Inarijärvi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Inarinjärvi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Inarijärvi
Valtiot SuomiView and modify data on Wikidata
Paikkakunta Inari
Koordinaatit 68°57′00″N, 27°40′01″E
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Laskujoki Paatsjoki
Järvinumero 71.111.1.001View and modify data on Wikidata
Mittaustietoja
Pinnankorkeus 117 – 119 m
Pituus 80 km
Leveys 50 kmView and modify data on Wikidata
Rantaviiva 3 277,8 km [1]
Pinta-ala 1 084 km²
Tilavuus 15,9 km³
Keskisyvyys 15 m
Suurin syvyys 92 m
Valuma-alue 14 512 km2View and modify data on Wikidata
Kartta
Inarijärvi
Kartta 1700-luvulta Inarijärvi ympäristöineen.
Kartta 1700-luvulta Inarijärvi ympäristöineen.

Inarijärvi, käytetään myös nimiä Inari ja Inarinjärvi (inarinsaameksi Aanaarjävri, pohjoissaameksi Anárjávri ja koltansaameksi Aanarjäuʹrr), on vajoamajärvi Inarissa Taka-Lapissa.

Inarijärvi on Kanadan Ison Karhujärven jälkeen toiseksi suurin subarktinen järvi maailmassa[2]. Sen pinta-ala on 1 084 neliökilometriä, ja se on Suomen järvistä kolmanneksi suurin ja koko Lapin maakunnan suurin.[3] Inarijärvi on Suomen suurin vain yhden kunnan alueella sijaitseva järvi. Järvi laskee Paatsjokea pitkin Barentsinmeren Varanginvuonoon. Järven pinta on 117–119 metriä merenpinnan yläpuolella, ja sitä säännöstellään Paatsjoessa Venäjän puolella sijaitsevalla Kaitakosken voimalaitoksella. Inarijärvi on Päijänteen jälkeen Suomen järvistä syvin. Syvin kohta 92 metriä[3] sijaitsee Vasikkaselällä pohjoisessa painaumassa. Suurin osa Inarijärvestä on kuitenkin matalaa. Inari­järvi ympäristöineen on lähialueen Lappia hieman lämpimämpi ja vähäsateisempi.[4] Rantaviivan pituus on noin 3 277,8 kilometriä[1]. Kasvukausi on Inarin järvialueella noin 125 päivää (4 kk), kun läheisillä tunturialueilla se on vain 90 päivää (3 kk).

Inarijärven selkiä ovat Ukonselkä, Kasariselkä, Sammakkoselkä, Vasikkaselkä ja Satepetäjänselkä. Järvessä on 3 318 saarta,[5] joista suurimmat ovat Kaamassaari, Mahlatti, Viimassaari ja Roiro. Tunnetuimmat ovat historiallinen saamelaisten uhripaikka Ukonsaari sekä hautausmaina toimineet Vanha Hautuumaasaari ja Hautuumaasaari. Korkia-Mauran saaressa sijaitsee jääluola, jossa jää ei yleensä sula kesälläkään. Järvellä on runsas autiotupien verkosto. Mahlatti on Suomen sisävesien saarista 21. suurin ja Kaamassaari 22. suurin. Mahlatti on koko Suomen sisävesien suurin saari, johon ei ole kulkuyhteyttä mantereelta.[6]

Kalasto ja kalastus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järvessä on paljon lohikalaa: lohta, taimenta, nieriää, harmaanieriää, siikaa, muikkua, harjusta ja näiden lisäksi muuta kalaa. Suuri osa kalastosta on istutettua. Kalaston velvoiteistutukset aloitettiin 1976 järven 1940-luvulla alkaneen säännöstelyn aiheuttamien menetysten korvaamiseksi.

Järven alkuperäinen kalasto käsitti vain kymmenen lajia: taimen, nieriä eli rautu, siika (ja sen kääpiömuodot rääpys ja reeska), harjus, hauki, ahven, made, mutu, kymmenpiikki ja kolmipiikki. Näiden lisäksi nyt tavataan istutettuna harmaanieriää, järvilohta sekä muikkua. Järvilohen istutukset lopetettiin vuonna 2001 [7] ja Pohjois-Amerikasta kotoisin olevan harmaanieriän istutus lopetettiin vuonna 2012 [2].

Luonnonvaraisen muikun ekologisen lokeron on järvessä alun perin täyttänyt Inarin kääpiöitynyt siikamuoto reeska. Järveen istutettu muikku lisääntyi huomattavasti 1970-luvulta alkaen, ja järven kokonaiskalansaalis nousi yli kaksinkertaiseksi säännöstelyä edeltäneeseen verrattuna, enimmillään 560 vuositonniin 1989. Muikkubuumi kuitenkin ehtyi varsin nopeasti vajaassa kymmenessä vuodessa.[7] Järven kalansaaliit ovat taas kasvaneet 1990-luvulta lähtien, varsinkin suurempien petokalojen osalta.[8] Vuonna 2007 saalis oli noin 192 tonnia, josta eniten siikaa (65 tonnia, tästä neljä tonnia reeskaa) ja taimenta (47 tonnia, suurin taimensaalis mistään Suomen järvestä). Muikun saalis oli 19, nieriän 13, harjuksen 12, hauen 12, ahvenen yhdeksän, harmaanieriän kahdeksan, mateen kuusi ja järvilohen kaksi tonnia.[7]

Inarijärveen istutetaan säännöstelyyn liittyvinä velvoitusistutuksina vuosittain noin miljoona kalanpoikasta, pääosin paikallista kantaa olevaa siikaa, nieriää ja taimenta, sekä lisäksi harmaanieriää. Kalansaaliissa istutettujen kalojen osuudeksi kokonaissaaliista näiden lajien kohdalla on arvioitu noin puolet.[8]

Siika onkin Inarijärven tärkein saaliskala, joka ravintoon kuuluvat järvikatka (Gammarus lacustris) sekä elävä fossiili paljakkakilpiäinen (Lepidurus arcticus) [2]. Paljakkakilpiäinen on arktinen äyriäinen, jonka on osoitettu olevan tärkeä kalojen ravintokohde Suomen Lapissa [9][2]. Jos paljakkakilpiäisiä esiintyy järvessä myös kalat, kuten taimenet (Salmo trutta) kasvavat suuremmiksi, kuin silloin kun paljakkakilpiäistä ei järvestä esiinny [10].

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämä artikkeli tai sen osa painottuu liikaa joihinkin aiheen osa-alueisiin. Artikkelia tulisi muuttaa tasapainoisemmaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Käsittelee vain sotavuosia ja 1984 mediatapahtumaa.

Jatkosota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan aikana saksalaisten vastuulle jäi Pohjois-Suomen rintama Neuvostoliittoa vastaan. Saksalaisilla oli kaksi tavoitetta: turvata sen sotateollisuudelle tärkeän Petsamon nikkelin saanti sekä katkaista Muurmannin rata ja vallata Murmansk. Tähän tarkoitukseen Luftwaffella oli Lapissa ja saksalaisten miehittämässä Pohjois-Norjassa toistakymmentä lentokenttää. Inarissa ei kuitenkaan ollut tarkoitukseen sopivaa kenttää. Ensimmäisenä sotatalvena 1941–1942 natsien rakennusjärjestö Organisation Todt rakennutti sotavankien avulla lentokentän Inarinjärven jäälle. Kiitotie tehtiin Juutuanvuonon suulle, minne myös tehtiin tarvittavat huoltorakennukset. Kiitotien pitäminen puhtaana tuiskuavasta lumesta oli kuitenkin niin vaikeaa, että paikallisten asukkaiden muistitiedon mukaan lentokenttää ei tehty enää seuraavana talvena.[11]

Säännöstelysopimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen, Norjan ja Neuvostoliiton välinen sopimus Inarijärven säännöstelemiseksi Kaitakosken voimalaitoksen padon avulla solmittiin 29. huhtikuuta vuonna 1959. Siihen liittyi Neuvostoliiton velvoite osallistua säännöstelyn kalakannoille aiheuttamien haittojen korvaamiseen.[12]

Ohjuksen harhautuminen vuonna 1984

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inarijärven ohjus oli neuvostoliittolainen maaliohjus, joka syöksyi järveen 28. joulukuuta 1984 ja herätti aikanaan suuren mediahuomion.

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inarijärvestä kertovan laulun Inarinjärvi on säveltänyt Evert Suonio ja lauletuimman version on suomeksi sanoittanut Eino Leino.[13][14] Väinö Linnan romaanitrilogia Täällä Pohjantähden alla päättyy tähän lauluun.

Kuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Inarijärvi taajaman kohdalta heinäkuussa 2005
    Inarijärvi taajaman kohdalta heinäkuussa 2005
  • Inarijärvi 1. elokuuta 1978
    Inarijärvi 1. elokuuta 1978
  • Inarijärvi heinäkuussa 2006
    Inarijärvi heinäkuussa 2006

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Reinikainen, Antti (toim.) et al.: Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Helsinki: Kustannus Tammi, 2000. ISBN 951-31-1963-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Inarijärvi (Järvirekisteriin perustuva viranomaistieto) Järviwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 23.7.2017.
  2. ↑ a b c d Lakka H-K., Leppänen A., Mykrä H., Vaajala M., Raineva S., Lensu T. & Salonen E.: Paljakkakilpiäinen siian ravintona Inarijärvessä. Luonnon Tutkija, 2019, nro 2, s. 66–70. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ a b Inarijärvi 14.8.2013. Lapin ely. Viitattu 20.1.2013.
  4. ↑ Reinikainen et al. 2000, s 37.
  5. ↑ Luontoon.fi: Inarijärven reittiehdotusten vaativuus luontoon.fi. Arkistoitu 1.2.2014. Viitattu 20.1.2013.
  6. ↑ Suomen sisävesien sata suurinta saarta. Suomen Kuvalehti 24B/15.6.1987, s. 62.
  7. ↑ a b c Salonen E (2008) Inarijärven kalasto ja kokonaissaalis 2007 (Arkistoitu – Internet Archive) RKTL
  8. ↑ a b Inarijärven velvoitehoito Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. 14.5.2014. Luke – Luonnonvarakeskus. Arkistoitu 28.9.2015. Viitattu 17.9.2020.
  9. ↑ Järvinen A., Lakka H-K. & Sujala M.: Arktinen Kilpikidusjalkainen, tunturivesien elävä fossiili, löydetty jälleen Suomesta. (“The living fossil Arctic tadpole shrimp was found again in Finland”). Luonnon Tutkija, 2014, nro 1, s. 19–24. Artikkelin verkkoversio.
  10. ↑ Lakka, H-K., Eloranta, A.P. Hesthagen, T., Saksgård, R. & Power, M.: Impacts of reduced Lepidurus arcticus availability on brown trout life history traits in a mountain reservoir. Aquatic Sciences, 04 September 2020, 82. vsk, nro 78. doi:https://doi.org/10.1007/s00027-020-00751-x
  11. ↑ Pyykkö, Risto: Sukellus lentokentälle. Aamulehti, 13.4.2017, s. B 4–5. Tampere: Alma Media Kustannus Oy.
  12. ↑ Kilpinen, Kari: Rautainen käsivarsi. HS TEEMA, 2019.
  13. ↑ Inarinjärvi. Doria. Kansalliskirjasto. Arkistoitu 7.10.2007. Viitattu 1.5.2014.
  14. ↑ Inarinjärvi Suomen äänitearkiston tietokanta vuosilta 1901–1999. Arkistoitu 24.12.2017. Viitattu 23.7.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Inarijärvi.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Inarijärvi&oldid=22710973”