Kuraattori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuraattori (lat. curare ’huolehtia, hoitaa, vaalia’) voi tarkoittaa sosiaalityöntekijää, joka toimii koulussa lasten ja nuorten parissa koulun oppilashuollossa,[1] osakunnan toiminnan johtajaa sekä taidenäyttelyn järjestäjää.

Osakuntien ja opiskelijajärjestöjen kuraattorit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin yliopiston osakunnilla ja Aalto-yliopiston osakunnalla on kuraattorit. Osakuntien kuraattorit ovat osakunnan toimintaan hyvin perehtyneitä, yleensä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita jäseniä. Ensimmäiset kuraattorit aloittivat osakunnissa 1680-luvulla.[2] Kuraattorin tehtävänä on johtaa osakunnan toimintaa inspehtorin keskittyessä yhteyksiin yliopiston ja osakunnan välillä.

Myös monilla Helsingin yliopiston tiedekuntajärjestöillä on kuraattori, esimerkiksi valtiotieteellisen tiedekunnan Kannunvalajilla, Svenska social- och kommunalhögskolanin StudOrgilla ja Yliopiston farmasiakunnalla. Näissä järjestöissä kuraattori on yleensä vanhempi opiskelija tai valmistunut yhdistyksen entinen jäsen, jonka tehtävänä on tukea ja neuvoa järjestön hallitusta. Muutamissa opiskelijajärjestöissä kuraattorin tehtävää vastaa seremoniallinen yhdistyksen puheenjohtajan tehtävä, esimerkiksi Pykälä ry:ssä.

Näyttelykuraattorit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englanninkielinen sana curator tarkoittaa muun muassa museon intendenttiä. Kuraattori alkoi Suomessa 1980-luvulta alkaen tarkoittaa myös näyttelyn ja erityisesti taidenäyttelyn järjestäjää. Kuraattori voi organisoida esimerkiksi taidemuseossa tai taidegalleriassa esitettäviä taidenäyttelyitä.[3] Kuraattorin työ on kuratointia.[4] Kuraattoria kutsuttiin aikaisemmin Suomessa näyttelykomissaariksi, mutta nykyisin sen on korvannut kuraattori. Näyttelykuraattorit toimivat usein varsinkin kansainvälisten taidenäyttelyiden järjestäjinä.

Kuraattori valitsee näyttelyn taiteilijat, järjestää sen rahoitusta, markkinointia ja tiedotusta sekä hoitaa näyttelyn järjestämiseen liittyviä käytännön asioita. Kuraattori toimii usein yhteyshenkilönä esimerkiksi taidemuseon tai taidegallerian, sponsoreiden ja taiteilijoiden välillä. Kuraattori laatii usein taidenäyttelyn konseptin, jossa määritellään sen idea, tarkoitus ja tavoitteet. Kuraattori on tässä mielessä paljolti sama kuin tuottaja.

Vuonna 2007 perustettu Suomen Kuraattorien Yhdistys SKY ry toimii Suomessa taiteen ja kulttuurin kentällä sekä instituutioissa että itsenäisesti työskentelevien kuraattorien ja alan muiden toimijoiden aatteellisena etujärjestönä. Se pyrkii vakiinnuttamaan kuraattorien ammattinimikkeen, tekemään kuraattorien työtä ja työnkuvaa tunnetuksi sekä parantamaan heidän työmahdollisuuksiaan.[5]

Koulukuraattorit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulukuraattorit ovat sosiaalialan ammattilaisia, jotka tukevat kouluyhteisön hyvinvointia ja toimintaa. Koulukuraattorin työn lähtökohtana on oppilaiden auttaminen koulussa. Kuraattorin tehtäväkuvaan kuuluu koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja toiminnan tukeminen sekä kotien ja koulun yhteistyön tukeminen. Kuraattorilta edellytetään suvaitsevaisuutta, myönteistä asennetta, paineensietokykyä ja henkistä vahvuutta.[6]

Koulukuraattori on myös voinut opiskella yliopistossa sosiaalityötä. Ylempi korkeakoulututkinto on yliopistosta ja tiedekunnasta riippuen valtiotieteiden maisteri tai yhteiskuntatieteiden maisteri. Tutkinnon laajuus on 180 + 120 opintopistettä, ja koulutuksen kesto on yleensä 3 + 2 vuotta.[7]

  1. Jukka Vuolle: Ammattilaishaastattelu: Koulukuraattori Kirsti Carpén, 45 v AVO ammatinvalintaohjelma. 4.5.2005. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 16.12.2014.
  2. Osakunnat – historiaa Osakuntien yhteisvaltuuskunta. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 15.10.2014.
  3. Pajarinen, Ville: ”Kuraattorit suomalaisessa taidepuheessa: Sisällönanalyysi vuosien 1990 ja 2000 Taide-lehdistä”, Kulttuurin kentällä. Toimittanut Pekka Vartiainen. Sarja D: Opinnäytetyöt, 3. Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2006.
  4. Haakana, Kari: Päivän sana: kuratointi. Aikaleima: Blogit. 12.10.2011. Yleisradio. Arkistoitu 19.10.2014. Viitattu 15.10.2014.
  5. Suomen Kuraattorien Yhdistys. Viitattu 9.12.2008.
  6. Koulukuraattorin tehtäviä peda.net. Arkistoitu 5.7.2023. Viitattu 5.7.2023.
  7. Duunitori: Koulukuraattori - Ammattiopas - Duunitori Duunitori.fi. Viitattu 5.7.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]