Pelkkää Patee
Pelkkää Patee Pate Mustajärvi | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Julkaistu | 15. elokuuta 2024 | |
Tyylilaji | pop rock | |
Levy-yhtiö | Universal Music | |
Listasijoitukset | ||
Pate Mustajärven muut julkaisut | ||
Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä 2019 |
Pelkkää Patee 2024 |
|
Singlet albumilta Pelkkää Patee | ||
Pelkkää Patee on Pate Mustajärven vuonna 2024 julkaistu studioalbumi.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pate Mustajärvi oli lopettanut Popedan laulajana vuonna 2023. Samalla hän ilmoitti jatkossa keskittyvänsä soolouraansa. Pelkkää Patee on Mustajärven ensimmäinen studioalbumi Popedasta eroamisen jälkeen.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Helsingin Sanomien Arttu Seppänen luonnehti albumia niin huonoksi, että sitä voisi kutsua jo käsitetaiteeksi. Hänen mukaansa tulkinnoista paistaa väkisin tekemisen ja luovuttamisen maku. Niin sävellykset kuin koomisen kiusalliset sanoitukset ovat kunkin kirjoittajan jämälaarista. Musiikki kuulostaa siltä kuin tekoälylle olisi annettu tehtäväksi laittaa Pate Mustajärvi laulamaan Lauri Tähkää. Seppänen arvosteli Mustajärven laulua etenkin autotunen käytöstä.[6] Mikko Siltasen Karjalaisessa, Keskisuomalaisessa, Länsi-Savossa, Forssan Lehdessä ja Itä-Hämeessä julkaistun arvion mukaan Mustajärven sooloartistikuvaa rakentavan levyn materiaali on laskelmoitua, konevetoisesti pumppaavaa hailakkaa, nopeasti kyllästyttävää nykyiskelmää ja biisit tuntuvat pliisuilta, mikä on yllättävää, kun kirjoittajina on ollut tunnettuja konkareita.[7]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lanka palaa – 3.01
- Päästä pahasta – 3.38
- Hei äijä – 2.45
- Pirulle turpaan – 3.35
- Mä en muutu miksikään – 3.40
- Pieniä ihmeitä – 3.33
- Tapahtuu näinä päivinä – 3.33
- Taivas on toiset ihmiset – 3.14
- Ovella – 2.39
- Tervas – 3.28
- Takaa ajatusten virran – 3.19 [8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Musiikkituottajat: Tilastot → Virallinen lista → Artistit → Pate Mustajärvi → Pelkkää Patee Viitattu 24.8.2024.
- ↑ Pate Mustajärvi: Hei äijä Spotify. Viitattu 19.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Pate Mustajärvi: Päästä pahasta Spotify. Viitattu 19.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Pate Mustajärvi: Pirulle turpaan Spotify. Viitattu 19.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Pate Mustajärvi: Mä en muutu miksikään Spotify. Viitattu 19.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Seppänen, Arttu: Pate Mustajärven soololevy on niin huono, että siitä voisi olla jo käsitetaiteeksi Helsingin Sanomat. 16.8.2024.
- ↑ Siltanen, Mikko: Levyarvio | Popedasta irtautuneen Pate Mustajärven soololevy on laskelmoitu pelinavaus Keskisuomalainen. 16.8.2024. Viitattu 19.8.2024.
- ↑ Pate Mustajärvi: Pelkkää Patee open.spotify.com. Viitattu 16.8.2024.