Emma Väänänen

Emma Väänänen
Emma Väänänen tulkitsee Radioteatterissa.
Henkilötiedot
Koko nimi	Emma Maria Väänänen
Syntynyt	22. joulukuuta 1907 Mikkelin maalaiskunta, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut	20. helmikuuta 1970 (62 vuotta) Helsinki
Ammatti	näyttelijä
Puoliso	Eino Heino ( 1945;  1970)
Näyttelijä
Aktiivisena	1927–1969
Merkittävät roolit	Daniel Hjort Elo­kuu Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä Maria Stuart Punainen viiva Venetsian kauppias
Palkinnot
Parhaan naispääosan Jussi 1947 Loviisa – Niska­vuoren nuori emäntä 1951 Gabriel, tule takaisin 1957 Elokuu 1958 Niska­vuoren naiset
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Emma Maria Väänänen (avionimi Emma Heino; 22. joulukuuta 1907 Mikkelin maalaiskunta – 20. helmikuuta 1970 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Väänäsen näyttelijän­työn on sanottu kummunneen hänen oma­peräisestä huumoristaan ja jäntevästä voimastaan. Hänen vahvuuksiaan olivat perisuomalaiset äiti­roolit sekä rehelliset ja aidot kansan­naiset. Väänäsellä oli useita teatteri­kiinnityksiä 1930- ja 1940-luvuilla, sittemmin hän teki useita teatteri­vierailuja. 1950-luvulla Väänänen oli Yleis­radion Radioteatterin kantava voima ja 1960-luvulla hän kuului Televisioteatterin näyttelijä­kaartiin.

Väänänen oli myös aikansa valo­voimaisimpia filmitähtiä. Hänet palkittiin elo­kuva-alan Jussi-patsaalla neljä kertaa, muun muassa rooleistaan Niskavuori-elo­kuvissa sekä osastaan kanavan­vartijan vaimona elo­kuvassa Elo­kuu (1956). Taiteelliselta rekisteriltään laaja-alainen Väänänen esiintyi myös useissa Valentin Vaalan komedioissa, kuten Gabriel, tule takaisin (1951). Kaikkiaan Väänänen teki nelisen­kymmentä elo­kuva­roolia. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1958.

Varhainen elämä

Emma Väänäsen lapsuuden­perhe oli suuri. Hän ei ollut erityisen kiinnostunut näyttelemisestä, kunnes näki 11-vuotiaana Suomen Kansallisteatterissa näytelmän Tukki­joella. Hän eläytyi sen tapahtumiin niin perusteellisesti, että takana istunut yleisö joutui pyytämään häntä hillitsemään itsensä. Väänänen muutti nuorena Helsinkiin ja toimi avustajana sikäläisillä näyttämöillä. Esiintymis­jännityskään ei lopulta muodostunut esteeksi hänen näyttelijän­uralleen.

Ura

”	”Nyt noista lempeistä äidin ja madonnan kasvoista löytää mitä vain. Niissä on tämän hetken ura­naisen päättävyyttä, kunnian­himon loistetta, lämmintä ihmisen ymmärrystä, rikkaan sielun ilmeikkyyttä ja silti myös yhä edelleen tuota liikuttavan ujoa tyttöä, joka pulpahtaa esiin vähän väliä Emman koko olemuksesta --- .”	”
– Helsingin Sanomien Paula Talaskivi kirjoittaa Väänäsestä Jussi-gaalassa 16. marras­kuuta 1957

Puheteatteri

Väänänen aloitti uransa Sörnäisten Työväen Näyttämöltä, missä hän näytteli pääosan Tohvelisankarin rouvassa vuonna 1927. Seuraavana vuonna hän pääsi opiskelemaan Suomen Näyttämöopistoon, josta valmistui vuonna 1930. Väänäsen mieleen jäi erityisesti opettaja Jalmari Lahdensuo, joka kannusti häntä uralla eteen­päin. Opiskelu­rahoja Väänänen hankki raskaalla työllä. Näyttelijän­uran alku oli joltisenkin ohdakkeinen, mutta pian seurasi sarja teatteri­kiinnityksiä:

• Rovaniemen Teatteri 1930–1931
• Porin Teatteri 1931–1935
• Turun Työ­väen Teatteri 1935–1938
• Turun Teatteri 1938–1939
• Tampereen Teatteri 1939–1940
• Helsingin Kansanteatteri 1940–1949.

Rova­niemellä Väänänen esiintyi kaiken­laisissa rooleissa operetteja myöten, mikä oli hänelle hyvä harjaantumis­vaihe. Sen sijaan Porin Teatterissa hän ei viihtynyt lainkaan, ja Turun Työ­väen Teatterissa hän loukkasi polvensa pahoin. Näyteltyään kolme vuotta Turussa ja väli­vuoden Tampereella hän pääsi Helsingin Kansan­teatteriin, josta tuli pysyvämpi työ­paikka. Kansan­teatterissa Väänäselle valikoitui selkeä oma linja lämpimien, äidillisten ja hyvien naisten esittäjänä. Sellaisia olivat esimerkiksi kreivitär Alma­viva näytelmässä Figaron häät sekä vaimo Inger näytelmässä Sana.

Yksi Väänäsen menestys­rooleja oli pääosa näytelmässä Äiti tietää rakkaudesta, jota esitettiin yli sata kertaa. Hänen muita näyttämötehtäviään olivat esimerkiksi Katri (kappaleessa Daniel Hjort), Portia (Venetsian kauppias), Läpi­käytävän Henna (Pitkäjärveläiset) ja Tuomari Martta.

Toisen maailman­sodan aikana Väänänen oli mukana rintama­kiertueilla, kuten ajan suomalais­näyttelijöillä oli tapana. Kesällä 1955 hänet nähtiin Pyynikin Kesäteatterissa klassikko­näytelmässä Putkinotko. Kaksi­toista vuotta myöhemmin hän näytteli samassa näytelmässä Mikkelin Naisvuoren kesäteatterissa.

Elokuvat

Valko­kankaalla Väänänen teki lukuisia henkilö­tutkielmia vaikeassa elämän­tilanteessa olevista naisista, mutta mukaan mahtui komediallisiakin hahmoja. Kansan­teatterin kaudellaan hän oli neljä vuotta kiinnitettynä näyttelijänä Suomi-Filmissä. Väänäsen elo­kuva­ura alkoi vuonna 1941 avustaja­tehtävillä, ensimmäinen niistä oli ”vieras kutsuilla” elo­kuvassa Suomisen perhe. Varsinainen läpi­murto oli pää­osa Ilmari Unhon elo­kuvassa Kirkastettu sydän vuonna 1943.

Elo­kuva­töistään Väänänen sai kaikkiaan neljä Jussi-palkintoa, jokaisen nais­pää­osasta. Ensimmäinen vuonna 1947 palkittu suoritus oli nimi­osa elo­kuvassa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä, jossa Väänänen tulkitsi vaikuttavasti Loviisan kasvun pehmeästä, alistuvasta naisesta vastuulliseksi maalais­talon emännäksi. Vuonna 1951 hän sai Jussi-patsaan tulkinnastaan miehen­kipeänä vanhana­piikana Valentin Vaalan komediassa Gabriel, tule takaisin. Viisi vuotta myöhemmin palkittiin Väänäsen vahva tulkinta kanavanvartijan vaimona elokuvassa Elokuu. Vuonna 1958 hänelle myönnettiin Jussi-palkinto Loviisan roolista Niskavuoren naiset -filmatisoinnissa, joka oli hänen ainoa värielokuvansa. Väänänen itse piti nuorta Loviisaa mielenkiintoisimpana elokuvatehtävänään, joten myös vanhan Loviisan tulkitseminen oli hänelle mieluinen kokemus.

Radio

Emma Väänänen näytteli pisimpään Radioteatterissa, vuodesta 1949 vuoteen 1961. Radio­työ toi hänelle entistäkin suuremman yleisön, ja hänestä tuli nopeasti Radio­teatterin ”leading lady”. Väänänen suhtautui uuteen työhön alusta pitäen haasteena ja kehitti ahkerasti ääntään ja puhe­ilmaisuaan. Hänellä oli rooleja niin draamoissa, komedioissa kuin jännitys­kuunnelmissakin. Persoonallisen äänensä ansiosta hän sai usein tulkittavakseen merkittäviä rooli­tehtäviä, ja jos niitä ei ollut, hän vieraili puhe­näyttämöillä. Kriitikot arvostivat Väänäsen myötä­elämisen kykyä, taidokkaita luonne­kuvauksia ja erinomaista radio­ääntä.

Väänäsen taiteellisia voittoja olivat muun muassa kerjäläisnainen Pär Lagerkvistin kuunnelmassa Pyöveli ja Elisabetin osa Friedrich Schillerin Maria Stuartissa. Hän teki onnistuneen radio­tulkinnan myös Riikana Ilmari Kiannon romaaniin Punainen viiva perustuvassa saman­nimisessä näytelmässä. Kuunnelmassa Englannin Elisabet Väänänen sai oivan tilaisuuden koko taiteellisen asteikkonsa esiin­tuomiseen: rooli tarjosi mahdollisuuden ilmentää sekä Elisabetin turha­maisuutta että kylmää laskelmoivuutta. Radio­historiaan on jäänyt myös Onni Hallan sovitus Alan Patonin romaanista Liian myöhään vesi­pääsky, jossa Väänänen näytteli kertojan ja tarkkailijan roolit.

Televisio

Väänänen ei vierastanut myöskään uusia medioita: uransa myöhäisvaiheessa, vuodesta 1961 alkaen hän työskenteli Televisioteatterissa. Elokuvan keinot hallinneena hän menestyi myös televisiossa. Ensimmäinen rooli oli Maijan osa Maiju Lassilan näytelmässä Kun lesket lempivät (1961). Kaikkiaan hän oli mukana yli 40 televisio­näytelmässä. Väänänen siirtyi Televisio­teatterista eläkkeelle 1969.

Yksityiselämä

Emma Väänänen avioitui kuvaaja Eino Heinon kanssa kesä­kuussa 1945. Pariskunta oli tavannut muutamaa vuotta aiemmin elo­kuvan Neljä naista kuvauksissa.

Filmografia

Vuoden 1951 Jussi-voittajat. Neljäs oikealta Emma Väänänen.

Vuoden 1958 Jussi-palkinnon voittaja Emma Väänänen (oik.) ja hänen miehensä kuvaaja Eino Heino.

Vuosi Elokuva Rooli 1942 Yli rajan Vanhalan emäntä, Mikon äiti Synnin puumerkki Kaarina-rouva Neljä naista Iida Karlsson 1943 Syntynyt terve tyttö Hanna Salmio, Kustaa Helasuon sisar Miehen kunnia Anna Vainio, kirja­kauppias Kirkastettu sydän Lea Helpi 1944 Kartanon naiset Irja Malm 1945 Vuokrasulhanen Ada Ahonen, Ada-täti 1946 Kultainen kynttilänjalka rouva Takala Viikon tyttö Annabella, Puuteri­rasian toimittaja ”Minä elän” Manta Stenvall Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä Loviisa Niskavuori, o.s. Saaroinen 1947 Maaret – tunturien tyttö Kekke Petäjä Kultamitalivaimo KLY:n johto­kunnan jäsen Koskenkylän laulu Venla Liuhala Hedelmätön puu Hanna Palonen 1948 Kilroy sen teki Salon Rositan johtajatar Ihmiset suvi­yössä Syrjä­mäen Hilja

Vuosi Elokuva Rooli 1948 Haaviston Leeni Toini Haavisto, Leenin sisar 1950 Tanssi yli hautojen vanha­piika 1951 Ylijäämänainen rouva Heino Gabriel, tule takaisin Kristiina Anger 1952 Niskavuoren Heta Loviisa Niska­vuori Suomalaistyttöjä Tukholmassa huolto­sisar Silmät hämärässä luutnantin leski Kulkurin tyttö Luhtalan vaimo Omena putoaa... talouden­hoitajatar 1953 Jälkeen syntiinlankeemuksen Klausin äiti 1955 Näkemiin Helena Helena Junkkeri Minä ja mieheni morsian Hanna Perttula Kukonlaulusta kukonlauluun Aliina Kivistö 1956 Riihalan valtias Anna, Riihalan emäntä Elokuu Saima Sundvall, o.s. Salminen 1958 Niska­vuoren naiset Loviisa, Niska­vuoren vanha emäntä 1959 Taas tapaamme Suomisen perheen Pullin emäntä

Lähteet

• Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla – filmitähtiä suomalaisen elo­kuvan kulta­kaudelta. Helsinki: Majakka, 2008. ISBN 9789519260884
• Salo­kangas, Raimo: Aikansa oloinen – Yleis­radion historia 1926–1996. Yleis­radio Oy, 1996. ISBN 951-43-0714-3
• Spectrum Tieto­keskus. WSOY, 1983. ISBN 951-0-07239-7
• Mitä missä milloin 1954. Helsinki: Otava, 1953.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Emma Väänänen Wikimedia Commonsissa