Erik Wasenius
Erik Wasenius (29. heinäkuuta 1894 Helsinki – 25. syyskuuta 1938) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti.
Perhetausta, opinnot ja urheilusaavutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Waseniuksen vanhemmat olivat palopäällikkö Gösta Wasenius ja Karin Osberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Ulla von Bonsdorffin kanssa josta hän erosi vuonna 1934 ja avioitui toisen kerran vuonna 1934 Inkeri Tuomen kanssa.[1][2] Wasenius kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1912 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1912–1915 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla. Hän teki opintomatkan Saksaan vuonna 1922 ja oli vuonna 1927 yhden lukukauden oppilaana Sotakorkeakoulun komentajakurssilla sekä opiskeli laulua Milanossa vuosina 1930–1932.[1][2]
Wasenius oli opiskeluaikana aktiivinen yleisurheilija. Hän saavutti 800 metrin SM-hopeaa vuonna 1913 ja 5 × 2 000 metrin viestijouksun SM-kultaa vuonna 1914 HIFK:n joukkueessa.[3]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wasenius liittyi yhtenä niiden vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedtin leirillä. Leirille hän ilmoittautui 6. elokuuta 1915 ja hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa ensimmäisen maailmansodan taisteluihin Saksan itärintamalla Missejoella ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluihin.[1][2] Hän oli ensimmäinen pataljoonassa rautaristillä palkittu suomalainen. Ristinsä hän sai 12. heinäkuuta 1916.[4]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wasenius saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi Uudenmaan rakuunarykmentin 4. eskadroonaan. Hän otti osaa taisteluihin Korkeakoskella, Kuhmalahdella, Sääksmäellä ja Vesilahdella, missä hän haavoittui 8. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wasenius palveli sisällissodan jälkeen adjutanttina Uudenmaan rakuunarykmentissä, mistä hänet määrättiin 17. lokakuuta 1918 alkaen 1. eskadroonan päälliköksi ja edelleen 15. tammikuuta 1920 alkaen rykmentin talouspäälliköksi. Ratsuprikaatin intendentiksi hänet siirrettiin 28. syyskuuta 1921, josta hänet siirrettiin edelleen 23. lokakuuta 1926 Ratsuväen kapitulanttikoulun johtajaksi ja 28. huhtikuuta 1927 alkaen komentajan apulaiseksi Uudenmaan rakuunarykmenttiin. Wasenius erosi armeijasta 20. kesäkuuta 1927 ja siirtyi isännöitsijäksi Hämeen tähti- ja Helsingin helmi -asunto-osakeyhtiöihin. Hän toimi Helsingin jääkärisuojeluskunnan paikallispäällikkö 1. tammikuuta – 25. syyskuuta 1938 välisen ajan. Hän toimi myös Oy Karhun ja Oy Suomen filmituonnin johtokunnan puheenjohtaja. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[1][2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg?lang=fi){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jernström E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy: Helsinki, 1933
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Suomalainen, Jaakko; Sundvall, Johannes; Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit II, Osakeyhtiö Sotakuvia: Kuopio 1933.
- Arponen, Antti O.; Kasila, Markku; Peltola Veli-Matti: He antoivat kaikkensa – Viime sodissa menehtyneet suomalaiset mestariurheilijat. Auditorium, 2014. ISBN 978-952-7043-03-5