René Berg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

René Berg (24. helmikuuta 1956 Kent28. heinäkuuta 2003 Kent) oli englantilainen muusikko, laulaja, lauluntekijä ja kitaristi, joka oli mukana useissa eri yhtyeissä 1970-luvulta lähtien aina kuolemaan 2003 asti. Hänet tunnetaan parhaiten yhtyeistä Hanoi Rocks, Idle Flowers, Soho Vultures, René Berg Band, Herman Brood Band ja The Killers.

René Berg aloitti uransa alankomaalaisen rockmuusikon Herman Broodin kanssa 1970-luvun lopulla. Syyskuussa 1981 hän perusti The Idle Flowersin, joka toimi Hanoi Rocksin lämmittelijänä tammikuussa 1983 ja Berg vieraili itsekin muutamia kertoja Hanoi Rocksin kitaristina samana vuonna. The Idle Flowers nauhoitti monia demoja debyytti-albumia The Leather, The Loneliness And Your Dark Eyes varten. Nauhoituksia ei kuitenkaan koskaan julkaistu ja aiotun LP:n nimi sai myöhemmin paikkansa Bergin sooloalbumin kannessa 1992. Ainut kaupallinen julkaisu oli Abbey Road -studiolla nauhoitettu single All I Want Is You / Fizz Music vuodelta 1984 Miles Ahead -levy-yhtiöltä.

Maaliskuussa 1985 Michael Monroe ja Nasty Suicide pyysivät Bergiä yhtyeestä lähteneen basisti Sam Yaffan tilalle. Berg oli yhtyeen vanha kaveri ja soittanut myös tilapäisesti Andy McCoyn kanssa. Uusi Hanoi Rocks -kokoonpano Monroe, McCoy, Suicide, Berg ja Chimes levytti Hanoi Rocksin viimeisen levyn Rock & Roll Divorce toukokuussa 1985 Puolan kiertueella. Berg ei kuitenkaan sopinut kokoonpanoon, koska hänet koettiin liian sooloilevaksi, ja hän sai potkut yhtyeestä kiertueen jälkeen Lontoossa. Hän soitti myös viimeisillä Hanoi Rocksin demoilla, joista vain Bergin tekemä Fast Car julkaistiin vuonna 1992 Hanoi Rocksin Lean on Me -kokoelmalla. Hän teki myös Monroen ja Suiciden kanssa kappaleen Rock & Roll, joka löytyy albumilta Rock & Roll Divorce. Muita vuonna 1985 nauhoitettuja demoja ei ole julkaistu.

Kun kesäkuussa Hanoi Rocks hajosi, loppui myös Idle Flowersin toiminta. Hanoi Rocksin jälkeen Berg oli mukana laulamassa The Suicide Twins -kokoonpanon ainoassa hittikappaleessa Sweet Pretending. 1986 Berg perusti The Killersin, joka teki muutamia demoja ja esiintyi muutamissa brittiläisissä musiikkishow’issa. Saman vuonna hän oli mukana Nasty Suiciden perustamassa lyhytaikaisessa kokoonpanossa GanBangBandissä ja sen samannimisellä EP:llä. 1980-luvun lopulla Berg oli mukana vain Nasty Suiciden projekteissa, koska tämä oli Hanoi Rocksin jäsenistä ilmeisesti ainoa, joka tuli toimeen hänen kanssaan. Seuraava isompi Suiciden projekti oli Soho Vultures, joka nauhoitti muutamia kappaleita. Näistä kappaleista moni löytyi sittemmin Bergin sooloalbumilta. Soho Vultures esiintyi Englannissa ja Suomessa radio- ja televisio-ohjelmissa.

Vuonna 1992 Berg julkaisi Communique Recordsilta sooloalbuminsa The Leather, The Loneliness And Your Dark Eyes. Levyllä soittavat muusikot ovat kitaristi Bernie Tormé, rumpali Rat Scabie ja basisti Paul Gray, taustalaulajat ovat Darrell Bath ja Les Riggs. Levytyskokoonpano esiintyi levynjulkaisun yhteydessä Lontoon Marquee-klubilla. Tämän jälkeen hän teki keikkoja yhdessä Nasty Suiciden kanssa. Hänellä oli vielä sopimus kahdesta albumista Communique Recordsin kanssa, mutta näitä ei koskaan julkaistu. 1990-luvulla René Berg esiintyi Chuck Berryn kanssa ja tämä oli yksi hänen uransa huippuhetkistä. Berg teki useita demoäänityksiä, joita ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Andy McCoyn muistelmien, Sheriffi McCoyn, mukaan Berg olisi toiminut Lontoossa 1990-luvun alussa heroiinikauppiaana, mutta tästä ei ole varmaa tietoa. McCoy on itse ollut katkera Bergille Hanoi Rocksin aikaisesta yhteistyöstä.

28. heinäkuuta 2003 René Berg kuoli kotonaan Kentissä. Kuolinsyynä ei ollut heroiininyliannostus, vaan sydänkohtaus johtui juomisen, heroiinin käytön ja rock and roll-elämäntavan aiheuttamasta rasituksesta.