämpi.[56]

Elisabet toimi valtakaudellaan 32 itsenäisen valtion eli Commonwealth realm -valtion hallitsijana, joista hän kuollessaan hallitsi viittätoista. Kaiken kaikkiaan hänellä oli hallitsemissaan valtioissa näiden päämiehenä toimiessaan yhteensä 156 pääministeriä.

Elisabet II Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin vieraana Valkoisessa talossa vuonna 2007.

Kuningatar Elisabet tutustui vuosikymmenten saatossa myös moniin ulkomaisiin valtionjohtajiin, kuten Nelson Mandelaan, Mary Robinsoniin, Ronald Reaganiin ja George H. W. Bushiin. Viimeksi mainitun poika George W. Bush oli yli 80 vuoteen ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka vieraili Buckinghamin palatsissa. Elisabet II:n henkilökohtaiset suhteet valtionjohtajiin osoittautuivat Yhdistyneelle kuningaskunnalle edullisiksi. Kerran esimerkiksi pääministeri John Majorilla oli vaikeuksia yhteistyössä erään kansainyhteisömaan johtajan kanssa. Kuningatar kertoi Majorille tämän ja kyseisen johtajan harrastavan samaa urheilulajia. Major käytti tietoa hyväkseen ja ystävystyi mainitun johtajan kanssa. Samoin kun Irlannin presidentti Mary Robinson aikoi käydä Britanniassa, Elisabet teki aloitteen ja kutsui Robinsonin käymään palatsiin. Tuloksena oli ensimmäinen Irlannin presidentin ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsijan tapaaminen ja maiden suhteiden lämpeneminenlähde?.

Arvonimet ja tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Elisabet II:n kunnianosoitukset

Elisabet II:n arvonimi kokonaisuudessaan kuului: Elizabeth the Second, by the Grace of God, of the United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland and of Her other Realms and Territories Queen, Head of the Commonwealth, Defender of the Faith[57] (latinaksi Elizabeth II, Dei Gratia Britanniarum Regnorumque Suorum Ceterorum Regina, Consortionis Populorum Princeps, Fidei Defensor[58], suomeksi Elisabet Toinen, Jumalan armosta Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan sekä muiden valtakuntiensa ja alueittensa kuningatar, Kansainyhteisön pää, uskon puolustaja[59]). Hänen arvonimensä vaihtelivat hieman kansainyhteisömaasta toiseen; esimerkiksi Kanadassa hänet tunnettiin Kanadan kuningattarena ja Salomonsaarilla Salomonsaarten kuningattarena. Kaiken kaikkiaan Elisabet II oli Antiguan ja Barbudan, Australian, Bahaman liittovaltion, Belizen, Grenadan, Jamaikan, Kanadan, Papua-Uuden-Guinean, Saint Kittsin ja Nevisin, Saint Lucian, Saint Vincentin ja Grenadiinien, Salomonsaarten, Tuvalun, Uuden-Seelannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan valtionpäämies. Aikaisemmin hän on ollut myös Ghanan (1957–1960, Nigerian (1960–1963), Sierra Leonen (1961–1971), Tanganjikan (nykyisin osa Tansaniaa; 1961–1962), Ugandan (1962–1963), Kenian (1963–1964), Malawin (1964–1966), Mauritiuksen (1968–1992), Etelä-Afrikan (1952–1961), Gambian (1965–1970), Pakistanin (1952–1956), Ceylonin (nyk. Sri Lanka; 1952–1972), Trinidadin ja Tobagon (1962–1976), Guyanan (1966–1970), Maltan (1964–1974), Fidžin (1970–1987) ja Barbadoksen (1966–2021) kuningatar. Elisabet oli myös Mansaaren valtionpäämies, tittelillä Lord of Mann sekä Jerseyn ja Guernseyn valtionpäämies tittelillä Normandian herttua.

Elisabet II sai lukuisia tunnustuksia kansainyhteisömaista sekä muualtakin maailmalta, muiden muassa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin. Hän oli kunniatohtori monissa Yhdistyneen kuningaskunnan yliopistoissa. Kaikkiaan valtakautensa aikana Elisabet II sai yli 385 000 kunnianosoitusta ja palkintoa.

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elisabet II vuonna 2015.

Pukeutumiseltaan Elisabet II tunnettiin puhdasvärisistä päällystakeistaan ja koristeellisista hatuistaan.[60] Hattujen taustalla oli protokolla, jonka mukaan naisten on käytettävä hattua virallisissa tilaisuuksissa.[61]

Kuningatarta pidettiin lähipiirissä erinomaisena imitaattorina ja hän pilaili muun muassa Margaret Thatcherin kustannuksella.[62] Vaikka Elisabet II osallistuikin virkansa puolesta moniin kulttuuritapahtumiin, hänen ei kerrottu yksityiselämässään olevan kiinnostunut kulttuurista ja taiteesta. Vapaa-aikansa hän käytti pääasiassa laukkaratsastuskilpailuissa, valokuvaamisen parissa tai koirien seurassa. Kuningattarella itsellään oli pienikokoisia welsh corgi -koiria. Abban kappaleen ”Dancing Queen” sanottiin olevan yksi kuningattaren mielikappaleista[63], tosin kuningatar itse julkisti vuonna 2016 kymmenen suosikkikappaleensa listan, joka sisälsi muun muassa Fred Astairen ja Vera Lynnin esittämää musiikkia.[64]

Elisabet piti virkakautensa aikana joka joulu perinteisen radiopuheen lukuun ottamatta vuotta 1969. Aikaisemmin kyseisenä vuonna oli esitetty dokumentti ”The Royal Family”, joka uusittiin joulupäivänä. Arvellaan että hovi ei halunnut kuningattaren esiintyvän liikaa tuona vuonna, jolloin joulupuhe jäi väliin.[65] Joulupuhe televisioitiin ensimmäisen kerran 1957. Ainoa Ison-Britannian ulkopuolelta lähetetty joulupuhe oli 1953, jolloin kuningatar vieraili osana kiertomatkaansa Uudessa-Seelannissa.[66]

Marraskuussa 2010 Elisabet II avasi oman sivun yhteisöpalvelu Facebookissa. Kuningatar ei kuitenkaan vastannut ystäväpyyntöihin.[67]

Virallisissa tilanteissa kuningatar Elisabet noudatti hyvin tiukasti muotosääntöjä. Vaikka joitakin protokollasääntöjä oli hänen valtakaudellaan löyhennetty (esimerkiksi kumartaminen ei ole enää pakollista, vaan nyökkäys riittää), monet säännöt liian henkilökohtaisesta lähestymisestä pysyivät voimassa, esimerkiksi se, ettei kuningatarta saa koskea.[68] Tätä sääntöä on rikkonut julkisissa tilaisuuksissa tiettävästi neljä henkilöä: amerikkalainen tyttö 1991, Australian pääministeri Paul Keating 1992, kanadalainen polkupyöräilijä Louis Garnau kymmenen vuotta myöhemmin ja vuonna 2009 Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Michelle Obama, joka asetti kätensä kuningattaren harteille valokuvaa otettaessa.[69]

Kuningattaren syntymäpäivää juhlittiin kansallisena juhlapäivänä useissa kansainyhteisömaissa. Tarkat juhlintapäivät vaihtelivat maasta toiseen, mutta yleensä päivänä ei ollut Elisabet II:n oikea syntymäpäivä, 21. huhtikuuta. Esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa juhlittiin kuningatarta kesäkuun toisena lauantaina.[70] Se on myös maan kansallispäivä. Australiassa (paitsi Queenslandissa ja Länsi-Australiassa) päivää juhlitaan kesäkuun toisena ja Uudessa-Seelannissa kesäkuun ensimmäisenä maanantaina.[71][72] Kanadassa maanantai ennen tai tasan 24. toukokuuta. Falklandsaarilla juhlapäivä on kuningattaren todellinen syntymäpäivä 21. huhtikuuta, sillä kesäkuu on saarilla talvikuukausi.[73] Hongkongissa ei ole juhlittu kuningatarta sitten vuoden 1997, jolloin kaupunki luovutettiin Kiinalle. Hongkong siirsi vuoden 1996 juhlintaa 30. kesäkuulle, joka oli kaupungin viimeinen päivä osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Normaalisti päivää juhlittiin 16. kesäkuuta.[74] Fidžillä tilanne oli päinvastainen vuoteen 2013 saakka; päivä (11. kesäkuuta) oli yhä juhlapäivä, vaikka Elisabet ei ollutkaan tasavaltaisen Fidžin valtionpäämies vuoden 1987 jälkeen. Fidžillä juhlittiin myös Walesin prinssin syntymäpäivää.[75]

Kuningattaren 90-vuotispäivän kunniaksi 21. huhtikuuta 2016 Ison-Britannian postilaitos Royal Mail julkaisi useita postimerkkejä, muun muassa valokuvasta tehdyn postimerkkisarjan, jossa on neljä kuninkaallista sukupolvea yhdessä kuvassa.[76]

Kuningattaren puhuman englannin (niin sanottu Queen’s English) todettiin muuttuneen vuosien varrella yhä enenevässä määrin kansanomaiseksi.[77][78][79]

Jälkeläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnusmerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prinsessa Elisabetin käyttämä vaakuna
Edinburgin herttuattaren Elisabetin käyttämä vaakuna
Elisabetin käyttämä vaakuna Yhdistyneessä kuningaskunnassa
Elisabetin käyttämä vaakuna Skotlannissa
Vaakuna Kanadassa
Henkilökohtainen lippu
Elisabetin monogrammi, jonka yläpuolella Pyhän Edvardin kruunu

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bradford, Sarah: Kuningatar Elisabet II. (Suomentanut Heikki Eskelinen) Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21932-0
  • Ross, Stewart: Queen Elizabeth II for Dummies. John Wiley & Sons, 2022. ISBN 978-1-119-85034-2 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Niemi, Liisa: Kuningatar Elisabet II on kuollut Helsingin Sanomat. Viitattu 8.9.2022.
  2. ↑ Kuningatar Elisabet on kuollut 96-vuotiaana Yle Uutiset. 8.9.2022. Viitattu 8.9.2022.
  3. ↑ Kirjonen, Leo: Liz Truss: uusi aikakausi alkaa Iltalehti. 9.9.2022. Viitattu 9.9.2022.
  4. ↑ Queen Elizabeth Was Second-Longest Reigning Monarch In History NDTV.com. Viitattu 9.9.2022. (englanniksi)
  5. ↑ a b Prince Philip, Duke of Edinburgh, dies aged 99 The Guardian. 9.4.2021. Viitattu 9.4.2021. (englanniksi)
  6. ↑ Kuningatar Elisabet II:sta isoisoäiti
    Kuningatar Elisabet II toisen kerran isoisoäiti (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. ↑ Hallonblad, Alli: Näin kruunu periytyy Britanniassa, vuoden 2013 muutos vaikuttaa perimysjärjestykseen Helsingin Sanomat. 9.9.2022. Viitattu 11.9.2022.
  8. ↑ a b c Watson, Kate: Queen Elizabeth Won’t Abdicate or Retire, Cousin Says 2006. Bloomberg. Viitattu 2.7.2011. (englanniksi)
  9. ↑ Bradforf, Sarah: ”14, 18”, Kuningatar Elisabet II. (Suomentanut Heikki Eskelinen) WSOY, 1997. ISBN 951-0-21932-0
  10. ↑ Praderio, Caroline & Rogers, Taylor Nicole: Here’s where the royal family gets their money Insider. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  11. ↑ Inside The Royal Family’s $28 Billion Fortune 24.3.2021. Forbes. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  12. ↑ Albert H. Spencer, Genealogy of the Spencer family (1956), p. v (snippet)
  13. ↑ Koivunen, Elina: Kuninkaalliset, s. 92. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 9789511224006
  14. ↑ a b Diamond Jubilee Emblem Competition BBC. (englanniksi)
  15. ↑ Early Life The Royal Household. Viitattu 1.7.2011. (englanniksi)
  16. ↑ Queen Elizabeth II dies: ”She spoke fluent French” France 24. 9.9.2022. Viitattu 21.12.2022. (englanniksi)
  17. ↑ Queen addresses French Senate AP Archieve. 21.7.2015. Viitattu 21.12.2022. (englanniksi)
  18. ↑ a b From racing pigeons to speaking French, here are nine things you may not know about Queen Elizabeth ABC News. 13.9.2022. Viitattu 21.12.2022. (englanniksi)
  19. ↑ Education The Royal Household. Viitattu 1.7.2011. (englanniksi)
  20. ↑ Queen Elizabeth The Queen Mother: Activities as Queen Royald Household. (englanniksi)
  21. ↑ The Queen’s public life (nauhoitus puheesta) The Royal Household. Viitattu 1.7.2011. (englanniksi)
  22. ↑ http://www.heraldica.org/topics/britain/prince_highness_docs.htm#1960 1960 Letters Patent
  23. ↑ Koivunen, Elina: Kuninkaalliset, s. 93. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 9789511224006
  24. ↑ Praderio, Caroline: Here’s why the royal family doesn’t use a last name This Insider. 2017. Viitattu 10.11.2018. (englanniksi)
  25. ↑ Accession and coronation The Royal Household. Viitattu 1.7.2011. (englanniksi)
  26. ↑ Kuningatar Elisabet II:n kruunajaiset Ylen Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 7.6.2010.[vanhentunut linkki]
  27. ↑ Royal Palaces and Castles Project Britain. Arkistoitu 16.8.2011. Viitattu 2.7.2011. (englanniksi)
  28. ↑ Harjulehto, Seppo: Mitä missä milloin 1955, s. 19, 34. Helsinki: Otava, 1954.
  29. ↑ The role of the Monarchy in the Commonwealth (Monarkian virallinen verkkosivusto) Royal Household. Viitattu 2.7.2011. (englanniksi)
  30. ↑ Jorma O. Tiainen (toim.): Vuosisatamme Kronikka, s. 1029. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.
  31. ↑ a b Mitä missä milloin. Kansalaisen vuosikirja 1996, s. 19. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-1-13788-3.
  32. ↑ Elisabet II vierailee Suomessa yle.fi. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 4.2.2013.
  33. ↑ Vieraat Suomessa tpk.fi. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 4.2.2013.
  34. ↑ Mitä missä milloin. Kansalaisen vuosikirja 1977, s. 56. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-04061-8.
  35. ↑ Pasi Jaakkonen ja Seppo Varjus: Kuningatar Elisabet rämpi happamana suomalaismetsässä 43 vuotta sitten – hakkkuutyömaakin tarkastettiin miinaharavalla 1.5.2019. Ilta-Sanomat.
  36. ↑ Mitä missä milloin. Kansalaisen vuosikirja 2012, s. 119. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25293-1.
  37. ↑ Miettinen, Anssi: Elisabetista tuli Britannian vanhimmaksi elänyt hallitsija hs.fi. 20.12.2007. Helsinki: Helsingin Sanomat. Viitattu 4.2.2013.[vanhentunut linkki]
  38. ↑ New bank holiday for Queen’s Diamond Jubilee in 2012 6.1.2010. BBC. Viitattu 2.7.2011. (englanniksi)
  39. ↑ Kuningatar Elisabetista Britannian pitkäaikaisin hallitsija – vallassa jo yli 23 000 päivää 9.9.2015. Helsinki: YLE. Viitattu 9.9.2015.
  40. ↑ Kuningatar Elisabetin, 96, platinaviikonloppu alkoi – Kuningatar ei osallistu tänään ohjelmaan eilisen rasituksen takia Helsingin Sanomat. 2.6.2022. Viitattu 11.9.2022.
  41. ↑ Queen seen using walking stick for first time in 20 years The Guardian. 12.10.2021. Viitattu 8.9.2022. (englanniksi)
  42. ↑ Kuningatar Elisabet on kuollut 96-vuotiaana — Ylen erikoislähetys käynnissä Yle Uutiset. 8.9.2022. Viitattu 8.9.2022.
  43. ↑ a b Iida Kantola, Ina Kauppinen: Kuningatar Elisabet II on kuollut Ilta-Sanomat. 8.9.2022. Viitattu 8.9.2022.
  44. ↑ a b Elisabet II oli Britannian pitkäikäisin ja pitkäaikaisin hallitsija Helsingin Sanomat. 8.9.2022. Viitattu 8.9.2022.
  45. ↑ Buckinghamin palatsi vahvisti kuningattaren hautajaispäivän IS.fi.
  46. ↑ Sauli Niinistö ja Jenni Haukio osallistuvat kuningatar Elisabetin hautajaisiin MTV Uutiset.
  47. ↑ Commonwealth Parliamentary Association: Canadian Parliamentary Review
  48. ↑ Bradforf, Sarah: Kuningatar Elisabet II. Suomentanut Heikki Eskelinen. WSOY, 1997. ISBN 951-0-21932-0
  49. ↑ a b c d Britain’s monarchy The Guardian. 16.5.2002. (englanniksi)
  50. ↑ a b c d e Royals vetted more than 1,000 laws via Queen’s consent The Guardian. 8.2.2021. Viitattu 28.6.2022. (englanniksi)
  51. ↑ Queen’s secret influence on laws revealed in Scottish government memo The Guardian. 27.6.2022. Viitattu 28.6.2022. (englanniksi)
  52. ↑ Investitures The Royal Family. 6.10.2015. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  53. ↑ Top 10 Famous and DEADLY SWORDS (And Their History) 4.12.2016. TopTenz. Viitattu 30.4.2021.
  54. ↑ Ross 2022, s. 339.
  55. ↑ Interesting facts bout the queen Project Britain. Viitattu 2.7.2011. (englanniksi)
  56. ↑ Ross 2022, s. 340–346.
  57. ↑ Elizabeth II | Biography, Family, Reign, & Facts Encyclopædia Britannica. 2023. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  58. ↑ Death of Queen Elizabeth II Trinity Church. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  59. ↑ Kuningatar Elisabet ei syntynyt kruununperilliseksi mutta hallitsi maataan pitempään kuin kukaan muu monarkki Yle Uutiset. 8.9.2022. Viitattu 1.1.2023.
  60. ↑ Elizabeth II, belated follower of fashion Guardian.
  61. ↑ Schmalbruch, Sarah: 40 of the Queen’s most outrageous hats Insider. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  62. ↑ Does Queen Elizabeth do an uncanny impression of Donald Trump and Margaret Thatcher? British Heritage. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  63. ↑ Foster, Ally: This is the one song the Queen cannot resist dancing to The New York Post. 20.7.2017. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  64. ↑ Reilly, Nick: These are The Queen’s top 10 favourite songs NME. 24.7.2017. Viitattu 25.7.2017. (englanniksi)
  65. ↑ https://www.royal.uk/christmas-broadcast-1969?page=11
  66. ↑ 1952: Queen makes first Christmas speech On this Day. BBC. (englanniksi)
  67. ↑ Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirjs 2012, s. 54.
  68. ↑ Don't touch Her Majesty: The protocol around the British royals Reuters. 7.5.2018. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  69. ↑ Ali Ahmad: Michelle Obama’s G20 faux pas brings out Queen’s touchy-feely side The Guardian. 2009. Viitattu 11.3.2017. (englanniksi)
  70. ↑ The Queen’s birthday The Royal Family. 21.12.2015. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  71. ↑ Why Australians celebrate even while it’s not Queen Elizabeth’s birthday The New Daily. 7.6.2020. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  72. ↑ Holidays and anniversary dates Employment New Zealand. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi) -NZ
  73. ↑ Falkland Islands public holidays World Travel Guide. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  74. ↑ Queen’s Birthday to Coincide with Last Day of British Rule AP NEWS. Viitattu 30.4.2021.
  75. ↑ Fiji drops Queen’s Birthday holiday RNZ. 1.8.2012. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  76. ↑ Stunning set of Royal stamps released to mark Queen’s 90th birthday Express.co.uk. Viitattu 21.4.2016. (englanniksi)
  77. ↑ How the Queen’s English has changed over the years Pearson English. 6.6.2017. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  78. ↑ Robson, David: Has the Queen become frightfully common? BBC. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
  79. ↑ The Queen’s English www.phon.ucl.ac.uk. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Edeltäjä:
Yrjö VI 		Yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija
1952–2022 		Seuraaja:
Charles III
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elisabet_II&oldid=22773697”