Sandarmoh

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sandarmoh.
Sandarmohissa ammuttujen ukrainalaisten muistomerkki. Teloitettujen joukossa olivat Berezil-teatterin perustaja Les Kurbas, runoilija Mykola Zerov ja Ukrainan 1900-luvun merkittävin näytelmäkirjailija Mykola Kuliš.[1]

Sandarmoh (ven. Сандармох) on Stalinin vainojen uhrien teloitus- ja hautapaikka Karjalan tasavallan Karhumäen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Karhumäen ja Poventsan välisen maantien varrella 19 kilometrin päässä Karhumäeltä.

Joukkoteloitukset Sandarmohissa alkoivat 11. elokuuta 1937 ja jatkuivat 14 kuukauden ajan. Arkistolähteiden mukaan paikalla on ammuttu yli 7 000 henkeä: työläisiä, talonpoikia, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita. Ammutuista noin 3 500 oli Neuvosto-Karjalan asukkaita ja noin 3 000 Vienanmeren–Itämeren kanavan vankeja. Solovetskin vankileirin vankeja teloitettiin 1 111 henkeä. Teloitettujen joukossa on yli 60 kansallisuuden edustajia, muun muassa 2 154 venäläistä, 762 suomalaista, 676 karjalaista, 493 ukrainalaista, 212 puolalaista, 184 saksalaista ja 89 valkovenäläistä.[2] Teloitettujen suomalaisten määrä voi olla jopa tuhat ja kaikkien teloitettujen 9 500.[3] Sandarmohissa tapettiin muun muassa suomalaisten sukukansan udmurttien kansallisrunoilijana pidetty Kuźebai Gerd.[4]

Tavallisesti syytetyt saivat tuomionsa NKVD:n eli Neuvostoliiton salaisen poliisin kolmihenkisessä tuomioistuimessa.[3] Pikaoikeudenkäynnin jälkeen heidät vietiin Sandarmohin metsään.[3] Tuomitut asetettiin kuoppaan kasvot alaspäin, jolloin teloittaja ampui tuomittuja revolverilla yhden kerran niskaan.[3] Stalinin vainojen teloitukset yritettiin salata ja niistä säädettiin yksityiskohtaisilla ohjeilla – esimerkiksi Sandarmohissa ei saanut sytyttää nuotiota, sillä se olisi saattanut herättää huomiota.[3]

Tutkimukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueen löytäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sandarmoh oli Neuvostoliiton hajoamiseen asti suljettu alue.[3] Joukkohaudat naamioitiin istuttamalla niiden päälle täysikasvuisia mäntyjä.[3] Juri Dmitrijevin johtama Memorial-yhdistyksen retkikunta löysi salassa pidetyn hautapaikan heinäkuussa 1997.[5] Ryhmä löysi myös Krasnyi borin joukkohaudan.[6] Työ Sandarmohin alueen etsimiseksi käynnistyi vuosia ennen sen löytymistä.[3] Joukkohaudan paljastumisessa tärkeäksi osoittautuivat paikalliset asukkaat: Vaikka teloitukset pyrittiin salaamaan, kiirivät laukausten äänet lähialueilla olleiden ihmisten korviin, ja he näkivät myös öisin tapahtuneita vankikuljetuksia.[3] Tapahtumista ei kuitenkaan uskallettu puhua.[3] Noin 7,5 hehtaarin suuruisella alueella on 236 neliskulmaista joukkohautaa. Vuonna 1998 sinne pystytettiin ortodoksinen tsasouna ja Grigori Saltupin suunnittelema muistomerkki. Alueella on myös eri kansallisuuksien ja uskontokuntien muistopatsaita sekä menehtyneiden omaisten pystyttämiä muistomerkkejä. Paikalla pidetään jumalanpalveluksia ja muistotilaisuuksia poliittisten vainojen uhrien muistopäivänä 5. elokuuta.[2] Sandarmohista muodostui yksi tunnetuimmista poliittisen terrorin uhrien muistomerkeistä Venäjällä. Alkuun myös Venäjän virallinen hallinto osallistui Sandarmohissa järjestettyihin muistotilaisuuksiin.[3]

Dmitrijevin ja Memorial-yhdistyksen poliittinen vaino

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Memorialin toiminta on vaikeutunut Venäjällä 2020-luvulle tultaessa.[3] Muun muassa Dmitrijev on pidätetty epämääräisten syytösten varjolla.[3] Dmitrijevin syytöksiä on laajasti pidetty tekaistuina ja pidätyksiä poliittisesti motivoituina.[3][7] Hänet vapautettiin keväällä 2018 ensimmäisistä syytteistä, mutta parin kuukauden päästä hänet pidätettiin jälleen ja tutkinta aloitettiin uudestaan.[7] Kesällä 2020 Dmitrijev oli istunut tutkintavankeudessa yhteensä jo kolmen vuoden ajan.[7]

Stalinin vainoista kertovan moskovalaisen Memorial-museon johtaja Irina Galkovan mukaan Venäjän viranomaiset haluavat kostaa itseoppineelle historiantutkijalle ja estää hirmutöiden tutkimista vastaisuudessa.[7] Hän jatkaa, että tällä tavoin Venäjän viranomaiset varoittavat muita tutkimasta Stalinin vainoja ja mustamaalaavat ja esittävät epäilyttävinä niitä tutkivat tahot.[7]

Sadat venäläiset ja ulkomaiset tieteen ja kulttuurin toimijat ovat osoittaneet tukeaan tutkintavankeudessa istuvalle Juri Dmitrijeville.[7] Esimerkiksi Nobel-palkittujen kirjailijoiden Herta Müllerin ja Svetlana Aleksijevitšin mukaan Dmitrijeviä uhkaa kuolema, jos hänelle langetetaan häntä uhkaava 20-vuotinen vankeustuomio, sillä hän olisi vapautuessaan jo 84-vuotias.[7] He ovat huomauttaeet asiasta avoimella kirjeellä Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatovićia ja vaatineet ihmisoikeusvaltuutetulta näkyviä toimia poliittisesti motivoidun oikeusjutun kaatamiseksi.[7]

Juri Dmitrijeviä vastaan käytävän oikeudenkäynnin voi nähdä osana suurempaa venäläistä kampanjaa, jolla pyritään hämärtämään aiempaa tulkintaa Stalinin aikaisista tapahtumista.[7]

Kesän 2018 kaivaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän sotahistoriallisen seuran toimeksiannosta alueella tehtiin kesällä 2018 kaivauksia tarkoituksena löytää venäläisten jäänteitä. Löytyneitä väitettiin suomalaisten jatkosodan aikana tappamien puna-armeijan sotilaiden ruumiiden jäänteiksi. Perusteluna esitettiin, että heidät oli puettu sellaisiin sotilasmantteleihin, joilla suomalaiset olisivat pukeneet vankeja.[8] Kangasjäänteet ovat vihreitä. Teoriaa ei ole perusteltu mitenkään, ja dosentti Antti Kujalan mukaan jo sodan aikana olisi tiedetty, jos Suomen armeija olisi teloittanut siellä joukoittain ihmisiä, eikä muutenkaan hänen mukaansa tunnu järkevältä, että suomalaiset olisivat vieneet vankeja Karhumäestä rintaman lähelle teloitettavaksi.[9] Myöskään joukkoteloituksista ei ole todisteita, sillä lähes kaikki teloitukset dokumentoitiin.[8]

Sotahistoriallisen seuran tavoitteena on pystyttää paikalle muistomerkki aivan Stalinin vainojen uhrien muistomerkin viereen osoittamaan, että ei vain Stalin vaan Suomen armeijakin oli julma. Anna-Lena Laurénin mukaan[9]:

»On vaikea kuvitella, että kaiken keskustelun jälkeen kaivauksien johtajat päätyisivät siihen, että Sandarmohin maastoista ei löydy puna-armeijan sotilaita.»

Kaivausten tavoite mielletään myös poliittiseksi.[8] Kansainvälinen tutkijayhteisö pitää väitteitä epäuskottavina.[6] Teorian suomalaisten tekemistä teloituksista esittivät kesällä 2016 Petroskoin yliopiston professorit Sergei Verigin ja Juri Kilin.[8][9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Sandarmokh 1937, Kharkiv Human Rights Protection Group, viitattu 15.4.2022 (englanniksi)
  2. ↑ a b Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii: Sandarmoh monuments.karelia.ru. Arkistoitu 17.8.2009. Viitattu 25.8.2009. (venäjäksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Sandarmohin metsän synkkä salaisuus paljastui, mutta jääkö muualle haudattujen suomalaisten kohtalo selvittämättä? Yle Uutiset. Viitattu 7.2.2020.
  4. ↑ Mihail Hudjakov Dorvyžy Kiiltomato.net. Viitattu 10.8.2017.
  5. ↑ Andrew Heninen: Sandarmoh heninen.net. Viitattu 26.6.2017.
  6. ↑ a b Stalinin joukkohaudat paljastaneen Juri Dmitrijevin piina jatkuu – Yle tapasi Petroskoissa vangitun historioitsijan läheisiä Yle Uutiset. Viitattu 9.8.2021.
  7. ↑ a b c d e f g h i Stalinin joukkohaudat Karjalassa paljastanut tutkija odottaa yhä tuomiotaan Yle Uutiset. Viitattu 16.6.2020.
  8. ↑ a b c d Kerstin Kronvall: "He löysivät sitä, mitä etsivätkin" Yle.fi, uutiset. 6.9.2018. Viitattu 8.9.2018.
  9. ↑ a b c Anna-Lena Laurén: Historiaa kaivetaan uusiksi. Näkökulma. Suomen Kuvalehti, 7.9.2018, s. 14–15.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sandarmoh&oldid=22312933”