Elli Toivoniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elli Toivoniemi (s. 1984 Vantaa) on suomalainen elokuvatuottaja ja -ohjaaja sekä yksi tuotantoyhtiö Tuffi Filmsin omistajista ja perustajista.

Toivoniemi on tuottanut kymmeniä kansainvälisesti palkittuja ja levitettyjä elokuvia, muun muassa neljä Jussi-ehdokkuutta kerännyt Tottumiskysymys ja yhdessä Venla Hellstedtin kanssa tuotettu Hölmö nuori sydän (2018).

Toivoniemen tuotantoihin kuuluvat myös Oscar-ehdokas lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2012),[1] Jussi-palkittu dokumenttielokuva Hobbyhorse Revolution (2018) Chicagossa palkittu, seitsemän Jussin ja parhaan pohjoismaisen elokuvan ehdokkuudet saanut pitkä näytelmäelokuva Hyvä poika (2011).[2][3][4]

Viimeisin Toivoniemen tuottama pitkä fiktioelokuva on Sihja – kapinaa ilmassa, joka sai ensi-illan elokuussa 2022.[5] Elokuvan ensi-iltaa siirrettiin koronarajoitusten vuoksi useita kertoja, mutta sitä on esitetty jo lukuisilla ulkomaisilla festivaaleilla.[6] Elokuva palkittiin yleisöpalkinnolla Lucas International Festival for Young Film Lovers -festivaalilla Saksassa 2021 ja nimiroolin tekevä Elina Patrakka palkittiin Nordic Star -näyttelijäpalkinnolla Malmön BUFF-lastenelokuvafestivaalilla 2021.[6][7]

Toivoniemen viimeisin ohjaus, lyhytelokuva Pysäkki, kuuluu 11 lyhytelokuvan muodostamaan Yksittäistapaus-sarjaan[8]. Sarjan kuudesta lyhytelokuvasta on leikattu Toivoniemen tuottama Tottumiskysymys-niminen pitkä episodielokuva, jossa Toivoniemi on myös yksi käsikirjoittaja-ohjaajista. Kollektiivisen elokuvaprojektin ympärille on rakennettu lisäksi vaikuttavuuskampanja, joka tarjoaa työkaluja vaikeista aiheista keskustelemiseen ja uuden normaalin määrittämiseen kouluissa, työpaikoilla ja muissa yhteisöissä.[9] Yksittäistapaus-sarja sai elokuvataiteen valtionpalkinnon 2020.[10]

Toivoniemen ohjaama pitkä dokumenttielokuva Kesäni sudenkorentona (2017) sai ensi-iltansa DocPoint-elokuvafestivaaleilla ja palkittiin Critics Choice -valinnalla. Lisäksi hän on ohjannut yhdessä Jenni Tulen kanssa Locarnon elokuvafestivaaleilla ensi-iltansa saaneen lyhytelokuvan Rooli (2014).

Palkinnot ja ehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Parhaan elokuvan Jussi-ehdokkuus, 2021
  • Baltic Film -palkinto, Nordische Filmtage Lübeck, 2020

Tottumiskysymys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nordisk Film -palkinto, 2020.
  • Paras elokuva, Durban International Film Festival, 2020
  • Paras leikkaus, Durban International Film Festival, 2020
  • Best Nordic Feature -tunnustus, Nordic International Film Festival, 2020
  • Paras kansainvälinen elokuva, Raindance Film Festival, 2020
  • Paras käsikirjoitus, Raindance Film Festival, 2020
  • Parhaan elokuvan Jussi-ehdokkuus
  • Parhaan ohjauksen Jussi-ehdokkuus
  • Parhaan käsikirjoituksen Jussi-ehdokkuus

Hölmö nuori sydän

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hobbyhorse Revolution

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pitääkö mun kaikki hoitaa?

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Oscar-ehdokkuus (Paras näytelty lyhytelokuva), 2014
  • Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto ehdokkuus, 2011
  • Parhaan elokuvan Jussi-ehdokkuus, 2012

Kesäni sudenkorentona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kriitikon valinta, DocPoint, 2017
  • Finnish Film Affair Best Pitch Award, 2015
  • Paras fiktio, Artova Film Festival / Short Film Competition, 2014
  • Sihja – kapinaa ilmassa (2022). Tuottaja. Pitkä elokuva.[5]
  • Eläinoikeusjuttu (2022). Tuottaja, pitkä dokumenttielokuva.
  • Paras vuosi ikinä (2020). Tuottaja. Tv-sarja.
  • Seurapeli (2020). Tuottaja. Pitkä elokuva.
  • Orkesterin edessä (2020). Vastaava tuottaja. Dokumenttielokuva.
  • Yksittäistapaus: Buduaar (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Ei mitään hätää (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Juhlatunnelma (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Let her speak (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Läski (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Pikku juttu (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Play rape (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Pysäkki (2019). Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Shake! (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Tyttöbileet (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Yksittäistapaus: Unelmaduuni (2019). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Tottumiskysymys (2019). Ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja. Pitkä elokuva.
  • Super Comfort (2018). Vastaava tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Ei koskaan enää (2018). Tuottaja. Dokumenttielokuva.
  • Hölmö nuori sydän (2018). Tuottaja. Pitkä elokuva.
  • Hobbyhorse Revolution (2017). Tuottaja. Dokumenttielokuva.
  • Takaisin vapauteen (2017). Yhteistuottaja. Dokumenttielokuva.
  • Kesäni sudenkorentona (2017). Ohjaaja ja tuottaja. Dokumenttielokuva.
  • Muutto (2016). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Komitea (2016). Yhteistuottaja. Lyhytelokuva.
  • If I Ruled (2015). Tuottaja. Lyhyt dokumenttielokuva.
  • Momentum (2015). Tuottaja. Lyhyt dokumenttielokuva.
  • Destination Home (2015). Vastaava tuottaja. Dokumenttielokuva.
  • Rooli (2014). Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Laulu (2014). Tuottaja. Dokumenttielokuva.
  • Korso (2014). Tuottaja. Pitkä elokuva.
  • Kissanloukku (2013). Tuottaja. Lyhyt dokumenttielokuva.
  • Treffit (2012). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2012). Tuottaja. Lyhytelokuva.
  • Hyvä poika (2011). Tuottaja. Pitkä elokuva.
  • Gorilla (2009). Linjatuottaja. Lyhytelokuva.


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Elokuva | Pitääkö mun kaikki hoitaa? -elokuvan tekijöiden Oscar-gaalapäivä on pitkä Helsingin Sanomat. 2.3.2014. Viitattu 5.6.2022.
  2. Le Havre ja Hyvä poika voittivat Chicagossa Savon Sanomat. 15.10.2011. Viitattu 5.6.2022.
  3. Jussi Huhtala: Hyvä poika kisaa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta Episodi.fi. Viitattu 5.6.2022.
  4. STT-IS: Aki Kaurismäen Le Havrelle yhdeksän Jussi-ehdokkuutta Ilta-Sanomat. 11.1.2012. Viitattu 5.6.2022.
  5. a b Niko Jutila: Kotimaisten elokuvien ensi-illat 2022 www.elokuvauutiset.fi. Viitattu 5.6.2022.
  6. a b Tuffi Films - Sihja - kapinaa ilmassa www.tuffifilms.com. Arkistoitu 28.6.2022. Viitattu 5.6.2022.
  7. Elokuvat | Elina Patrakka palkittiin keijukaisen roolistaan Malmön BUFF-lastenelokuvafestivaalilla Helsingin Sanomat. 21.3.2021. Viitattu 5.6.2022.
  8. Yksittaistapaus: Yksittäistapaus – Sen minkä näkee voi muuttaa Yksittäistapaus. Viitattu 23.10.2020.
  9. "Sen minkä näkee voi muuttaa" - Yle mukana Yksittäistapaus-kampanjassa yle.fi. Viitattu 5.6.2022.
  10. a b Valtionpalkinnot | www.taike.fi www.taike.fi. Arkistoitu 24.9.2020. Viitattu 5.6.2022.
  11. 21 Lokakuun, 2020- Ajankohtaista: Vuoden elokuvatuottaja -palkinto Elli Toivoniemelle APFI. 21.10.2020. Viitattu 5.6.2022.
  12. Selma Vilhusen elokuva Hölmö nuori sydän palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla Kristallikarhulla Yle Uutiset. 15.2.2019. Viitattu 5.6.2022.
  13. Televisioarvostelu | Keppihevosharrastajista kertova Hobbyhorse Revolution on yksi hauskimmista, koskettavimmista ja rohkaisevimmista suomalaisista nykyelokuvista Helsingin Sanomat. 24.6.2021. Viitattu 5.6.2022.
  14. HS: Selma Vilhusen keppihevosharrastajista kertova elokuva voitti Tampereen elokuvajuhlilla Helsingin Sanomat. 12.3.2017. Viitattu 5.6.2022.