Kivimäen hallitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kivimäen Hallitus

Suomen tasavallan 20. hallitus
Pääministeri T. M. Kivimäki.
Toimikausi alkoi 14. joulukuuta 1932
Toimikausi päättyi 7. lokakuuta 1936
Jäsenet
Hallituksen johtaja T. M. Kivimäki
Ministerien lukumäärä 15
Hallituspuolueet
Historia
Edellinen Sunilan II hallitus
Seuraava Kallion IV hallitus
Kivimäen hallitus jäähyväisistunnossaan vuonna 1936. Kuva: Pietinen.

Kivimäen hallitus oli Suomen tasavallan 20. hallitus. Se oli porvarillinen vähemmistöhallitus, jonka muodostivat aluksi Maalaisliitto, Edistyspuolue ja RKP. Sosialidemokraatit jätettiin pois hallitusneuvotteluista presidentti P. E. Svinhufvudin asenteen vuoksi.[1] RKP erosi hallituksesta keväällä 1936. Hallituksessa oli mukana myös viisi ammattiministeriä, joista kolme oli kokoomuslaisia.

Hallitus toimi vähemmistöhallituksista pisimpään eli 1394 päivän ajan 14. joulukuuta 1932 – 7. lokakuuta 1936. Hallitus toimi kaksien eduskuntavaalien yli: se ei eronnut vuoden 1933 eduskuntavaalien eikä vielä vuoden 1936 eduskuntavaalienkaan jälkeen. Toimikaudellaan hallitus tasapainoili oikeiston ja vasemmiston välillä saaden usein ratkaisevaa tukea sosialidemokraateilta, jotka tiesivät ainoana vaihtoehtona olevan oikeistolaisemman hallituksen, joka ei neuvottelisi lainlaan heidän kanssaan.[1] Hallitus kaatui tehtyään kuolemanrangaistuksen palauttamisesta luottamuskysymyksen, kun eduskunta hylkäsi kyseisen lain äänin 94–93 (ks. tarkemmin artikkelissa T. M. Kivimäki).

Kivimäen hallitus oli Suomen pitkäikäisin hallitus aina vuoteen 1987 asti, jolloin Sorsan IV hallitus ohitti sen.

Tärkeimmäksi tavoitteekseen Kivimäen hallitus julisti yhdessä presidentti Svinhufvudin kanssa Suomen taloudellisen tilan parantamisen, minkä edellytyksenä oli sisäisen rauhan ja järjestyksen palauttaminen maahan. Hallituksen aloittaessa toimintansa Suomessa elettiin Mäntsälän kapinan jälkitunnelmissa, ja ensimmäinen hallituksen tielle osunut selkkaus olikin kapinan aseellista kukistamista vaatineen kenraali Aarne Sihvon painostaminen eroamaan sotaväen päällikön virasta.[1] Sosialidemokraattien pitäessä puoluekokoustaan Tampereella toukokuussa 1933 suojeluskuntalaiset repivät punaiset liput alas, ja hallitus kielsi punalippujen käytön toistaiseksi; myöhemmin niiden käyttö sallittiin sisäministeriön luvalla. Toisaalta hallitus suuntasi toimenpiteensä myös Isänmaallista kansanliikettä vastaan puserolailla sekä kieltämällä valtiolle ja yhteiskunnalle vaarallisen kiihotuksen vuonna 1934. Näiden toimenpiteiden ansiosta mielialat Suomessa rauhoittuivat.[2]

Hallituksen toimikaudella myös kielitaistelu suomen- ja ruotsinkielisten kesken laantui.[3] Vuoden 1936 alussa sosiaaliturva otti Suomessa suuren harppauksen eteenpäin, kun voimaan tulivat hallituksen ajamat uudet alkoholistilaki, irtolaislaki, lastensuojelulaki ja laki kunnallisista huoltolautakunnista.[4]

Yhteiskunnallisten olojen rauhoituttua sosialidemokraattien ei enää tarvinnut pelätä äärioikeistosta esitettyjä lakkauttamisuhkailuja, eikä sen myöskään enää tarvinnut tukea Kivimäen hallitusta, jota vastaan alettiin hyökkäillä myös porvarien riveistä.[5] Hallituksen toimikauden lopulla syntyi kohu Etsivän keskuspoliisin julkisuuteen tulleista muistioista. Pääministeri oli antanut EK:lle tehtäväksi vasemmistolaisten ja rauhan asiaa ajaneiden järjestöjen solutustoiminnan tutkimisen. Poliisi luetteloi epäilyttäviksi katsomansa järjestöt ja otti selkoa niiden jäsenistöstä saadakseen selville kommunistien osuuden niissä. Julkisuuteen vuotaneissa tai vuodatetuissa muistioissa oli mukana monien huomattavien kansalaisten nimiä, ja syntynyt metakka johti EK:n papereissa mainitun maalaisliittolaisen maatalousministeri Kalle Jutilan eroon samana päivänä, jolloin hallitus sai epäluottamuslauseen. Jupakan käsittely jatkui seuraavan hallituksen toimikaudella, ja vuonna 1937 perustettiin Etsivän keskuspoliisin tilalle uusi Valtiollinen poliisi.[6]

Ministeri Puolue Tehtävissä
Pääministeri
Toivo Kivimäki   Ed. 14.12.1932–7.10.1936
Ulkoasiainministeriö
Ulkoasiainministeri
Antti Hackzell (amm. (kok.))
14.12.1932–7.10.1936
Apulaisulkoministeri
Rolf Witting  
RKP

30.12.1933–28.2.1936
Oikeusministeriö
Oikeusministeri
Hugo Malmberg   RKP 14.12.1932–27.2.1933
Eric J. Serlachius   RKP 27.2.1933–28.2.1936
Emil Jatkola   Ed. 6.3.1936–7.10.1936
Sisäasiainministeriö
Sisäasiainministeri
Yrjö Puhakka (amm. (kok.))
14.12.1932–7.10.1936
Puolustusministeri
Puolustusministeri
Arvi Oksala (amm. (kok.)) 14.12.1932–7.10.1936
Valtiovarainministeriö
Valtiovarainministeri
Hugo Relander (amm.)
14.12.1932–7.10.1936
Apulaisvaltiovarainministeri
Ragnar Furuhjelm   RKP 14.12.1932–21.4.1933
Rolf Witting   RKP 21.4.1933–28.2.1936
Tyko Reinikka   ML 6.3.1936–7.10.1936
Opetusministeriö
Opetusministeri
Oskari Mantere   Ed. 14.12.1932–7.10.1936
Maatalousministeriö
Maatalousministeri
Kalle Jutila   ML 14.12.1932–25.9.1936
Eemil Linna   Ed. 25.9.1936–7.10.1936
Apulaismaatalousministeri
Eemil Linna   Ed. 19.1.1934–25.9.1936
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri
Eemil Linna   Ed.
14.12.1932–25.9.1936
Erik Koskenmaa (amm.) 25.9.1936–7.10.1936
Kulkulaitosten ja yleisten töiden apulaisministeri
Erik Koskenmaa (amm.) 17.12.1932–25.9.1936
Kauppa- ja teollisuusministeriö
Kauppa- ja teollisuusministeri
Ilmari Killinen   Ed. 30.12.1932–6.3.1936
Atte Arola   ML 6.3.1936–7.10.1936
Sosiaaliministeriö
Sosiaaliministeri
Eemil Hynninen   ML 14.12.1932–31.12.1935
Bruno Sarlin   Ed. 31.12.1935–7.10.1936
Lähde: [7]
  1. a b c Eskelinen, Heikki: Itsenäisyytemme vuosikymmenet 1917–66, s. 102. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet, 1966.
  2. Tarkka, Jukka & Tiitta, Allan: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 96. Helsinki: Otava, 1987.
  3. Tarkka & Tiitta, s. 98–99.
  4. Eskelinen, s. 106.
  5. Eskelinen, s. 107.
  6. Eskelinen, s. 108.
  7. Kivimäen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 21.1.2016. Viitattu 24.5.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomi Edeltäjä:
Sunilan II hallitus
Suomen hallitus
1932–1936
Seuraaja:
Kallion IV hallitus