Sofia Aleksejevna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sofia Aleksejevna, aikalaismuotokuva.

Sofia Aleksejevna (ven. Софья Алексеевна, Sofja Aleksejevna; 27. syyskuuta (J: 17. syyskuuta) 1657 Moskova, Moskovan Venäjä – 14. heinäkuuta (J: 3. heinäkuuta) 1704 Moskova, Moskovan Venäjä)[1] oli venäläinen suuriruhtinatar ja Moskovan Venäjän sijaishallitsija veljensä Iivana V:n ja velipuolensa Pietari I:n alaikäisyyden aikana vuosina 1682–1689.[2][3][1]

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sofia Aleksejevna oli tsaari Aleksei Mihailovitšin ja tämän ensimmäisen puolison, puolalaissyntyisen pajarintyttären Maria Iljinitšna Miloslavskajan (1624–1669) vanhin aikuiseksi elänyt tytär.[1] Hänellä oli 12 sisarusta, joista viisi kuoli jo lapsina. Kukaan tyttäristä ei avioitunut ja kaksi heistä ryhtyi nunniksi. Sofian kolmella veljellä Alekseilla, Fjodorilla (Fjodor III) ja Ivanilla (Iivana V) oli synnynnäinen keripukki, ja he kuolivat nuorina.

Yleensä yläluokan tyttärien koulutus loppui 10-vuotiaana, mutta Sofian pyyntöjen ansiosta hänen opettajanaan oli valkovenäläinen runoilija ja ortodoksimunkki Simon Polotskilainen (1629–1680), joka oli aikansa oppineimpia.[2][1] Simon Polotskilainen opetti poikkeuksellisesti myös perheen muita tyttäriä, mutta Sofia oli perheen ainoa tytär, joka sai opetusta veljiensä Aleksein ja Fjodorin kanssa.[2] Sofia osasi latinaa, puhui sujuvasti puolaa ja sepitti itse runoutta. Hänellä oli laaja uskonnollista ja teologista kirjallisuutta sisältävä kirjasto.[3][2]

Vaikka Sofia nousi sijaishallitsijaksi taka-alalta vuoden 1682 valtataisteluiden aikana, hänen aikaisempi vaikutuksensa voi auttaa selittämään tätä. Vuoden 1676 hallitsijanvaihdoksessa Sofia saattoi toimia veljensä Fjodor III:n edun mukaisesti. Sofian kerrotaan anelleen kuolevalta isältään tsaari Aleksei Mihailovitšilta, ettei tämä julistaisi Pietaria kruununperillisekseen. Fjodorin kyky johtaa Moskovan Venäjää kyseenalaistettiin hänen heikon luonteensa ja huonon terveytensä vuoksi. Hänen henkiset kykynsä kehittyivät ajan myötä, kun häntäkin opetti Simon Polotskilainen. Monien historioitsijoiden mukaan Fjodor III itse asiassa ”hallitsi sisarensa Sofian protektoraatin alaisuudessa”.[4] Sofia saapui myös Fjodorin kuolinvuoteelle ja hautajaisiin ajamaan etujaan ja luomaan kontakteja, minkä kaltainen julkinen esiintyminen oli sen ajan yläluokan naiselle ennenkuulumatonta.[5][2]

Sijaishallitsijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Fjodor III kuoli 7. toukokuuta (J: 27. huhtikuuta) 1682, uudeksi tsaariksi julistettiin aluksi alaikäinen Pietari I, joka oli tsaari Aleksein nuorin poika tämän toisesta avioliitosta Natalia Naryškinan kanssa. Miloslavskajan lapset eivät hyväksyneet vallan päätymistä Naryškinin suvulle, joten Sofia Aleksejevna yllytti tsaarin henkivartiojoukot eli streltsit nousemaan kapinaan. Kun streltsit olivat surmanneet useita Naryškinien johtajia, Sofia rauhoitti kapinan järjestämällä nuoremman veljensä Iivanan julistamisen Pietari I:n kanssahallitsijaksi. Koska myös Iivana V oli vielä alaikäinen, Sofia julistettiin sijaishallitsijaksi 8. kesäkuuta (J: 29. toukokuuta) 1682. Varmistaakseen, että streltsit eivät myöhemmin syrjäyttäisi häntä samalla tavalla, Sofia kavensi streltsien etuoikeuksia, siirsi Moskovan 19:stä rykmentistä 12 pois pääkaupungista vartioimaan valtakunnanrajaa sekä erotti ja teloitutti streltsien komentajan ruhtinas Ivan Hovanskin ja nimitti tämän tilalle Fjodor Šaklovitin.[1]

Sofia Aleksejevnan tärkein neuvonantaja oli hänen väitetty rakastajansa, ruhtinas Vasili Golitsyn (1643–1714), joka suunnitteli monenlaisia uudistuksia Venäjällä. Sofian valtakaudella tavaratuotantoa pyrittiin kehittämään kannustamalla ulkomaisia käsityöläisiä asettumaan Venäjälle. Ongelmia aiheuttivat talonpoikien tyytymättömyys ja kiistat vanhauskoisten kanssa. Golitsynin suosituksesta Venäjä solmi vuonna 1686 Puola-Liettuan kanssa ”ikuisen rauhansopimuksen”, jolla vahvistettiin vuoden 1667 Andrusovon aseleposopimuksen sisältö, sekä Kiinan kanssa edullisen Nertšinskin rauhan vuonna 1689. Turkin sodassa Golitsyn johti vuosina 1687 ja 1689 kahta epäonnista sotaretkeä Krimin tataareja vastaan.[1]

Sofia hallitsi lujalla kädellä, mutta oli historioitsijoiden Nikolai Karamzinin ja Nikolai Polevoin mukaan vallanhimonsa sokaisema.[3] Tämän ”bogatyr-tsarevnan”, kuten historioitsija Sergei Solovjov häntä kutsui, toiminta ja elämä oli poikkeavaa naiselle: yläluokan moskovalaiset naiset olivat suljettuina teremiin eli naistentupaan, he liikkuivat ulkona hunnutettuina ja vartioituina, ja heidät pidettiin poissa julkisista tilaisuuksista ja politiikasta.[6]

Ranskalainen diplomaatti Foy de la Neuville kuvasi Sofia Aleksejevnaa vuonna 1689 näin: ”Hän on hirveän lihava, hänellä on ruukun kokoinen valtava pää, kasvoissa karvoja, jaloissaan punahukka-tauti [lupus] ja hän on vähintään 40-vuotias.” De la Neuville kirjoitti myös: ”Hänen mielensä ja arvokkuutensa eivät sisällä lainkaan hänen ruumiinsa rumuuden jälkiä, sillä sikäli kuin hänen vyötärönsä on lyhyt, leveä ja karkea, hänen mielensä on yhtä ohut, oivaltava ja taitava.”[7]

Syrjäyttäminen ja viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suuriruhtinatar Sofia Novodevitšin luostarissa 1698, Ilja Repinin historiamaalaus vuodelta 1879. Ikkunan ulkopuolella näkyy roikkumassa hirtetty kapinallinen streltsi.

Sotilaalliset vastoinkäymiset lisäsivät tyytymättömyyttä Sofia Aleksejevnan hallintoon. Eliminoidakseen kilpailijansa Sofia yritti elokuussa 1689 nostattaa streltsit uudelleen Naryškinejä ja Pietari I:tä vastaan, mutta streltsien komentajat asettuivatkin Pietarin puolelle ja syrjäyttivät Sofian.[1] Pietari pakotti vallasta syrjäytetyn Sofian asettumaan syyskuussa 1689 Moskovassa sijaitsevaan Novodevitšin nunnaluostariin, jossa tämä asui kymmenen vuotta varsin mukavasti palvelijoittensa kanssa ja sai vastaanottaa vieraita sekä hovin keittiöstä lähetettyjä herkkuja.[1][3][2]

Vuonna 1698 Moskovassa puhkesi jälleen streltsien kapina, joka kuitenkin kukistettiin. Sofia ei ollut kapinan takana, mutta kapinallisten tavoitteena oli mahdollisesti ollut palauttaa hänet valtaan. Pietari I:n kuulusteli sisarpuoltaan henkilökohtaisesti ja hänen asettamansa erikoistuomioistuin tuomitsi Sofian lokakuussa 1698 elämään loppuikänsä eristettynä ulkomaailmasta.[1][3][2] Lisäksi 195 Sofiaa kannattanutta streltsiä hirtettiin hänen keljansa ikkunan ulkopuolelle ja jätettiin roikkumaan sinne viideksi kuukaudeksi.[3][2] Sofia teki luostarilupauksen vuonna 1698 nimellä nunna Susanna[2] ja eli kuusi vuotta aineellisesti hyvissä oloissa,[2] mutta erillään muista sisariston nunnista, joita hän sai tavata vain kerran vuodessa pääsiäissunnuntaisin luostarikirkossa.[4][3]

Sofia Aleksejevna kuoli Novodevitšin luostarissa 46-vuotiaana 14. heinäkuuta 1704 ja hänet haudattiin luostariin.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i Sophia (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 10.10.2017.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k Pomialovski, M.: София Алексеевна Русский биографический словарь. Pietari-Moskova, 1896–1918. Osa 19, 1909. (venäjäksi)
  3. ↑ a b c d e f g Vasilenko, N. P. : София Алексеевна Энциклопедический словарь Брокгауза и Ефрона . Pietari, 1890-1907. Osa XXX a, 1900. (venäjäksi)
  4. ↑ a b Crull, J., M.D.: The Ancient and Present State of Muscovy, vol. 2, London, 1698. S. 200
  5. ↑ Beljajev, I. D.: Беляевский летописец. Moskova, 1881. S. 64. (venäjäksi)
  6. ↑ Massie, Robert K.: Peter the Great, His Life and World, 1980. Luku "Old Muscovy", ss. 31-
  7. ↑ ЗАПИСКИ О МОСКОВИИ Arkistoitu 15. joulukuuta 2018. (venäjäksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sofia_Aleksejevna&oldid=21618581”