Täällä Pohjantähden alla

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Väinö Linnan romaanitrilogiasta. Muista merkityksistä katso Täällä Pohjantähden alla (täsmennyssivu).
 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Täällä Pohjantähden alla
Kirjailija Väinö Linna
Kansitaiteilija Alfons Eder
Kieli suomi
Genre historiallinen romaani
Kustantaja WSOY
Julkaistu
  • 1959 (1. osa)
  • 1960 (2. osa)
  • 1962 (3. osa)
Ulkoasu kovakantinen
Sivumäärä 1174
ISBN 978-951-0-43572-4
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan kirjoittama romaanitrilogia, jonka osat julkaistiin vuosina 1959, 1960 ja 1962.

Trilogia yhdistää yhden suvun elämän 1880-luvulta 1950-luvulle suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin (kieliriidat, nationalismi, sosialismi, ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäisyys, Suomen sisällissota, Lapuan liike, toinen maailmansota) tavallisen ihmisen kannalta.

Trilogian erityisenä ansiona on pidetty sitä, että se toi yleiseen keskusteluun vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat ”toisten” eli sodan hävinneiden punaisten näkökulmasta. Teossarjaa on pidetty sepitteellisyydestään huolimatta kuvaamansa ajanjakson yhteiskunnallisten olojen realistisena kuvauksena, eräänlaisena sosiaalihistorian yleistajuistamisena.

Historiallisten tosiseikkojen lomassa kirjan pääteemoja ovat pappilan torpparin, Jussin ja hänen perheensä raskas maalaiselämä sekä Akseli Koskelan ja Elina Kivivuoren rakkaustarina. Pääteemojen lisäksi kirjasarjassa seurataan hyvin tiiviisti räätäli Aadolf Halmeen taistelua työläisten oikeuksien puolesta sekä Töyryn ratsutilasuvun ja Laurilan torppariperheen välistä riitaa. Kolmannen osan keskeisimpien henkilöiden joukkoon nousee Pentinkulman koulun opettaja Pentti Rautajärvi, joka on innokas heimoaatteen ja Lapuanliikkeen kannattaja, suojeluskuntalainen, reservin upseeri ja Akateemisen Karjala-Seuran jäsen.

Teoksella on joitain yhtymäkohtia Linnan toisen tunnetun teoksen Tuntemattoman sotilaan kanssa. Esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa esiintyvä konekiväärijoukkueen johtaja Vilho Koskela on Akselin ja Elinan vanhin poika. Vilho Koskelan kuolinkohtaus Tuntemattomassa sotilaassa ja Täällä Pohjantähden alla -sarjan kolmannessa osassa on lähes sanasta sanaan identtinen.

Täällä Pohjantähden alla jäi Väinö Linnan viimeiseksi romaaniksi, mutta tällä ja 1954 ilmestyneellä Tuntemattomalla sotilaallaan hän oli jo noussut yhdeksi Suomen arvostetuimmista kirjailijoista.

Kirjasta on tehty lukuisia sovituksia. Vuonna 1968 trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta valmistui Edvin Laineen ohjaama samanniminen elokuva, joka on Suomen neljänneksi katsotuin elokuva kautta aikain. Myös trilogian kolmannesta osasta Laine ohjasi elokuvan Akseli ja Elina vuonna 1970, mutta se ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Kaksiosaisena julkaistu Timo Koivusalon elokuvasovitus sai ensi-iltansa vuosina 2009 ja 2010.

Aloituslause

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen ensimmäinen osa alkaa lauseella ”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi”, jota on sanottu suomalaisen kirjallisuuden tunnetuimmaksi aloitukseksi. Se on viittaus kahteen Raamatun jakeeseen, luomiskertomuksen aloituslauseeseen ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan” sekä Johanneksen evankeliumin aloituslauseeseen ”Alussa oli Sana”.[1]

Synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuntemattoman sotilaan ilmestyttyä Väinö Linna oli suunnitellut kirjoittavansa romaanin omasta lapsuusympäristöstään hämäläisellä maaseudulla 1920- ja 1930-luvuilla – käytännössä siis sen teoksen, josta lopulta tuli Täällä Pohjantähden alla -trilogian kolmas osa. Sitä aikaisempien tapahtumien kuvaaminen tuli mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa, kun Linna alkoi järjestellä keräämäänsä aineistoa. Hänestä alkoi tuntua, että romaanin antama kuva jäisi epätäydelliseksi ja vaikeaselkoiseksi, ellei hän palaisi ajassa kauemmaksi taaksepäin ja selvittäisi romaanihenkilöiden ja tapahtumien lähtökohtia. Tämä vei hänet sisällissotaan ja sen yhteydessä ratkaisemattomiin kysymyksiin, ajassa aina 1880-luvulle saakka.[2]

Ennen kuin Linna sai ajatuksen tehdä Koskelan perheestä toiminnan kiinnekohdan ja keskipisteen, hän kirjoitti pari luonnosta, joissa olisi kuvattu saman suvun eri jäsenten sijoittumista sosiaaliseen kenttään. Luonnoksissa erään veljessarjan vanhin veli peri talon, toinen ryhtyi torppariksi ja kolmannesta tuli pappi. Linna kuitenkin hylkäsi tämän romaanisuunnitelman liian teoreettisena ja kaavamaisena. Tässä vaiheessa hänen silmänsä iskeytyivät Tuntemattoman sotilaan 10. luvun kohtaan, jossa konekiväärikomppanian miehet juhlivat marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivää:

»– Kapinalauluiha sie hitto laulat, sanoi Rokka, mutta Koskela käski Vanhalan jatkaa. Hän oli lyönyt kädellään tahtia Vanhalan laulaessa, olipa paikoin hyräillyt mukanakin. Koskela oli poikasena laulun osannut, sillä ennen torpparien itsenäistymistä Koskelan perhe oli ollut hyvinkin punainen. Kaksi hänen setäänsä oli pitäjän rovastin jääkäripoika omin käsin ampunut sairaalan mäen syrjässä, ja isä oli lujan terveytensä ansiosta juuri ja juuri läpäissyt vankileirin. Koskela oli pappilan torppa, ja harmikseen täytyi rovastin todeta, että tuo punaisen huligaanin haamu hoippui kuin hoippuikin lunastamaan torppansa itsenäiseksi. Sen jälkeen oli vanha Koskela hiljakseen sulanut, ja kun kaksi hänen nuorempaa poikaansa oli talvisodassa kaatunut ja vanhin kohonnut upseeriksi ansioista, joiden maine kantautui kotiseudullekin suoranaisena legendana, ruvettiin sairaalan mäen syrjään kuopattujen setämiestenkin hautoja hoitamaan. Vanha Koskela ei pitänyt poikansa ylennystä millään tavoin hämmästyttävänä, sillä hän oli itse ollut punakaartissa komppanianpäällikkönä, ja se ettei häntä ammuttu, ei johtunut siitä, että hän olisi ollut huono punikki, vaan pelkästä sattumasta. Totta kai poika oli perinyt isän soturiominaisuudet. Rohkeuden ja lujuuden sekä selvän ja rauhallisen älynsä. – Rovastinkin mielestä polvi oli pojasta parantunut aika lailla. Jos hän nyt punakaartilaislauluja humalassa hyräilikin niin sitähän ei rovasti tiennyt ja olisi kai antanut anteeksikin.»

Linna huomasi, että tässä oli tiivistettynä sellainen tapahtumakulku, jota hän tarvitsi. Avuksi tuli myös onnekas sattuma, kun Linnan serkku – hänen isänsä sisarentytär – tuli käymään hänen luonaan ja toi mukanaan 1920-luvulla kuolleen veljensä laatiman käsikirjoituksen. Tästä kirjoituksesta Linna löysi sellaisen henkilön peruspiirteet, josta tuli Jussi Koskela, ja myös Preeti Leppäsen hahmon alkuaihe oli näissä muistiinpanoissa.[3] Romaanitrilogian nimen Linna kertoi keksineensä, kun hän oli palaamassa tyttärensä kanssa kotiin kansakoulun joulujuhlasta, jossa oli laulettu Täällä Pohjantähden alla -laulu.[4]

Suunnitelma Täällä Pohjantähden alla -trilogian rakenteesta oli pääpiirtein valmiina syksyllä 1956. Ensimmäisen osan ilmestyessä syyskuussa 1959 – ruotsinkielinen käännös Högt bland Saarijärvis moar julkistettiin kuukautta myöhemmin – koko trilogian ensimmäinen, lyijykynällä kirjoitettu versio oli jo kertaalleen kirjoitettuna. Monet yksityiskohdat muuttuivat työn aikana, mutta teoksen perusrakenne pysyi koko ajan samana. Saadakseen miljöökuvauksen niin oikeaksi ja taustan niin vakuuttavaksi kuin mahdollista Linna syventyi hämäläiseen kotiseutukirjallisuuteen, sisällissodan kuvauksiin niin "valkoisten" kuin "punaisten" puolelta, moniin muistelmateoksiin, säätyvaltiopäivien ja eduskunnan pöytäkirjoihin, sanomalehtikirjoituksiin, kokousselostuksiin ja kokousten pöytäkirjoihin sekä haastatteli lukuisia, erityisesti sisällissodan tapahtumiin ja 1930-luvun alun sisäpoliittiseen kuohuntaan osallistuneita henkilöitä.[5] Trilogian toinen osa ilmestyi syksyllä 1960. Kolmannen osan oli alun perin tarkoitus ilmestyä syksyllä 1961, mutta yksityiskohtien sommittelu, toiminnan monien lankojen solmiminen yhteen ja luonnekuvien viimeistely veivät suunniteltua enemmän aikaa. Lisäksi toisen osan synnyttämä kiihkeä keskustelu vuoden 1918 tapahtumista ja ensimmäisen osan dramatisointi vaativat Linnan aikaa ja voimia. Kolmannen osan kirjoitustyö keskeytyi pariksi viikoksi Linnan saatua liikarasituksesta aiheutuneen sairauskohtauksen kevättalvella 1962. Näin trilogian päätösosa tuli kirjakauppoihin vasta syyskuun alussa 1962.[6] Kirjojen kansikuvan on suunnitellut itävaltaissyntyinen graafikko Alfons Eder.[7]

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäistä osaa myytiin vuoteen 1963 mennessä 130 000 kappaletta. Koska kyseessä oli laajemman teossarjan alku, arvostelu asettui hieman odottavalle kannalle, mutta oli enimmäkseen hyvin myönteistä. Professori V. A. Koskenniemi antoi Uudessa Suomessa tunnustusta varmoista repliikeistä ja elävästä ihmiskuvauksesta. Nuoren polven edustaja Jörn Donner luonnehti teosta Hufvudstadsbladetissa "Väinö Linnan suureksi prologiksi". Hyvin positiivisia arvioita esittivät myös muiden muassa Matti Kurjensaari Päivän Sanomissa ja Maija Savutie Kansan Uutisissa. Varauksellisemmin teokseen suhtautui Edwin Linkomies Valvojassa; hänen mielestään Linnan näkemys 1900-luvun vaihteen sivistyneistöstä oli liian kielteinen ja tarkoituksellisen yksipuolinen. Linkomies paheksui myös "säädyttömien sanojen runsasta viljelyä". Kielteisiä arvioita teoksesta esittivät eräät nuoren polven kriitikot, muiden muassa Timo Tiusanen Helsingin Sanomissa, Arvo Salo Ylioppilaslehdessä ja Jouko Tyyri Parnassossa. Tiusasen mielestä – Toini Havuun viitaten – Linna katseli asioita "sammakkoperspektiivistä". Ruotsissa Täällä Pohjantähden alla sai keskimäärin vielä myönteisemmän vastaanoton; Sven Ulric Palme sanoi Stockholms-Tidningenissä Linnan "täyttävän Nobel-kirjailijan mitat".[8]

Trilogian toista osaa odotettiin yleisesti jännittyneesti, koska oletettiin, että kansalaissodan täytyi olla sen toiminnan keskipisteenä. Tällä kerralla kirjallisuuskriitikot olivat kautta linjan innostuneita ja luonnehtivat miltei poikkeuksetta toista osaa suureksi tai ainakin huomattavaksi taideteokseksi, kiittivät sen dramaattista voimaa ja kiihtyneen tapahtumisen tiivistä kuvausta. Monien mielestä luonnekuvaukset olivat saaneet lisää syvyyttä ja etenkin idealistisen sosialismin ja idealistisen porvarillisuuden henkilöitymät, räätäli Halme ja kirkkoherra Salpakari, nousivat aivan uusiin mittoihin. Parnasso-lehden arvion kirjoitti tällä kerralla professori Matti Kuusi, joka päätti kirjoituksensa: "Kirja on ruhjovan vakava, karun huumorillinen, ainutlaatuinen. Se luo historiaa, taakse- ja eteenpäin."[9] Dagens Nyheterin kulttuuritoimittajan Mauritz Edströmin artikkeli "Väinö Linna Suomen valkoisesta valheesta" marraskuussa 1960 sytytti historiantutkijoiden kesken kiivaan väittelyn vuoden 1918 tapahtumista. Linna itse korosti, että artikkelin otsikko oli Edströmin.[10] Edströmin haastattelussa Linna totesi:

»Minä en henkilökohtaisesti kaipaa mitään hyvitystä. Kirjailijantoimeni vaikuttimena ei ole mikään sen laatuinen henkilökohtainen kauna. Sukulaiseni saivat hyvän kohtelun, eikä vanhemmillani ollut sosialismin kanssa mitään tekemistä. Minä tunnen kaunaa vain sitä tapaa kohtaan, jolla historiankirjoitus on suhtautunut vuoden 1918 tapahtumiin. Syventyessäni niihin huomasin, että minulta oli salattu totuus. Kukaan ei voi kieltää sitä tosiasiaa, että kansalaissodan historian ovat kirjoittaneet voittajat ja että se on vääristelty. On inhimillistä, että näin on tapahtunut; jos punaiset olisivat voittaneet, olisi kuva luultavasti muodostunut yhtä yksipuoliseksi toiseen suuntaan. Tietysti voittajienkin versiossa on hivenen totuutta, mutta tarkastelijan ei tarvitse olla missään henkilökohtaisessa suhteessa punaisiin ja heidän tappioonsa huomatakseen, että virallinen kuva on totuuden irvikuva. Vaarallista tässä on se, että valkoinen, porvarillinen puoli on saanut käsityksensä ajetuksi läpi tavalla, joka teki kansalaissodasta haavan, sairaan kohdan Suomen ruumiiseen. Itsenäisen Suomen julkinen elämä rakentui valheelle.»

[11]

Trilogian päätösosan saamat arvostelut tarkastelivat miltei poikkeuksetta koko teoskokonaisuutta. Melko yleisesti todettiin, että Linna oli luonut teoksen, joka etsii mittasuhteiltaan vertaistaan Suomen kirjallisuudessa. Eräät kriitikot antoivat kolmannelle osalle kuitenkin moitteita liian pitkistä kommentoivista jaksoista ja tarpeettoman seikkaperäisistä pitkäveteisten puheiden lainauksista. Toisaalta monet myös katsoivat Linnan valottaneen Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeniä uudesta näkökulmasta.[12]

Romaanitrilogian tapahtumaympäristön, Pentinkulman kyläyhteisön, todettiin yleisesti tulleen kuvatuksi asiantuntevasti ja vakuuttavasti. Tosin ensimmäisessä osassa esiintyi muutamia pieniä anakronismeja ja kansatieteellisiä virheellisyyksiä. Pärekaton teossa ei 1800-luvun lopulla ilmeisesti menetelty aivan sillä tavalla kuin Linna oli sen kertonut, ja juopunut torppari lauloi kattotalkoissa laulun, joka on syntynyt vasta myöhemmin. Lisäksi romaanin mukaan tamperelainen työväenlehti julkaisi kuvan Laurilan torpan häädössä syntyneestä mellakasta, vaikka suomalaisissa sanomalehdissä ei vielä vuonna 1907 ollut valokuvia.[13]

Henkilöhahmot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskelat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiviojat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivivuoret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laurilat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita henkilöhahmoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskelan aikajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
  • 1884: Jussi Koskela aloittaa torpan maiden kuivattamisen suosta.
  • 1885–1888: Ensimmäiset Koskelan rakennukset rakennetaan.
  • 1887: Akseli Koskela syntyy. Otto ja Anna Kivivuori nimetään hänen kummeikseen.
  • 1891: Aleksis Koskela syntyy.
  • 1894: Vanha Valleen (rovasti) kuolee. Lauri Salpakari nimetään uudeksi kirkkoherraksi. Hän vierailee Koskelassa loppukesästä. August "Aku" Koskela syntyy.
  • 1895: Pentinkulman kansakoulu valmistuu. Jussi lähettää Akselin kouluun kahdeksi vuodeksi, missä hän ystävystyy Kivivuoren nuoremman pojan Oskarin kanssa.
  • 1897: Kirkkoherra vierailee rouvansa kanssa toistamiseen Koskelassa. He päättävät luovuttaa Jussille raivausmitalin.
  • 1902: Akseli menee ripille.
  • 1904: Kolmasosa Koskelan maista siirtyy pappilan käyttöön.
  • 1906: Raivausmitali luovutetaan Jussille. Työväenyhdistys perustetaan ja Akseli liittyy sen jäseneksi. Aleksi menee ripille. Akseli ihastuu Elinaan.
  • 1908: Työväenyhdistyksen taloa rakennetaan. Seksisuhde Akselin ja Leppäsen Aunen välillä. Akselin ihastus Elinaan jatkuu.
  • 1909: Akselin ihastus Elinaan selviää molemmin puoliseksi ja he menevät loppukesästä naimisiin. Koskelaan rakennetaan uusi rakennus, johon Jussi, Alma ja nuoremmat veljekset muuttavat. Jussi luovuttaa torpan Akselille. Aku menee ripille.
  • 1913: Vilho Koskela, Akselin ja Elinan esikoinen syntyy. Elinan vanhempi veli Janne Kivivuori ja Sanni Silander nimetään hänen kummeikseen.
  • 1914: Akseli valitaan työväenyhdistyksen johtokuntaan.
  • 1915: Akselin ja Elinan toinen lapsi Eero Koskela syntyy. Halmeen Aadolf vaimoineen nimetään hänen kummikseen.
  • 1917: Koskelan veljekset ovat mukana työväen kahakoissa ja lakoissa. Suojeluskunta ja järjestyskaarti perustetaan. Suomi julistautuu itsenäiseksi.
  • 1918: Järjestyskaarti muutetaan punakaartiksi. Sisällissota alkaa. Punaiset teloittavat paronin ja Töyryn Kallen. Aleksis ja Aku Koskela, Halmeen Aadolf, Laurilat, Silanderin Kalle, vanhempi Ylöstalo, sekä monia muita pentinkulmalaisia teloitetaan sodan jälkeen. Voitto Koskela, Akselin ja Elinan kolmas lapsi syntyy. Punapäällikkönä sodan aikana toiminut Akseli Koskela ja Oskari Kivivuori yrittävät pakoa Venäjälle mutta he jäävät monen muun mukana Syrjäntaan taistelun jälkeen saksalaisten kynsiin lähellä Lahtea. Oskari kuolee, kun he yrittävät taistella vastaan. Akselin vankeusajat Hennalan vankileirillä alkavat. Hänet tuomitaan kuolemaan, mutta tuomio perutaan myöhemmin ja muutetaan elinkautiseksi vankeudeksi.
  • 1921: Akseli pääsee elinkautisesta vankeustuomiosta ehdonalaiseen vapauteen.
  • 1922: Akseli lunastaa Koskelan torpan pappilasta sekä ostaa lisämaata ja saa myös Elinan Oskulta perimät Kivivuoren maat. Jussi Koskela kuolee aivohalvaukseen.
  • 1923: Kaarina Koskela, ensimmäinen Koskelassa syntynyt tyttö, syntyy.
  • 1926: Vilho voittaa koulujen väliset hiihtokisat.
  • 1927: Juhani Koskela, Akselin ja Elinan viides ja viimeinen lapsi syntyy. Akseli vapautuu ehdonalaisesta.
  • 1928: Vilho menee ripille
  • 1930–1933: Lapuan liikkeen aika. Koskelan navettaa rakennetaan. Eero ja Voitto menevät ripille. Ellen Salpakari, rovastin rouva, kuolee.
  • 1934: Vilho käy sotaväen.
  • 1937: Janne Kivivuori pääsee eduskuntaan. Otto Kivivuori (Elinan isä) kuolee. Loput Koskelan maat saadaan raivatuiksi. Eero sotaväessä.
  • 1938: Kaarina menee ripille ja ihastuu Kiviojan Aulikseen. Puutarha istutetaan Koskelaan Kaarinan ehdotuksesta.
  • 1939: Voitto sotaväessä. Vilho, Eero ja Voitto joutuvat talvisodan rintamalle. Anna Kivivuori, Elinan äiti kuolee marraskuun lopussa.
  • 1940: Eero ja Voitto kaatuvat talvisodassa. Vilho menee upseerikouluun ja ylennetään vänrikiksi.
  • 1941: Kaarina ja Aulis alkavat seurustella. Jatkosota alkaa.
  • 1942: Aulis kosii Kaarinaa. Vilho ylennetään luutnantiksi.
  • 1944: Vilho Koskela kaatuu jatkosodassa.
  • 1946: Kaarina ja Aulis menevät naimisiin. Rovasti Lauri Salpakari jää eläkkeelle, hän muuttaa Helsinkiin ja kuolee muutaman vuoden kuluttua.
  • 1947: Loput Pappilan puoleisesta suosta liitetään Koskelaan, ja osa vanhoista Kivivuoren maista luovutetaan siirtoväestölle. Akseli Koskela kuolee sydänkohtaukseen. Juhanista tulee Koskelan talon pitäjä. Hän nai Kylä-Pentin Hilkka-tyttären.
  • 50-luvun alku: Helsinkiin muuttanut kunnallisneuvos Janne Kivivuori vierailee Koskelassa pojanpoikansa Joukon kera. Alma on dementoitunut. Elina voi hyvin. Kaarina ja Aulis elävät tahollaan ja ovat vaurastuneet. Juhanilla ja Hilkalla on jo yksi lapsi, Koskelan Jussin ja Alman pojanpojanpoika.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Sovitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teatteri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täällä Pohjantähden alla on ollut suosittu teksti teattereissakin. Ensimmäisenä näytelmäksi kääntyi trilogian toinen osa, jonka Eugen Terttula sovitti ja ohjasi Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 1961; Akselia esitti Tapio Hämäläinen ja Elinaa Eila Roine. Vuonna 1962 Terttula sovitti ja ohjasi myös ensimmäisen osan pohjalta näytelmän, jossa Eila Roine nähtiin Alman roolissa ja Veikko Sinisalo Jussina. Terttulan sovittamista versioista etenkin toista osaa esitettiin ahkerasti monissa teattereissa ympäri Suomen 1960-luvulla ja jonkin verran sen jälkeenkin.

Lasse Pöystin sovittamaa kolmatta osaa on esitetty ainakin Lahden kaupunginteatterissa vuonna 1978 ja Oulun kaupunginteatterissa vuonna 1979.

Myöhemmin teoksesta on tehty useita muitakin teatterisovituksia:

Elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koivusalon elokuvien materiaalista on leikattu myös kahdeksanosainen televisiosarja, joka esitettiin ensimmäisen kerran 25. joulukuuta 2012 alkaen ja helmikuun loppuun jatkuen.lähde?

Pääartikkeli: Täällä Pohjantähden alla (kuunnelmasarja)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Tuula Uusi-Hallila & Anne Helttunen: Sitaattien salat – Mitä jokaisen tulee tietää suomalaisesta kirjallisuudesta, s. 18. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2016.
  2. ↑ Nils-Börje Stormbom: Väinö Linna, s. 184. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1963.
  3. ↑ Stormbom, s. 186–187.
  4. ↑ Pertti Virtaranta: Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä, s. 319. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS:n toimituksia 582), 1993.
  5. ↑ Stormbom, s. 187.
  6. ↑ Stormbom, s. 241.
  7. ↑ Eder, Raija: Alfons Eder 1927–2019 19.12.2019. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.2.2020.
  8. ↑ Stormbom, s. 188–190.
  9. ↑ Stormbom, s. 195–199.
  10. ↑ Virtaranta 1993, s. 319.
  11. ↑ Stormbom, s. 201–202.
  12. ↑ Stormbom, s. 244–246.
  13. ↑ Stormbom, s. 259.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Täällä_Pohjantähden_alla&oldid=22844033”