Maailman rauhanneuvosto
| Maailman rauhanneuvosto | |
|---|---|
| World Peace Council | |
 |
|
| Perustettu | 1948 |
| Kotipaikka | Ateena, Kreikka |
| Päämaja |
10,Othonos St. 10557 Ateena |
| Toiminta-alue | Maailmanlaajuinen |
| Jäsenet | 96 |
| Puheenjohtaja | Pallab Sengupta |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Maailman Rauhanneuvosto (engl. World Peace Council, WPC) on väitteensä mukaan anti-imperialistinen ja sitoutumaton kansainvälinen liike. WPC oli Neuvostoliiton tiedustelupalvelujen ohjailema järjestö[1]. WPC:n vuonna 1989 julkaiseman tiedon mukaan 90 prosenttia sen rahoituksesta tuli Neuvostoliitolta[2] Maailman rauhanneuvosto on keskeinen kansainvälisen kommunismin apujärjestö.[3]
Suomen rauhanpuolustajat pitää yhteyttä Maailman rauhanneuvostoon[4].
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maailman Rauhanneuvosto toimi Neuvostoliiton politiikan jatkeena. Rauhanneuvosto toimi Stalinin aikan länsivaltojen politiikkaa, kuten Marshall-apua, puolustusliittojen perustamista ja ylipäätään läntisen Euroopan integraatiosuunnitelmia vastaan. Erityisen kiihkeästi Rauhanneuvosto hyökkäsi Eurooppa-armeijan perustamissuunnitelmia sekä Saksan liittotasavallan sotilaallisen roolin kehittämisajatuksia vastaan.[5] Neuvostoliiton pyrkimyksenä oli vaikuttaa mielipiteisiin WPC:n kautta.[6]
WPC oli mukana monissa protesteissa ja mielenosoituksissa 1980-luvun lopulle asti.
1970-luvulla WPC oli erityisen aktiivinen Yhdysvaltojen Euroopassa sijaitseviin sotilastukikohtiin liittyvissä asioissa. Se toteutti suuria kampanjoita, joilla se vastusti Yhdysvaltojen operaatioita, etenkin Vietnamin sotaa. Toisaalta Neuvostoliiton rahoittama ja kommunistien hallitsema WSG ei tuominnut Neuvostoliiton samanaikaisia operaatioita Unkarissa (1956), Afganistanissa (1979–1989) ja muualla.lähde?
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailman Rauhanneuvoston taustalla oli vuonna 1948 Wrocławissa pidetty Maailman älymystön rauhankongressi (engl. World Congress of Intellectuals for Peace). Vähitellen siitä kehkeytyi ensimmäinen Maailmanrauhan kongressi Pariisiin huhtikuussa 1949. Kaikki eivät saaneet kuuitenkaan viisumia Ranskaan ja Prahassa pidetty kokouksen osa perusti Rauhanpartisaanien Maailmankomitean, joka sai marraskuussa 1950 nimen Maailman Rauhanneuvosto.[3]
1953–1964
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maailman Rauhanneuvosto sijoittui 1950-luvun vaihteessa Pariisiin, mutta Ranskan hallitus karkotti sen jo vuonna 1951 "viidentenä kolonnana toimimisen takia". Tämän jälkeen se siirtyi Tšekkoslovakiaan Prahaan, josta se siirtyi vuonna 1954 Wieniin Neuvostoliiton suojeluksessa, huolimatta hallituksen vastalauseista. Itävallan hallitus asetti Rauhanneuvostolle tiukat laillisuusehdot, joita se ei noudattanut. Itävallan hallitus karkotti neuvoston ja järjestö kiellettiin vuonna 1957 valtion etujen vastaisen toiminnan vuoksi. Sen jälkeen se toimi vielä kymmenen vuotta naamioituneena vasta perustetuksi Kansainvälisen rauhan instituutiksi.[5][7]
Vuonna 1955 Maailman Rauhanneuvoston kokous järjestettiin Helsingissä. Kokousta on pidetty propagandavoittona NKP:lle. Neuvostoliiton suorittama Unkarin kansannousun verinen tukahduttaminen 1956 johti vakaviin ristiriitoihin Rauhanneuvoston toiminnassa.[5]
1964–1982
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]WPC:n sihteeristö siirrettiin vuonna 1966 Wienistä Helsinkiin.[8] Samana vuonna Kiinan kansantasavalta erosi neuvostosta 1966 Neuvostoliiton ja Kiinan välien rikkouduttua.
WPC joutui vaikeuksiin 1980-luvulla, kun paljastui, että Helsingin toimiston henkilökunta oli nauttinut verovapautta väärin perustein. WPC:lle määrätty jälkivero romahdutti sen talouden, ja WPC:n pelastaminen konkurssilta siirtyi Suomen hallituksen vastuulle. Ongelma ratkaistiin NKP:n keskuskomitean sihteeri Jegor Ligatšovin painostuksen jälkeen syksyllä 1986 korottamalla Suomen rauhanpuolustajien valtionapua ja siirtämällä Suomen rauhanpuolustajien kirjanpitoon syntynyt ylijäämä WPC:lle.[8]
1982–1991
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Läntisten ja neuvostoliittolaisten edustajien kiistan vuoksi 40 sitoutumatonta järjestöä muodosti WPC:stä erillisen organisaation International Confederation for Disarmament and Peace.[9] Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 WPC kutistui pienemmäksi.lähde?
1991–
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]WPC:n päämaja oli Helsingissä osoitteessa Lönnrotinkatu 25 A, kunnes se muutti 1990-luvulla Kreikkaan. WPC jakoi kansainvälistä rauhanpalkintoa ja julkaisi kahta lehteä, nykyään yhtä. Vuoden 2008 kokous pidettiin Venezuelassa.lähde?
Organisaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pääsihteeri oli keskeinen vallankäyttäjä Rauhanneuvostossa. Pääsihteeri johti sihteeristöä, jossa oli 1950-luvulla kahdeksan jäsentä. Kullakin muulla apujärjestöllä oli edustajansa Rauhanneuvostossa, joten sillä oli keskienn asema kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä. Varapuheenjohtajia järjestössä oli kymmenen. Itse neuvostoon kuului useita satoja henkilöitä, 1950-luvulla 450. Kansallisia rauhankomiteoita oli tuolloiin 74 maassa. Rauhanneuvosto kokoontui usein kaksi kertaa vuodessa.[5] WPC:ssä oli vuonna 1971 noin 600 ihmistä 104 maasta.
Merkittäviä henkilöitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puheenjohtajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1950–1958: Frédéric Joliot-Curie
- 1959–1965: John Desmond Bernal
- 1965–1969: Isabelle Blume
- 1977–1990: Romesh Chandra
- 1990–1993: Evangelos Maheras
- 1993–2002: Albertina Sisulu
- 2002–2008: Orlando Fundora López
- 2008–2022: Maria do Socorro Gomes Coelho
- 2022– Pallab Sengupta
Pääsihteerit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1949–1956: Jean Laffitte
- 1966–1977: Romesh Chandra
- 1979-1985: Tair Tairov[10]
- 1986–1989: Johannes Pakaslahti
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Seppinen, Jukka: Neuvostotiedustelu Suomessa 1917–1991. (Strategia ja toiminta) Tampere: Gummerus, 2006. ISBN 951-20-6548-7
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Richard Felix Staar, Foreign policies of the Soviet Union, Hoover Press, 1991, ISBN 0817991026, s. 79, s. 84
- ↑ WPC, Peace Courier, 1989, No. 4
- ↑ a b Seppinen 2006, s. 212–213.
- ↑ Järjestö Rauhanpuolustajat. Viitattu 7.5.2023.
- ↑ a b c d Seppinen 2006, s. 217.
- ↑ Journalistitkin olivat rähmällään Helsingin Sanomat. 16.12.2016.
- ↑ Oleg Gordievsky, Inna Rogatchi, Sokea peili, WSOY 1997, ISBN 951-0-21082-X
- ↑ a b Tarkka, Jukka: Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947-1990, s. 289. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25796-7
- ↑ Oxford Conference of Non-aligned Peace Organizations (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Maailman rauhanneuvosto tiensä päässä? Suomen Kuvalehti, 23.9.1988, s. 67. Suomen Kuvalehti - arkisto (vain tilaajille). Viitattu 20.6.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maailman rauhanneuvosto Wikimedia Commonsissa
- World Peace Council. (kotisivu)
- Prince, Rob: The Ghost Ship of Lonnrotinkatu, Peace magazine, vol. 8, no. 3, s. 16, May/Jun 1992.
- Prince, Rob: Following the Money Trail at the World Peace Council, Peace magazine, vol. 8, no. 6, s. 20, Nov/Dec 1992.
- World Youth Peace Council (Arkistoitu – Internet Archive)
- Welcoming Address to 1979 Session of the World Peace Council. Erich Hoenkers speech to the WPC meeting in East Berlin
- U.S. Peace Council