Paul Ély

Paul Ély
Henkilötiedot
Syntynyt	17. joulukuuta 1897 Thessaloniki
Kuollut	16. tammikuuta 1975 Pariisi
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Ranska
Taistelut ja sodat	Ensimmäinen maailmansota Toinen maailmansota Indokiinan sota Algerian sota
Sotilasarvo
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Paul Henri Romuald Ély (17. joulukuuta 1897 – 16. tammikuuta 1975) oli ranskalainen kenraali ja Ranskan armeijan esikuntapäällikkö. Hän osallistui molempiin maailmansotiin, sekä Ranskan siirtomaasotiin Indokiinassa ja Algeriassa.

Elämäkerta

Nuoruus

Paul Ély syntyi 17. joulukuuta 1897 Thessalonikissa nykyisessä Kreikassa, jossa hänen isänsä oli tuolloin töissä virkamiehenä. Nuoruutensa hän vietti Kyproksella. Ensimmäisen maailmansodan alkamisen jälkeen Ély liittyi Ranskan armeijaan maaliskuussa 1915. Sodan aikana hän haavoittui taisteluissa ja sai palveluksestaan Croix de Guerre-ansiomerkin. Vuonna 1917 Ély aloitti opinnot Saint-Cyrin sotilasakatemiassa ja valmistui vuonna 1919 vänrikkinä. Vuonna 1928 hän jatkoi opintojaan École de guerressa yleten kapteeniksi vuonna 1930 ja majuriksi vuonna 1939.

Maailmansodat

Saksa hyökkäsi Ranskaan toisen maailmansodan aikana. Kesäkuussa 1940 Ély haavoittui kätteensä, joka vammautui pysyvästi. Hänet palkittiin toistamiseen Croix de Guerre -ansiomerkillä. Saksan vallattua Ranskan Ély liittyi vastarintaliikkeeseen. Vastarintaliikkeen jäsenenä hänestä tuli everstiluutnantti vuonna 1942 ja hän toimi liikkeen aseellisen siiven varakomentajana. Vuonna 1944 hän yleni edelleen everstiksi ja toimi välikätenä vastarintaliikkeen ja Vapaan Ranskan välillä. Ennen liittoutuneidentekemää Normandian maihinnousua Ély teki Englannin kanaalin vaarallisen ylityksen useampaan otteeseen hänen tuodessaan liittoutuneille tiedustelutietoja Ranskasta.

Vuonna 1945 Ély yleni prikaatinkenraaliksi ja vuonna 1947 kenraalimajuriksi. Vuonna 1948 hänestä tuli Ranskan armeijan esikuntapäällikkö kenraali Jean de Lattre de Tassignyn alaisuudessa. Vuonna 1949 Élystä tuli kenraaliluutnantti ja Ranskan lähettiläs Naton kolmihenkiseen pysyvään edustajaryhmään Washingtonissa. Ély palasi Ranskaan vuonna 1953 ja jatkoi tehtäviään esikuntapäällikkönä.

Indokiinan ja Algerian sodat

Paul Ély (2. vasemmalta) vuonna 1954.

Huhtikuussa 1954 Ély lähti yhdessä puolustusministeri René Plevenin kanssa Ranskan Indokiinaan, jossa Ranska oli juuttunut parhaillaan käytävään Indokiinan sotaan. Élyn ja Plevenin tarkoitus oli selvittää tilannetta. Élyn mielestä Ranska ei voinut voittaa sotaa Indokiinassa ilman mittavaa ulkopuolista tukea. Hän matkustikinmaaliskuussa 1954 Washingtoniin tarkoituksenaan taivutella Yhdysvallat tukemaan Ranskan käymää sotaa. Yhdysvalloissa hän tapasi amiraali Arthur Radfordin, jolle Ély selvitti Indokiinassa tuolloin käynnissä olleen Điện Biên Phủn taistelun tilannetta mainiten Ranskan todennäköisesti kärsivän tappion ilman amerikkalaisten tukea. Presidentti Dwight Eisenhowerin hallinnossa Ranskan tukemista harkittiin. Yhdysvaltojen on väitetty harkinnen jopa ydinaseiden käyttöä. Lopulta kuitenkin britit vastustivat Ranskan tukemista ja Điện Biên Phủta pidettiin jo kä'ytännössä menetettynä. Tukena Ranskalle annettiin vain 25 Martin B-26 Marauder-pommikonetta.

Ély palasi Yhdysvalloista Ranskaan ja taistelu Điện Biên Phủssa hävittiin. Ély palasi vielä taistelun jälkeen Indokiinaan ja kolmen viikon matkan jälkeen hän suositteli Ranskassa Pohjois-Vietnamin evakuointia ja Indokiinassa ranskalaisia komentaaneen kenraali Henri Navarren korvaamista. Ranskassa Ély nimitettiin Navarren seuraajaksi 3. kesäkuuta 1954 ja 11. kesäkuuta alkoi Indokiinan sodan viimeinen suurempoi sotilasoperaatio operaatio Auverge. Itse sota päättyi Genevessä 21. heinäkuuta. Ély vaikutti sittemmin Ngô Đình Diệmin valtaannousuun Etelä-Vietnamissa ja vastasi myös vietnamilaisten joukkojen koulutuksesta. Ranskalaiset vetäytyivät Indokiinasta huhtikuussa 1956.

Ranska oli vuodesta 1954 käynyt siirtomaasotaa myös Algeriassa. Sodan kuluessa monet armeijan henkilöstöstä kääntyivät Ranskan halluitusta vastaan tarkoituksenaan varmistaa Algerian pysyminen osana Ranskaa. Ély erosi asemastaan esikuntapäällikkönä eturistiriitojen takia. Charles de Gaulle asetti hänet kuitenkin takaisin virkaansa ja vuonna 1960 de Gaule lähetti Élyn Algeriaan tunnustelemaan Ranskan armeijan suhtautumista Algerian mahdolliseen aselepoon ja autonomiaan. Seuraavana vuonna 1961 Ély jäi eläkkeelle. Hän kuoli Pariisissa 16. tammikuuta 1975.