Sotkanluoma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sotkanluoma
Alkulähde Sotkankangas
Laskupaikka Ikkelänjoki, Kauhajoki
Maat Suomi

Sotkanluoma on Kauhajoella virtaava luoma. Luoma saa alkunsa Sotkankankaalta, Sahankylän eteläpuolelta. Luoma yhtyy Ikkelänjokeen Lustilan kylässä.[1] Yksi Sotkanluoman tärkeimmistä sivuhaaroista on Keevelinluoma.[2]

Luomassa oli ainakin vielä 1990-luvun alussa purotaimenia. Yläjuoksullaan Sotkanluoma virtaa kuivassa ja eroosioherkässä maastossa.[2] Sotkanluoman valuma-alueella on suoritettu aikoinaan metsien ojituksia ja luomaan on kertynyt tämän vuoksi ojaeroosion kuljettamaa lietettä.[3] Eroosiota on pyritty vähentämään rakentamalla Sotkanluomaan laskevien ojien suille saostusaltaita, jotka ovat kuitenkin täyttyneet vedellä nopeasti.[4]

Sotkanluoman alajuoksulla toimi aikoinaan jauhomylly. Se rakennettiin 1900-luvun alkupuolella. Myllyssä oli turbiini, jonka ansiosta sitä voitiin käyttää 6–7 tuntia taukoamatta.[5]

Sotkanluoma on kertoman mukaan ollut sotkien pesimäpaikka, josta se on nimensäkin saanut.[6]

  1. Tee karttalinkki Kansalaisen Karttapaikka. Viitattu 28.1.2009.[vanhentunut linkki]
  2. a b Kleemola, Jussi; Marttila, Simo; Taimi, Heikki: Kauhajoen vesien kirja, s. 162–163. Kauhajoki: Lions Club Kauhajoki ry, 1991. ISBN 952-90-3345-1
  3. Kleemola, Jussi; Marttila, Simo; Taimi, Heikki: Kauhajoen vesien kirja, s. 75. Kauhajoki: Lions Club Kauhajoki ry, 1991. ISBN 952-90-3345-1
  4. Kleemola, Jussi; Marttila, Simo; Taimi, Heikki: Kauhajoen vesien kirja, s. 105. Kauhajoki: Lions Club Kauhajoki ry, 1991. ISBN 952-90-3345-1
  5. Kleemola, Jussi; Marttila, Simo; Taimi, Heikki: Kauhajoen vesien kirja, s. 37–39. Kauhajoki: Lions Club Kauhajoki ry, 1991. ISBN 952-90-3345-1
  6. Arki » Maantiede Pukkilan kyläyhdistys ry. Arkistoitu 15.12.2009. Viitattu 28.1.2009.