Oiva Olenius
| Oiva Olenius | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. syyskuuta 1890 Helsinki |
| Kuollut | 23. elokuuta 1968 (77 vuotta) Helsinki |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Suomi |
| Sotilasarvo | jalkaväenkenraali |
| Kunniamerkit |
VR 1.lk rintatähden kera SVR 1.lk komentajamerkki Ruotsin Miekkaritarikunnan 2.lk komentajamerkki Viron Kotkaristin ritarikunnan 2.lk ansioristi rintatähden kera |
Oiva Oskar Olenius (16. syyskuuta 1890 Helsinki – 23. elokuuta 1968) oli suomalainen jääkärikenraali (jalkaväen). Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Johan Olenius ja Justiina Marjamäki Karijoen Pääroosista. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Brita Sigrid Ingeborg Alice Nydahlin kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta reaalilyseosta vuonna 1909 ja liittyi Eteläsuomalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiankieltenosastolla vuosina 1909–1914. Opintojensa jälkeen hän toimi Rantatiehallituksessa lasku- ja konttoriapulaisena vuosina 1909–1912. Jonka jälkeen lähti opintomatkalle Englantiin vuonna 1913 ja Saksaan vuonna 1914.[1][2]
Jääkäriaika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 23. syyskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 10. heinäkuuta 1917 pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet komennettiin 31. heinäkuuta vuonna 1917 pataljoonan edustajana Suomeen ottamaan yhteyttä kotimaan aktivistijärjestöihin ja poliittisiin johtohenkilöihin sekä hankkimaan selvyyttä kotimaan eri piirien suhtautumisesta Jääkäripataljoona 27:ään. Hän järjesteli samalla matkalla myös aseiden kuljetusta Uumajasta Suomeen. Takaisin pataljoonaan hän palasi 18. marraskuuta 1917 ja sijoitettiin edelleen 2. konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui vuonna 1917 Libaussa järjestettyyn sotakoulun A-kurssiin.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Suomen sisällissota
Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 luutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi joukkueenjohtajaksi ja myöhemmin komppanianpäälliköksi 4. jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Olenius komennettiin sisällissodan jälkeen 12. kesäkuuta 1918 alkaen Suomen senaatin sota-asiaintoimituskuntaan, missä hän palveli toimistoupseerina yleisellä sota-asiainosastolla. Hänet siirrettiin 1. maaliskuuta 1919 Suomen armeijan päällikön esikuntaan (Sotaväen esikunta) järjestelytoimiston päälliköksi, josta hänet siirrettiin 1. kesäkuuta 1920 alkaen takaisin sotaministeriöön (puolustusministeriö), jossa hänet määrättiin aluksi järjestelytoimiston ja 6. maaliskuuta 1922 alkaen yleisen sota-asiainosaston sekä 18. huhtikuuta 1926 alkaen keskusosaston päälliköksi. Samalla hän toimi kansliapäällikkönä. Puolustusministeriön kansliapäälliköksi hänet nimitettiin l. tammikuuta 1938.[1][2]
Luottamustoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Olenius toimi ohjesääntökomitean sihteerinä vuosina 1919–1920 ja oli jäsenenä ja puheenjohtajana useissa komiteoissa, joissa on käsiteltiin puolustuslaitoksen järjestelyä, sotilas- ja siviilivirkakunnan palkkaus-, eläke- ym. oloja, valtion tulo- ja menoarvion rakennetta, sotilasohjesääntöjen laadintaa ja suomalaisen sotilaskielen kehittämistä. Valtioneuvoston määräämä apujäsenenä hän toimi kielitutkintolautakunnassa suomenkielessä suoritettavia tutkintoja varten vuodesta 1923 alkaen. Valtion kivääritehtaan johtokunnan jäsenenä hän toimi vuosina 1931–1946 ja puolustuslaitoksen leski- ja orpokassan valtuutettuna vuodesta 1932 alkaen.[1][2]
Hän oli Suomen sotilasaikakauslehden perustajia ja toimi lehden sihteerinä vuosina 1921–1923. Olenius toimi jääkäritoimiston jäsenenä vuosina 1918–1919 ja Jääkäriliiton johtokunnan varajäsenenä vuosina 1923 ja 1931–1935 sekä jäsenenä vuosina 1925–1930 ja vuodesta 1936 eteenpäin. Jääkärikotisäätiön sihteerinä hän toimi vuodesta 1935 alkaen oli Helsingin shakkiklubin johtokunnan jäsen vuodesta 1919 alkaen sekä istui Suomen shakkiliiton hallituksen jäsenenä vuodesta 1928 alkaen. Hän toimi Finnish Chemicals Oy:n johtokunnan jäsenenä vuosina 1940–1962 ja oli Valtioneuvoston eläkevaliokunnan jäsenenä vuodesta 1940 alkaen. Vapaudenristin ritarikunnan hallituksen jäsenenä hän istui vuodesta 1941 alkaen. Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien hallituksen jäsenenä hän toimi vuosina 1946–1964. Olenius oli myös Vapaudenristin ritarikunnan rahastonhoitaja 1941–1968.[3] Hän kuului myös vuosi 1946–1958 Neste Oy:n Valmetin hallintoneuvostoon jäsenenä.[1][2]
Myöhemmät vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Olenius toimi talvisodasta lähtien aina vuoteen 1955 saakka puolustusministeriön kansliapäällikkönä, jolloin hän erosi vakinaisesta palveluksesta. Hänet haudattiin Helsinkiin.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg?lang=fi){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
                     |
|
