Martti Koskenniemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Martti Koskenniemi
Henkilötiedot
Syntynyt18. maaliskuuta 1953 (ikä 71)
Turku, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Koulutus ja ura
Tutkinnot Turun yliopisto
Oxfordin yliopisto
Instituutti Helsingin yliopisto
Suomen Akatemia
Tutkimusalue kansainvälinen oikeus

Martti Antero Koskenniemi (s. 18. maaliskuuta 1953 Turku)[1] on suomalainen kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori. Hän toimi Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professorina vuodesta 1996.[2]

Koskenniemeä on pidetty yhtenä kansainvälisen oikeuden johtavista tutkijoista maailmassa.[3] Oikeus-lehden kyselyissä vuosilta 2003 ja 2010 häntä pidettiin oikeudellisten ilmiöiden suomalaisiin tutkijoihin toiseksi eniten vaikuttaneena kotimaisena tutkijana Kaarlo Tuorin jälkeen.[4]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskenniemi kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta yhteiskoulusta 1972. Hän suoritti oikeustieteen kandidaatin tutkinnon 1977 ja lisensiaatin tutkinnon 1982 ja väitteli 1989 tohtoriksi Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Lisäksi hän suoritti Diploma in Law -tutkinnon 1983 Oxfordin yliopistossa. Koskenniemi toimi Suomen Akatemian tutkimusassistenttina 1985–1987.[1] Koskenniemi perusti Helsingin yliopistoon kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien Erik Castrén -instituutin ja toimi sen johtajana vuodesta 1997.[5] Hän toimi akatemiaprofessorina 2005–2010 ja 2012–2016.[1] Vuosina 2008–2009 Koskenniemi toimi Cambridgen yliopiston Arthur Goodhart Professor of Legal Science -vierailuprofessorina. Lisäksi hän on toiminut vierailevana professorina muun muassa Brysselin vapaassa yliopistossa (ULB), Pariisin yliopistossa (1996, 2001, 2002, 2004, 2011), New Yorkin yliopistossa (1997, 2000, 2002, 2004, 2007, 2011) ja Columbian yliopistossa (2012) sekä Melbournen yliopistossa (2014–2019)[1].

Koskenniemi toimi ulkoasiainministeriön avustajana 1978–1979, ulkoasiainsihteerinä 1980–1985, lähetystöneuvoksena 1990–1996, Marseillen konsulaatin sihteerinä 1979–1980 ja ulkoasiainsihteerinä Suomen pysyvässä YK-edustustossa New Yorkissa 1989–1990.[1] Koskenniemi oli YK:n Kansainvälisen oikeuden toimikunnan (International Law Commission, ILC) jäsen 2002–2006[1] ja Fragmentation of International Law -työryhmän puheenjohtaja. Tässä tehtävässä hän kirjoitti toimikunnalle ensimmäisenä suomalaisena asiantuntijaraportin, joka käsittelee kansainvälisessä oikeudessa keskeisenä ongelmana olevaa kansainvälisen oikeuden fragmentaatiota ja joka julkistettiin kesällä 2006.[6]

Koskenniemi sai Uppsalan yliopiston oikeustieteen kunniatohtorin arvon 2007.[1] Hän sai Urho Kekkosen 70-vuotisjuhlasäätiön palkinnon ja K. G. Idman -palkinnon 1995[2]. Vuonna 2021 hänet palkittiin 100 000 euron suuruisella Suomen tiedepalkinnolla.[7] Koskenniemi nimitettiin 19. tammikuuta 2023 tieteen akateemikoksi.[8]

Koskenniemen vanhemmat ovat hovioikeudenneuvos Hannu Antero Koskenniemi ja Anna-Maija Rehnfors, ja hänen puolisonsa vuodesta 1979 on kansliapäällikkö Tiina Astola (s. 1953)[2]. Hänen isoisänsä oli runoilija V. A. Koskenniemi.[9] Nuorena Koskenniemi toimi kokoomuksessa mutta erosi puolueesta vuonna 1975.[9]

Oikeustieteellinen tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskenniemen keskeisiä tutkimuskohteita ovat olleet kansainvälisen oikeuden historia, valtioseuraanto, ihmisoikeudet ja kansainvälisen oikeuden fragmentaatio.[3] Hän on vaikuttanut merkittävästi kansainvälisen oikeuden piirissä käytyyn teoriakeskusteluun 1900-luvun lopulta alkaen.[3][10]

Koskenniemen on katsottu edustavan dekonstruktionista teoriaa kansainvälisestä oikeudesta, jonka mukaan kansainvälinen oikeus ei ole objektiivinen oikeusjärjestelmä.[11] Väitöskirjassaan From Apology to Utopia (1989) Koskenniemi analysoi kriittisesti kansainvälisen oikeuden luonnetta ja normipohjaa. Hän liittää sen yhtäältä apologiaan eli kansainvälisten suhdanteiden mukana muuttuviin selityksiin ja puolusteluihin valtiointressien ajamiselle ja toisaalta utopiaan eli käytännöstä vieraantuneeseen moralisointiin.[10] Koskenniemi on pitänyt kansainvälisen oikeuden harjoittajien diplomaattisiin ja juridisiin tekniikoihin nojaava perinteistä tapaa selvittää kansainvälisen yhteisön häiriötilanteita yksioikoisena ja riittämättömänä. Hänen mukaansa konfliktien sääntelyssä ei ole kysymys suurten periaatteiden soveltamisesta vaan käytännöllisestä pyrkimyksestä kussakin tilanteessa tärkeiden ongelmien ratkaisuun ja pitkäaikaisesta sitoumuksesta ratkaisuun liittyvien taloudellisten, poliittisten ja institutionaalisten edellytysten aikaansaamiseen.[12]

Julkaisuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • From Apology to Utopia: The Structure of International Legal Argument. (Väitöskirja) Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1989. ISBN 951-640-413-8
  • International Law. Aldershot: Dartmouth, 1992. ISBN 1-85521-157-2
  • Kansainväliset pakotteet ja Suomi: Ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvat ei-sotilaalliset sanktiot ja niiden täytäntöönpano Suomessa. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1994. ISBN 951-640-705-6
  • International Law Aspects of the European Union. The Hague: Kluwer Law International, 1998. ISBN 90-411-0488-7
  • Sources of International Law. Aldershot: Ashgate, 2000. ISBN 1-84014-097-6
  • The Gentle Civilizer of Nations: The Rise and Fall of International Law 1870–1960. Cambridge: Cambridge University Press, 2002. ISBN 1-107-11498-5
  • The Politics of International Law. Oxford: Hart Publishing, 2011. ISBN 978-1-84113-939-5
  • To the Uttermost Parts of the Earth: Legal Imagination and International Power 1300–1870. Cambridge: Cambridge University Press, 2021. ISBN 978-0-521-76859-7

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on 2015, s. 390. Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
  2. ↑ a b c Veli-Matti Autio: Suomen professorit. Finlands professorer. Professoriliitto, 2000. ISBN 951-95189-6-7 s. 277
  3. ↑ a b c Akateemikko Martti Koskenniemi Suomen Akatemia. Viitattu 9.3.2024.
  4. ↑ Alvesalo, Anne; Honkatukia, Päivi; Kivivuori, Janne; Melander, Sakari: Oikeuden nykytutkijoihin eniten vaikuttaneet henkilöt 2010. Oikeus, 2.11.2010, 3. vsk.
  5. ↑ Suomen tiedepalkinto professori Martti Koskenniemelle 1.6.2021. Suomen Professoriliitto. Viitattu 26.2.2022.
  6. ↑ Mitä tapahtuu, jos WTO ei noudata ympäristönormeja? (Helsingin yliopiston tiedote 15.2.2007)
  7. ↑ Suomen tiedepalkinto professori Martti Koskenniemelle Kymen Sanomat. 1.6.2021. Kotka: Keskisuomalainen Oyj. Viitattu 1.6.2021.
  8. ↑ Martti Koskenniemelle tieteen akateemikon arvonimi Suomen Akatemia. 19.1.2023. Viitattu 19.2.2023.
  9. ↑ a b Saarikoski, Sonja: Vapaa radikaali Ylioppilaslehti. 10.4.2015. Viitattu 26.2.2022.
  10. ↑ a b Hakapää, Kari: Uusi kansainvälinen oikeus, s. 9. Helsinki: Talentum, 2010.
  11. ↑ Dixon, Martin: Textbook on International Law, s. 19. Oxford: Oxford University Press, 2013.
  12. ↑ Hakapää, Kari: Uusi kansainvälinen oikeus, s. 623. Helsinki: Talentum, 2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Martti_Koskenniemi&oldid=22269434”