Rokokoo

Matala ja kaarevalinjainen rokokoo-tuoli, joka on koristeltu sarjan ja selustan yläosan keskeltä sekä kaarevien etujalkojen yläosasta. Jaloissa ei ole tukiristikkoa kuten aiemmissa tyyleissä.

Rokokoo on tyylisuuntaus, joka syntyi Ranskan hovissa 1700-luvun alkupuolella ja levisi sieltä muihin Euroopan maihin. Rokokoota edelsi barokki ja seurasi taiteenlajista riippuen uusklassismi tai klassismi. Rokokoo on ensisijaisesti sisustus- ja huonekalutyyli, mutta sen vaikutus näkyi 1700-luvulla myös muilla aloilla. Rokokoon piirteitä ovat mukavuuden tavoittelu, siro leikillisyys, eloisat ääriviivat, kaarevat linjat ja kevyt väriasteikko.

Nimitys

Rocaille-aiheinen ikkunakoriste Obermarchtalissa Saksassa.

Rokokoon nimitys tulee tyylille tunnusomaisista koristeaiheista ja ornamenteista. Rocaille on alun perin tarkoittanut kivistä, simpukoista tai koralleista tehtyä koristeluolaa tai muuta sommitelmaa puutarhasuunnittelussa ja -arkkitehtuurissa.

Rokokoo-nimitystä käytettiin myös pilkkanimenä, sillä jotkut näkivät erityisesti myöhäisen rokokoon yhtä teennäisenä kuin sen suosimat luolasommitelmat.

Vaiheet

Ranska

Rokokoon varhaisvaihe alkoi Ranskassa vuonna 1715 Aurinkokuningas Ludvig XIV:n kuoltua ja kesti vuoteen 1730. Aurinkokuninkaan aikana vallalla ollut jäykkä, kaavamainen ja mahtaileva barokki alkoi korvautua uudella, vapaammalla ja hienostuneemmalla elämäntavalla.

Rocaille-ornamentin rokokoohon toi italialaissyntyinen kuninkaallinen suunnittelija Juste-Aurèle Meissonnier, joka myös antoi rokokoolle sen tunnusomaisen järjestelmällisen epäsymmetrian. Meissonnier loi rokokoolle pohjan 1720-luvulla hopea- ja pronssiesineillään, sisustuksillaan ja huonekaluillaan, ja hänen tyyliään kutsuttiin nimityksellä grande pittoresque. Toinen johtava varhaisrokokoon sisustussuunnitelija oli Gilles Marie Oppenord, joka oli Orleansin herttuan hoviarkkitehti. Myös taidemaalari ja sisustussuunnittelija Antoine Watteaulla oli vaikutuksensa varhaisrokokoon kehitykseen. Varhaisvaiheen nimekkäin huonekalusuunnittelija oli lipastoistaan tunnettu Charles Cressent, Orleansin herttuan hoviebenisti.

Ranskan täysrokokoon (Ludvig XV:n tyyli) aika oli vuosina 1730–1750. Kauden tunnetuin puuseppä oli Jean Francois Oeben. Myöhäisrokokoo kesti Ranskassa vuodet 1750–1774 kuningas Ludvig XV:n kuolemaan, jolloin sen syrjäytti arkkitehtuurissa ja sisustuksessa uusklassismi.

Muut maat

Englannissa rokokoo sai vaikutteita etenkin Ranskan varhaisrokokoosta, ja se kehittyi maassa omaperäiseksi tyyliksi. Englantilaisen rokokoon varhaiskausi 1720–1750 nimettiin kuningatar Annan mukaan Queen Anne -tyyliksi. Siihen otettiin piirteitä myöhäisbarokista, gotiikasta ja kiinalaisuudesta. Englantilainen täysrokokoo vuosina 1750–1780 on nimetty aikansa nimekkäimmän huonekalusuunnittelijan Thomas Chippendalen mukaan chippendaletyyliksi. Englantilainen rokokoo oli ranskalaiseen verrattuna suoralinjaisempaa ja hillitympää, käsityöläisten taidetta.

Saksassa, Italiassa ja Espanjassa rokokoo kehittyi pidemmälle kuin Ranskassa, mutta tyyli sai esikuvaansa raskaamman ja hengettömämmän sävyn. Ruotsiin rokokoo saapui 1730-luvun alussa ranskalaisten taiteilijoiden mukana. Rokokoon valtavuosikymmenet Ruotsissa olivat 1750-luvulta 1780-luvulle. Suomessa varhaisrokokoo omaksuttiin 1720-luvulla Englannista, ja tyyli jäi vallitsevaksi koko vapauden ajaksi. Ranskalainen rokokoo ei Suomessa saavuttanut suosiota, ja se jäi aateliston ja yläluokan piiriin hillittynä muunnelmana. Etenkään sille tyypillistä epäsymmetriaa ei Suomessa juuri koskaan nähty.

Uusrokokoo

Uusrokokoo nousi kertaustyylinä muotiin aluksi Ranskassa 1830-luvulla ja myöhemmin muualla, ja se säilytti suosionsa vuosisadan loppuun asti. Toisin kuin 1700-luvulla, uusrokokoossa suosittiin tummia puulajeja, kuten pähkinäpuuta ja mahonkia. Huonekalujen kaarevuudessa mentiin entistä pidemmälle, ja verhoilua käytettiin aiempaa enemmän. Suomeen uusrokokoo tuli 1840-luvulla Pietarista.

Piirteet

Sisustus ja arkkitehtuuri

Rokokoohuone Hatsinassa, Venäjällä 1800-luvulla. Maalaus Eduard Gau, 1878.

Rokokoo oli hovityyli, jonka keskus oli Pariisi, Ranskan taide- ja seuraelämän keskus. Rokokoo oli ennen kaikkea sisustustyyli; sen vaikutus arkkitehtuuriin oli melko pieni ja ilmenee yksikerroksisten rakennusten suosimisessa. Sisustustyylinä rokokoo oli kuitenkin hyvin kokonaisvaltainen – huoneiden koko interiööri suunniteltiin yhteen sointuvaksi jokaista yksityiskohtaa myöten.

Rokokoon piirteitä olivat pyrkimys miellyttää, siro leikillisyys, eloisat ääriviivat ja kevyt väriasteikko. Suoria kulmia vältettiin, ja sisustusta hallitsivat epäsymmetria ja kaariviivat, liike ja keveys. Takat pienenivät aikaisemmasta, ja ovi- ja ikkuna-aukot muuttuivat korkeammiksi. Kultauksen käyttöä vähennettiin, ja heleät värit sekä helmenharmaa tulivat käyttöön. Tapetteina ja päällisinä käytettiin koristeellisesti kuvioituja silkkejä. Seinillä käytettiin rintapaneeleja.

Rokokoon suosikkihuonekalu oli sohva, joita suunniteltiin monenmuotoisina. Sohvan merkitys rokokoossa kuvasti tyylin pyrkimystä mukavuuteen. Kalusteet alettiin myös järjestellä aiemmasta poiketen pois seinän vierestä vapaamuotoisiin ryhmiin, jotta ihmiset saattoivat viihtyä huoneissa seurustellen. Pienet ja helposti siirreltävät pöydät tulivat muotiin, ja niistä keksittiin monenlaisia muunnelmia. Peilien merkitys sisustuksessa nousi oleelliseksi, sillä niiden avulla huoneisiin saatiin valoisuutta samoin kuin uusista kristallikruunuista ja posliinikyntteliköistäkin.

Lipasto vuodelta 1765. Rokokoolipastolle tyypillistä ovat kaarevat muodot, koristeelliset pronssihelat ja marmorikansi.

Rokokoon kalusteet tehtiin aiempaa vaaleammasta puusta, kuten pähkinäpuusta, pyökistä tai ruusupuusta, ja ne usein maalattiin helein värein ja päällystettiin kauniisti. Tuoleista tehtiin mukavia istua, ja niiden selustat mataloituivat ja jaloista sekä selästä tehtiin kaarevat, minkä oli mahdollistanut kovien puulajien käyttöönotto materiaalina. Vuoteissa suosittiin katoksia ja puolikatoksia, päätyjä ja kulmapylväitä.

Rokokoon aikana otettiin käyttöön lipastot, lipastokaapit ja kirjakaapit. Etenkin lipastoista tehtiin kauniita ja koristeltuja, ja niiden kansi oli usein värillistä marmoria. Eräs täysrokokoolle tyypillinen tuote oli pulleamuotoinen lipasto, ”mahapiironki”.

Leimallista rokokoon sisustustaiteelle oli etenkin kiinalaisuus, chinoiserie. Mielenkiinto Kiinaan oli Euroopassa suurimmillaan juuri rokokoon aikana. Kaukoidästä tuotiin Eurooppaan uusia ja nopeasti suosioon nousseita materiaaleja kuten rottinkia, jalopuuta, helmiäistä, lakkahuonekaluja, posliinia, emalitöitä, norsunluuveistoksia, paperi- ja silkkitapetteja, riikinkukon sulkia, peililasille tehtyjä maalauksia sekä erilaisia kankaita kuten silkkiä, satiineja, tafteja ja sametteja. Myös kiinalaiset sermit, huonekalut, paneelit ja pikkuesineet jäljitelmineen tulivat suosituiksi. Arkkitehtuurissa kiinalaisuuden vaikutusta olivat matalat paviljongit.

Maalaustaide

Jean-Antoine Watteau, Pyhiinvaellus Kytheraan, 1717.

Rokokoon maalaustaiteen aihevalinnoissa näkyvät sensuaalinen kauneus ja elämänilo, ja niihin kuului fantasiahahmoja ja kepeitä eroottisia kohtauksia. Joutilaan yläluokan huvielämän kuvauksiin sijoitettiin keskustelevia nuoria miehiä ja naisia sekä erilaisia vauhdikkaita seuraelämään kuuluvia tapahtumia.

Rokokoon muotokuvataiteessa tavoiteltiin intiimisti kohteen persoonallisuutta, ja tyypillisiä ajalle olivat henkevästi ja vapautuneesti toteutetut naisten muotokuvat.

Rokokookauden taidemaalarit suosivat öljyvärejä ja aiempaa enemmän myös pastellimaalausta. Tunnetuimpia tyylisuunnan edustajia olivat Antoine Watteau (1684–1721), Francois Boucher (1703–1770), Rosalba Carriera ja Jean-Honoré Fragonard (1732–1806).

Rokokoon aika merkitsi myös Euroopan taidemaailman laajenemista, kun pohjoismaisia maalareita otettiin ensi kerran eurooppalaisen taidemaailman jäseniksi ja Pohjois-Eurooppaan ja Venäjälle perustettiin kansallisia taideakatemioita, joita käynnistämään kutsuttiin ranskalaisia taiteilijoita.

Posliiniveistos, Franz Anton Bustelli, 1756.

Veistotaide

Rokokoon veistotaiteelle ovat tyypillisiä etenkin posliinista valmistetut pienikokoiset ihmishahmoja esittävät figuriiniveistokset. Aiemmasta jännittyneestä barokkityylistä poiketen rokokooveistosten hahmot ovat usein levollisissa asennoissa.

Musiikki

Pääartikkeli: Galantti tyyli

Musiikissa rokokoo liitetään enemmän sosiaalis-kulttuuriseen kuin musiikilliseen näkökulmaan. Rokokoohon luetaan 1700-luvun aateliston ja ylemmän porvariston pittoreskia musiikkimakua edustavia teoksia, ranskalainen 1700-luvun alun huilukoulukunta ja viulukoulu, François Couperinin pikkukappaleet ja Jean-Philippe Rameaun harmoniset yllätykset. Rokokoota vastaava aikalainen musiikkityyli on galantti tyyli. Sille on tunnusomaista homofonia, pienten ornamenttien runsas ja intiimi käyttö sekä soitinten vähäisyys verrattuna edeltäviin tyyleihin.

Pukeutuminen

François Boucher, Madame de Pompadour, 1756.

Rokokoon aika oli muodissa hyvin monivivahteista. Muodin noudattamisesta tuli entistä suurempien kansanjoukkojen hupia, ja muotiteollisuus sekä muotilehdet kukoistivat niin Ranskassa kuin Englannissakin.

Naisten muotiin kuuluivat etenkin muhkeat hameenhelmat ja kireät yläosat sekä korsetit. Pääntie oli neliön mallinen, kankaat kukkakuvioisia ja koristelu runsasta. Suurimmat hameet olivat ranskalaisnaisilla, jopa kolme metriä leveät, ja niissä saattoi olla pitkä laahus. Edessä olevasta halkiosta näkyi alushame. Englannissa puvut olivat yksinkertaisempia, ja avoimen yläosan kanssa käytettiin usein huivia. Myös Ranskan aatelismiesten pukeutuminen oli hyvin näyttävää.

Naiset puuteroivat hiuslaitteensa, ja aikakauden loppupuolella niin naiset kuin miehetkin ryhtyivät suosimaan peruukkeja, joita naiset koristelivat mielikuvituksellisin koristein.

Rokokoon tärkein muodinluoja oli Madame de Pompadour, Ranskan kuninkaan rakastajatar. Hänen viehtymyksensä pastelliväreihin ja kepeään tyyliin nosti hennot raidat ja kukkakuviot suosioon. Myöhemmässä vaiheessa näkyvään asemaan muodin esikuvana nousi Marie-Antoinette, joka suosi näyttävyyttä.

Esimerkkejä

Esineitä

• 
  Yksityiskohta Ludvig XV:n aikaisesta tuolista.
• 
  Siro rokokootyylinen pikkupöytä.
• 
  Brittiläistä Chelsea-posliinia 1760-luvulta.
• 
  Rokokoo-posliinia, Jacques-François Micaud.
• 
  Tummasävyistä uusrokokoota, n. 1860, Joseph Meeks and Sons, Yhdysvallat.

Sisustusta

• 
  Ludvig XV -tyylin mukaista sisustusta Talcyn linnassa Ranskassa.
• 
  Rocaille-koristelua oven yläpuolella
• 
  Wiesin pyhiinvaelluskirkko sisältä.

Rakennuksia

• 
  Sanssoucin huvilinna Potsdamissa.
• 
  Katariinan palatsi Pietarissa
• 
  Queluzin palatsi Portugalissa, yksi viimeisistä rokokoorakennuksista Euroopassa.

Kankaita

• 
  Rokokoo-tyylinen vaatekangas noin vuodelta 1735.
• 
  Rokokoo-koristeltu ranskalainen alushame ja puku, 1775−1780.
• 
  John Collet, Korsetin käyttöä, eli muoti ennen mukavuutta, 1777.

Katso myös

• Kapriisi

Lähteet

• Nokela, Leena: Sisustustyylit antiikista nykyaikaan. Otava, 1991 (1. painos 1981). ISBN 951-1-11455-7

Aiheesta muualla

• The Dizzying Grandeur of Rococo (englanniksi)