Pedofilia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pedofilia
Luokitus
ICD-10 F65.4
ICD-9 302.2
DSM-IV a
MeSH D010378
Huom! Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.

Pedofilia (kr. παιδοφιλία < παῖς 'lapsi' + φιλία 'rakkaus') eli lapsikohteinen seksuaalihäiriö[1] on parafilia, jossa pedofiiliksi kutsutun yksilön seksuaalisuus kohdistuu ensisijaisesti lapsiin eli esimurrosikäisiin, yleensä 8–10-vuotiaisiin tyttöihin tai 10–13-vuotiaisiin poikiin.[2]

Arviolta 40 000 suomalaisen seksuaalisuus kohdistuu lapsiin.[3] Naisia arvioidaan olevan yli kymmenesosa pedofiileistä,[4] mutta useimmat tutkijat katsovat arvioiden aliarvioivan naisten todellista määrää.[5]

Suurin osa pedofiileistä ei kajoa lapsiin seksuaalisesti eikä syyllisty muihinkaan lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin, koska eivät halua aiheuttaa lapsille vahinkoa.[6]

Joidenkin tutkimusten mukaan esimurrosikäisten lasten seksuaalisista hyväksikäyttörikoksista noin 40 prosenttia on diagnosoitujen pedofiilien tekemiä. Loppuja 60 prosenttia ei ole diagnosoitu pedofiileiksi, ja osa heistä on kiinnostunut lasten lisäksi myös aikuisista.[7][8]

Lasten hyväksikäyttäjiä kutsutaan myös namusediksi.[9][10] Kaikkia pedofiileja nimitys ei kuitenkaan kuvaa, koska on myös naispedofiileja (joskin paljon vähemmän) eivätkä kaikki pedofiilit houkuttele lapsia makeisilla.

Määritelmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termiä pedofilia käytti ensimmäisen kerran wieniläinen psykiatri Richard von Krafft-Ebing kirjoituksessan Psychopathia sexualis vuonna 1886.[11] Pedofiilisen häiriön ("pedophilic disorder") nykyinen lääketieteellinen määritelmä kuuluu:[12]

  • A. Vähintään puolen vuoden ajan toistuvia, voimakkaita seksuaalisesti kiihottavia fantasioita, seksuaalisia haluja tai käyttäytymistä, joihin liittyy esimurrosikäinen lapsi tai lapsia (yleensä 13-vuotiaita tai nuorempia).
  • B. Henkilö on toiminut näiden halujen mukaan, tai halut aiheuttavat merkittävää kärsimystä tai vaikeuksia ihmissuhteissa.
  • C. Henkilö on vähintään 16-vuotias ja vähintään viisi vuotta vanhempi kuin A-kohdan mukainen lapsi. Huom. ei koske myöhäisnuorta, joka on jatkuvassa seksuaalisessa suhteessa 12- tai 13-vuotiaaseen.

Tyypillisesti pedofiilit eivät ole kiinnostuneet seksuaalisesti kaikista lapsista vaan pedofiilin seksuaalisuus rajoittuu johonkin tiettyyn lapseen tai ainakin suuntautuu tarkasti tiettyyn ikään ja sukupuoleen.[13]

Nepiofilia, 16 vuotta täyttäneen kiinnostus alle 5-vuotiaisiin, katsotaan pedofilian alaluokaksi, mutta se on harvinaista. Pedofilian lähikäsitteitä ovat hebefilia, kiinnostus varhaismurrosikäisiin lapsiin (11–14 vuotta), ja efebofilia, kiinnostus nuoriin (15–19 vuotta). Suomen laki ei kuitenkaan erottele näitä käsitteitä, vaan enimmäkseen 16 vuotta, määrätapauksissa 18 vuotta on raja, jota nuorempaan sekaantuessaan syyllistyy lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön riippumatta siitä, onko kyseessä pedofiilinen vai hebefiilinen tai efebofiilinen teko.

Esiintyvyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pedofilian yleisyyttä tai esiintyvyyttä väestössä ei tunneta kovin hyvin.[14] Lapsiin kohdistuvan seksuaalisen kiinnostuksen yleisyyttä on yritetty selvittää kyselytutkimuksin, mutta tulokset ovat olleet vaihtelevia. Vapaaehtoisten yliopisto-opiskelijoiden osalta on raportoitu, että jopa 21 % miehistä tuntee seksuaalista vetoa joihinkin pikkulapsiin.[15] Tuoreessa suomalaisessa väestöpohjaisessa tutkimuksessa 0,2 % miehistä ilmoitti seksuaalisesta kiinnostuksesta alle 13-vuotiaaseen lapseen edeltävän vuoden aikana.[16] Asiantuntijoiden arvioiden mukaan varsinaisten pedofiilien osuus miehistä on yhden prosentin suuruusluokkaa.[17][18]

Nykykäsityksen mukaan pedofiileista suurin osa on miehiä, naisten osuus on kymmenen prosentin luokkaa kaikista pedofiileista.[4]

Pedofilia ilmiönä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osalla pedofiileista seksuaalinen kiinnostuneisuus kohdistuu ainoastaan lapsiin (eksklusiivinen pedofilia) kun taas osalla seksuaalinen kiinnostuneisuus kohdistuu yhtä lailla sekä lapsiin, että aikuisiin (ei-eksklusiivinen pedofilia).[2] Pedofiilien sukupuolinen suuntautuneisuus on ilmeisesti useimmiten heteroseksuaalinen, mutta homoseksuaalisesti suuntautuneita on kuitenkin enemmän kuin muussa väestössä keskimäärin.[19]

Pedofiilinen suuntautuminen huomataan itsessä usein nuoruusiässä. Haastattelututkimuksissa monet kertovat toivovansa romanttista, hellää ja rakastavaa suhdetta lapseen. Lapsiin kohdistuva sukupuolivietti on myös varsin pysyvä ja muuttumaton. Näistä syistä pedofilian on ehdotettu olevan eräs seksuaalisen ikäsuuntautumisen muoto.[20]

Seksuaalisen kiinnostuksen lisäksi pedofiileilla on tarve läheisyyteen lasten kanssa. Monet pedofiilit rakastuvat lapsiin ja toivoisivat aitoa molemminpuolista rakkaussuhdetta lapsiin.[21] Jotkin pedofiilit kokevat elämänsä epätäydelliseksi ja elämää epävakauttavana tekijänä sen, jos läheisyydenkaipuu ei täyty. Pedofiilit ovat yliedustettuina opettajan tai nuoriso-ohjaajan kaltaisissa ammateissa.[22]

Pedofilia ei aina johda rikokseksi luokiteltaviin tekoihin, kuten lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai raiskaukseen. Osalla pedofiileista häiriö jää mielikuvien ja seksifantasioiden tasolle, eikä tekoihin ryhdytä lainkaan.[23]

Pedofiilisen suuntautumisen vaikutukset pedofiilille itselleen riippuu monista tekijöistä ja ovat huonosti tunnettuja. Eksklusiivisen seksuaalisuuden pedofiilille seksuaalisuutensa torjuva elämäntapa tarkoittaa ensisijaisesti seksuaalisten ja emotionaalisisten tarpeiden täyttymisestä luopumista.[24] Koska pedofiilit kuuluvat yhteiskunnan kavahdetuimpiin ja negatiivisia tunteita eniten synnyttäviin vähemmistöihin, he joutuvat usein salaamaan suuntautumisensa myös ystäviltään ja läheisiltään. Pedofilian paljastumisesta voi seurata täydellinen yhteiskunnallinen eristyminen, avioero sekä työpaikan ja asunnon menetys.[25] Monet pedofiilit kokevat seksuaaliset impulssinsa ahdistaviksi ja tuomitsevat itsensä taipumustensa takia, sekä saattavat elää pelossa, että impulssit toteutuvat seksuaalisena väkivaltana. Näiden ongelmien takia monilla pedofiileilla on seurannaisongelmina muun muassa masennusta ja päihteiden väärinkäyttöä.[26][27][28]

Stigma ja häpeä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asiantuntijoiden mukaan on tärkeää poistaa pedofiliaan liittyvä stigma ja häpeä. Ne estävät hakemasta apua. Siksi moni alan työntekijä puhuukin lapsikohteisuudesta eikä pedofiliasta. Suurin osa pedofiileista on aivan tavallisia ihmisiä. Sen sijaan rikoksia tekevät tyypillisesti ne, joilla on tavallista enemmän muidenkin rikosten tekijöille tyypillisiä antisosiaalisia piirteitä.[13]

Teorioita pedofilian syistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pedofilian syytä ei tiedetä, eikä aihetta ole juuri edes tutkittu tieteellisesti. Lähes kaikki tutkimustieto liittyy hyväksikäyttäjiin, joten selitykset keskittyvät usein hyväksikäytön selittämiseen.[29]

Ehdollistumishypoteesin mukaan pedofiili olisi ehdollistunut seksuaaliseen reaktioon nuorena ikätoverien kanssa koettujen seksuaalisten kokemusten myötä. Tämän selityksen heikkous on, että useimmilla on tällaisia kokemuksia, ja toisaalta monilla pedofiileilla ei tällaisia kokemuksia ole.[30]

Pedofiliaa on selitetty myös lapsena koetulla hyväksikäytöllä. Hyväksikäyttäjien taustalla on usein lapsena koettua hyväksikäyttöä, mutta pedofiileilla yleisesti ottaen tämän yhteys on heikompi. Myös harva lapsena hyväksikäytetty osoittautuu pedofiiliksi aikuisena. Lisäksi pedofiilit ovat useimmiten miehiä, vaikka hyväksikäytön uhrit ovat useimmiten tyttöjä.[30][29]

Perinnölliset tekijät voivat osittain selittää pedofilian ilmenemistä. Joissain tutkimuksissa on pedofilian havaittu kulkevan suvussa, ja mm. eräs suomalainen tutkimus on osoittanut nuorista kiinnostumisen olevan 15 prosentin osuudelta periytyvää.[29]

Viime vuosina on tutkittu neurologisten kehityshäiriöiden tai aivojen rakenteen eroavaisuuksien suhdetta pedofiliaan. Pedofilialla on havaittu olevan yhteys esimerkiksi vasenkätisyyteen, lyhyeen pituuteen, lapsuuden päävammoihin ja muihin ennen sikiöajalla syntyviin muutoksiin.[30]

Hoito

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsiin kohdistuvan seksuaalisuuden muuttamista on yritetty pitkään, mutta ainakaan pysyvää muutosta ei ole pystytty saamaan aikaan. Pedofiileille annettava hoito keskittyykin lähinnä halujen kurissa pitämiseen liittyvien taitojen vahvistamiseen.[20]

Osa pedofiileista hakeutuu hoitoon oma-aloitteisesti. Suurimpina esteinä hoitoon hakeutumiselle on pelko leimaantumisesta, pelko epäasiallisesti kohdatuksi tulemisesta, ilmoitusvelvollisuus lasten hyväksikäyttöepäilyistä vaikkei rikoksia olisikaan taustalla ja hoidon huono saatavuus. Suomessa julkisen sektorin terveydenhuollossa ei ole olemassolevia käytäntöjä pedofilian hoitoon. Sexpo on ainoa taho Suomessa, joka tarjoaa pedofiileille rikoksia ennalta ehkäisevää apua, ja jolla on tehtävään erityisesti koulutettua väkeä.[31][32][33]

Ennalta ehkäisevästä hoidosta on tuloksia mm. saksalaisessa Dunkelfeld-projektissa. Hoito on tavoittanut toista tuhatta pedofiilia oikeusjärjestelmän ulkopuolelta, ja hoito-ohjelmaan osallistujista ainutkaan, joka ei aiemmin ollut syyllistynyt lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen, ei ole tehnyt vastaavaa rikosta. Hoidon on havaittu ehkäisevän lapsiin kohdistuvia rikoksia muuallakin.[34] Hoitomuotona on hyväksi havaittu kognitiivinen käyttäytymisterapia, seksologiset työkalut ja tarvittaessa lääkkeitä. Suomessa käytetään alle kerran vuodessa testosteronin estolääkitystä.[35][36]

Aktivismi puolesta ja vastaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla Saksan vihreissä (AGIL) toimi erityinen pedofiilikomissio pedofiilien oikeuksien ajamiseksi. Puolue sai rahoitusta pedofiilijärjestöiltä. Vasta seitsemän vuotta puolueen perustamisen jälkeen pedofiilit siivottiin pois vihreistä, muuan muassa puolueen feministisiiven naisten vaatimuksesta. Myöskään puolueessa vaikuttaneet homomiehet eivät hyväksyneet homouden ja pedofilian vertaamista toisiinsa.[37]

Pedofiilien etujen ajaminen oli osa 1960-luvulta 1980-luvulle vaikuttanutta seksuaalista vallankumousta. Esim. Saksan liberaalipuolueessa oli samankaltaista liikehdintää.[38]

1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla on etenkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan ilmaantunut pieniä järjestöjä, jotka ovat ryhtyneet ajamaan suojaikärajan poistamista tai alentamista sekä lapsen ja aikuisen välisen seksin tai pederastian hyväksymistä. Näistä tunnetuin on North American Man-Boy Love Association (NAMBLA).

Pedofiilien ansiot omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi ovat nykyaikana jääneet kuitenkin verrattain vähäisiksi.lähde? Tähän on syynä lisääntynyt tietoisuus lasten seksuaalisesta hyväksikäyttöstä ja virkavallan ankara puuttuminen seksuaalirikoksiin.lähde? Lasten seksuaalisen hyväksikäytön vastainen aktivismi saa kannatusta maailmanlaajuisesti ja erityisesti hyväksikäytön uhrit profiloituvat myönteisen ajattelun vastustajina, vaikka eivät vältämättä sitä julki toisikaan.lähde? Suomessa toimii seksuaalisesti hyväksikäytettyjen etu- ja tukijärjestö Suomen Delfins, joka on perustettu vuonna 1997.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Nienstedt, Walter, päätoim.: Lääketieteen termit : Duodecim selittävä suursanakirja. Helsinki: Duodecim, 2007. ISBN 9789516561946
  2. ↑ a b Hall, Ryan C. W. & Hall Richard C. W.: A Profile of Pedophilia: Definition, Characteristics of Offenders, Recidivism, Treatment Outcomes, and Forensic Issues. Mayo Clinic Proceedings, Huhtikuu 2007, 82. vsk, nro 4, s. 457–471. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) pdf versio.
  3. ↑ Saara Hakkarainen teki dokumentin aiheesta, jota arempaa, raskaampaa ja inhotumpaa on vaikea keksiä: ”Aleksi” ei ole voinut paljastaa edes läheisilleen olevansa pedofiili Helsingin Sanomat. 30.11.2020.
  4. ↑ a b Tojonen, Ville & Winberg, Vesa & Laine, Anne: Joka kymmenes pedofiili on nainen Yle Uutiset. 30.1.2013 / päiv. 18.2.2015. Viitattu 19.10.2020.
  5. ↑ Cohen, Lisa J.; Galynker, Igor: Psychopathology and Personality Traits of Pedophiles. Psychiatric Times, June 8, 2009, 26. vsk, nro 6. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Nina Nurminen tietää, miksi ihminen tekee seksuaalirikoksen – vain puolet lasten hyväksikäyttäjistä tuntee seksuaalista vetoa lapsiin Yle Uutiset. 23.4.2023. Viitattu 25.4.2023.
  7. ↑ Blomqvist, Sarita: Kuka on pedofiili? Yle Uutiset. 12.12.2014. Viitattu 17.6.2022.
  8. ↑ Hanne Leiwo: Psykiatri Hannu Lauerma maata järkyttäneestä seksuaalirikosvyyhdistä: "Ei ole yllätys, että tällaista toimintaa on myös Suomessa" Yle uutiset. 29.3.2019. Viitattu 11.1.2023.
  9. ↑ Namusetä 'nimitys, jota käyt[etään] sairaalloisen sukupuoliviettinsä tyydyttämiseksi lapsia luokseen houkuttelevasta miehestä'.  Nykysuomen sanakirja III: L–N, s. 623 . Porvoo : WSOY , 1958 .
  10. ↑ Namusetä ark. 'miehestä jonka sukupuolivietti kohdistuu lapsiin ja joka houkuttelee näitä seuraansa esim. makeisia tarjoamalla'. Grönros, Eija-Riitta : Kielitoimiston sanakirja : 2. osa, L-R , s. 294 . Helsinki : Kotimaisten kielten tutkimuskeskus , 2006 . ISBN 952-5446-22-0
  11. ↑ Psychopathia sexualis : Krafft-Ebing, Richard von . München : Matthes & Seitz cop. , 1997 . ISBN 3-88221-351-5
  12. ↑ DSM-5: Diagnostic Criteria 302.2 (F65.4) – Pedophilic Disorder – Full Text The OSC. 20.7.2013. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  13. ↑ a b Seksuaaliterapeutit perustivat vastaanoton pedofiileille ja pelkäsivät, ettei kukaan tule – lopulta aika ei riittänyt kaikkien auttamiseen Helsingin Sanomat. 2.12.2020.
  14. ↑ Laws, D. Richard & O'Donohue, William T.: Sexual Deviance: Theory, Assessment, and Treatment, s. 167. New York :London: Guilford Press, 2008. ISBN 1-59385-605-9 (englanniksi)
  15. ↑ Briere, John & Runtz, Marsha: University Males' Sexual Interest in Children: Predicting Potential Indices of "Pedophilia" in a Nonforensic Sample. Child Abuse & Neglect, 1989, 13. vsk, s. 65-75. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. ↑ Alanko, Katarina & Salo, Benny & Mokros, Andreas & Santtila, Pekka: Evidence for heritability of adult men's sexual interest in youth under age 16 from a population-based extended twin design. The Journal of Sexual Medicine, Huhtikuu 2013, 10. vsk, nro 4, s. 1090–1099. doi:10.1111/jsm.12067 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  17. ↑ Stephenson, Wesley: How many men are paedophiles? BBC News Magazine. 30.7.2014. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  18. ↑ FAQ – Therapeutic Help for Pedophiles. Dont-offend.org. Arkistoitu 30.4.2015. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  19. ↑ Dombert, Beate & Schmidt, Alexander F. & Banse, Rainer & Briken, Peer & Hoyer, Jürgen & Neutze, Janina & Osterheider, Michael: How Common is Men's Self-Reported Sexual Interest in Prepubescent Children?. Journal of Sex Research, 2016, 53. vsk, nro 2, s. 214–223. doi:10.1080/00224499.2015.1020108 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  20. ↑ a b Michael C. Seto: Is Pedophilia an Orientation. Archives of Sexual Behavior, 2012, nro 41, s. 231–236. doi:10.1007/s10508-011-9882-6 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  21. ↑ Becker, Sophinette: Pädophilie zwischen Dämonisierung und Verharmlosung. Werkblatt – Zeitschrift für Psychoanalyse und Gesellschaftskritik, 1997, 38. vsk, nro 1, s. 5–21. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2020. (saksaksi)
  22. ↑ Haeberle, Erwin J : Dtv-Atlas Sexualität . München : Deutscher Taschenbuch Verlag , 2005 . ISBN 3-423-03235-9 (saksaksi)
  23. ↑ Väätäinen, Markku: Salaisuus, mielihyvä, pakkomielle. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 3.6.2008. Viitattu 19.10.2020.
  24. ↑ Schmidt, Gunter: Über die Tragik pädophiler Männer. Zeitschrift für Sexualforschung, 1999, 12. vsk, nro 2, s. 133-139. ISSN 0932-8114 (saksaksi)
  25. ↑ Vogt, Horst : Pädophilie : Leipziger Studie zur gesellschaftlichen und psychischen Situation pädophiler Männer . Lengerich [etc.] : Pabst Science Publishers, cop. , 2006 . ISBN 978-3-89967-323-4 (saksaksi)
  26. ↑ Etzold, Sabine: Psychologie: Angst vor der eigenen Tat : Die Berliner Charité startet einen ungewöhnlichen Versuch. Sie will potenzielle Sexualstraftäter therapieren. Christoph Joseph Ahlers ist überzeugt, dass sich genügend Freiwillige melden werden. Zeit Onlin, 25.5.2005, nro 22. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2020. (saksaksi)
  27. ↑ Bundschuh, Claudia: Pädosexualität : Entstehungsbedingungen und Erscheinungsformen. Wiesbaden: VS Verlag für Sozialwissenschaften, 2001. ISBN 3-8100-2930-0 (saksaksi)
  28. ↑ Schrep, Bruno: Sexualität: "Es ist einfach Schicksal" Spiegel-online. 2.10.2006. Viitattu 19.10.2020. (saksaksi)
  29. ↑ a b c Tenbergen, Gilian & Wittfoth, Matthias & Frieling, Helge & Ponseti, Jorge, et al.: The neurobiology and psychology of pedophilia: recent advances and challenges. Frontiers in Human Neuroscience, 24.6.2015, 9. vsk. doi:10.3389/fnhum.2015.00344 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  30. ↑ a b c Mohnke, Sebastian & Müller, Sabine & Amelung, Till & Kruger, Tillmann & Ponseti, Jorge & Schiffer, Boris & Walter, Martin & Beier, Klaus & Walter, Henrik: Brain alterations in paedophilia: A critical review. Progress in Neurobiology, Määritä ajankohta! PubMed:25116710 doi:10.1016/j.pneurobio.2014.07.005 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  31. ↑ Paalanen, Tommi & Harviainen, J. Tuomas: Lehdistötiedote: Sexpo tarjoaa seksuaalirikoksia ennaltaehkäisevää apua pedofiileille. Sexpo. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 19.10.2020.
  32. ↑ Nissinen, Jussi & Paalanen, Tommi (haastattelija): Pedofilia ja seksuaalirikollisten hoito DIGMA Avoin oppimisympäristö / Youtube. 8.3.2013. Viitattu 19.10.2020.
  33. ↑ Vasantola, Satu: Miksi pedofiileille tarjotaan terapiaa vasta vankilassa? 6.10.2014. Arkistoitu 27.8.2014. Viitattu 19.10.2020.
  34. ↑ ,Alan­ko, Ka­ta­ri­na & Sant­ti­la, Pekka: Pedofilian tutkimus ja hoito Haaste – Asiantuntevasti rikoksentorjunnasta ja kriminaalipolitiikasta. 1/2013. Arkistoitu 15.9.2020. Viitattu 19.10.2020.
  35. ↑ Yhä useampi pedofiili hakeutuu hoitoon itse – Myös rikosjuttujen määrä kasvussa Turun Sanomat. 24.10.2011. Arkistoitu 19.10.2020. Viitattu 19.10.2020.
  36. ↑ Children's Rights – Lanzarote Convention Council of Europe. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  37. ↑ Fleischhauer, Jan & Müller, Ann-Katrin & Pfister, René: Pedophile Links Haunt Green Party Der Spiegel – International. 13.5.2013. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)
  38. ↑ Gathmann, Florian & Müller, Ann-Katrin & Teevs, Christian: Pedophilia Debate Hits Germany's FDP Der Spiegel – International. 5.9.2013. Viitattu 19.10.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pedofilia.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pedofilia&oldid=22475318”