Antiikin Kreikan kuvanveisto
Antiikin Kreikan kuvanveisto viittaa kuvanveistoon Kreikan arkaaisella, klassisella ja hellenistisellä kaudella eli noin vuosina 700–30 eaa. Siitä on tullut koko länsimaisen kuvanveiston mallikuva, jota on myöhemmin kopioitu ja johon on palattu kerta toisensa jälkeen.[1][2]
Kreikkalaista kuvanveistoa on luonnehdittu yhtä aikaa naturalistiseksi ja idealisoiduksi.[1] Varhainen kreikkalainen kuvanveisto sai vaikutteita Egyptistä ja Lähi-idästä. Arkaaisen ja klassisen kauden taitteessa noin 480 eaa. kreikkalaiset onnistuivat murtautumaan irti kuvanveistoa kaikissa varhaisemmissa sivilisaatioissa hallinneista kaavamaisista muodoista, ja pystyivät näin kuvaamaan ihmisvartaloita mahdollisimman luonnollisesti.[2]
Kreikkalaiset kuvanveistäjät keskittyivät ihmisten ja jumalhahmojen kuvaamiseen. Kuvanveistäjien huomio oli mittasuhteissa, asennoissa ja ihanteellisen vartalon kuvauksessa. Jumalat kuvattiin ikään kuin täydellisinä ihmisinä, ja ihmiset kuin lihaksi tulleina jumalina. Miehet kuvattiin yleensä alastomina, mikä mahdollisti lihasten ja muiden yksityiskohtien tarkan esittämisen. Naishahmot esitettiin pitkään vaatteisiin verhottuina. Osittain tai kokonaan alastomien naishahmojen kuvaaminen sai alkunsa 300-luvulla eaa.[1][2]
Veistoksia tehtiin ennen kaikkea marmorista ja pronssista, mutta myös kalkkikivestä, terrakotasta ja puusta. Veistokset oli yleensä maalattu mahdollisimman luonnollisen näköisiksi. Maalauskoristelu ei yleensä ole säilynyt, mikä on luonut harhakuvan siitä, että marmoriveistokset olisivat olleet valkoisia.[1] Varhaiset niin kutsutun arkaaisen kauden veistokset tunnetaan kaivauksissa löytyneinä alkuperäisinä kappaleina. Myös klassisen ja hellenistisen kauden veistoksia on löydetty kaivauksissa ja esimerkiksi haaksirikoista, mutta suuri osa tunnetaan vain myöhempien, yleensä roomalaisaikaisten kopioiden kautta.
Historiallinen kehitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tausta Egeanmeren pronssikautisissa kulttuureissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kreikan alueen varhaisin pronssikautinen kulttuuri kykladinen kulttuuri tunnetaan pienistä kykladisista idoleistaan. Myöskään minolaisen ja mykeneläisen kulttuurin ajoilta eli Kreikan keskiseltä ja myöhäiseltä pronssikaudelta noin 2000–1100 eaa. ei ole säilynyt suurikokoisia veistoksia, ja on mahdollista, ettei niitä tehty vielä tuohon aikaan. Tuon ajan veistostaide tunnetaan ennen kaikkea pienemmistä idoleista ja muista pienoispatsaista, veistoskoristelluista rhytoneista ja muista vaaseista, sekä muun muassa pienistä sinettileimasimista.[1]
Tunnetuimpia minolaisia veistoksia ovat pienet niin kutsutut käärmejumalatarpatsaat sekä härkähyppääjää esittävä veistos. Mykeneläisen ajan kuuluisiin veistoksiin lukeutuvat Mykenen niin kutsutun Leijonaportin leijonat, jotka ovat ainoa säilynyt suurikokoisempi veistos koko egealaiselta pronssikaudelta.[1]
Vaikka säilyneitä veistoksia on vähän, niissäkin voidaan erottaa tiettyä naturalismia ja humanismia, joka eroaa saman ajan suurellisista veistoksista Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa, ja vaikuttaa ounastelevan myöhempää kreikkalaista taidetta.[1]
Arkaainen kuvanveisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kreikan arkaainen kuvanveisto
Kuvanveisto vaikuttaa alkaneen kehittyä uudelleen 700-luvulla eaa. mykeneläisen kulttuurin romahdusta seuranneiden niin kutsuttujen pimeiden vuosisatojen jälkeen.[3] Tämä niin kutsuttu arkaaisen kauden kuvanveisto käsittää noin vuodet 700–480 eaa. Se voidaan jakaa tarkemmin kolmeen vaiheeseen, varhaiseen arkaaiseen kauteen (n. 700–600 eaa.), keskiseen eli korkeaan arkaaiseen kauteen (n. 600–520 eaa.) sekä myöhäiseen arkaaiseen kauteen (n. 520–480 eaa.)[4]
600-luvun eaa. alussa kreikkalaiset saivat uusia vaikutteita Egyptistä ja Levantista. Seurannutta itämaisten vaikutteiden kautta Kreikassa kutsutaan orientalisoivaksi kaudeksi. Vaikutteet näkyivät myös kauden kuvanveistossa, jossa veistokset olivat egyptiläisten esikuvien mukaan massiivisia ja jäykkiä. Aikakauden veistostyyliä kutsutaan Daidaloksen kuvanveistoksi.[3]
Kreikkalaisen kuvanveiston huomio oli alusta lähtien ihmishahmoissa. Tyypilliseksi veistostyypiksi muodostuivat kurokset, jotka esittivät alastomia nuorukaisia, ja koret, jotka esittivät kokonaan vaatetettuja neitoja. Niitä pystytettiin usein haudoille, ja ne kuvasivat kauneusihanteita.[3] Varhaisin tunnettu marmoriveistos on Nikandren kore (n. 650 eaa.). Suunnilleen samalle ajalle sijoittuu niin kutsuttu Auxerren nainen (n. 650–625 eaa.).[3]
Ihmishahmoiset veistokset tulivat yhä suuremmiksi 600-luvun eaa. loppua kohden. Samalla kurokset olivat ensimmäistä kertaa kokonaan alastomia, päin vastoin kuin egyptiläiset esikuvansa. Hyviä esimerkkejä ovat Pyhän portin kuros (n. 600 eaa.), Samoksen kuros (n. 600–580 eaa.) ja Kleobis ja Biton -kurokset (n. 580 eaa.).[3] Veistoksissa esiintyi myös eläinaiheita, kuten leijonia. Eräitä esimerkkejä ovat Deloksen Leijonaterassin leijonapatsaat (n. 620–600 eaa.) sekä Menekrateen haudan leijona (n. 620 eaa.).[3]
Kehitys kohti naturalismia kiihtyi keskisellä ja myöhemmällä arkaaisella kaudella noin 600–480 eaa., samaan aikaan kun kreikkalainen yhteiskunta kehittyi monilla muilla aloilla. Tämä loi pohjaa kuvanveiston huikeille edistysaskelille seuranneella klassisella kaudella. Veistokset kehittyivät vaiheittain yhä humaanimmiksi. Täydellisen, ihanteellisen ihmisvartalon kuvaus tuli yhä tärkeämmäksi tavoitteeksi.[3]
Myöhemmän arkaaisen kauden huomattavia kuroksia ovat muun muassa Kroisos-kuros (n. 535 eaa.) ja Sunionin kuros (n. 525 eaa.). Kroisos-kuroksessa lihakset ja luut esitetään jo varsin luonnollisesti, ja käsien jäykkyys on hellittämässä. Lihasten esittämisen kehitystä havainnollistaa myös Moskhoforos (n. 570 eaa.). Kauden veistoksille kehittyi yhä selkämpi niin kutsuttu arkaainen hymy. Samaan aikaan veistosten jalustoihin alettiin tehdä piirtokirjoituksia, jotka ilmaisivat veistoksen kohteen, mikä teki niistä yhä henkilökohtaisempia. Eräs esimerkki on Frasikleia-kore (n. 550 eaa.). Ateenan Akropoliilta on löydetty useita kore-veistoksia, jotka ajoittuvat 500-luvun eaa. lopulle ja 400-luvun eaa. alkuun. Näihin lukeutuvat Antenorin kore ja Peploforos. Kurosten ja korejen veistäminen päättyi arkaaisen kauden lopulle.[3]
Myöhemmällä arkaaisella kaudella myös temppeleitä alettiin kaunistaa veistoksilla aiempaa enemmän. Veistoksia sijoitettiin erityisesti rakennusten päätykolmioihin ja friiseihin. Merkittäviä arkaaisia temppeliveistoksia ovat muun muassa Delfoissa olleen Sifnoslaisten aarrekammion friisit (n. 525 eaa.), jotka esittivät jumalten kokousta, sekä osa Aiginan Afaian temppelin koristeluista.[3]
Klassinen kuvanveisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kreikan klassinen kuvanveisto
Kreikan klassinen kuvanveisto käsittää noin vuodet 480–323 eaa. Se voidaan jakaa tarkemmin kolmeen vaiheeseen, varhaiseen klassiseen kauteen (n. 480–450 eaa.), keskiseen eli korkeaan klassiseen kauteen (n. 450–400 eaa.) sekä myöhäiseen klassiseen kauteen (n. 400–323 eaa.)[4][5]
Kreikkalainen kuvanveisto kehittyi klassisella kaudella huippuunsa muun kreikkalaisen taiteen tavoin. Kuvanveistotaiteen nopea kehitys alkoi 400-luvun eaa. Ateenassa heti persialaissotien jälkeen. Veistokset kuvasivat edelleen pääasiassa idealisoituja ihmishahmoja, pääasiassa alastomia miehiä tai verhottuja jumalattaria.[6] Kuvanveistäjät tavoittelivat ihanteellisia mittasuhteita. Ajan myötä veistokset kehittyivät yhä realistisemmiksi, asennot vapautuivat, ja myös tunneilmaisu kehittyi. Samalla myös naisvartaloita alettiin kuvata yksityiskohtaisemmin ja lopulta myös alastomina.[7]
Varhainen klassinen kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaisen klassisen kauden tyyliä kutsutaan ankaraksi tyyliksi. Siinä kuvanveisto alkoi vähitellen ottaa etäisyyttä arkaaisen kuvanveiston jäykkyyteen.[8] Tämä vaati yhä parempaa ymmärrystä ihmiskehosta. Samalla kuvanveistäjät pyrkivät yhä parempaan symmetriaan kehon osien välillä.[6] Veistokset eivät myöskään olleet enää arkaaisten tavoin jäykän frontaalisia, vaan niitä voitiin katsella eri puolilta. Asennoissa alettiin käyttää kontrapostoa, jossa toinen jalka toimii tulijalkana, ja toinen on vapaa. Tämä mahdollisti myös yläruumiin realistisemman asettelun.[9] Eräs tapahtunutta muutosta parhaiten kuvaavista veistoksista on Kritioksen efebi (n. 480 eaa.).[6]
Ankara tyyli on saanut nimensä aikakauden veistosten eräänlaisesta tyylikkäästä karuudesta ja tunneilmaisun niukkuudesta. Edeltävän kauden koristeellisuudesta on luovuttu, ja arkaainen hymy on korvattu enemmän tai vähemmän tuimalla ilmeellä. Samalla tunneilmaisu alkoi kuitenkin kehittyä, ja tunteita ilmaistiin pienillä yksityiskohdilla.[10][5]
Ankaralla kaudella pronssia alettiin käyttää enemmän veistoksissa. Eräitä esimerkkejä varhaisista, ankaran tyylin pronssiveistoksista ovat Delfoin ajomies (n. 475 eaa.) ja Riacen pronssipatsaat (n. 470–460 eaa.).[6] Pronssin käyttö mahdollisti uudet, vapaammat asennot, kuten ojennetut kädet,[9] mikä näkyy muun muassa Artemisionin jumalassa (n. 460–450 eaa).
Keskinen klassinen kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keskinen eli korkea klassinen tyyli kehittyi hyvin nopeasti. Kasvoissa rauhallinen ilme korvasi ankaran tyylin tuimuuden. Veistosten anatomia tuli täsmällisemmäksi, ja asennot vieläkin luonnollisemmiksi ja rennommiksi. Aiemmat varhaisklassisen kauden veistokset alkoivat näyttää uusin verrattuna kömpelöiltä, ja arkaaisen kauden veistokset suorastaan tökeröiltä. Luonnollisuuden tavoittelu näkyi myös veistosten maalauskoristeluissa, joiden värit olivat aikaisempaa luonnollisempia ja herkeämpiä.[11]
Feidias (toimi n. 460–430 eaa.) nähdään usein klassisen kauden suurimpana kuvanveistäjänä. Hän valvoi kotikaupunkinsa Ateenan Parthenonin rakentamista ja veistoskoristelun toteuttamista, ja veisti monet sen veistoksista itse. Muutoin veistoskoristelua oli hänen lisäkseen toteuttamassa lukuisia apulaisia ja oppilaita. Feidiaan alkuperäisistä teoksista ovat säilyneet vain osa näistä Parthenonin marmoriveistoksista.[7]
Feidiaan muut veistokset tunnetaan vain kopioiden kautta. Antiikissa hänet tunnettiin ennen kaikkea jumalpatsaistaan. Niihin lukeutuivat Athenea esittäneet Athene Parthenos, Athene Lemnia ja Athene Promakhos, sekä yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä luettu Zeuksen kuvapatsas Olympiassa.[7]
Polykleitos (toimi n. 460–420 eaa.) pyrki veistoksissaan täydellisiin mittasuhteisiin, jotka hän kiteytti teoksessaan Kaanon. Hänen tunnetuimpiin veistoksiinsa kuuluvat keihäänkantaja eli Doryforos, joka oli mahdollisesti tarkoitettu Kaanonissa kuvattujen ihannemittojen ”ruumiillistumaksi”, sekä Diskoforos, Diadumenos ja Haavoittunut amatsoni. Polykleitoksen teoksia ihailtiin ja kopioitiin paljon antiikin aikana.[7][11]
.jpg?lang=fi)
.jpg?lang=fi)
Myron (toimi n. 450–430 eaa.) tavoitteli äärimmäistä realismia. Hänet tunnetaan ennen kaikkea kiekonheittäjää esittäneestä veistoksesta Diskobolos sekä erästä mytologista kohtausta esittäneestä veistoksesta Athene ja Marsyas. Sekä Polykleitoksen että Myronin alkuperäiset pääasiassa pronssiset veistokset ovat kadonneet, ja tunnetaan vain roomalaisaikaisten kopioiden kautta.[7]
Naisia esittävät veistokset lisääntyivät klassisella kaudella. Samalla naisten päällä oleva vaatetus väheni tai oheni asteittain, mikä mahdollisti yksityiskohtaisemman naisvartaloiden kuvauksen. Varhaisin tunnettu täysin alastonta naista esittävä veistostyyppi on niin kutsuttu Esquilinuksen Venus (alkuperäinen n. 450 eaa.). Enemmässä määrin naisvartaloa paljastavia tai kokonaan alastomia naisveistoksia tehtiin noin 420 eaa. alkaen. Niihin lukeutuvat Paionioksen Nike (n. 421 eaa.) Olympiasta sekä Sandaalinnyörejä avaava Nike (n. 420 eaa.) Athene Niken temppelin friiseistä. Myöhemmin vastaavanlaisten veistosten kohteena oli erityisesti jumalatar Afrodite. [7][11]
Myöhäinen klassinen kausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korkean klassisen kauden ihanteet säilyivät 370-luvulle eaa. saakka. Tämän jälkeen, jo noin 360–350 eaa. alkaen, kuvanveistossa tapahtui tyylillisiä muutoksia, jotka ounastelivat siirtymistä hellenistisen kauden tyyleihin.[12] Taiteen aiheet muuttuivat individualistisemmiksi, ja kuvanveisto otti etäisyyttä varhaisemman klassisen kauden idealisoituihin, herooisiin mutta henkilöitymättömiin hahmoihin.[13] Samalla siirryttiin poispäin täydellisen naturalismin tavoittelusta. Hahmoista tuli pehmeämpiä ja sensuellimpia, ja myös mittasuhteita muutettiin.[12]
Praksiteles (toimi n. 360–340-luvuilla eaa.) oli myöhäisen klassisen kauden merkittävin kuvanveistäjä. Hän pyrki veistoksissaan kauneuteen ja inhimillisten tunteiden esittämiseen. Hänen veistoksensa tunnetaankin tietynlaisesta sulokkuudesta, joka oli jälleen askel poispäin varhaisen klassisen kauden idealismista.[13]
Praksiteleen tunnetuimpia veistoksia ovat muun muassa Knidoksen Afrodite, Apollon Sauroktonos sekä Dionysos-lasta kantava Hermes eli Praksiteleen Hermes. Knidoksen Afrodite oli ensimmäinen veistos, joka esitti Afroditen täysin alastomana, ja siitä tuli yksi antiikin maailman kuuluisimpia veistoksia. Praksiteleen Hermes löydettiin Olympian kaivauksissa.[13]
Skopas keskittyi kuvaamaan ihmisten ja jumalten tunteita voimakkaimmillaan. Hän teki veistoskoristeluja muun muassa Efesoksen Artemiin temppeliin, Tegean Athene Alean temppeliin ja Halikarnassoksen mausoleumiin.[13] Timotheos teki Epidauroksen Asklepieionin veistoskoristelut sekä osan Halikarnassoksen mausoleumin koristeluista. Muihin hänen merkkiteoksiinsa kuuluvat muun muassa Athene sekä Leda ja joutsen.[13]
Lysippos toimi klassisen kauden lopulla ja hellenistisen kauden alussa noin 360–305 eaa. Hänen tunnetuimpiin veistoksiinsa lukeutuvat muun muassa Apoksyomenos eli Kaapija ja Farnesen Herakles. Lysippos oli myös Aleksanteri Suuren hovikuvanveistäjä, ja teki lukuisia Aleksanterin pronssisia rintakuvia.[13]
Hellenistinen kuvanveisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Hellenistinen kuvanveisto
Hellenistinen kuvanveisto käsittää noin vuodet 323–30 eaa.[4][14] Siihen voidaan laajasti ottaen lukea myös myöhempi roomalaisen kauden kreikkalaisten kuvanveistäjien tekemä ja hellenististä perinnettä jatkanut kuvanveisto.
Hellenistisen kuvanveiston tyyleissä esiintyy suurta vaihtelua klassisen kauden kuvanveiston jäljittelystä uudempaan kehitykseen, jossa kuvanveiston voidaan katsoa kehittäneen jo aiemmalle kreikkalaiselle kuvanveistolle ominaisen naturalismin huippuunsa. Taide vapautui klassisen kauden melko ennalta annetuista muodoista kokeilemaan kohteiden esittämistä erilaisista ainutlaatuisista näkökulmista. Hahmojen tunneilmaisun kirjo laajeni, ja veistoksia alettiin tehdä laajemmin kaikenlaisista hahmoista, kuten tavallisista ihmisistä ja myös eläimistä.[15][16][17]
Varhaisen hellenistisen kauden kuvanveisto seuraili vielä pitkälti myöhäisklassista tyyliä.[15] Syntyneet uudet hellenistiset kuningaskunnat toimivat usein taiteen suosijoina. Kuvanveisto kehittyi yhä hienostuneemmaksi ja veistosten tunneilmaisu yhä voimakkaammaksi.[15][18]
Tunnettuihin varhaisen hellenistisen kauden veistoksiin lukeutuu muun muassa Leokhareen Belvederen Apollo (n. 320 eaa.). Se löytyi renessanssiaikana, ja sitä pidettiin tuolloin yhtenä kaikkein taidokkaimmista veistoksista ja miehisen kauneuden huippuna. Leokhares teki veistoksia myös Filippos II:n Filippeioniin Olympiassa sekä Halikarnassoksen mausoleumiin. Muita esimerkkejä tuolta ajalta on hienosti koristeltu niin kutsuttu Aleksanteri-sarkofagi noin vuodelta 310 eaa.[18] Varhaisen ja keskisen hellenistisen kauden taitteeseen ajoittuu Samothraken Nike (n. 250–200 eaa.), joka sai vaikutteita Paionioksen Nikestä.[18]
Keskisellä hellenistisellä kaudella kuvanveistossa on havaittavissa uudenlaista kehitystä. Attalidien suosiossa Pergamonissa vuosina 241–133 eaa. toiminut niin kutsuttu Pergamonin koulukunta kehitti silloin oman tyylinsä, joka vei tunnetilmaisun äärimmilleen. Tyylin veistoksiin lukeutuvat muun muassa lukuisat Kuoleva gallialainen -aiheiset veistokset sekä Pergamonin Zeuksen alttarin veistoskoristelut.[15][19][20]
Samaan aikaan tehtiin myös muita veistoksia, jotka muistuttavat monin tavoin Pergamonin koulukunnan töitä, mutta eivät välttämättä lukeudu siihen. Näitä ovat muun muassa Laokoon-ryhmä (n. 180 eaa.?), Pasquino-ryhmä ja Farnesen härkä.[19][20] Rooman valtakunta loi noin 200 eaa. alkaen suuren kysynnän kreikkalaisille veistoksille ja niiden kopioille. Roomalaisten maku suosi dramaattisuutta ja sentimentaalisuutta, ja vaikutti todennäköisesti taiteen aiheisiin ja tyyleihin.[18][21]
Myöhemmän hellenistisen kauden aikana syntyi klassisoiva koulukunta, joka pyrki jälleen palaamaan klassisen kauden tyyliin.[15] Eräs tunnettu esimerkki klassista kuvanveistoa ja hellenistisiä piirteitä yhdistelevästä veistoksesta on Milon Venus (n. 130–110 eaa.).[22]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
- Rodgers, Nigel: Ancient Greece. An Illustrated History. Lorenz Books, 2017. ISBN 978-0-7548-3357-4
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Rodgers 2017, s. 325–327.
- ↑ a b c Cartwright, Mark: Ancient Greek Sculpture Ancient History Encyclopedia. Viitattu 27.1.2019.
- ↑ a b c d e f g h i Rodgers 2017, s. 328–333.
- ↑ a b c Art Periods Perseus Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ a b Early Classical Greek Sculpture Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ a b c d Rodgers 2017, s. 334–337.
- ↑ a b c d e f Rodgers 2017, s. 338–343.
- ↑ Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Ankara tyyli”. Teoksessa Castrén & Pietilä-Castrén 2000, s. 38.
- ↑ a b Anastopulos, Harry: Archaeologies of the Greek Past: Severe style Joukowsky Institute for Archaeology. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ Severe style Oxford Reference. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ a b c High Classical Greek Sculpture Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ a b Late Classical Greek Sculpture Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ a b c d e f Rodgers 2017, s. 344–351.
- ↑ Rodgers 2017, s. 352–355.
- ↑ a b c d e Greek Sculpture: Hellenistic Period Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ Hellenistic Sculpture Greek Landscapes. Arkistoitu 3.2.2020. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ Richman-Abdou, Kelly: How the Natural Beauty of Hellenistic Sculpture Has Captivated the World for Centuries My Modern MET. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ a b c d Rodgers 2017, s. 350–355.
- ↑ a b Pergamene School Oxford Reference. Viitattu 20.1.2019.
- ↑ a b Pergamene School of Hellenistic Sculpture Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2019.
- ↑ Hellenistic Statues and Reliefs Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
- ↑ Venus de Milo Art Encyclopedia. Viitattu 20.1.2020.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Fullerton, Mark D.: Greek Sculpture. John Wiley & Sons, 2016. ISBN 1119115302
- Palagia, Olga: Handbook of Greek Sculpture. (De Gruyter Reference) Walter de Gruyter GmbH & Co KG, 2019. ISBN 1614519749
- Spivey, Nigel: Greek Sculpture. Cambridge University Press, 2013. ISBN 1107067049
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta antiikin Kreikan kuvanveisto Wikimedia Commonsissa