Valkoinen vallankumous
Valkoinen vallankumous (pers. انقلاب سفید, Enqelāb-e Sefid) oli liuta länsimaalaisia uudistuksia Iranin keisarikunnassa šaahi Mohammad Reza Pahlavin johdolla. Šaahi aloitti reformit 26. tammikuuta 1963 ja ne kesti Iranin vallankumoukseen asti eli vuoteen 1979.[1] Valkoisen vallankumouksen reformeihin kuului mm. naisten äänioikeus, maareformeja, korruption kitkeminen. Se paransi myös Iranin taloutta ja suhteita länteen.
Lopullisena pitkän aikavälin tavoitteena oli muuttaa Iran maailmanlaajuiseksi taloudelliseksi ja teolliseksi voimamaaksi. Šaahi pani toimeen taloudellisia uudistuksia, kuten työntekijöiden voitonjakoa, ja aloitti massiivisia valtion rahoittamia raskaan teollisuuden hankkeita sekä metsien ja laidunmaiden kansallistamista.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vallankumous ajoittui Iranin historian käännekohtaan, kun teollistuminen alkoi kiihtyä. Šaahi oli myös hiljentänyt poliittiset vastustajansa sekä hajottanut parlamentin vuonna 1961.[1] Tämän jälkeen šaahi nimesi rikkaan maanomistajan ja pitkän virkamiesuran tehneen Ali Aminin uudeksi pääministeriksi. Amini sai šaahilta valtuudet johtaa hallitusta ilman parlamentin luottamusta puolen vuoden ajan, jotta uudistukset saataisiin käyntiin. Amini kuitenkin erosi heinäkuussa 1962, kun šaahi kieltäytyi leikkaamasta armeijalta budjetin tasapainottamiseksi. Aminin seuraajaksi nimitettiin šaahin läheinen liittolainen Asadollah Alam.[2]
Šaahi järjesti vuonna 1963 kansanäänestyksen vallankumouksesta, koska halusi todistaa kansan tukevan uudistuksia: yli 5,5 miljoonaa iranilaista äänesti vallankumouksen puolesta ja vain hieman reilu 4000 vastaan. Todellisuudessa vallankumouksen vastustajat boikotoivat kansanäänestystä. Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy onnitteli šaahin historiallista voittoa.[3]
Vuonna 1964 länsimaalaisia uudistuksia vastustava uskonnollinen johtaja Ruhollah Khomeini lähti maanpakoon Irakiin, josta hän radion kautta yllytti kannattajiaan vastustamaan uudistuksia ja šaahia.[4]
Valkoisen vallankumnouksen keskeinen sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sosiaalisesti vallankumous antoi naisille enemmän oikeuksia. Keskushallitus antoi rahaa koulutukseen erityisesti maaseudulla. Lukutaitoisuutta pyrittiin edistämään perustamalla lukutaitojoukot: toisen asteen opinnot suorittaneet nuoret miehet pystyivät suorittamaan asevelvollisuutensa opettamalla 6–12 -vuotiaita lapsia lukemaan.[5]
Vallankumous koostui 19 pääkohdasta, jotka otettiin käyttöön porrastetusti:[6]
- Maanuudistusohjelma ja "feodalismin" lakkauttaminen
- Metsien ja laidunmaiden kansallistaminen
- Valtion omistamien yritysten yksityistäminen
- Voiton jakaminen teollisuustyöntekijöille yksityisen sektorin yrityksissä
- Äänioikeuden laajentaminen naisille
- Lukutaidon edistäminen
- Julkisen terveydenhuollon edistäminen
- Jälleenrakennus- ja kehityssuunnitelma
- Omistusasuntojen perustaminen
- Vesivarojen kansallistaminen
- Kaupunkien ja maaseudun modernisointi ja jälleenrakennus
- Koulutuksenuudistaminen
- Työntekijöiden omistusoikeus teollisuuskeskuksissa
- Hintojen vakauttaminen
- Ilmainen ja pakollinen koulutus
- Ilmaisruuan jakaminen vähävaraisille äideille
- Sosiaaliturvan ja kansallisen vakuutuksen luominen
- Vakaat ja kohtuulliset asuinkiinteistöjen vuokra- tai ostokustannukset
- Korruptionvastainen kampanja
Suhtautuminen vallankumoukseen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suhtautuminen vallankumoukseen oli kaksijakoinen. Osa kansasta piti sitä hyvänä asiana joka suurentaisi Iranin valtaa maailmalla. Kun šaahi vieraili Yhdysvalloissa 1964, Irania ylistettiin "Lähi-idän kirkkaimpana paikkana".[7]
Toisaalta, uudistusten agressiivisuus jätti monet epävarmoiksi. Maaseudun asukkaille luvatun maareformin tulokset jäivät laihoiksi: noin puolet ei saanut maata ollenkaan ja 75 % maata saaneista sai niin pienen palstan, että siinä voitiin nipin napin kasvattaa ruokaa omalle perheelle.[8]
Maanomistajat saivat vastineeksi valtionyhtiöiden osakkeita, kun valtio lunasti heidän maitaan maareformin toteuttamiseen. Monet šiiajohtajat kritisoivat vallankumousta ja katsoivat, että naisia koskevat uudistukset olivat islamilaisten arvojen vastaisia. Lisäksi uudistukset murskasivat perinteiset papiston vallan. Tämän luokan merkittävin kriitikko oli Khomeini, jonka ideat papiston hallinnosta ja hallituksen toisinajattelijoiden verkostosta helpotti myöhemmin šaahin kaatumisen alkua vuoden 1979 vallankumouksessa, joka päätti valkoisen vallankumouksen.[1]
Vallankumouksen sisältöä alettiin opettaa pakollisena aineena Iranin kouluissa 1970-luvulle tultaessa. Vallankumouksen kritisoinnista tuli rangaistava teko, kun taas sen ylistämisestä tuli tapa osoittaa uskollisuutta šaahille.[8]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c White Revolution (Iran) | History, Significance, & Effects Encyclopædia Britannica. 2024. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
- ↑ History of Iran: White Revolution iranchamber.com. 2024. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Milani, Mohsen M.: The making of Iran's Islamic revolution : from monarchy to Islamic republic, s. 85. Westview Press, 1988. ISBN 978-0-8133-7293-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 8.10.2024). (englanniksi)
- ↑ Shah flees Iran | January 16, 1979 HISTORY. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Sabahi, Farian: The literacy corps in Pahlavi Iran (1963-1979): political, social and literary implications. CEMOTI, 2001, 31. vsk, nro 1, s. 191–220. doi:10.3406/cemot.2001.1578 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Christie, Jessica Joyce; Bogdanović, Jelena & Guzmán, Eulogio (toim.): ”Tehran”, Tehran: A Revolution in Making, s. 347–376. University Press of Colorado, 2016. ISBN 978-1-60732-468-3 (englanniksi)
- ↑ Foreign Relations of the United States, 1964–1968, Volume XXII, Iran: Summary Office of the Historian. 2024. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)
- ↑ a b White Revolution (1961–1963) Encyclopedia.com. 2024. Viitattu 8.10.2024. (englanniksi)