Painaminen
Painaminen on tapa muodostaa kuva sileälle alustalle, useimmiten paperille tai kankaalle. Painaminen on syrjäyttänyt käsityönä tehdyt kirjoitukset silloin, kun on vaadittu massatuotantoa.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Painomateriaalit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Painomateriaali on alusta, jolle kirjoitus tai kuva painetaan. Muinaisen Mesopotamian sumerit käyttivät painomateriaalinaan savilaattoja, joiden yli he pyörittelivät kohokuvioituja sinettejä. Kovettuvia savilaattoja käyttivät sumerien jälkeen painomateriaalina muutkin muinaiset kansat, kuten antiikin kreikkalaiset.[1] Myöhemmin painomateriaaleiksi vaihtuivat Egyptin halki virtaavan Niilin suistossa kasvava papyrus, nahasta valmistettu pergamentti ja lopulta ne korvannut paperi. Paperi oli keksitty Kiinassa, mutta vasta paperin valmistustekniikan kehittyminen Lähi-idässä ja Euroopassa keskiajalla teki mahdolliseksi painotekniikan laajemman leviämisen ja kirjojen painamisen.[2]
Painopinnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvien painoaihiot luotiin varhaisina aikoina piirtämällä tai kaivertamalla puuhun, kupariin, silkille tai kiveen. Puupiirros tehdään kohopainona, jossa kuvat ja kirjainmerkit leikataan koholle tasapintaiseen puukappaleeseen, ja kuvioita ympäröivä alue poistetaan. Puukaiverrusta käytettiin Kiinassa painotuotteiden tekoon jo varhain, ja Eurooppaan taito tuli vasta 1300-luvun lopussa. Kuparipiirrokset tehdään syväpainona kaivertamalla kupariseen painopintaan syvennyksiä, jotka painamisen yhteydessä täytetään värillä. Silkkipainomenetelmä kehitettiin Kiinassa jo yli 1000 vuotta sitten, ja Euroopassa se on tunnettu 1400-luvulta alkaen. Siinä kehykseen pingotetaan seulakangas, jonka läpi väri painetaan painopinnalle. 1700-luvun lopulla kehitetyssä kivipainossa tasainen kivipinta käsitellään niin, että osa siitä vastaanottaa väriä ja osa hylkii sitä.[3]
Ensimmäiset painotuotteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Painaminen keksittiin Kiinassa ensimmäisen vuosituhannen alkupuolella. Puukaiverruksia oli painettu kankaalle viimeistään vuonna 220, ja Tang-dynastian aikana 618–907 puukaiverruksia painettiin myös paperille. Kiinassa painettiin paljon etenkin buddhalaisia tekstejä. Kiinan vanhin tunnettu ja säilynyt painotuote on puukaiverrus kaudelta 684–705. Koreasta on löytynyt vuodelta 750 peräisin oleva paperille painettu asiakirja, joka on maailman vanhin laatuaan. Tang-dynastian loppupuolella myös taolaiset ryhtyivät painamaan kirjoja ja painaminen nousi suureen suosioon eri puolilla Kiinaa.[4]
Kirjapainotaidon historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Irtokirjasin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset tunnetut painokäyttöön tarkoitetut irtokirjakkeet valmisti kiinalainen Bi Sheng noin vuonna 1040. Hän valmisti irtokirjakkeensa poltetusta savesta. Vuonna 1298 Wang Zhen keksi puiset irtokirjakkeet. Myöhemmin irtokirjakkeita alettiin valmistaa Kiinassa myös metallista kuten kuparista, pronssista, raudasta ja tinasta. Ensimmäinen korealainen irtokirjakkeilla painettu kirja on vuodelta 1377. Puukaiverrus säilyi Kiinassa ja Koreassa kuitenkin pitkään suosituimpana painopintana näissä maissa käytettyjen monimerkkisten kirjoitusjärjestelmien vuoksi.[5] Eurooppaan irtokirjakkeiden käyttö levisi luultavasti Lähi-idän kautta.[6]
Kirjapainotaidon synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjapainotaidon keksijänä pidetään saksalaista Johannes Gutenbergiä, joka eli 1400-luvulla. Hän ei varsinaisesti keksinyt mitään sellaista, mitä ei jo olisi ollut olemassa, mutta hän yhdisti kaikki elementit toimivaksi tekniseksi ratkaisuksi. Jo ennen Gutenbergiä Euroopassa oli jo painettu puuleimasimilla ja puulaatoilla kankaalle kuvia ja kuvioita sekä paperille esimerkiksi pelikortteja ja pyhimystenkuvia. Myös metallileimasimia oli käytetty esimerkiksi rahan lyömisessä. Gutenbergillä oli kultasepän tausta, ja hän keksi 1430-luvulla ryhtyä valamaan erillisiä kirjakkeita metallista. Irtokirjasimet nopeuttivat sivun tekemistä olennaisesti verrattuna siihen, että jokainen sivu olisi kaiverrettu erilliseksi puu- tai metallilevyksi. Seuraavien vuosien aikana Gutenberg valmisti saksan kielessä tarvittavat kirjakkeet sekä kehitti muun muassa painimen, latomistekniikan ja oikeanlaisen painovärin.[7]
Gutenbergin kirjapainotaidon mestarinäytteenä pidetään Raamattua, jonka parissa hän työskenteli vuosina 1452–1455. Kun Gutenbergillä ei ollut rahaa maksaa velkojaan, hänen työtään jatkoivat hänen liikekumppaninsa Johannes Fust ja tämän vävy Peter Schöffer. Kirjapainotaito levisi nopeasti muualle Saksaan, ja kohta muuallakin Euroopassa työskenteli saksalaisia painajia.[8]
Kirjapainotaito teki tiedon monistamisesta nopeaa ja ennen kaikkea halpaa. Kirjapainotaitoa on sanottu yhdeksi maailman suurimmista keksinnöistä. Kirjapainotaito mahdollisti ihmisen käsityksen muokkaamisen itsestään ja maailmasta ympärillään. Lukutaito ja kirjapainotaito kehittyivät yhdessä. Ilman kirjapainotaitoa eivät yliopistotkaan olisi kehittyneet. Niinpä kirjapainoja nousi sinne missä oli yliopistoja.
Kirjapainotaidon leviäminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lumppupaperin käyttöönotto oli laskenut hintoja ja laattakirjoina voitiin valmistaa latinan kielioppeja, kansantajuisia hartauskirjoja, viihdettä ja lentolehtisiä. Kirjapainotaito tunnettiin 1400-luvun lopussa jo Turkissa, Tanskassa ja Ruotsissa. Kirjapainotaito osoittautui vahvaksi aseeksi uskonpuhdistuksen aikana 1500-luvulla Lutherin ja hänen vastustajiensa taistellessa sieluista. Lutherin saksankielistä Raamattua väitetään painetun jopa 100 000 kappaletta.[9]
Painokone
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Gutenbergin kehittämä painin säilyi melko muuttumattomana vuosisatojen ajan. 1600-luvulla siihen lisättiin jouset painoalustan noston nopeuttamiseksi.[10] Teollisessa vallankumouksessa keksittiin höyryvoima ja sähkö, ja painimista tuli painokoneita. Ensimmäisen höyrymoottorikäyttöisen arkkipainokoneen rakensi vuonna 1811 saksalainen Friedrich König. Kaksi vuotta myöhemmin hän rakensi ensimmäisen sylinteripainokoneen eli pikapainokoneen. Sen jälkeen kehitettiin rotaatiopainokone.[11] Arkkipaino on nykyisin yleisempää kirjojen ja pakkausten painamisessa, mutta esimerkiksi sanomalehdet tehdään rotaatiopainoissa.
Latomakone
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Latomakone
Uusi mullistus kirjapainossa tapahtui latomakoneen myötä. Aikaisemmin latojat olivat kirjapainossa laittaneet kirjasimet yksitellen painolevyihin. Sellainen painaminen oli erittäin työlästä. Vuonna 1886 Ottmar Mergenthaler esitteli New York Tribunen kustantajille kehittämänsä latomakoneen. Kone teki seitsemän ammattitaitoisen latojan työn kooten painolevylle automaattisesti rivin kirjasimia, ”a line o’ types”, josta menetelmä sai nimen Linotype. Latojat vastustivat kiihkeästi latomakoneita, mikä hidasti huomattavasti Linotypen yleistymistä. Pitkällä aikavälillä kehitys ei kuitenkaan ollut pysäytettävissä. Latomakonetta on kiittäminen muutaman kolikon hintaisista sanomalehdistä ja tavallisten ihmisten ostettavissa olevista kirjoista ja sitä kautta lukutaidottomuuden vähittäisestä katoamisesta.[12]
Valoladonta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Valoladonta
Kohopainosta offsetpainamiseen siirryttäessä mekaaniset metallilatomakoneet korvautuivat 1950-luvulta alkaen valokuvausmenetelmään perustuvilla valolatomakoneilla, joissa kirjainmerkit valotettiin yksi kerrallaan valoherkälle paperille tai filmille. Valoladonnan valtakausi kesti 1980-luvun lopulle, jolloin tekstintuotannossa alettiin siirtyä nykyisiin, täysin tietokonepohjaisiin menetelmiin joissa erillistä ladontavaihetta ei enää tarvita.[13]
Offsetpaino ja teollinen syväpaino
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Offsetpaino kehitettiin kivipainon pohjalta 1900-luvun alkuvuosina. Siinä painoväri siirtyy painolevyltä paperille kumikankaan kautta. Syväpaino kehittyi 1910-luvulla niin, että se tuli mahdolliseksi teollisessa mittakaavassa.[14]
Digitaaliset painomenetelmät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyään perinteisten painomenetelmien rinnalle ovat tulleet erilaiset digipainomentelmät, jolloin kyseessä on painoaihion tulostaminen suoraan paperille. Tulostusmenetelminä on tällöin elkografia, elektrofotografia, elektrografia, ionografia, magnetografia, mustesuihku ja termografia, joista yleisimpiälähde? ovat elektrofotografia ja mustesuihku. Myös termografiaa saatetaan käyttää esimerkiksi kuittien tulostamiseen.
Painotekniikan muutos vaikutti 1980-luvulla esimerkiksi Englannissa koko painetun median rakenteeseen. Uudet mediakeisarit, esimerkiksi Rupert Murdoch, nousivat valtaan ja irrottivat lehden ja sen painamisen. Digitaalisesti ladottu lehti voitiin tuolloin painattaa siellä, missä se oli edullisinta. Tämä paransi lehtien kannattavuutta ja johti päälehtien omistuksen suurempaan keskittymiseen. Digitaalinen painaminen ja nettilehdet ovat puolestaan tuoneet uusia toimijoita kirjojen ja lehtien julkaisijoiksi.
Historia Pohjolassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen Ruotsissa painettu kirja on vuodelta 1483. Vanhin Suomea varten tilattu painettu kirja on vuonna 1488 Lyypekissä painettu Missale Aboense, ja ensimmäinen suomenkielinen kirja Tukholmassa vuonna 1542 tai 1543 painettu Mikael Agricolan Abckiria. Suomen ensimmäinen kirjapaino perustettiin Turun Akatemian yhteyteen vuonna 1642. Sen perusti tukholmalainen kirjapainaja Peder Eriksson Wald (1603–1653). Kirjapainotoiminta oli kuitenkin Suomessa niin pienimuotoista, että aluksi kirjasimet Turun kirjapainossa riittivät vain puolen sivun painamiseen kerralla. Muualla Euroopassa kirjapainoja toimi yleisesti suhteellisen pienissäkin kaupungeissa. Turun toinen kirjapaino perustettiin vuonna 1668 ja Viipurin kirjapaino vuonna 1689.[15]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Graafinen tekniikka
- Gutenbergin parenteesi
- Inkunaabeli
- Kemigrafia
- Tallennetuotanto
- Turvapaino
- Typografia
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gardberg, Carl-Rudolf: Kirjapainotaito Suomessa I. Helsinki: Helsingin Graafillinen Klubi, 1949.
- Gardberg, Carl-Rudolf: Kirjapainotaito Suomessa II. Helsinki: Helsingin Graafillinen Klubi, 1957.
- Gardberg, Lars-Eric: Savitauluista laseriin: kirjapainotaidon historia. Avain, 2011. ISBN 978-951-692-852-7
- Jäntti, Yrjö A.: Kirjapainotaidon historia. Porvoo: WSOY, 1940.
- Popp, Georg (toim.): Hengen jättiläiset. Helsinki: WSOY, 1960.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Gardberg 2011, s. 10–15.
- ↑ Gardberg 2011, s. 18–21.
- ↑ Gardberg 2011, s. 91–105.
- ↑ Gardberg 2011, s. 23–24.
- ↑ Gardberg 2011, s. 29–30.
- ↑ Richard W. Bulliet (1987), "Medieval Arabic Tarsh: A Forgotten Chapter in the History of Printing". Journal of the American Oriental Society 107 (3), p. 427-438.
- ↑ Gardberg 2011, s. 31–42.
- ↑ Gardberg 2011, s. 43–48.
- ↑ Kaukoranta, Heikki & Kemppinen, Jukka: Sarjakuvat, s. 25-27. Otava, 1982. ISBN 951-1-06710-9
- ↑ Gardberg 2011, s. 159.
- ↑ Gardberg 2011, s. 167–168.
- ↑ Popp, Georg (toim.): Hengen jättiläiset. WSOY, Helsinki, 1960.
- ↑ Käsilatomosta offset-painoon Keskisuomalainen. Viitattu 20.6.2020.
- ↑ Gardberg 2011, s. 171–172.
- ↑ Aboa Vetus: Rihmasto-näyttelyn selitetekstit. Turku, 2011.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Painaminen Wikimedia Commonsissa