Suomen juutalaiset

Suomen juutalaiset
Väkiluku	1 500
Merkittävät asuinalueet Pääkaupunkiseutu Turku
Kielet	suomi, ruotsi, jiddiš, heprea, venäjä
Uskonnot	juutalaisuus
Infobox OK

Suomen juutalaiset on noin 1 500 hengen kokoinen vähemmistö ja etninen ryhmä Suomessa. Vuonna 2017 juutalaisiin seurakuntiin kuului 1 093 jäsentä, joista noin 130 henkilöä Turun seurakuntaan Suurin osa Suomen juutalaisista asuu pääkaupunkiseudulla. Suomenjuutalaiset ovat yleensä kaksikielisiä ruotsin- ja suomenkielisiä. Monet heistä puhuvat myös jiddišiä, saksaa, venäjää ja hepreaa. Suomessa on kaksi juutalaista seurakuntaa, Helsingin ja Turun juutalaiset seurakunnat, ja niiden kaksi synagogaa, Helsingin ja Turun synagogat. Jumalanpalveluskielenä on pääosin heprea. Suomessa on esiintynyt suhteellisen vähän juutalaisvihaa.

Historia

1600- ja 1700-luku

Ruotsin vallan aikana Suomessa ei asunut juutalaisia, lukuun ottamatta joitakin kristinuskoon kääntyneitä. Muuan heistä oli kauppias Isak Zebulon, joka hyväksyttiin Oulussa porvarissäätyyn vuonna 1672. Hänen tyttärensä oli Zachris Topeliuksen isoäidin isoäiti, mistä kirjailija itse oli tietoinen.

Vuoden 1772 hallitusmuodon ensimmäisen pykälän mukaan valtakunnan kaikkien alamaisten oli tunnustettava Lutherin oppia. Juutalaisten asumisoikeus rajoitettiin vuonna 1782 koskemaan ainoastaan Tukholmaa, Göteborgia ja Norrköpingiä. Vuosien 1721 ja 1743 jälkeen säädetyt Ruotsin valtakunnan lait eivät koskeneet niin sanottuja Vanhan Suomen alueita, ja tiettävästi ensimmäinen pysyvästi asettunut juutalainen oli Jacob Weikaim perheineen, joka muutti Haminaan vuonna 1799.

1800-luku

Abraham Cohn muutti todennäköisesti ensimmäisenä juutalaisena pysyvästi Helsinkiin. Ruotsin valtakunnassa säädettiin vuonna 1806 laki, joka kielsi juutalaisten maahanmuuton. Ruotsissa laki oli voimassa kolme vuotta mutta Suomessa periaatteessa koko autonomian ajan. Ruotsin lait jäivät Venäjän alaisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa edelleen voimaan, ja siten vuoden 1782 lakia tulkittiin niin, että juutalaiset eivät saa asettua Suomeen.^lähde?

Juutalaiset joutuivat vuodesta 1827 suorittamaan asepalveluksen Venäjän armeijassa, jonka mukana heitä saapui 1830-luvun alussa myös Suomeen. Suomessa asui jonkin verran juutalaisia kolmella paikkakunnalla: Viipurissa, Helsingissä ja Turussa. Juutalaisten muutto muulla tavoin Suomeen estettiin Venäjän senaatin päätöksellä vuonna 1831. Silloisen kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskin tilaaman selvityksen mukaan Suomessa asui yhdeksän juutalaisperhettä, joista Turussa asui yksi, Helsingissä kuusi ja Viipurissa kaksi. Selvityksen jälkeen heidät karkotettiin, lukuun ottamatta muutamaa, jotka saivat erityisluvan jäädä. Ensimmäinen juutalainen synagoga perustettiin Suomenlinnaan 1830-luvulla. Vuonna 1837 syntynyt Rohel Lea Anker oli ensimmäinen Helsingissä syntynyt juutalainen.^lähde?

Suomessa asuneiden muutaman sadan Venäjän armeijassa palveluksensa päättäneen juutalaissotilaan ja heidän perheidensä asema vakiinnutettiin asetuksella vuonna 1858. He olivat Itä-Euroopan puhdasoppisia ashkenaaseja. Suomen senaatille ja Venäjän armeijalle syntyi kiistaa asetuksesta, mutta se ratkesi kun Suomen senaatti hyväksyi sen Venäjän painostuksesta. Vuonna 1862 Venäjän senaatti sääti passiasetuksen, jonka mukaan passin saaneet juutalaiset saivat oleskella maassa vain määräajan.

Myöhemmällä asetuksella rajoitettiin niitä ammatteja, joita juutalaiset saivat harjoittaa. Niihin kuuluivat eräät käsityöläisammatit sekä vanhojen vaatteiden kauppa. Sitä varten 1850-luvulla perustettiin venäläinen Narinkkatori nykyisen Suomen Pankin kohdalle, ja siitä tuli juutalaisten suosima myyntipaikka. Tori siirrettiin vuonna 1870 Kamppiin Simonkadun varrelle nykyisen Scandic Simonkenttä -hotellin paikalle, jonka vieressä nykyisinkin on Narinkkatori-niminen aukio.^lähde?

Hautausyhdistys Chewra Kadischa perustettiin vuonna 1869, ja vuonna 1867 Helsingin juutalainen yhteisö palkkasi ensimmäisen rabbiininsa, rabbi Naftali Zwi Amsterdamin. Helsingin, Turun, Viipurin ja Oulun kaupungeissa suoritettiin vuonna 1870 ensimmäinen todelliseen väkilukuun perustava väestönlaskenta. Helsingissä oli sen mukaan 226, Turussa 59 ja Viipurissa 175 juutalaista. Helsingin ensimmäinen synagoga perustettiin Langenin huvilan tiloihin Siltasaareen.^lähde?

Ensimmäinen Suomessa kirjoitettu Toora-käärö saatiin valmiiksi vuonna 1872. Samana vuonna juutalaisten oikeudellinen asema oli ensimmäistä kertaa esillä valtiopäivillä Leo Mechelinin aloitteesta. Juutalaisten asumisoikeuksia ja toimeentulomahdollisuuksia kavennettiin olennaisesti 1880-luvun lopussa ja 1890-luvun alussa, jolloin viranomaiset alkoivat tulkita säädöksiä entistä pikkutarkemmin ja sen seurauksena monia juutalaisperheitä karkotettiin maasta tai määrättiin muuttamaan muilta paikkakunnilta Helsinkiin, Turkuun ja Viipuriin. Suomen senaatti hyväksyi maaliskuussa 1889 senaattori J. G. Sohlmanin valmisteleman päätöksen, jonka mukaan noin 150 nimeltä mainittua juutalaista perheineen sai jäädä Suomeen ja muut karkotettiin. Suomen noin tuhannesta juutalaisesta kolmesataa muutti pois tai karkotettiin muutaman vuoden kuluessa.

Ensimmäinen juutalaisen seurakunnan ylläpitämä koulu aloitti toiminnan Helsingissä vuonna 1893. Toiminta lakkautettiin vuonna 1900 varojen puutteessa. Juutalaiset saivat Hietaniemen hautausmaa-alueelle vuonna 1896 oman Helsingin juutalaisen hautausmaan.

1900-luku

Helsingin kaupunki lahjoitti vuonna 1900 seurakunnalle Malminkatu 26:n tontin synagogarakennusta varten. Uudenmaan läänin kuvernööri vahvisti 1903 seurakunnan ensimmäiset säännöt ja tunnusti sen näin ensimmäistä kertaa seurakunnan aseman uskonnollisena seurakuntana. Siltasaaren synagoga lopetti silloin toimintansa. Myös Turun kaupunki lahjoitti tontin synagogarakennusta varten.^lähde?

Johan Jacob Ahrenbergin suunnittelema Helsingin synagoga valmistui 1906 Malminkatu 26:n tontille. Syksyllä synagogan tiloissa aloitti toimintansa hepreankielinen koulu. Perustettiin myös juutalainen urheiluseura Stjärnan. Seuran nimi vaihtui vuonna 1930 Makkabiksi. Jiddišinkielinen kirjallisuus-, teatteri- ja musiikkikerho perustettiin 1906. Tuona vuonna pidettiin Helsingissä Venäjän sionistinen kolmas konferenssi. Sen julistuksella oli suuri vaikutus sionistisen liikkeen toiminnalle eri puolilla Eurooppaa.^lähde?

Vuonna 1908 Suomessa asui noin 1 186 juutalaista, joista 782 Helsingissä. Juutalaisen teurastustavan mukainen teurastaminen kiellettiin vuosina 1909–1913. Arkkitehtien August Krookin ja J. Eskil Hinderssonin suunnittelema Turun synagoga valmistui vuonna 1912. Ensimmäisen maailmansodan aikana juutalaisten liikkumisoikeutta rajoitettiin.^lähde?

Suomen itsenäistyttyä 1917 juutalaisille taattiin täydet kansalaisoikeudet. Eduskunta hyväksyi asiaa koskeneen lain 22. joulukuuta 1917 äänin 163–6, ja laki tuli voimaan 1. tammikuuta vuonna 1918. Moshe Kotschak sai ensimmäisenä juutalaisena Suomen kansalaisuuden vuonna 1918, ja samana vuonna Helsingin juutalainen seurakunta rekisteröitiin viralliseksi uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Sen jäseninä oli 930 henkilöä. Pian sen jälkeen Helsingissä aloitti toimintansa juutalainen koulu. Sen opetuskieli oli aluksi ruotsi, vuodesta 1933 lähtien suomi.^lähde?

Juutalainen kirjallisuusseura aloitti toimintansa vuonna 1919. Jiddišinkielinen teatteriseura aloitti toimintansa vuonna 1922. Juutalainen Elias Katz voitti kultaa Pariisin vuoden 1924 kesäolympialaisissa 3 000 metrin joukkuejuoksussa yhdessä Paavo Nurmen ja Ville Ritolan kanssa.^lähde?

Talvi- ja jatkosota

Kenttäsynagoga jatkosodassa

Vaikka Suomi liittoutui jatkosodassa Saksan kanssa, juutalaisten kansalaisoikeuksiin ei kajottu. Kaikkiaan talvi-, jatko- ja Lapin sodissa palveli yli 350 juutalaista. Sodissa kaatui 23 juutalaista. Yad Vashemin tilastojen mukaan noin 22 suomenjuutalaisia kuoli holokaustissa, mutta tosiasiassa nämä kaatuivat Suomen armeijan riveissä taistelussa Neuvostoliittoa vastaan. Viipurin synagoga tuhoutui talvisodassa.^lähde?

Max Jakobsonin mukaan se seikka, että Suomen armeijan riveissä oli juutalaisia sotilaita, ei vaikuttanut Suomen ja Saksan joukkojen yhteistoimintaan. Lääkintämajuri Leo Skurnik pelasti monien Kiestingin mottiin joutuneiden saksalaisten sotilaiden hengen, mutta kieltäytyi hänelle tarjotusta rautarististä.

Saksalaiset yrittivät sodan aikana saada Suomen luovuttamaan juutalaisia kansalaisiaan tuhottaviksi, mutta tämä kilpistyi viime kädessä ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimin vastustukseen: koska Suomen armeijassa taisteli juutalaisia sotilaita, ei muitakaan Suomen juutalaisia luovutettaisi saksalaisille. Saksalaiset joutuivat hyväksymään tämän. Itse asiassa Suomessa vallitsi koko toisen maailmansodan mittakaavassa eriskummallinen tilanne: juutalaisia sotilaita taisteli saksalaisten rinnalla, ja heillä oli saksalaisten voimatta puuttua asiaan jopa kenttäsynagoga. Tasavallan presidenttinä C. G. E. Mannerheim otti osaa Helsingin synagogassa 6. joulukuuta 1944 sodissa kaatuneiden juutalaisten kunniaksi järjestettyyn muistotilaisuuteen. Suomen juutalaisten keskusliitto julkaisi vuonna 1944 muistion juutalaisten tilanteesta sodan aikana: siinä todettiin että ”Suomen juutalaisten vapauksia ja oikeuksia ei millään tavoin loukattu” sodan aikana.

Ulkomailta tulleet juutalaispakolaiset

Vuodesta 1938 lähtien Suomeen alkoi tulla varsinkin Saksasta juutalaisia pakolaisia. Heitä tuli kaikkiaan 500, joista 350 jatkoi Suomesta johonkin muuhun maahan.^lähde? Esimerkiksi rahtialus m/s Mathilda Thordénin mukana New Yorkiin saapui 2. heinäkuuta 1940 Keski-Euroopan juutalaispakolaisia, jotka olivat saaneet Suomen valtiolta luvan lähteä Petsamosta yhdessä talvisodasta palaavien amerikansuomalaisten vapaaehtoisten kanssa.

Elokuussa 1938 Suomeen saapui SS Ariadne -aluksella 53 juutalaispakolaista, joita ei kuitenkaan päästetty maihin. Yhden raskaana olleen naisen annettiin 19. elokuuta synnyttää maissa, minkä jälkeen tämä kuitenkin palautettiin laivaan. Suomen juutalaisten yhteisö tarjoitui huolehtimaan kaikista 53 pakolaisen tarpeista, mikäli nämä päästettäisiin maihin, mutta sisäministeri Urho Kekkonen päätti käännyttää juutalaiset takaisin Natsi-Saksaan tästä huolimatta. Sittemmin suomen juutalaiset ovat vaatineet anteeksipyyntöä ja ehdottaneet rahoituksen myöntämistä tutkimukselle, jossa selvitettäisiin, mitä näille ns. Kekkosen juutalaisille ja yhdelle Helsingissä syntyneelle lapselle lopulta kävi.

Suomen valtiollinen poliisi luovutti 6. marraskuuta 1942 Gestapolle kahdeksan juutalaispakolaista, joista seitsemän menehtyi keskitysleirillä. Perusteeksi luovutuksille viranomaiset esittivät, että luovutetut olivat syyllistyneet rikoksiin ja että kyse oli ”tavallisesta poliisiasiasta”. Tosiasiassa vain kaksi luovutetuista oli tuomittu vähäpätöisistä rikkomuksista. Kaikkiaan 150 itävaltalaista juutalaispakolaista oleskeli koko sodan ajan Hauholla ja Lammilla. Erityisesti heitä oli Porraskoski-Järventaustan pienessä kylässä. He olivat tulleet Itävallasta Suomeen sen jälkeen, kun Itävalta liitettiin Saksaan vuonna 1938.

Sodan jälkeen

Tampereen juutalainen seurakunta perustettiin vuonna 1946. Vuonna 1947 Valpon poliisipäällikkö Arno Anthoni asetettiin syytteeseen Turun hovioikeudessa osallisuudestaan juutalaispakolaisten luovuttamiseen Gestapolle. Viipurin juutalainen seurakunta lopetti toimintansa. Helsingin juutalaiseen seurakuntaan muutti 158 Viipurin juutalaisen seurakunnan jäsentä, minkä jälkeen Helsingin juutalaisessa seurakunnassa oli 1 300 jäsentä. Israelin itsenäisyyssotaan osallistui 29 suomenjuutalaista.^lähde?

Helsingin juutalaisen hautausmaan kappeli vihittiin käyttöön Hietaniemessä vuonna 1953. Pääministeri David Ben-Gurion vieraili ensimmäisenä Israelin valtionpäämiehenä Suomessa vuonna 1962, ja tällöin hän vieraili myös Helsingin juutalaisessa seurakunnassa. Noin 23 nuorta suomenjuutalaista miestä ja naista värväytyi vapaaehtoiseksi kuuden päivän sotaan. Helsingin juutalaisen seurakunnan keskuksessa paljastettiin vuonna 1970 kuvanveistäjä Harry Kivijärven ja taidemaalari Sam Vannin suunnittelema holokaustin muistomerkki. Israelin pääministeri Golda Meir vieraili Helsingin juutalaisessa seurakunnassa vuonna 1971.^lähde?

Ben Zyskowicz valittiin kokoomuksen ehdokaslistalta ensimmäisenä suomenjuutalaisena eduskuntaan vuonna 1979.^lähde?

Vuonna 1981 lakkautettiin Tampereen juutalainen seurakunta. 1980-luvun puolivälissä Suomessa asui noin 1 150 juutalaista, joista 834 pääkaupunkiseudulla. Israelin puolustusministeri Jitzhak Rabin vieraili Helsingin juutalaisessa seurakunnassa vuonna 1986. Helsingin Jugendsalissa järjestettiin laaja juutalaisuudesta ja Suomen juutalaisista kertova näyttely, jonka kävijämääräksi ilmoitettiin 32 000. Yhdysvaltain ulkoministeri George P. Shultz vieraili Helsingin juutalaisessa seurakunnassa vuonna 1988. Suomen juutalaiset solmivat jälleen suhteet Viron juutalaisiin vuonna 1989.^lähde?

1990-luvulta lähtien Suomeen on muuttanut juutalaisia entisen Neuvostoliiton alueelta. Myös israelilaisten maahanmuutto on lisääntynyt, ja seurakuntien jäsenmäärä on kääntynyt nousuun. Vuonna 2000 Helsingin Tähtitorninmäelle paljastettiin Nils Haukelundin ja Rafael Wardin suunnittelema kahdeksan luovutetun juutalaispakolaisen muistomerkki. Jiddišin kieli liitettiin Euroopan unionin alaisen Suomen historiallisten vähemmistökielten yhdistykseen FIBLUL:iin.

Antisemitismi Suomessa

Historia

Antisemitismin historiaa tutkineen ja aiheesta väitöskirjan julkaisseen Paavo Ahosen mukaan Suomessa on ollut kolme merkittävää juutalaisvastaisuuden jaksoa. Ensimmäinen niistä ajoittui 1880- ja 1890-luvuille, jolloin juutalaisten kansalaisoikeuksista käyty keskustelu sai antisemitistisiä sävyjä. Toinen ja voimakkain jakso sijoittuu Suomen itsenäisyyden alkuvuosiin, jolloin juutalaisten syyksi pantiin silloinen kaoottinen maailmantilanne, Suomen sisällissota ja kommunismin uhka. Kansainvälinen propaganda väitti kaikkien johtavien bolševikkien olevan juutalaisia. Kolmas huomattava antisemitismin jakso Suomessa ajoittui 1930-luvun alkupuoliskolle oikeistoradikalismin aikaan.

Max Jakobsonin mukaan erityisen vaarallista aikaa Suomen juutalaisille oli alkuvuosi 1918. Suomen sisällissodan punaiset pitivät heitä porvareina, valkoiset taas ”ryssinä”. Eräät kiihkomieliset jääkärit, jotka samastivat bolševikit ja juutalaiset, suunnittelivat toukokuussa 1918 Viipurin juutalaisten ”puhdistamista”. Valkoisten valtaaman Viipurin poliisimestarina toiminut K. N. Rantakari sai kuitenkin vihiä puhdistussuunnitelmasta ja kehotti kaupungin juutalaisia piiloutumaan. Kaikki näistä eivät kuitenkaan pelastuneet, vaan esimerkiksi räätälimestari Marcus Wainer, jolla ei ollut ollut mitään tekemistä punakaartin kanssa, temmattiin kadulta vangiksi joutuneiden punaisten joukkoon ja ammuttiin näiden mukana.

Siionin viisaiden salaiset pöytäkirjat julkaistiin suomeksi vuonna 1920 ja uudelleen vuonna 1933 nimellä Kansojen ruoska. Suomen juutalaisyhteisö ei 1930-luvulla yleensä juuri reagoinut Isänmaallisen kansanliikkeen ja natsimielisten ääriliikkeiden antisemitistisiin kirjoituksiin. Kuitenkin vuonna 1933 Suomen juutalaiset seurakunnat julkaisivat yhteisen, Helsingin rabbin Simon Federbushin kirjoittaman kirjasen Siionin viisaiden salaiset pöytäkirjat totuuden valossa, jossa osoitettiin ”pöytäkirjojen” olevan todellisuudessa lähes sanatarkka jäljennös Ranskassa vuonna 1864 julkaistusta Napoleon III:n politiikkaa vastaan tähdätystä pamfletista. Napoleon III:n tilalle oli ”pöytäkirjoissa” vaihdettu juutalaiset. Max Jakobsonin luonnehdinnan mukaan juutalaiset olivat 1930-luvun Suomessa ”pieni hiljainen vähemmistö”. Presidentti K. J. Ståhlbergin puoliso, kirjailija Ester Ståhlberg julkaisi vuonna 1933 pienoisromaanin Katso, unennäkijä tulee, joka oli tekijänsä kannanotto antisemitismiä vastaan. Kirja herätti tuoreeltaan huomiota, mutta painui pian unohduksiin.

Paavo Ahosen mukaan antisemitismi oli Suomen kirkollisissa piireissä vuosina 1917–1933 huomattavasti voimakkaampaa kuin aiemmin on tiedetty. Hänen mukaansa monet papit syyttivät juutalaisia kolmella perusteella. Uskonnollisesti juutalaisia syytettiin Uuden testamentin ja Martti Lutherin jäljissä ulkokultaisuudesta ja farisealaisuudesta sekä asetettiin vastuuseen Jeesuksen kuolemasta. Kansallisesti juutalaisia pidettiin Suomelle taloudellisena, poliittisena ja siveellisenä uhkana. Kansainvälisesti muutamat suomalaisetkin papit yhtyivät käsitykseen, että juutalaisten kielteinen vaikutusvalta maailmassa lisääntyi jatkuvasti taloudellisen, kulttuurisen ja tieteellisen vallan kautta. Suomalaisen 1930-luvun antisemitismin erityispiirre oli kuitenkin se, että kansallissosialistinen rotuoppi ei koskaan saanut merkittävää kannatusta Suomessa jo pelkästään siksi, että suomalaiset oli sijoitettu siinä muita pohjoismaisia kansoja alemmalle tasolle. Lisäksi suora antisemitistinen puhe herätti Suomessa laajaa vastustusta.

Jatkosodan aikana vuosina 1941–1943 Rangellin hallituksen sisäministerinä toimi kokoomuksen Toivo Horelli, joka oli tunnettu antisemitisti, kuten myös silloinen Valpon päällikkö Arno Anthoni. Sisäministerinä Horellilla oli oikeus päättää ulkomaalaisten oleskeluluvista. Anthonin esityksestä Horelli teki vuonna 1942 päätöksen kahdeksan Suomessa oleskelleen juutalaisen pakolaisen luovuttamisesta Saksaan.

Nykytilanne

1990-luvulla antisemitismistä vastasivat skinheadit. 2000-luvulla Suomessa on alkanut esiintyä uutta, ääri-islamista kumpuavaa antisemitismiä.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon tutkimuskeskuksen mukaan antisemitismiä esiintyy Suomessa lähinnä uusnatsiryhmissä ja muissa äärioikeistoryhmissä, jonkin verran muslimiyhteisöissä sekä pienessä määrin äärivasemmistossa, jossa sen taustalla ovat Palestiinan tapahtumat. Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtajan Yaron Nadbornikin mukaan Helsingin juutalainen seurakunta saa tasaisesti uhkauksia esimerkiksi sähköpostitse, minkä lisäksi Helsingin synagogan seiniä on usein töhritty. Helsingin poliisin mukaan ilkivallan tekijät ovat olleet yleensä ulkopaikkakuntalaisia.

Vuonna 2000 Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokoukselle tehtiin esitys, jonka mukaan evankelisluterilaisen kirkon tulisi perustaa työryhmä valmistelemaan julkilausumaa, jonka nojalla kirkko sanoutuisi täysin irti Martti Lutherin juutalaisvastaisista ajatuksista ja kaikesta antisemitismistä. Paavo Ahosen mukaan aloite kuitenkin kuihtui ja vesittyi nopeasti.

Vuonna 2013 Magneettimedia-lehti tuomittiin antisemitismiä sisältävistä kirjoituksista sakkoihin. Vuonna 2015 Helsingin juutalaisen seurakunnan hallintojohtaja Dan Kantor arvioi, että Suomessa antisemitismi ei ole saanut merkittävää jalansijaa. Turun juutalaisiin kohdistuva, ilkivaltana ja vihaviesteinä ilmenevä antisemitismi oli vuonna 2015 seurakunnan mukaan useimmiten lähtöisin äärivasemmistosta.

Virolainen kansallissosialistinen La Colonia -järjestö julkaisi vuonna 2014 uudelleen suomeksi Martti Lutherin pamfletin Juutalaisista ja heidän valheistaan ja aikoi saada sen myyntiin suomalaisiin kirjakauppoihin. Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio piti asiaa ongelmallisena, sillä teoksen asettaminen yleisesti saataville Suomessa saattaisi täyttää rikoslain määritelmän kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Helsingin yliopiston seemiläisten kielten ja kulttuurien emeritusprofessori Tapani Harviaisen mielestä ”teos pitäisi asettaa kunnolla kontekstiinsa eikä tarjoilla sitä Lutherin johtavana ajatuksena juutalaisten suhteen”. Edellisen suomenkielisen painoksen Lutherin pamfletista oli julkaissut kansallissosialistinen Kustannus Oy Vasara vuonna 1939.

Kristalliyön vuosipäivänä marraskuun alussa 2021 Helsingin juutalainen seurakunta sai synagogan aidan eteen nimettömän kukkalähetyksen, johon liitetyssä viestissä oli toisen maailmansodan aikaisiin keskitysleireihin viittaava teksti ”Arbeit macht frei”. Kirkko ja kaupunki -lehden mukaan Helsingin juutalaisen seurakunnan turvallisuusmenot olivat kasvaneet vuoden 2017 noin 200 000 eurosta vuoden 2021 noin 450 000 euroon. Aiemmin 1970- ja 1980-luvuilla seurakunnan ei juuri ollut tarvinnut käyttää rahaa turvatoimiin.

Euroopan unionin perusoikeusviraston mukaan juutalaisvastaisuus oli voimistunut koronapandemian aikana, mikä näkyi etenkin Internetin keskustelupalstoilla. Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik kuvaa, että ”jos haluaa olla juutalainen Euroopassa, pitää hyväksyä se, että kaikki eivät siitä välttämättä pidä”. Nadbornik toivoo viharikoksista langetettavien tuomioiden koventamista. Kesällä 2024 Petteri Orpon hallitus kaavaili myöntävänsä Suomen juutalaisten seurakuntien turvallisuuden edistämiseksi 400 000 euroa vuodessa.

Aikajana

Aikajana juutalaisten historiasta Suomessa

Helsingin synagoga, I. K. Inhan valokuva vuodelta 1908.

• 1670-luku: kristinuskoon kääntynyt juutalainen Isak Zebulon asettuu Ouluun, missä hänelle myönnetään porvarioikeudet 6. tammikuuta 1672. Hänen tyttärestään Mariasta tulee runoilija Zacharias Topeliuksen isoisän äiti
• 1685: kuninkaallinen käskykirje kieltää juutalaisten oleskelun Ruotsin valtakunnassa elleivät he käänny kristinuskoon.
• 1772: hallitusmuoto määrää, että Ruotsin kaikkien kansalaisten on kuuluttava luterilaiseen kirkkoon.
• 1775: säädös vierasuskoisten oikeuksista Tampereella, Heinolassa ja Kuopiossa
• 1781: annetaan uskonnonvapausjulistus, jolla kumotaan vuoden 1685 käskykirje
• 1782: voimaan astuu ohjesääntö määrittelemään Ruotsin juutalaisten oikeuksia. Vain Tukholma, Göteborg ja Norrköping (ja Karlskrona) ovat juutalaisille sallittuja: siten juutalaiset eivät saa asettua Suomeen, elleivät ole kääntyneet kristinuskoon
• 1700-luvun loppu: käännynnäinen Fredrik Anton Meyer (alkup. Meyer Levin) hyväksytään Turun akatemiaan lääketieteen opiskelijaksi ja hän työskentelee siellä kymmenen vuoden ajan kielimestarina. Tällainen kielimestari oli myös vuonna 1724 Turkuun saapunut Kristian Petter Löve
• 1799: Venäjältä saapunut Jacob Weikaim asettuu perheineen Haminaan. Haminaan kasvaa vähitellen pieni juutalainen yhdyskunta. Sen jäsenet ovat peltiseppiä, liikemiehiä ja urakoitsijoita. Weikaimeista polveutuvat monet Veikkaset, Jacobssonit, Jaarot ja Kaspit
• 1804: Aleksanteri I vahvistaa juutalaisasetuksen, jossa on rajoituksia ja vapauksia
• 1813: juutalainen kauppias Abraham Cohn anoo Helsingin maistraatilta porvarioikeuksia toimiakseen huonekalu- ja korukauppiaana. Häntä seuraa Ruotsista muuttanut ylioppilaiden suosima käännynnäisjuutalainen ravintoloitsija Hårdh Nathan
• 1827: Nikolai I määrää kantonistijärjestelmän mukaan juutalaisten asevelvollisuusajaksi 25 vuotta
• 1830-luku: ensimmäinen juutalainen rukoushuone Suomenlinnaan
• 1831: Turussa asuu yksi juutalaisperhe, Helsingissä kuusi juutalaisperhettä ja Viipurissa kaksi juutalaisperhettä. Nämä määrätään karkotettaviksi
• 1837: Helsingissä syntyy ensimmäinen juutalainen, Rohel Lea Anker
• 1850-luku: juutalainen narinkka Helsingin Pohjoisrantaan ja tulevalle Suomen Pankin tontille
• 1850: Venäjällä asuu 2,4 miljoonaa juutalaista. Vuonna 1900 juutalaisia on yli viisi miljoonaa
• 1856: kantonistijärjestelmä lakkautetaan
• 1858: asetus laillistaa juutalaisten oikeuden oleskella Suomessa
• 1864: hautausapuyhdistys Chevra Kadisha perustetaan Helsinkiin
• 1867: Helsingin seurakunta palkkaa ensimmäisen rabbin Naftali Zwi Amsterdamin
• 1869: asetus Venäjän armeijasta vapautettujen tai reserviin siirrettyjen juutalaismiesten oikeudesta jäädä Suomeen asumaan
• 1870: ensimmäinen synagoga Langénin huvilaan Siltasaareen. Juutalaisia on Suomessa 460, heistä 226 Helsingissä
• 1872: ensimmäinen Toora-käärö kirjoitetaan Suomessa. Juutalaisten oikeudellinen asema ensimmäisen kerran esillä valtiopäivillä
• 1874: vapaamielinen Aleksanteri II lyhentää varusmiespalvelusajan enintään kuuteen vuoteen. Asepalvelunsa suorittaneet saavat oikeuden asettua asumaan valtakunnan eri alueille
• 1879: sairasapuyhdistys Bikur Cholim perustetaan Helsinkiin
• 1881: pogromit alkavat Venäjällä
• 1882: valtiopäivien pappisäädyn edustaja ehdottaa hallitsijalta lakiesitystä maassa syntyneiden tai kasvaneiden mooseksenuskoisten ottamiseksi Suomen kansalaisiksi. Kaupungeilta hankitut lausunnot ovat kuitenkin kielteisiä, eikä mietintö etene
• 1888: 60 juutalaista karkotetaan Suomesta
• 1889: Senaatin päätöksessä nimetään noin 150 juutalaisperhettä, jotka saavat luvan oleskella Suomessa, muut karkotetaan
• 1890: Suomessa asuu noin tuhat juutalaista, joista 70 prosenttia on syntynyt Suomessa. Asuinpaikkakunnat ovat Helsinki, Viipuri, Turku, Hämeenlinna, Tampere, Hamina, Sortavala, Suistamo, Impilahti, Kuopio ja Vaasa
• 1893: ensimmäinen juutalainen koulu perustetaan Helsinkiin
• 1905: ylioppilas Santeri Jacobsson järjestää ensimmäisen kansalaiskokouksen juutalaisen aseman parantamiseksi
• 1906: Helsinkiin pääsynagoga. Venäjän sionistikongressi Helsingissä
• 1910: Suomessa 1 200 juutalaista
• 1911: Suomessa syntyneistä juutalaisista ensimmäisenä suomalaiseen yliopistoon päässyt Isak Pergament saa lääketieteen lisensiaatin arvon.
• 1912: Turun synagoga valmistuu
• 1918: 12. tammikuuta laki juutalaisten kansalaisoikeuksista ("Laki mooseksenuskolaisista")
• 1919: Helsingin, Turun ja Viipurin juutalaiset seurakunnat virallistetaan
• 1931: narinkka lakkautetaan
• 1938: Suomeen saapuu Keski-Euroopasta 500 juutalaista pakolaista
• 1942: Suomi luovuttaa 6. marraskuuta Virossa kahdeksan juutalaispakolaista Gestapolle. Heistä vain yksi selviää hengissä Auschwitzin tuhoamisleiriltä
• 1944: itsenäisyyspäivänä tasavallan presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheim osallistuu Helsingin synagogassa 23 kaatuneen juutalaissotilaan muistotilaisuuteen.
• 2000: pääministeri Paavo Lipponen pyytää 6. marraskuuta Suomen ja suomalaisten puolesta anteeksi juutalaiselta yhteisöltä kahdeksan juutalaisen pakolaisen luovuttamista sodan aikana Saksalle.

Katso myös

• Luettelo tunnetuista suomenjuutalaisista

Lähteet

• Heikka, Mikko: Uskonnot kohtaavat. Mahdollisuus parempaan maailmaan?. Gaudeamus, 2018.

Kirjallisuutta

• Kantor, Dan & London-Zweig, Mindele & Muir, Simo (toim.): Lechaim! Kuvia Suomen juutalaisten historiasta. Helsinki: Helsingin juutalainen seurakunta, 2006. ISBN 952-92-0833-2
• Lundgren, Svante: Suomen juutalaiset. Usko, tavat, asenteet. Åbo: Åbo Akademi, 2002. ISBN 952-12-0984-4
• Simon, John: Mahdoton sota: Kun suomenjuutalaiset taistelivat natsi-Saksan rinnalla. ((The Impossible War.) Suomentanut Antero Helasvuo) Helsinki: Siltala, 2017. ISBN 978-952-234-473-1
• Skurnik, Samuli: Narinkkatorilta Kiestingin mottiin. Juutalaissuvun selviytymistarina. Helsinki: Paasilinna, 2013. ISBN 978-952-299-015-0
• Torvinen, Taimi: Kadimah. Suomen juutalaisten historia. Helsingissä: Otava, 1989. ISBN 951-1-10951-0

Aiheesta muualla

• Inhimillinen tekijä: Sydän kahdessa maailmassa. Ylen Elävä arkisto.
• Juutalaisuus Suomessa. Ylen Elävä arkisto.
• Miia Toikka & Carita Tuominen: Juutalaisena Suomessa 1930- ja 1990-luvuilla. Agricola.