Konstantin Batjuškov
Konstantin Nikolajevitš Batjuškov (ven. Константи́н Никола́евич Ба́тюшков; 29. toukokuuta (J: 18. toukokuuta) 1787 Vologda – 19. heinäkuuta (J: 7. heinäkuuta) 1855 Vologda) oli venäläinen runoilija, esseisti, kääntäjä ja kriitikko.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Konstantin Batjuškov kuului vanhaan aatelissukuun. Hän oli perheen viides lapsi ja ensimmäinen poika. Isä Nikolai Lvovitš Batjuškov (1753—1817) oli valistunut mutta tasapainoton mies, joka oli nuoruudestaan asti pistetty kärsimään ansaitsemattomasta häpeästä, joka kohtasi häntä setänsä Ilja Andrejevitšia, joka todettiin syylliseksi salaliittoon Katariina II:ta vastaan. Äiti Alexandra Grigorievna (o.s. Berdjaeva) sairastui pojan ollessa 6-vuotias ja kuoli vuonna 1795. Hänen mielisairautensa perivät sekä Konstantin että hänen vanhempi sisarensa Alexandra.
Batjuškov sai koulutuksensa ranskalaisessa ja italialaisessa sisäoppilaitoksessa Pietarissa 16-vuotiaaksi asti. Setänsä, senaattori ja Moskovan yliopiston edunvalvoja Mihail Nikitits Muravjovin (1757-1807) vaikutuksesta hän alkoi jatkoi latinan opiskelua ja antiikin kirjallisuuden tutkimista.
Hän oli perehtynyt antiikin, Italian, Ranska ja Saksan kirjallisuuteen. Erityisesti hän ihaili Italian renessanssin Francesco Petrarcan ja Torquato Tasson runoutta.[1]
Batjuškov työskenteli aluksi vuonna 1804 kansanvalistusministeriön kanslianhoitajana ja vuonna 1805 setänsä toimistossa Moskovan yliopistossa, mutta vuonna 1807 hän siirtyi armeijan palvelukseen isänsä kielloista huolimatta.[2] Hän oli mukana Suomen sodassa, mutta ei juurikaan joutunut taisteluihin, vaan vietti talven 1808–1809 Vaasassa ja Naantalissa.[3] Myöhemmin Batjuškov osallistui Napoleonin vastaiseen sotaretkeen ja työskenteli vuodesta 1818 lähtien diplomaattina.[2]
Batjuškov alkoi kirjoittaa runoja vuonna 1802. Hänen maailmankuvaansa vaikuttivat 1700-luvun ranskalaiset valistusajattelijat. Batjuškov osallistui Arzamas-kirjallisuuskerhon toimintaan ja tuli tunnetuksi ”kevyen runouden” johtohahmona, joka korosti muodon puhtautta, sujuvuutta ja joustavuutta. Hän ylisti maallisen elämän iloja, ystävyyttä ja rakkautta sekä painotti runoilijan vapautta yhteiskunnan kahleista.
Hän oli nostalgisesti virittyvän elegiarunouden taitaja ja elegia kuului varhaisen romantiikan tunnusomaisiin lajeihin.[1]
Napoleonin sota ja Moskovan hävitys aiheuttivat pettymyksen ja suuntautumisen uskonnollisiin aiheisiin. Tummat sävyt lisääntyivät runoilijan loppuvaiheen tuotannossa.[4] Vuoden 1815 jälkeen hän kärsi jatkuvasta melankoliasta.[1] Vuonna 1822 Batjuškov sairastui Italian-matkallaan henkisesti ja vietti elämänsä viimeiset kaksi vuosikymmentä Vologdassa.[2] Sairaus on jälkikäteen arvioitu oireiden perusteella skitsofreniaksi.[5] Batjuškovin aikana sitä ei vielä ollut diagnoosina olemassa.
Batjuškov ja Suomi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teoksessaan Otryvok iz pisem russkogo ofitsera o Finjlandii, (ven. Отрывок из письма русского офицера о Финляндии, ”Katkelma venäläisen upseerin Suomen-kirjeestä”, 1809) Batjuškov kuvaa Suomea ossianimaisen alkukantaisena ja salaperäisenä maana. Eräässä aikaisemmassa runossaan Batjuškov piirtää kuvan ”köyhästä, onnettomasta suomalaisesta”, joka ”heittää reppunsa väsyneiltä olkapäiltään, istuutuu nurkkaan ja pyyhkien kyyneleet rikkinäisellä hihallaan, nakertaa pettuleivän kannikkaa ... Voi sitä onnetonta kylmän maan poikaa! Hän tuntee kyllä nälän, sodan ja venäläiset!”[6]
Essee on kuulunut koululukemistoon ja se on vahvistanut venäläisten mielikuvaa naapurimaansa koleista maisemista. Suomi kuvataan sentimentaalisin silmin: matkamies poikkeaa tuon tuostakin luonnon tuokiokuvista syvämietteisiin pohdintoihin.[1]
Batjuškovilla on ollut huomattava vaikutus venäläisen sivistyneistön Suomi-kuvaan. Valentin Kiparskyn mukaan Aleksandr Puškin sai häneltä aiheen runoelman Ruslan ja Ljudmila suomalaisiin tietäjähahmoihin. Kiparsky pitää todennäköisenä, että myös toinen Puškinin tunnettu suomalaisen epiteetti, ”luonnon surullinen poikapuoli” on syntynyt Batjuškovin vaikutuksesta.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valentin Kiparsky: Suomi Venäjän kirjallisuudessa. Helsinki: Oy Suomen kirja, 1945.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Žukovski ja varhaisromantiikka”, Venäläisen kirjallisuuden historia. Gaudeamus, 2015, 2. painos. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ a b c Батюшков, Константин Николаевич Entsiklopedija ”Krugosvet”. Viitattu 10.4.2010. (venäjäksi)
- ↑ Kiparsky, s. 36
- ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 3, s. 47. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1970. (venäjäksi)
- ↑ BBC Russian - Наука и техника - Гениальность или безумие: две стороны одной медали? bbc.com. Viitattu 27.4.2016. (venäjäksi)
- ↑ Kiparsky, s. 37–40
- ↑ Kiparsky, s. 56–61
