Ritva Laatto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ritva Laatto ja itäsaksalainen Gerhard Kasper vuonna 1968.

Ritva Alli Inkeri Laatto (o.s. Putkonen,[1] myöh. Laatto-Ahlström[2]; 14. helmikuuta 1930 Helsinki – 6. huhtikuuta 2007 Helsinki)[3][4] oli suomalainen teatteriohjaaja.

Laaton vanhemmat olivat iho- ja sukupuolitautien professori Tauno Putkonen ja Aili Kiljunen. Laatto kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1947 ja suoritti kaksi vuotta myöhemmin Bachelor of Arts -tutkinnon Smith Collegessa Yhdysvalloissa.[1] Hänet hyväksyttiin vuonna 1953 yhtenä ensimmäisistä naisista opiskelemaan ohjausta Suomen teatterikouluun, ja hän oli vuonna 1956 Elina Lehtikunnaksen ohella ensimmäinen koulun ohjaajalinjalta valmistunut.[3][1][5] Lisäksi hän suoritti vuonna 1958 filosofian maisterin tutkinnon.[1]

Laatto oli vuosina 1956–1962 ohjaajana Kansallisteatterissa.[3][1] Hänen ohjaustöitään olivat muun muassa Sulhaseni Ernest, Naisten koulu sekä Kolmen iloisen rosvon Suomen-kantaesitys.[6][7][8] Laatto irtisanottiin Kansallisteatterista hänen ajauduttuaan syksyllä 1961 erimielisyyksiin näyttelijöiden kanssa näytelmän Altonan vangit harjoitusten aikana.[7] Vuosina 1963–1965 hän oli Suomen Teatteriliiton toimitusjohtajana.[1] Laatto oli mukana perustamassa vuonna 1962 teatterikoulun korkeakouluosastoa ja toimi sen ensimmäisenä vakituisena esimiehenä vuosina 1966–1968.[3][5]

Laatto perusti vuonna 1971 Helsinkiin nukketeatteri Vihreän Omenan yhdessä Lea Wallinin, Sirppa Sivori-Aspin ja Kirsi Aropaltion kanssa[9] ja toimi siellä ohjaajana vuoteen 1972.[1]

Laatto ohjasi Mainos-TV:lle televisioelokuvat ja -näytelmät Mestarin nuuskarasia (1963), Totuuden kosto (1965), Dyskolos eli ihmisviha (1965), Saara (1969) ja Palkka (1970).[4] Vuosina 1978–1981 hän oli Yle TV1:n ohjaajana. Näyttelijänä Laatto esiintyi elokuvissa Tie pimeään (1962) ja Pilvilinna (1970).[4] Hän ohjasi myös kuunnelmia[3] ja laati dramaturgioita lausuntailtoihin.[1] Lisäksi hän ohjasi vuonna 1962 Kansallisteatterin näyttelijöiden voimin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan ensimmäisen suomenkielisen jälkiäänityksen, joka oli ensimmäinen suomenkielinen Disney-elokuvan dubbaus.[8]

Laatto kuului Suomen teatterikoulun ja Suomen Teatteriohjaajaliiton hallituksiin ja oli Espoon kaupungin kulttuurilautakunnan varapuheenjohtaja vuosina 1977–1979.[1]

Laaton puolisona oli vuodesta 1951 ministeriön osastopäällikkö Erkki Laatto, joka kuoli vuonna 1995. Heillä oli yksi tytär.[1][10][11] Laaton toisena puolisona oli vuodesta 2003 Christian Ahlström.[1] Kuollessaan Laatto valmisteli Teatterikorkeakoulun väitöskirjaa.[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 358. Teatterin tiedotuskeskus/Like, Helsinki 2005.
  2. ↑ Nykytaiteen museo Kiasma Kansallisgalleria. Viitattu 26.3.2023.
  3. ↑ a b c d e f Kirsikka Moring: Ritva Laatto (tilaajille) Helsingin Sanomat 6.4.2007. Viitattu 26.3.2023.
  4. ↑ a b c Ritva Laatto Elonetissä.
  5. ↑ a b Mikko-Olavi Seppälä & Katri Tanskanen (toim.): Suomen Teatteri ja draama, s. 343, 346. Like, Helsinki 2010.
  6. ↑ Laatto Ritva Ilona-tietokanta. Viitattu 27.3.2023.
  7. ↑ a b Kai Häggman: Päänäyttämöllä: Suomen kansallisteatterin 150 vuotta, s. 259–260. Tammi, Helsinki 2022.
  8. ↑ a b Kenneth Sundberg: Disney suomeksi, osio Disney Rantautuu Suomeen (Internet Archive) Viitattu 26.3.2023.
  9. ↑ Irma Stenbäck: Vihreä Omena kierteli syrjäkyliä myöten (tilaajille) Helsingin Sanomat 24.5.2000. Viitattu 26.3.2023.
  10. ↑ Kuka kukin on 1978, s. 470 (Runeberg.org). Viitattu 26.3.2023.
  11. ↑ Osastopäällikkö Erkki Laatto (tilaajille) Helsingin Sanomat 5.7.1995. Viitattu 26.3.2023.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ritva_Laatto&oldid=22421295”