Lockheed L-1011 TriStar
| Lockheed L-1011 TriStar | |
|---|---|
_JP7312372.jpg?lang=fi) Trans World Airlinesin L-1011 TriStar |
|
| Tyyppi | matkustajalentokone |
| Alkuperämaa |
 Yhdysvallat |
| Valmistaja | Lockheed Corporation |
| Ensilento | 16. marraskuuta 1970 |
| Esitelty | 26. huhtikuuta 1972 |
| Tila | käytössä (1 kpl) |
| Pääkäyttäjät |
Orbital ATK Barq Aviation British Airways (entinen) [1] Delta Air Lines (entinen)[2] |
| Valmistusmäärä | 250 |
| Valmistusvuodet | 1968–1983[3] |
| Muunnelmat |
Lockheed TriStar (RAF)[4] Stargazer[5] |
Lockheed L-1011 TriStar on kolmimoottorinen, laajarunkoinen, pitkän ja keskipitkän toimintamatkan matkustajalentokone, jota valmisti Kaliforniassa yhdysvaltalainen Lockheed Corporation, nykyisin Lockheed Martin. Koneen tuotanto alkoi vuonna 1970, ja sen pahin kilpailija oli McDonnell Douglasin DC-10.[6] Boeing 747, DC-10 ja L-1011 olivat ensimmäiset matkustajalentokoneet, joista 1970-luvun alkuvuosina alettiin käyttää lempinimeä "Jumbo-Jet". Tristarin ensimmäisin tilaaja oli Eastern Airlines.[7]
L-1011 ja DC-10 ovat hyvin samanlaisia koneita; ulkoisesti suurin ero on DC-10:n rungon ulkopuolinen moottori koneen takaosassa, kun L-1011:ssä takamoottori taas on integroitu runkoon.[8]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1960-luvulla American Airlines toivoi hieman pienempää konetta kuin Boeing 747, mutta sillä piti pystyä lentämään pitkiä reittejä. Tämän seurauksena McDonnell Douglas kehitti DC-10:n ja Lockheed L-1011:n. Kun vaatimuksina olivat pitkät toimintamatkat ja se, että koneiden piti pystyä toimimaan jo olemassa olevilta kentiltä, kumpikin valmistaja päätyi kolmimoottoriseen ratkaisuun. Kaksimoottorinen kone olisi ollut taloudellisempi, mutta suurella polttoainekuormalla ne eivät olisi päässeet ilmaan kaikilta kiitoteiltä. Airbus kehitti muutamaa vuotta myöhemmin (ensilento: 1972, tuotantoon: 1974) laajarunkoisen Airbus A300:n, joka on kaksimoottorinen, mutta sen toimintamatka ei ollut kovin pitkä, ja sen matkustajakapasiteetti oli hieman pienempi.[9]
L-1011 oli Lockheedin viimeinen kaupallinen lentokonetyyppi, ja sen suunnittelu aloitettiin vuonna 1968. Ensilento tapahtui 16.11.1970.[10] Moottoreiden toimittaja Rolls-Royce oli joutunut konkurssiin hieman aiemmin, mikä viivästytti ohjelmaa. Britannian hallitus kansallisti Rolls-Roycen ja näin takasi moottoreiden valmistuksen. L-1011 ehti liikenteeseen noin vuotta myöhemmin kuin DC-10, mikä merkitsi etulyöntiasemaa DC-10:lle, mutta L-1011 osoittautui luotettavaksi konetyypiksi ja DC-10 sai siitä vakavan kilpailijan. Kova kilpailu ajoi koneiden hintoja alaspäin, mitä Lockheed ei kestänyt, ja L-1011:n valmistus lopetettiin 1983.[11]
Onnettomuustilastojen valossa L-1011 oli turvallisempi kuin DC-10, jolle alussa sattui useita tuhoisia onnettomuuksia. DC-10 oli kuitenkin suositumpi konetyyppi.
L-1011-1 aloitti liikennöinnin vuonna 1972. L-1011-100:ssa oli suurempi polttoainekapasiteetti ja suurempi kantavuus; L-1011-200 oli tehokkaampi versio.
L-1011-500 oli L-1011-200:sta kehitetty, lyhennetty malli, jonka toimintamatka oli pitkä. Runkoa lyhennettiin 4,1 metriä, enimmäislentoonlähtöpainoa ja polttoainekapasiteettia suurennettiin sekä moottorit vaihdettiin tehokkaampiin. Myös avioniikkaa uudenaikaistettiin. L-1011-500 aloittii liikenteessä vuonna 1979. Kyseistä konetyyppiä valmistettiin vain 50 kappaletta.
Monia L-1011 -koneita parannettiin jälkeenpäin: esimerkiksi L-1011-50:ssä oli suurempi enimmäislentoonlähtöpaino ja vahvistettu runko, siivet ja rahtitila, kun taas L-1011-150:ssä oli suurempi enimmäislentoonlähtöpaino ja L-1011-250:ssä olivat uudet moottorit. Joitakin koneita muutettiin myös rahtiversioiksi.
L-1011:tä valmistettiin yhteensä 250 kappaletta, joista suurin osa oli L-1011-1 -versiota. L-1011 -tyypin koneita ei ole enää liikenteessä.[12]
Teknisiä tietoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| L-1011-1 | L-1011-100 | L-1011-200 | L-1011-500 | DC-10-30 (vertailu) | |
|---|---|---|---|---|---|
| Pituus: | 54,17 m | 54,17 m | 54,17 m | 50,05 m | 55,50 m |
| Korkeus: | 16,87 m | 16,87 m | 16,87 m | 16,87 m | 17,70 m |
| Siipiväli: | 47,34 m | 47,34 m | 47,34 m | 50,09 m | 50,40 m |
| Istuimia max: | 400 | 400 | 400 | 330 | 399 |
| Paino tyhjänä: | 109 647 kg | 111 696 kg | 112 756 kg | 111 488 kg | 121 198 kg |
| Suurin lentoonlähtöpaino: | 195 045 kg | 211 375 kg | 211 375 kg | 224 980 kg | 263 085 kg |
| Suurin polttoainemäärä: | 72 360 kg | 80 905 kg | 80905 kg | 96 885 kg | 112 500 kg |
| Moottorit (3 kpl): | Rolls-Royce RB211-22B (186,8 kN) | Rolls-Royce RB211-22B (186,8 kN) | Rolls-Royce RB211-524B (222,4 kN) | Rolls-Royce RB211-524B (222,4 kN) | General Electric CF6-50A (218 kN) tai CF6-50C (226,9 kN) tai CF6-50C1/CF6-50C2 (233,5 kN) tai CF6-50C2B (240,2 kN). |
| Normaali lentonopeus: | 0,84 Mach | 0,84 Mach | 0,84 Mach | 0,84 Mach | 0,83 Mach |
| Toimintamatka enimmäiskuormalla: | 5 319 km | 6 783 km | 6 820 km | 9 748 km | 7 415 km |
Onnettomuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Konetyyppi on ollut osallisena viidessä onnettomuudessa, joissa on tullut kuolonuhreja. Konetyyppi on ollut teknisesti hyvin luotettava.[13]
- 29.12.1972 Eastern Air Linesin lento 401 putosi maahan inhimillisen virheen vuoksi. Nokkapyörän merkkivalo ei syttynyt laskeuduttaessa, minkä vuoksi laskeutuminen keskeytettiin. Kapteeni kytki vahingossa automaattiohjauksen pois päältä, minkä jälkeen kone törmäsi maahan, kun lentäjien huomio oli kiinnittynyt laskeutumistelineeseen ja syttymättömään merkkivaloon. Onnettomuudessa kuoli 101 henkeä.[14]
- 19.8.1980 nousun jälkeen Saudian lennolla 163 (L-1011-200) havaittiin tulipalo ja kone teki onnistuneen hätälaskun. Pelastushenkilöstö sai oven auki vasta noin 15 minuutin kuluttua, jolloin kaikki 301 henkilöä koneessa olivat kuolleet.[15]
- 23.12.1980 lennon aikana (L-1011-200) rengas räjähti, mikä teki reiän matkustamon lattiaan. Kaksi matkustajaa imeytyi koneesta nopean paineistuksen katoamisen vuoksi. (Saudia; Persianlahti)
- 2.8.1985 kone (L-1011-1) tuhoutui laskeutuessaan erittäin huonon sään vuoksi, 131 kuollutta. (Delta Airlines; Dallas/Fort Worth, Texas, USA)
- 3.5.1986 16 matkustajaa kuoli aikapommin räjähdettyä koneen (L-1011-100) ollessa portilla. (Air Lanka; Colombo, Sri Lanka)
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- www.airdisaster.com (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://www.airfleets.net/flottecie/British%20Airways-history-l10.htm Viitattu 21.1.2024.
- ↑ https://www.planespotters.net/airline/Delta-Airlines (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 22.1.2024.
- ↑ https://www.lockheedmartin.com/en-us/news/features/history/l-1011.html Viitattu 20.1.2024.
- ↑ https://www.aeroresource.co.uk/operational-reports/raf-tristar-retirement/ Viitattu 19.1.2024.
- ↑ https://www.aerotechnews.com/blog/2021/04/18/stargazer-last-flying-l-1011-tri-star-in-the-world/ Viitattu 19.1.2024.
- ↑ https://www.flugzeuginfo.net/acdata_php/acdata_l1011_en.php Viitattu 17.1.2024.
- ↑ https://www.lockheedmartin.com/en-us/news/features/history/l-1011.html Viitattu 20.1.2024.
- ↑ https://avgeekery.com/stargazer-the-lone-tristar/ Viitattu 19.1.2024.
- ↑ https://www.lentoposti.fi/uutiset/ensimm_inen_kaksimoottorinen_laajarunkokone_airbus_a300_nousi_ilmaan_50_vuotta_sitten_28101972 Viitattu 21.1 2024.
- ↑ https://www.deltamuseum.org/exhibits/exhibits/aircraft/prototype-lockheed-l-1011 Viitattu 21.1.2024.
- ↑ https://www.lockheedmartin.com/en-us/news/features/history/l-1011.html Viitattu 19.1.2024.
- ↑ https://www.aerotechnews.com/blog/2021/04/18/stargazer-last-flying-l-1011-tri-star-in-the-world/ Viitattu 21.1.2024.
- ↑ Lockheed L-1011 TriStar luotettavuus ja onnettomuudet airdisaster.com. Arkistoitu 25.9.2007.
- ↑ Accident Lockheed 1011-385-1 Aviation Safety Network. Viitattu 15.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Accident Lockheed L-1011 TriStar 200 Aviation Safety Network. Viitattu 15.9.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- www.airliners.net BFS - Business Flight Salzburgin Lockheed L-1011 TriStar 100:n matkustamo
- www.airliners.net Hewa Bora Airwaysin Lockheed L-1011 TriStar 500:n ohjaamo